Mitä olisit halunnut tietää imetyksestä edeltävästi ?

Vauvat imee rintaa eriaikoja. Toiset syö 10 minuuttia. Toiset saattaa nautiskella kolmevarttia.

Mulla on ollu yks maratoonari ja yks pikaimiä.

Että joillekin se on fyysisesti mahdotonta. Mastopaattiset rinnat ja krooninen rintatulehdus.

Vierailija kirjoitti:

Että imetyksestä aiheutuu riippurinnat. Eli menevät ns. pilalle.

No ei ne mene pilalle kaikilla. Minulla oli b-kupit ennen imetystä ja sen jälkeen ne on olleet pysyvästi c-kupit ja paremman näköiset kuin ennen imetystä. Mieskin kysyi toiveekkaasti ja ilahtuneena imettämisen jälkeen että noi ilmeisesti pysyy tollaisina. Edelleenkin 45-vuotiaana tissejä ei tarvitse hävetä ja ovat rupsahtaneet yllättävän vähän.

Että ensipäivinä ei välttämättä tule tarpeeksi maitoa, vaikka vauva asuisi rinnalla, ja että lisämaidon antaminen tarvittaessa on sekä ok, että välillä välttämätöntä.

Perhevalmennuksessa vaan vakuuteltiin, että muutamakin tippa riittää. Meidän vauvalle joudittiin antamaan sairaalassa jotain sokerisysteemiä posken sisäpinnalle ja iso pullollinen maitoa, kun sokerit laskivat vaarallisen alas, vaikka yritin imettää jatkuvasti. En ensikertalaisena tajunnut, että vauva ei nukkunut tyytyväisenä, vaan liian matalan sokerin takia. Senkin jälkeen pihtasivat lisämaitoa, vaikka samalla uhkasivat että vauva joutuisi sokeritippaan, jos sokerit taas laskisivat. Itkin ja yritin imettää ja itkin... Kotonakin vauvan paino vaan jatkoi laskemista ja vauva oli flegmaattinen, eikä millään jaksanut keskittyä imemään tai syömään ruiskulla annettua maitoa. Homma lähti toimimaan vasta, kun neuvolan vanhempi ja kokenut terkka komensi ottamaan pullot käyttöön, ja neuvoi miten osittaisimetys toteutetaan, ja miten varmistetaan, että vauva saa tarpeeksi ruokaa.

Pointtini: kertokaa jo siellä valmennuksessa, että maito ei välttämättä riitä alussa, ja että se ei ole katastrofi, ja pääasia että lapsi saa ruokaa! Ja sen, että vaikka täysimetys on hyvä juttu, niin osittaisimetyskin on hyvä juttu. Nyt moni antaa periksi, kun imetys tuntuu olevan niin kaikki-tai-ei-mitään -hommaa.

Että kaikilta se imetys ei vaan suju. Että pullon tarjoaminen ei tee susta huonoa äitiä! Mulle oli hyvin vaikeaa luopua siitä ajatuksesta että en imetä. Useat kerrat taisteltiin ja lapsen kanssa itkettiin kilpaa kunnes luovutin. 3kk menty lypsämällä ja korvikkeella ja samalla tavalla se lapsi kasvaa kuin muutkin.

Että pullon antaminen esim. kerran päivässä ei pilaa imetystä. Sen sijaan pelkkä imetys voi aiheuttaa sen, että vauva ei huoli pulloa ja äiti ei pääse mihinkään illalla ennen kuin vauva on 1 v 3 kk ja vieroitettu tissistä kokonaan. Nimim. kokemusta on

