Kun isovanhemmat ei hoida lasta ollenkaan.

Kun sain omia lapsia niin en todellakaan laskenut sen varaan että isovanhemmat olisivat hoitaneet heitä. Omat vanhempani eivät olleet edes eläkkeellä vielä.  He viettivät aikaa lasten kanssa silloin kun se sopi heille. Myös auttoivat pari kertaa kun oli todella vaikea tilanne, esim. kun jouduin sairaalaan pariksi päiväksi.

Mutta sattuman kaupasta asuin alueella missä äidit auttoivat toisiaa lastenhoidossa mielellään. Kun jonkun piti vaikka käydä hammaslääkärillä tai tukanleikkuussa niin aina joku toinen hoiteli lasta sen aikaa. Tälläinen vastavuoroisuus saisi levitä vanhempaivapaalla ja hoitovapaalla olevien perheiden keskuudessa. Solmin ihania ystävyyssuhteita monien vanhempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mietimme vasta miehen kanssa että emme koskaan lasten ollessa pieniä ajatelleet että saisimmepa heidät jonnekin ilta tai yöhoitoon. Halusimme viettää vapaa-aikamme heidän kanssaan. Kävimme pari kertaa vuodessa työ tai kaveriporukan kanssa illanvietossa niin että toinen oli lasten kanssa. Se riitti vallan hyvin.

Ikinä emme pyytäneet isovanhemmilta apua, eivätkä he sitä tarjonneet.

Jokainen hoitakoot omat lapsensa.

Hassua miten erilaisia olemme,

Isovanhemmat ilmoittivat jo ennen syntymää että he haluavat auttaa hoitamisessa ja heille saa koska vaan tuoda lasta hoitoon.

Mulle oli myös tärkeää että lapset luo hyvät suhteet isovanhempiin ja muistoksi heille jäivätkin pitkät kesälomat mummulassa, karavaanireissut leirintäalueilla ja pillkireissut pohjoisen mökillä.

Monet kokemukset olisivat jääneet lapsilta kokematta jos emme olisi heitä isovanhemmille päästäneet. Ja mikä tärkeintä ihanat muistot elävät vieläkin:)

Kyllä olen kateellinen niille joilla isovanhemmat edes satunnaisesti hoitaa lastenlapsiaan. Tiedän ainakin hyvästä kokemuksesta minkälainen mummo minusta EI tule.

En ymmärrä ajatusta siitä, että isovanhempien PITÄISI hoitaa lastenlapsiaan jokin tietty määrä esim. tuon kerran kuukaudessa. Monet isovanhemmat ovat töissä ja eläkkeelle päästyään ehkä haluavat puuhata muutakin. Lastenlapsiin voi solmia monenlaisia suhteita ihan ilman hoitovelvollisuuttakin.

Olisihan se toki mukavaa, jos isovanhemmat olisivat aktiivisia hoitajia. Helpommalla pääsisi, myönnetään, mutta mikään velvollisuus tai pakko ei lastenlasten hoitaminen ole ja kyllä säälin kovasti isovanhempia, joiden lapset ovat valjastaneet heidät hoitoautomaateiksi ilman mitään vaihtoehtoa sanoa ei. En edes ymmärrä, mikä pakko on täyspäisen vanhemman saada lomaa lapsistaan yön yli kerran kuussa.

Äitini ystävätär on tällainen hoitoautomaatti, joka ei enää kehtaa sanoa ei, kun on kerran aloittanut tuon hoitorumban. Aloitti sen raukka silloin, kun lastenlapsia oli vain yksi. Otti luokseen kaksi kertaa kuussa, sitten yksi päivä viikossa oli lomaa päiväkodista, syntyi pikkuveli ja nyt niitä hoidettavia oli kaksi ja tokihan saman verran oli hoidettava kuin isosiskoaankin. Sitten tuli kaksi serkkua kerralla ja heille samat oikeudet kuin isommille serkuillekin ja nyt ollaan tilanteessa, jossa lastenlapsia on yhdeksän ja jokaiselle pitäisi repiä aikaa useamman kerran kuussa. Lapset sopivat keskenään, että jokaiselle perheelle (kolme) isovanhempi antaa yhden viikonlopun eli ottaa siis perheen lapset luokseen kerran kuussa ja sitten sen viimeinen viikonloppu on koko serkusten yhteinen mummolaviikonloppu. Mitään ei kysytty mummoparalta. Tietysti päälle tulevat päiväkoti-ikäisten (5 kpl) vapaa perjantai, koululaisten iltapäivähoidot ja kahden perheen lasten harrastuskuskaukset.

