Mitä ihmettä ihmiset syö aamupalaksi ja iltapalaksi?
Olen itse ihminen jonka päivä ei lähde käyntiin ilman täyttävää aamiaista, enkä myöskään voi käydä untenmaille tyhjällä vatsassa vaan iltapalankin tulee olle täyttävä.
Olen nyt pidemmässä juoksussa huomannut että puuro ei pidä minulla ollenkaan nälkää, tai esimerkiksi murot. Yleensä syön aamuisin maitorahkaa purkin ja sen kanssa marjoja tai mehukeittoa. Iltapalaksi taas syön 2siivua ruisleipää päällisineen. Alan kuitenkin pikkuhiljaa kyllästyä noihin samoihin aamu- ja iltapaloihin. Eikä huvittaisi aamuin illoin puputta leipää tai syödä sekä aamulla että illalla purkki maitorahkaa.
Mitä ihmiset ylipäänsä syö aamuisin ja/tai iltaisin? Mikään hedelmä ei kyllä auta asiaa kun se ei pidä nälkää yhtään.
Kommentit (36)
Mä en syö aamuisin mitään. Olen huomannut, että mulla on lounasaikaan yhtä kova nälkä, olinpa syönyt aamupalaa tai en. Joten syön sitten lounaalla senkin edestä mieluummin. Iltaisin en syö, kun ei vaan ole nälkä.
En syö koskaan mitään iltapalaa. Aamiaisella meillä on arkisin jugurttia marjoilla, pähkinöillä ja myslillä. Pala leipää, kahvia ja hedelmä. Lounaalla käyn n. klo 13 ja päivällinen perheen kanssa on n.klo 19. Kotiin tultuani n.klo 17 juon maitokahvia ja otan usein jonkun keksin pikkuleipäpurkista..
Itse olen heti herättyäni huono syömään, ei maha vedä ja tulee vaan paha olo. Ehkä jonkun smoothien tirppanan hörppää, desi tai kaksi korkeintaan. Pääsen töihin, niin sitten onkin nälkä. Olen varttia aikaisemmin töissä ja syön sillä aikaa.
Syön eväät: joko peruna - tai riisipiirakkaa tai pari ruisleipää + munavoi, jota kevennetty raejuustolla. Joku hedelmä/marjoja/tomaattia/kurkkua pätkä. Vettä juon ja kahvia jälkkäriksi pikku makea.
Lounaalla keitto tai salaatti. Se on suunniteltu siten, että syön osan puolen päivän jälkeen ja loput sitten työajan päätyttyä. - selviän kotiin ilman isompia sokeriheilahduksia, jos pitää käydä ruokakaupassa tai harrastuksessa. Tai valmistaa ruokia.
Sitten iltapalaa en syö, vaan illallinen, joka syödään 20-22 päivästä riippuen. Tavallista kotiruokaa, jota sitten syön useampana iltana. Sillä sitten jaksaa hyvinkin seuraavaan päivään
Aamulla juon vain teetä.
Lounausaikaan syön kolme leipää, joissa on voita, salaattia, makkaraa, juustoa, joskus kananmunaa.
Illalla n klo 19 syön kunnonruokaa ison annoksen.
Paholaisen munia teen kohta, odotan vaan, että nuo munat jäähtyy, Keitin muutaman ylimääräisen munan niin voin laittaa aamulla leivän päälle. Leipää syön aamulla jos jotain syön. Joskus hyvin harvoin puuroa.
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Syön vain 2 kertaa päivässä, klo 13 ja klo 21. Aamulla syöminen aiheuttaa minulla kuvottavan olon, ja hassua kyllä, parin tunnin välein aktivoituvan nälän. Kun en herätä vatsaa ruoalla, nälkääkään ei tule.
Minulla on tämä ihan sama! Jos syön aamulla, niin olen nälkäinen koko päivän ja ahmin kaikkea epäterveellistä.
Vierailija kirjoitti:
Puoli kasin aikaan maitoon keitettyä puuroa ja keitetyn munan. Hyvin pärjään klo 11 saakka jolloin meillä lounas.
Vau. Pärjäät oikein 3,5h syömättä. Pelkällä puurolla selviäisi jo työpäivän ajan.
Mun lemppari on suklaachiavanukas. Teen muutaman päivän satsin tuota kerralla.
https://minimalistbaker.com/overnight-chocolate-chia-seed-pudding/
Mun aamupala on kesällä smoothie, marjoista, banaanista, proteiinijauheesta, kreikkalaisesta jogurtista, tai sit marjat ja jogurtit sellaisenaan itsetehdyn pähkinägranolan kanssa.