Olisin halunnut tietää sen, että imetys ei ole helppoa. Imuote oli väärä, vauva pieni halusi olla ihan kippuralla, sitä sitten kävi joku koko ajan oikomassa, kun oltiin synnärillä. Maidon nousu kesti kolme ikipitkää päivää. Vauva itki ja oli rinnalla taukoamatta, nänneihin sattui ihan älyttömästi. Menivät ihan rakkulalle ja lopulta kun maitoa alkoi tulemaan vauva nukahti heti ja rinnat oli pakahtumaisillaan, ihan kivikovat ja kipeät. Noin kuukauden kesti säätäminen ja opettelu, mutta oli sen jälkeen enimmäkseen helppoa. Uudet vaiheet oli outoja aluksi, kun en tiennyt niistä mitään. Ihmettelin, kun rinnat oli ihan tyhjän tuntoiset, mutta maitoa silti tuli riittävästi. Muistin kuitenkin valmennuksesta, että korviketta kannattaa välttää, joten minulle riitti tieto, että vauva osaa säätää maidon itselleen sopivaksi ja kasvukin oli ok.

Neuvolan ja synnytyssairaalan henkilökunnan ohjauksella ja tuella oli suuri merkitys imetyksen onnistumisessa. Ensimmäisen lapsen kohdalla varsinkin, kun kaikki on niin uutta, outoa ja vierasta. Kaikesta miettii, että teenkö nyt oikein vai väärin. Pienikin kannustus riittää silloin. Enemmän pitäisi vaikeuksista puhua, ettei tuoreet äidit heti luovuta, koska luulevat, että heidän toiminnassa on jotain vikaa, kun ei onnistu. Muistan kirkkaasti erään hetken, kun vauva raivosi rinnalla, tuijotin seinää väsyneenä ja lamaantuneena ja ajattelin, että onko tässä enää mitään järkeä. Onneksi oli ja niistäkin raivareista selvittiin.

Että maitoa voi tulla todella paljon ja suihkuamalla. Vauvan oli aika pitkään vaikea syödä, kun maitoa tuli niin hirveällä paineella. Olin ihan järjetön meijeri ja tunnin päästä vauvan syömisestä tissit suihkus ja liivinsuojukset oli hetkessä märät. Mulla ei kyllä ollut mitkään tosi isot rinnat edes, lapsi söi paljon ja tietenkin sitä kautta maidon tulo vaan lisääntyi. Kaikki sanoivat, että alun jälkeen maidon tulo tasaantuu, mutta kyllä sitä tuli todella paljon ihan koko vuoden imetysajan, mikä nyt ei sinänsä ole huono juttu, mutta en vaan ollut varautunut siihen, että maitoa tulisi naapureidenkin tarpeisiin.

Että normaalipainoinen vastasyntynyt pärjää monta päivää kolostrumtipoilla ilman lisämaitoa. Että maito ei imettämällä vähene tai lopu. Tiheän imun kaudet. Että maito ei lopu, vaikka rinnat eivät ole enää pinkeät. Että vauva saa maitoa vaikka pumpulla ei tule kuin tippoja. Että korvikkeilla saa helposti pilattua imetyksen. Että vastasyntynyt voi olla rinnalla tunteja, ja hetken päästä taas tunteja, eikä kyse ole maidon riittämättömyydestä. Että vauva kyllä aikanaan harventaa imetysvälejä ja syöminen nopeutuu. Että vauva saa rinnalla myös läheisyyttä ja turvaa, ei vain ruokaa. Että kaikkiin imetysongelmiin löytyy apu jos vain osaa etsiä.

Että korvike on todellakin korvike, eikä mikään yhtä hyvä kuin äidinmaito, vaikka niin joskus väitetään. Että virallinen suositus edelleen on ensisijaisesti täysimettää 6 kk. Että joistain neuvoloista saa vanhentunutta ja väärää imetystietoutta.

Sinunkin, ap, kannattaa hakeutua imetysohjaajakoulutukseen. Sen pitäisi olla pakollinen kaikille teikäläisille.

Vaikka mitä teet, niin maito ei välttämättä riitä ja siitä on turha tuntea syyllisyyttä. Kyllä niistä korvikevauvoistakin kasvaa terveitä ja rakastettuja lapsia.