Oma äitini otti heti periaatteekseen, että viettää aikaa lastenlasten kanssa oman jaksamisen ja voinnin mukaan ja mieluiten niin, että sitä omaakin lasta näkee samalla. Vain todellisesta tarpeesta voi hoitaa esim. lääkärikäynnin tai muun vastaavan ajan ja yökylään ei mielellään ota vaan mieluummin tulee illaksi meille ja lähtee sitten yöllä kotiin. Tällä reseptillä on läheinen lastenlastensa kanssa, mutta ei tietenkään näe jatkuvalla syötöllä. Ajoittain äitini on vähän loukkaantunut, kun ei ole osa arkeamme, mutta en vain ole osannut ajatella, että hän ehkä haluaisi tulla lasten kevätjuhlaan tai esityksiin, kun olemme tottuneet selviämään kaikesta ilman ulkopuolisia. Mielestäni hän voisi itse pyytää, jos haluaa johonkin osallistua aivan samalla tavalla kuin minäkin pyydän, kun todella tarvitsen apua.

Ajoittain kadehdin naapuriamme, jonka vanhemmat harva se päivä hakevat lapset päiväkodista, kokkaavat ja siivoavat ja tekevät puutarhatyötkin, mutta en ehkä kuitenkaan haluaisi noin symbioottista suhdetta vanhempieni kanssa. En oikein ymmärrä, miksi on hankittava kolme lasta, iso puutarha ja jättimäinen koti, kun ikinä ei ole aikaa näitä hoitaa vaan omat vanhemmat sitten toimivat niinä varsinaisina hoitajina. Eikö tuossa ole kyse jo omien voimavarojen väärin jakamisesta tai ainakin virhearvioinnista? Mitä jos nämä isovanhemmat uupuvat, sairastuvat tai kuolevat? Kuinka hoituu lapset, koti ja puutarha sen jälkeen? Ja haluavatko nämä isovanhemmat aivan oikeasti tehdä tuon kaiken vai tehdäänkö se siitä pelosta, ettei sen jälkeen enää nähtäisi lastenlapsia tai ehkä siksi, että pelätään omien lasten uupuvan ja masentuvan? Missä menee raja sille, miten paljon voi vaatia vanhemmilta apua sillä varjolla, että saavat viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa? Eikö jokaisen isovanhemman unelma kuitenkin ole, että saisi viettää lastenlasten kanssa laatuaikaa niin, että pääsee valmiiseen ruokapöytään, keitetään kahvit päälle ja kuskataan isovanhempi sunnuntai-iltapäivän päätteeksi omaan kotiinsa ilman, että ne kokkaukset ja kahvit joutuu itse keittelemään katastrofialueeksi joutuneessa kodissaan?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ajatusta siitä, että isovanhempien PITÄISI hoitaa lastenlapsiaan jokin tietty määrä esim. tuon kerran kuukaudessa. Monet isovanhemmat ovat töissä ja eläkkeelle päästyään ehkä haluavat puuhata muutakin. Lastenlapsiin voi solmia monenlaisia suhteita ihan ilman hoitovelvollisuuttakin.

Olisihan se toki mukavaa, jos isovanhemmat olisivat aktiivisia hoitajia. Helpommalla pääsisi, myönnetään, mutta mikään velvollisuus tai pakko ei lastenlasten hoitaminen ole ja kyllä säälin kovasti isovanhempia, joiden lapset ovat valjastaneet heidät hoitoautomaateiksi ilman mitään vaihtoehtoa sanoa ei. En edes ymmärrä, mikä pakko on täyspäisen vanhemman saada lomaa lapsistaan yön yli kerran kuussa.

