Pääseekö siis lentoemot tästä yhteiskuntasopimuksesta kuin koira veräjästä?
Voiko joku ammattiryhmä vaan jättäytyä ulkopuolelle? Vähän epistä kyllä, kun lentoemot tekee muutenkin lyhyttä työviikkoa hyvällä palkalla, että pääsevät tästä kuin koira veräjästä.
Kommentit (4)
Eivät pääse. Neuvottelevat liittokierroksella omasta sopimuksesta, jossa nämä kaikki asiat (ja ehkä pahempiakin) on edessä.
Vierailija kirjoitti:
Perusteluja ihmettelin. Ovat kuulemma jo joustaneet. No niin on myös julkinen puoli, itse olen opettajana jo osallistunut kunnan toteuttamaan säästöön, tuntimäärät ovat pienentyneet ja siten myös palkkani vaikka työn määrä on lisääntynyt ja minut on myös lomautettu. Valtio säästää opetuksesta miljardeja ja n. 1000 peruskoulun opettajaa jää työttömäksi. Nyt olisi sitten tarjolla vielä kolmannet päällekkäiset säästöt yhteiskuntasopimuksen muodossa. Erosin jo OAJn jäsenyydestä, miksi hyväksyivät useat päällekkäiset säästöt?
Ja minä aion erota Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuista samasta syystä! En hyväksy liitolta epäsolidaarisuutta julkisen sektorin työntekijöitä kohtaan.
Niinpä, miksi me julkisen alan työntekijät suostuimme tähän samalla kuin kermaperselentoemot paljon paremmalla palkalla ja eduilla kieltäytyivät??