Haluaisin vinkata, että kannattaa ottaa (vaatia) rintakumia käyttöön jo ennen kuin nännit menee rikki ja alkaa vuotamaan verta. Siinä vaiheessa kun verta jo tulee, imetys sattuu ihan perkeleesti ja nännit on ruvella niin se rintakumi ei enään paljon auta. Se olisi paras ottaa käyttöön jo ennen tuhoa.

Ei ole kiva syöttää verta vauvalle. Itsellä sitä verta tuli kumista huolimatta enemmän kuin maitoa. Kumi ihan veressä heti pienenkin imettämisen jälkeen.

Lisään vielä, että pitäisi osata varautua siihen että jotkut ihmiset on täysin fanaattisia imetystä kohtaan. Silti tuore äiti itse tekee päätöksensä imetyksestä vaikka joukko kanaemoja oliskin tuomitsemassa.

Ja yksi mitä pitäisi tietää on, että jos päättää pumpata maitoa imetyksen sijaan niin pitäisi pumpata 2-3 tunnin välein.

Kukaan ei puhunut puolella sanallakaan siitä, miten kovat jälkisupistukset iskee joka imetyskerran alkajaisiksi heti synnytyksen jälkeen. Ja ne kovenee synnytys synnytykseltä. Muutaman viikon piina, josta vaiettiin täysin. Miksi?

Silloin kun minä harjoittelin imetystä, ei mistään saanut opastusta. Jorvissakin vaan vauva tuotiin syliin ja sanottiin että eikun imettämään. Ihan itse jouduin miettimään toimivat imetysasennot, kun itsellä sattuu olemaan lyhyt selkä, isot rinnat ja tosimatalat nännit.  Toivottavasti asiat on muuttuneet 20 vuodessa.

Vasta kuopuksen synnyttyä kuulin hoitajalta, että on olemassa hormoninenäsuihke, joka pistää maidon herumaan. Herranen aika mikä helpotus, kun ei tarvinnut pelätä, heruuko vaiko eikö. 

Ja neljäs, ehkä tärkein asia: merkittävä osa vatsavaivoista jää pois, kun pitää vauvan ruokintavälit 2...2,5 tunnissa eikä harrasta tuntien imetyssessioita.  Silloin lapsen ruoansulatuksen ei tarvitse pinnistellä koko ajan äärirajoillaan, pieni vatsaparka täynnä puoliksi sulanutta ja sulamatonta ruokaa. 

Hampaiden tullessa vauvat tykkää pureksia kaikkea mahdollista. Opetin ipanan aika nopeasti siihen, että tissi menee pois jos sitä puree.

Sekin oli hirveää kun sain hiivatulehduksen(!!!) nänneihin, jotka meni aivan rikki ja verille.

Sitäkään en tiennyt etukäteen, että kun yhdestä rinnasta imettää, toisestakin suihkuaa maitoa samaan aikaan. Joka kerta piti ottaa pyyhe alle ettei vauvalla olisi ollut potkupuku likomärkänä. Vauvan nälän pystyi arvioimaan siitä, että viiden sekunnin päästä kun rintoja alkoi kirvellä, ipana heräsi huutamaan. Maidon tulo ei myöskään loppunut imettämisen loppumiseen, vaan jatkui pari vuotta PMS-oireena, kunnes aloitin taas hormoniehkäisyn.

Että vaikka vaihtaisit liivinsuojuksen koko ajan ja sullois millaset toppaukset tahansa JA sua on siunattu suihkutisseillä, hukut aina kun vaan aatteletkaan vauvaa tai tissit on ees puoliks täynnä. Ja paita on kirjaimellisesti helmaan saakka märkä

Että mikään ei tunnu niin hyvältä kuin se kun tiehyt tukokset aukeaa...

Ihan ekaksi olisi kiva, jos neuvomalla ja sairaalalla olisi vähän samat ajatukset. Meillä neuvola oli tosi lisäruokavastainen, ei pulloa, pesitään ja pumpataan ja vauva on tyytyväinen. Sairaalassa totesivat, ettei maito nouse, eikä tipat riitä ja pullosta lisää ruokaa vaan. Olin ihan hajalla ja sekaisin.