Äitini ystävätär on tällainen hoitoautomaatti, joka ei enää kehtaa sanoa ei, kun on kerran aloittanut tuon hoitorumban. Aloitti sen raukka silloin, kun lastenlapsia oli vain yksi. Otti luokseen kaksi kertaa kuussa, sitten yksi päivä viikossa oli lomaa päiväkodista, syntyi pikkuveli ja nyt niitä hoidettavia oli kaksi ja tokihan saman verran oli hoidettava kuin isosiskoaankin. Sitten tuli kaksi serkkua kerralla ja heille samat oikeudet kuin isommille serkuillekin ja nyt ollaan tilanteessa, jossa lastenlapsia on yhdeksän ja jokaiselle pitäisi repiä aikaa useamman kerran kuussa. Lapset sopivat keskenään, että jokaiselle perheelle (kolme) isovanhempi antaa yhden viikonlopun eli ottaa siis perheen lapset luokseen kerran kuussa ja sitten sen viimeinen viikonloppu on koko serkusten yhteinen mummolaviikonloppu. Mitään ei kysytty mummoparalta. Tietysti päälle tulevat päiväkoti-ikäisten (5 kpl) vapaa perjantai, koululaisten iltapäivähoidot ja kahden perheen lasten harrastuskuskaukset.

Oma äitini otti heti periaatteekseen, että viettää aikaa lastenlasten kanssa oman jaksamisen ja voinnin mukaan ja mieluiten niin, että sitä omaakin lasta näkee samalla. Vain todellisesta tarpeesta voi hoitaa esim. lääkärikäynnin tai muun vastaavan ajan ja yökylään ei mielellään ota vaan mieluummin tulee illaksi meille ja lähtee sitten yöllä kotiin. Tällä reseptillä on läheinen lastenlastensa kanssa, mutta ei tietenkään näe jatkuvalla syötöllä. Ajoittain äitini on vähän loukkaantunut, kun ei ole osa arkeamme, mutta en vain ole osannut ajatella, että hän ehkä haluaisi tulla lasten kevätjuhlaan tai esityksiin, kun olemme tottuneet selviämään kaikesta ilman ulkopuolisia. Mielestäni hän voisi itse pyytää, jos haluaa johonkin osallistua aivan samalla tavalla kuin minäkin pyydän, kun todella tarvitsen apua.

Ajoittain kadehdin naapuriamme, jonka vanhemmat harva se päivä hakevat lapset päiväkodista, kokkaavat ja siivoavat ja tekevät puutarhatyötkin, mutta en ehkä kuitenkaan haluaisi noin symbioottista suhdetta vanhempieni kanssa. En oikein ymmärrä, miksi on hankittava kolme lasta, iso puutarha ja jättimäinen koti, kun ikinä ei ole aikaa näitä hoitaa vaan omat vanhemmat sitten toimivat niinä varsinaisina hoitajina. Eikö tuossa ole kyse jo omien voimavarojen väärin jakamisesta tai ainakin virhearvioinnista? Mitä jos nämä isovanhemmat uupuvat, sairastuvat tai kuolevat? Kuinka hoituu lapset, koti ja puutarha sen jälkeen? Ja haluavatko nämä isovanhemmat aivan oikeasti tehdä tuon kaiken vai tehdäänkö se siitä pelosta, ettei sen jälkeen enää nähtäisi lastenlapsia tai ehkä siksi, että pelätään omien lasten uupuvan ja masentuvan? Missä menee raja sille, miten paljon voi vaatia vanhemmilta apua sillä varjolla, että saavat viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa? Eikö jokaisen isovanhemman unelma kuitenkin ole, että saisi viettää lastenlasten kanssa laatuaikaa niin, että pääsee valmiiseen ruokapöytään, keitetään kahvit päälle ja kuskataan isovanhempi sunnuntai-iltapäivän päätteeksi omaan kotiinsa ilman, että ne kokkaukset ja kahvit joutuu itse keittelemään katastrofialueeksi joutuneessa kodissaan?

Ihmiset on erilaisia ja nauttii eriaisioista, meillä appiukko ja anoppi hakee muksut joka toinen lauantai ja viettää laatuaikaa heidän kanssa, ja ilmeisesti nauttivat siitä, jutuista päätellen ainakin:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ajatusta siitä, että isovanhempien PITÄISI hoitaa lastenlapsiaan jokin tietty määrä esim. tuon kerran kuukaudessa. Monet isovanhemmat ovat töissä ja eläkkeelle päästyään ehkä haluavat puuhata muutakin. Lastenlapsiin voi solmia monenlaisia suhteita ihan ilman hoitovelvollisuuttakin.