Talvella kaurapuuro chia-siemenillä, proteiinijauheella, voisilmällä ja marjoilla.
Iltapalaa en tarvitse koska päivällisaika on vasta puoli kasilta.
Puuro ei mullakaan pidä nälkää. Mutta en myöskään ole koskaan heti herättyä nälkäinen, pitkään söin aamiaista vähän pakolla, ettei sitten töissä tule aamupäivällä kiljuva nälkä, ennen lounasta.
Nykyään on hyvä systeemi (sopii minulle): smoothie! Pinaattia, mustikoita (tai muita marjoja kauden mukaan), pähkinöitä, siemeniä, hedelmää (mitä sattuu olemaan kotona), avokadoa. Ja soija- tai kookosjugurttia.
Tämä on huipputerveellinen, pitää nälkää hyvin, ja menee helposti alas.
Jotkuthan sitten laittaa näihin myös eaa:t ja kreatiinit mukaan, itse otan ne erikseen myöhemmin päivällä.
Vierailija kirjoitti:
Puuro ei mullakaan pidä nälkää. Mutta en myöskään ole koskaan heti herättyä nälkäinen, pitkään söin aamiaista vähän pakolla, ettei sitten töissä tule aamupäivällä kiljuva nälkä, ennen lounasta.
Nykyään on hyvä systeemi (sopii minulle): smoothie! Pinaattia, mustikoita (tai muita marjoja kauden mukaan), pähkinöitä, siemeniä, hedelmää (mitä sattuu olemaan kotona), avokadoa. Ja soija- tai kookosjugurttia.
Tämä on huipputerveellinen, pitää nälkää hyvin, ja menee helposti alas.
Jotkuthan sitten laittaa näihin myös eaa:t ja kreatiinit mukaan, itse otan ne erikseen myöhemmin päivällä.
...ja iltapalaa harvoin syön, aikuiset ei tarvitse välipaloja! Jos on illalla nälkä, syön jotain pientä, esim. banaanin tai avokadon.
Lidlin milbona rahkaa purkki turkkilaiselle jogurtilla ja hunajaa, marjoja tai soppaa sekaan. Kaurapuuroa tai maks yks leipä pala, päälle kinkkua ja juustoa, kanamunaa. Yleensä kaksi kanamunaa joka aamu. Vesi lasi ja kahvia. Olen alkanut syömään päivällisen klo 20 joten en syö iltapalaa. Välipaloina hedelmää, rahkaa, pähkinöitä, avokadoa ja päivässä maks 2 leipä palaa ja vöhemmän jos syön puuroa. Kanamuna ja rahka turkkilaiselle jogurtilla pitää nälkää hyvin ja nestettä reilusti.
T. Sporttivartti, arvot kunnossa, kroppa tikissä ja ikää melkein 50.
Aamupalaksi smoothieta jossa pelkästään marjoja(viinimarjat, mansikka, mustikka, tyrni) ja appelsiinimehua tai jogurttia.
Yhdistetty päivällinen ja iltapala n.klo 20, bowl tyyppinen salaatti ilman lihaa.
Minulla on käytännössä pari kolme aamiaisvaihtoehtoa joista poikkean harvoin. Toimistorottailuun tai muuhun aivotyöhön toimii parhaiten pieni pihvi, pari kananmunaa ja pari hedelmää. Tämän jatkeena lounaaksi toimii hyvin esimerkiksi kanaleipä ruisleivällä tai perunamunakas. Iltapäiväruoka voi niinikään olla jokin melko kevyt.
Sitten jos on tarkoitus tehdä päivä fyysistä työtä tai jos luvassa on jokin pitkäkestoinen (useita tunteja) liikuntasuoritus, niin syön aamupalaksi ruisleipää kananmunilla ja leikkeleillä. Lounas on yleensä jotakin saman tyyppistä ja iltapäiväruoka jokin hyvin imeytyvä ja palauttava.
Jos taas on tarkoitus harrastaa heti aamusta jotakin pienempää liikuntaa (esim. alle tunnin lenkki), niin otan sen alle jonkun hedelmän tai vaikkapa hunajaa ja maitoa. Lenkin päälle sitten normaali "toinen aamiainen" päivän muun ohjelman mukaan.
Kaurapuuro on huomattavasti parempi iltapalana kuin aamupalana, kevyt ja sisältää kohtuullisesti hitaanpuoleista hiilaria.
keitetty muna (1-2 kpl) ja kaurapuuro( ei minuutti ,vaan oikea) munat pitää nälän poissa pitkälle iltapäivään.