No, sitten alkoi juuri tämä pyöritys, lisäruokaa, ei lisäruokaa, lisäruokaa, ei... Ja minä itkin joka kerta kun kolmen tunnin imetyksen jälkeen vauva oli nälkäinen, paino ei noussut, välillä nousi, pumppasin ja pesin vauvan kanssa ihokontaktissa, join imetysteetä. Pumpulle en herunut, vaikka vauva oli sylissä. Että joku roti tähän hommaan. Asiallista tietoa, tukea siihen, että onko maito todella noussut ja sitten keskittymistä niihin vahvuuksiin ja olennaisiin asioihin. Mulla meni monta hienoa hetkeä ohi, koska yritin tosissani noudattaa hyvän äidin mittareita. Jälkeenpäin kuulin, että eräs ystävä sai oksitosiinia nenäsuihkeena ja opetteli imettämistä sairaalassa, en osannut edes kysyä tällaista apua, neuvolassa lähinnä hymistiin ja nyökyteltiin.

Hmm, no varmaankin seuraavat asiat nyt ainakin:

-Imetys voi olla tosi vaikeaa alussa, mutta helpottuu kyllä kun saa tukea ja on sinnikäs (onnistui onneksi omalla kohdalla loppujen lopuksi oikein hyvin, mutta en ollut osannut odottaa, että se on ihan alussa NIIN vsikeaa, vauva oli bilirubiinin vuoksi tosi väsynyt ja itse olin väsyksissä ja uuden asian äärellä)

-Että maito nousee osalla hitaammin kuin kolmantena päivänä synnytyksestä

-Että vaikka rinnat alussa pakkautuukin ihan älyttömän kipeiksi möhkäleiksi, niin se helpottaa kyllä muutamassa päivässä.

Meillä sai synnärillä tosi hyvää opastusta ja kätilöopiskelijat sattui vieläpä juuri tuolloin pitämään humoristisen mutta tosi asiapitoisen esityksen synnyttäneille äideille, siitä sain ihan hurjasti tietoa, josta oli apua. :) Tuollainen joku luento/esitys voisi olla ihan hyvä jo perhevalmennuksessa, siellä ja neuvolan puolestakin imetysneuvonta jäi todella heikoksi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ekaksi olisi kiva, jos neuvomalla ja sairaalalla olisi vähän samat ajatukset. Meillä neuvola oli tosi lisäruokavastainen, ei pulloa, pesitään ja pumpataan ja vauva on tyytyväinen. Sairaalassa totesivat, ettei maito nouse, eikä tipat riitä ja pullosta lisää ruokaa vaan. Olin ihan hajalla ja sekaisin.

No, sitten alkoi juuri tämä pyöritys, lisäruokaa, ei lisäruokaa, lisäruokaa, ei... Ja minä itkin joka kerta kun kolmen tunnin imetyksen jälkeen vauva oli nälkäinen, paino ei noussut, välillä nousi, pumppasin ja pesin vauvan kanssa ihokontaktissa, join imetysteetä. Pumpulle en herunut, vaikka vauva oli sylissä. Että joku roti tähän hommaan. Asiallista tietoa, tukea siihen, että onko maito todella noussut ja sitten keskittymistä niihin vahvuuksiin ja olennaisiin asioihin. Mulla meni monta hienoa hetkeä ohi, koska yritin tosissani noudattaa hyvän äidin mittareita. Jälkeenpäin kuulin, että eräs ystävä sai oksitosiinia nenäsuihkeena ja opetteli imettämistä sairaalassa, en osannut edes kysyä tällaista apua, neuvolassa lähinnä hymistiin ja nyökyteltiin.

Just näin!  Vanhempi hoitaja tuli kysymään miten menee. Kun sanoin että taas stressaa, miten heruminen rupeaa sujumaan, hän sanoi että herranen aika, siihen on apukeinot olemassa, ja haki pullon nenäsuihketta. Sen avulla pääsin hyvään vauhtiin imetyksen kanssa ja iso kivi oli sydämeltä poissa. T. #33