Olisihan se toki mukavaa, jos isovanhemmat olisivat aktiivisia hoitajia. Helpommalla pääsisi, myönnetään, mutta mikään velvollisuus tai pakko ei lastenlasten hoitaminen ole ja kyllä säälin kovasti isovanhempia, joiden lapset ovat valjastaneet heidät hoitoautomaateiksi ilman mitään vaihtoehtoa sanoa ei. En edes ymmärrä, mikä pakko on täyspäisen vanhemman saada lomaa lapsistaan yön yli kerran kuussa.

Äitini ystävätär on tällainen hoitoautomaatti, joka ei enää kehtaa sanoa ei, kun on kerran aloittanut tuon hoitorumban. Aloitti sen raukka silloin, kun lastenlapsia oli vain yksi. Otti luokseen kaksi kertaa kuussa, sitten yksi päivä viikossa oli lomaa päiväkodista, syntyi pikkuveli ja nyt niitä hoidettavia oli kaksi ja tokihan saman verran oli hoidettava kuin isosiskoaankin. Sitten tuli kaksi serkkua kerralla ja heille samat oikeudet kuin isommille serkuillekin ja nyt ollaan tilanteessa, jossa lastenlapsia on yhdeksän ja jokaiselle pitäisi repiä aikaa useamman kerran kuussa. Lapset sopivat keskenään, että jokaiselle perheelle (kolme) isovanhempi antaa yhden viikonlopun eli ottaa siis perheen lapset luokseen kerran kuussa ja sitten sen viimeinen viikonloppu on koko serkusten yhteinen mummolaviikonloppu. Mitään ei kysytty mummoparalta. Tietysti päälle tulevat päiväkoti-ikäisten (5 kpl) vapaa perjantai, koululaisten iltapäivähoidot ja kahden perheen lasten harrastuskuskaukset.

Oma äitini otti heti periaatteekseen, että viettää aikaa lastenlasten kanssa oman jaksamisen ja voinnin mukaan ja mieluiten niin, että sitä omaakin lasta näkee samalla. Vain todellisesta tarpeesta voi hoitaa esim. lääkärikäynnin tai muun vastaavan ajan ja yökylään ei mielellään ota vaan mieluummin tulee illaksi meille ja lähtee sitten yöllä kotiin. Tällä reseptillä on läheinen lastenlastensa kanssa, mutta ei tietenkään näe jatkuvalla syötöllä. Ajoittain äitini on vähän loukkaantunut, kun ei ole osa arkeamme, mutta en vain ole osannut ajatella, että hän ehkä haluaisi tulla lasten kevätjuhlaan tai esityksiin, kun olemme tottuneet selviämään kaikesta ilman ulkopuolisia. Mielestäni hän voisi itse pyytää, jos haluaa johonkin osallistua aivan samalla tavalla kuin minäkin pyydän, kun todella tarvitsen apua.

Ajoittain kadehdin naapuriamme, jonka vanhemmat harva se päivä hakevat lapset päiväkodista, kokkaavat ja siivoavat ja tekevät puutarhatyötkin, mutta en ehkä kuitenkaan haluaisi noin symbioottista suhdetta vanhempieni kanssa. En oikein ymmärrä, miksi on hankittava kolme lasta, iso puutarha ja jättimäinen koti, kun ikinä ei ole aikaa näitä hoitaa vaan omat vanhemmat sitten toimivat niinä varsinaisina hoitajina. Eikö tuossa ole kyse jo omien voimavarojen väärin jakamisesta tai ainakin virhearvioinnista? Mitä jos nämä isovanhemmat uupuvat, sairastuvat tai kuolevat? Kuinka hoituu lapset, koti ja puutarha sen jälkeen? Ja haluavatko nämä isovanhemmat aivan oikeasti tehdä tuon kaiken vai tehdäänkö se siitä pelosta, ettei sen jälkeen enää nähtäisi lastenlapsia tai ehkä siksi, että pelätään omien lasten uupuvan ja masentuvan? Missä menee raja sille, miten paljon voi vaatia vanhemmilta apua sillä varjolla, että saavat viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa? Eikö jokaisen isovanhemman unelma kuitenkin ole, että saisi viettää lastenlasten kanssa laatuaikaa niin, että pääsee valmiiseen ruokapöytään, keitetään kahvit päälle ja kuskataan isovanhempi sunnuntai-iltapäivän päätteeksi omaan kotiinsa ilman, että ne kokkaukset ja kahvit joutuu itse keittelemään katastrofialueeksi joutuneessa kodissaan?

