Hei te joilla on ADD!

-Aikuisena

-Psykiatri passitti testeihin vuosien rukoilun jälkeen

-Ei minkaanlaista joskus sain lääkitystä, ei sopinut. Sittemmin ei mitään apua.

-Aikuisena

-Psykiatri lähetti tutkimuksiin suht helposti mutta nissä piti ravata vuoden päivät

-Sain toimivan lääkityksen, ja voin opiskella sen avulla

Ei ole diagnosoitu mutta lapsella diagnosoitiin adhd ja ymmärsin itselläni olevan add. Lapsuudessa koulussa keskittyminen oli vaikeaa, vaivuin päiväuniin tunneilla ja kokeisiin lukeminen oli tuskaa. Pärjäsin kuitenkin kovalla työllä ihan ok. Olen edelleen introvertti ja viihdyn parhaiten kotona. Töissä palavereissa joudun tsemppaamaan että pysyn mukana turhanpäiväisissä keskusteluissa. Jos aihe on kiinnostava keskittymiseni on erittäin intensiivistä.

Ei ole diagnosoitu mutta lääkärin kanssa keskustelin ja hän sanoi että pelkästään jo jutustelumme perusteella hän voisi melkein sanoa että minulla on add. Huomasin kun koulussa olin ihan pihalla melkein kaikesta. Oli inhottavaa kun ei ymmärtänyt mitä milloinkin muut puuhaa enkä pystynyt keskittymään. Olin erittäin rauhallinen oppilas. Aikuisena jos menen esim ihmisruuhkaan en pysty keskittymään yhteen asiaan vaan alkaa ahdistaa kun on värejä, ääniä, hajuja ja yritän vain selviytyä sieltä pois. Olen myös huomannut että normi ihminen seurassani osaa olla hetken hiljaa jona aikana itse olen jo huomioinut hänen eleet, ilmeet, hajut ja kaiken mahdollisen.eli en osaa rentoutua kun jatkuva sekamelska päässä. Olen masentunut ajoittain ja joudun pinnistelemään työelämässä sillä se vie kaiken energian ja väsyn nopeasti. On paljon asioita joissa huomaan sen.

Itse olen epäillyt jo pitkään, että mulla voisi olla ADD. Suomessahan se on varsinkin naisilla alidiagnosoitu. Olen lukenut paljon englanninkielisiä artikkeleita aiheesta, koska varsinkin amerikassa paljon enemmän tutkittu koko "sairautta." Olen kohta lähes 3-kymppinen ja olen lukiosta saakka ollut jotenkin "jumissa." Siis välillä voi olla paljon ideoita ym. joita haluaisi toteuttaa mutta esim. alempi korkeakoulukin on vielä kesken. En vain pysty keskittymään, että saisi suoritettua muutaman vaatimamman kurssin. Lukiossa pärjäsi sillä, että koeviikolla alkoi "pänttämään."  Olen myös mestari kadottamaan asioita ja saamaan hetkessä sekamelskan aikaiseksi. 

Itse olen 2-kymppisenä kunnallisella psykologilla "testeissä" ja hän haastattelun jälkeen totesi, että mulle ei taida olla ADD:tä. Yritän nyt etsiä sopivaa neurologia, jonne voisi mennä testeihin. 

Ei ole diagnosoitu. Siskot kyllä, ja kokeilivat lääkkeitä huonolla menestyksellä. Itse olen opettanut itseäni toimimaan eri tilanteissa, esim. tylsällä luennolla minulla on jokin viriketekeminen, joka ei häiritse muita. Jopa muistiinpanojen tekeminen kelpaa tähän - onneksi :) Ulos lähtiessä tarkastan aina että avaimet on laukussa, ja laskut menee maksuun pääosin automaattisesti verkkopankin kautta.

Ja aina välillä "otan itseäni niskasta kiinni". Sanon itselleni, että nyt hemmetti nouset ylös ja tiskaat :D

On todettu aikuisiässä, yhdistelmällä psykiatri-neuropsykologi-ADD-asioihin erikoistunut lääkäri. Ensiepäilystä diagnoosin saamiseen kului yli puoli vuotta. Neuropsykologisiin testeihin kului pisin aika.

Kummastuttaa, kuinka paljon tässä ketjussa on näitä itse itsensä diagnosoineita. Jos teillä todella on epäilys, puhukaa tästä lääkärillenne ja hankkikaa diagnoosi - tätä ennen teillä ei ole ADD:tä (voi olla tosi moni muukin syy). Tähän ketjuun ap toivoi varmaan ADD-ihmisten kommentteja?

Sain lääkityksen 10 vuotta sitten, mutta en tykkää käyttää sitä. Lääkitys on kohdallani niin kinder, vireystilasta riippuen voi tuloksena olla keskittymistilan sijaan myös itkuisuutta. Sen sijaan olen saanut ADD-asioihin perehtyneen lääkärin suosittelemasta mindfulness-meditaatiosta (joka-aamuisesta lisää seesteisyyttä ja keskittymiskykyä arkeen.

Toimintaterapiaa/tukihenkilöä tms en ole edes harkinnut, vaikka näihin kai olisi diagnoosin myötä mahdollisuus. Tukiryhmässä kävin yhden ainoan kerran, toteamassa ettei ollut mun paikka. Se oli sellainen surkutteluryhmä. Itse näen ADDssä voittopuolisesti hyviä puolia, mm. joustavuus, luovuus, ennakkoluulottomuus. Turhantarkkuuden puuttumisessa on myös omat hyvät puolensa.

Epäilys omasta ADDstäni syntyi ajo-opettajan toimesta ajokoulussa: keskittymiskyky liikenteessä oli lähellä nollaa. Ajokortin puute toki harmittaa jonkin verran.

Mene vain rohkeasti kokeisiin, lähetteen saat ihan omalta terveyskeskuslääkäriltäsi. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että koko prosessiin voi mennä kuukausiakin.

Parikymppisenä ruvettiin tutkimaan omasta aloitteestani. Sain lääkityksen joka ei sopinut, sittemmin hoidetaan vain masennusta.

Add on niin arkipäivää etten ehkä osaa eritellä kaikkea mikä aiheutuu juuri siitä, mutta keskimäärin olo on aika vetämätön, vaikea keskittyä kunnolla yhteen asiaan pitkäksi ajaksi (ainakin ellei se ole todella kiinnostava), koitan aika huonoin tuloksin hoitaa monia asioita samaan aikaan kun en pysty keskittymään kunnolla vain siihen yhteen ja ajatukset poukkoilevat.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen opettanut itseäni toimimaan eri tilanteissa, esim. tylsällä luennolla minulla on jokin viriketekeminen, joka ei häiritse muita. Jopa muistiinpanojen tekeminen kelpaa tähän - onneksi :)

Myös minun on pakko tunneilla joko kirjoitella asiat ylös tai edes piirrellä kuvioita. Muuten ajatukset luultavasti harhautuu opettajan puheista muualle vähän väliä.

Vierailija kirjoitti:

-Psykiatri passitti testeihin vuosien rukoilun jälkeen

Mitäh?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen opettanut itseäni toimimaan eri tilanteissa, esim. tylsällä luennolla minulla on jokin viriketekeminen, joka ei häiritse muita. Jopa muistiinpanojen tekeminen kelpaa tähän - onneksi :)

Myös minun on pakko tunneilla joko kirjoitella asiat ylös tai edes piirrellä kuvioita. Muuten ajatukset luultavasti harhautuu opettajan puheista muualle vähän väliä.

Tuo ei saa sua entistä harhailevammaksi?