Ihmiset on erilaisia ja nauttii eriaisioista, meillä appiukko ja anoppi hakee muksut joka toinen lauantai ja viettää laatuaikaa heidän kanssa, ja ilmeisesti nauttivat siitä, jutuista päätellen ainakin:)

Aika eri asia hoitaa paria lasta kaksi kertaa kuussa kuin hoitaa yhdeksää lastenlasta, taloa ja puutarhaa viikolla ja viikonloppuna. Ja yhdeksän lapsenlapsen kohdallahan kyse oli siitä että isoäidiltä ei oltu kysytty vaan järjestelyt oltiin tehty hänen selkänsä takana. Joten näitä isovanhempia ei voi oikein verrata toisiinsa.

Meilläkin nautittii ekan ja tokan kanssa, mutta kun niitä tuli lisää, niin ei vaan jaksa...

Itekkin vanhetaan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ajatusta siitä, että isovanhempien PITÄISI hoitaa lastenlapsiaan jokin tietty määrä esim. tuon kerran kuukaudessa. Monet isovanhemmat ovat töissä ja eläkkeelle päästyään ehkä haluavat puuhata muutakin. Lastenlapsiin voi solmia monenlaisia suhteita ihan ilman hoitovelvollisuuttakin.

Olisihan se toki mukavaa, jos isovanhemmat olisivat aktiivisia hoitajia. Helpommalla pääsisi, myönnetään, mutta mikään velvollisuus tai pakko ei lastenlasten hoitaminen ole ja kyllä säälin kovasti isovanhempia, joiden lapset ovat valjastaneet heidät hoitoautomaateiksi ilman mitään vaihtoehtoa sanoa ei. En edes ymmärrä, mikä pakko on täyspäisen vanhemman saada lomaa lapsistaan yön yli kerran kuussa.

Äitini ystävätär on tällainen hoitoautomaatti, joka ei enää kehtaa sanoa ei, kun on kerran aloittanut tuon hoitorumban. Aloitti sen raukka silloin, kun lastenlapsia oli vain yksi. Otti luokseen kaksi kertaa kuussa, sitten yksi päivä viikossa oli lomaa päiväkodista, syntyi pikkuveli ja nyt niitä hoidettavia oli kaksi ja tokihan saman verran oli hoidettava kuin isosiskoaankin. Sitten tuli kaksi serkkua kerralla ja heille samat oikeudet kuin isommille serkuillekin ja nyt ollaan tilanteessa, jossa lastenlapsia on yhdeksän ja jokaiselle pitäisi repiä aikaa useamman kerran kuussa. Lapset sopivat keskenään, että jokaiselle perheelle (kolme) isovanhempi antaa yhden viikonlopun eli ottaa siis perheen lapset luokseen kerran kuussa ja sitten sen viimeinen viikonloppu on koko serkusten yhteinen mummolaviikonloppu. Mitään ei kysytty mummoparalta. Tietysti päälle tulevat päiväkoti-ikäisten (5 kpl) vapaa perjantai, koululaisten iltapäivähoidot ja kahden perheen lasten harrastuskuskaukset.

Oma äitini otti heti periaatteekseen, että viettää aikaa lastenlasten kanssa oman jaksamisen ja voinnin mukaan ja mieluiten niin, että sitä omaakin lasta näkee samalla. Vain todellisesta tarpeesta voi hoitaa esim. lääkärikäynnin tai muun vastaavan ajan ja yökylään ei mielellään ota vaan mieluummin tulee illaksi meille ja lähtee sitten yöllä kotiin. Tällä reseptillä on läheinen lastenlastensa kanssa, mutta ei tietenkään näe jatkuvalla syötöllä. Ajoittain äitini on vähän loukkaantunut, kun ei ole osa arkeamme, mutta en vain ole osannut ajatella, että hän ehkä haluaisi tulla lasten kevätjuhlaan tai esityksiin, kun olemme tottuneet selviämään kaikesta ilman ulkopuolisia. Mielestäni hän voisi itse pyytää, jos haluaa johonkin osallistua aivan samalla tavalla kuin minäkin pyydän, kun todella tarvitsen apua.

Ajoittain kadehdin naapuriamme, jonka vanhemmat harva se päivä hakevat lapset päiväkodista, kokkaavat ja siivoavat ja tekevät puutarhatyötkin, mutta en ehkä kuitenkaan haluaisi noin symbioottista suhdetta vanhempieni kanssa. En oikein ymmärrä, miksi on hankittava kolme lasta, iso puutarha ja jättimäinen koti, kun ikinä ei ole aikaa näitä hoitaa vaan omat vanhemmat sitten toimivat niinä varsinaisina hoitajina. Eikö tuossa ole kyse jo omien voimavarojen väärin jakamisesta tai ainakin virhearvioinnista? Mitä jos nämä isovanhemmat uupuvat, sairastuvat tai kuolevat? Kuinka hoituu lapset, koti ja puutarha sen jälkeen? Ja haluavatko nämä isovanhemmat aivan oikeasti tehdä tuon kaiken vai tehdäänkö se siitä pelosta, ettei sen jälkeen enää nähtäisi lastenlapsia tai ehkä siksi, että pelätään omien lasten uupuvan ja masentuvan? Missä menee raja sille, miten paljon voi vaatia vanhemmilta apua sillä varjolla, että saavat viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa? Eikö jokaisen isovanhemman unelma kuitenkin ole, että saisi viettää lastenlasten kanssa laatuaikaa niin, että pääsee valmiiseen ruokapöytään, keitetään kahvit päälle ja kuskataan isovanhempi sunnuntai-iltapäivän päätteeksi omaan kotiinsa ilman, että ne kokkaukset ja kahvit joutuu itse keittelemään katastrofialueeksi joutuneessa kodissaan?

Ihmiset on erilaisia ja nauttii eriaisioista, meillä appiukko ja anoppi hakee muksut joka toinen lauantai ja viettää laatuaikaa heidän kanssa, ja ilmeisesti nauttivat siitä, jutuista päätellen ainakin:)

Aika eri asia hoitaa paria lasta kaksi kertaa kuussa kuin hoitaa yhdeksää lastenlasta, taloa ja puutarhaa viikolla ja viikonloppuna. Ja yhdeksän lapsenlapsen kohdallahan kyse oli siitä että isoäidiltä ei oltu kysytty vaan järjestelyt oltiin tehty hänen selkänsä takana. Joten näitä isovanhempia ei voi oikein verrata toisiinsa.

Ööö, en verrannut näitä isovanhempia vaan vastasin muuhun osaan tekstistäsi. Ja hiukan nyt tuntuu ettet sinäkään tiedä koko totuutta tuosta tapauksesta. Ei yhdeksää lasta vaan jätetä hoitoon mummon seläntakana, mutta ihan miten vaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ajatusta siitä, että isovanhempien PITÄISI hoitaa lastenlapsiaan jokin tietty määrä esim. tuon kerran kuukaudessa. Monet isovanhemmat ovat töissä ja eläkkeelle päästyään ehkä haluavat puuhata muutakin. Lastenlapsiin voi solmia monenlaisia suhteita ihan ilman hoitovelvollisuuttakin.

Olisihan se toki mukavaa, jos isovanhemmat olisivat aktiivisia hoitajia. Helpommalla pääsisi, myönnetään, mutta mikään velvollisuus tai pakko ei lastenlasten hoitaminen ole ja kyllä säälin kovasti isovanhempia, joiden lapset ovat valjastaneet heidät hoitoautomaateiksi ilman mitään vaihtoehtoa sanoa ei. En edes ymmärrä, mikä pakko on täyspäisen vanhemman saada lomaa lapsistaan yön yli kerran kuussa.

Äitini ystävätär on tällainen hoitoautomaatti, joka ei enää kehtaa sanoa ei, kun on kerran aloittanut tuon hoitorumban. Aloitti sen raukka silloin, kun lastenlapsia oli vain yksi. Otti luokseen kaksi kertaa kuussa, sitten yksi päivä viikossa oli lomaa päiväkodista, syntyi pikkuveli ja nyt niitä hoidettavia oli kaksi ja tokihan saman verran oli hoidettava kuin isosiskoaankin. Sitten tuli kaksi serkkua kerralla ja heille samat oikeudet kuin isommille serkuillekin ja nyt ollaan tilanteessa, jossa lastenlapsia on yhdeksän ja jokaiselle pitäisi repiä aikaa useamman kerran kuussa. Lapset sopivat keskenään, että jokaiselle perheelle (kolme) isovanhempi antaa yhden viikonlopun eli ottaa siis perheen lapset luokseen kerran kuussa ja sitten sen viimeinen viikonloppu on koko serkusten yhteinen mummolaviikonloppu. Mitään ei kysytty mummoparalta. Tietysti päälle tulevat päiväkoti-ikäisten (5 kpl) vapaa perjantai, koululaisten iltapäivähoidot ja kahden perheen lasten harrastuskuskaukset.

Oma äitini otti heti periaatteekseen, että viettää aikaa lastenlasten kanssa oman jaksamisen ja voinnin mukaan ja mieluiten niin, että sitä omaakin lasta näkee samalla. Vain todellisesta tarpeesta voi hoitaa esim. lääkärikäynnin tai muun vastaavan ajan ja yökylään ei mielellään ota vaan mieluummin tulee illaksi meille ja lähtee sitten yöllä kotiin. Tällä reseptillä on läheinen lastenlastensa kanssa, mutta ei tietenkään näe jatkuvalla syötöllä. Ajoittain äitini on vähän loukkaantunut, kun ei ole osa arkeamme, mutta en vain ole osannut ajatella, että hän ehkä haluaisi tulla lasten kevätjuhlaan tai esityksiin, kun olemme tottuneet selviämään kaikesta ilman ulkopuolisia. Mielestäni hän voisi itse pyytää, jos haluaa johonkin osallistua aivan samalla tavalla kuin minäkin pyydän, kun todella tarvitsen apua.

Ajoittain kadehdin naapuriamme, jonka vanhemmat harva se päivä hakevat lapset päiväkodista, kokkaavat ja siivoavat ja tekevät puutarhatyötkin, mutta en ehkä kuitenkaan haluaisi noin symbioottista suhdetta vanhempieni kanssa. En oikein ymmärrä, miksi on hankittava kolme lasta, iso puutarha ja jättimäinen koti, kun ikinä ei ole aikaa näitä hoitaa vaan omat vanhemmat sitten toimivat niinä varsinaisina hoitajina. Eikö tuossa ole kyse jo omien voimavarojen väärin jakamisesta tai ainakin virhearvioinnista? Mitä jos nämä isovanhemmat uupuvat, sairastuvat tai kuolevat? Kuinka hoituu lapset, koti ja puutarha sen jälkeen? Ja haluavatko nämä isovanhemmat aivan oikeasti tehdä tuon kaiken vai tehdäänkö se siitä pelosta, ettei sen jälkeen enää nähtäisi lastenlapsia tai ehkä siksi, että pelätään omien lasten uupuvan ja masentuvan? Missä menee raja sille, miten paljon voi vaatia vanhemmilta apua sillä varjolla, että saavat viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa? Eikö jokaisen isovanhemman unelma kuitenkin ole, että saisi viettää lastenlasten kanssa laatuaikaa niin, että pääsee valmiiseen ruokapöytään, keitetään kahvit päälle ja kuskataan isovanhempi sunnuntai-iltapäivän päätteeksi omaan kotiinsa ilman, että ne kokkaukset ja kahvit joutuu itse keittelemään katastrofialueeksi joutuneessa kodissaan?

Ihmiset on erilaisia ja nauttii eriaisioista, meillä appiukko ja anoppi hakee muksut joka toinen lauantai ja viettää laatuaikaa heidän kanssa, ja ilmeisesti nauttivat siitä, jutuista päätellen ainakin:)

Ei tuossa olekaan mitään vikaa niin kauan kuin isovanhemmat kokevat oikeudekseen myös kieltäytyä ja lähteä lauantai-iltana tansseihin tai eläkeläisten risteilylle. Mutta jos lauantai-illat ovat automaatio eli kaikki muut kutsut ja menot on pakko siirtää, kun ne lastenlapset tulevat eikä sitä vaan voi perua, kun sitten menee Neean ja Nikon vapaa viikonloppu pilalle, niin ollaankin jo toisenlaisessa tilanteessa. Silloin isovanhemmista tuleva hyöty on saavutettu etu, josta ei olla valmiita luopumaan.

Minäkin haluan tulevaisuudessa olla tuollainen isovanhempi kuin teillä, mutta ehdottomasti en halua, että lauantai-illat otetaan itsestään selvinä. Otan lastenlapset luokseni niin kauan kuin se sopii minulle ja sitten kun ei sovi, ei siitä kukaan saa ruikuttaa.

Miksi vanhemmat eivät hanki lastenhoitajia rahalla tai sovi sisarustensa/ystäviensä kanssa vastavuoroisuudesta? Kun lapset olivat pieniä, minä ja siskoni otimme vuorotellen muutaman kerran vuodessa koko serkuslauman yökylään  ja näin sai toisen perheen vanhemmat sitä omaa aikaa.

täh.. ei kaikilla ole vanhemmat elossa,, tai siinä kunnossa että kykenisivät jotain uhmiksia hoitamaan.

meillä ei ole kuin yhdet isovahemmat, asuvat yli 700 km päässä. kylässä käydään neljä kertaa vuodessa ja aina ollaan 1-3 viikkoa, eikä silloin he hoida lapsia koska ovat huonossa kunnossa vaan me autetaan heitä.

en osaa edes kuvitella että olisi olemassa muita ihmisiä kuin lasten vanhemmat, joilla on lastenhoitovelvollisuus, eli asenne kysymys tämäkin, en tehnyt lapsiani muiden hoidettaviksi vaan hoidan heidät puolison kanssa

en tajua näitä ihmisten kitinöitä... huoh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vanhuksetkin voi olla ääliöitä, ei se ikää katso.

Suomessa tullaan isoäideiksi useimmiten 53 vuotiaana, ei vanhuksina.

Saisinko lähteen tilastoon josta sait tuon 53v, kiitos.

up

.

PItkä välimatka aikuisten lastemme asuinpaikkojen välillä on haittana käydä usein lapsenlapsiamme hoitelemassa.

Ja tottahan sekin on, että ei enää yli kuusikymppisen iässä jaksa kovin pitkään olla jokin supernanny ja tarhatädin osassa, vaikka lapsenlapset olisivat vallan ihania ja rakkaita, kuten he ovatkin.  Toisaalta isovanhempien osa ei nyt ole muutoinkaan enää olla minkäälainen lastenhoitajien sijainen, ei ainakaan kovin usein. 

Monet mummot ja papat ovat vielä itsekkin työelämässä mukana, ja täytyyhän heillekin suoda vapaa-aikansa ja leponsa. 

Muutaman tunnin tapaaminen silloin tällöin voi olla ihan riittävää laatuaikaa lastenlastensa kanssa, ja kesälomilla ehkä pitempiäkin jaksoja, mutta isovanhempien jaksamisen rajoissa.  Jokaisellahan on se omakin elämänsä vietettävänä niin meillä isovanhemmillakin, eikä omat aikuiset lapset saa asettaa omia vanhempiaan vastaamaan heidän omien lastensa kasvatuksesta ja huolenpidosta jatkuvasti.

Luojan kiitos, että asumme eri paikkakunnilla satojen kilometrien päässä toisistamme.

Itse olen aikoinaan omani hoitanut ja huolehtinut lastemme isänsä kanssa yhdessä, ja vain oma äitini eli lastemme mummo oli ainut apuri silloin tällöin, kun tarvitsimme lastemme hoitoapuja. Toisessa mummolassa kävimme aina itse lomillamme lastemme kanssa, sillä toinen mummola oli satojen kilometrien päässä. 

.