2.lapsi vaikka parisuhde ei toimi juuri nyt?

Hulluhan sinä olet, tai sitten yksinkertaisesti typerä. :O älä nyt helvetissä mene toista lasta pistämään alulle, jos a) teillä on jo huono parisuhde ja b) teillä ei selvästi ole varaa siihen. Se teidän elämä ei siitä helpommaksi muutu toisen lapsen myötä, päinvastoin. Anna sille olemassaolevalle lapsellesi hyvä lapsuus, olet kuitenkin jo lapsen saanut ja sen pitäisi riittää. Mieti, toiset eivät saa yhtäkään vaikka haluaisivat, älä ole itsekäs vaan tyydy nyt vain siihen yhteen.

Näyttää jakavan mielipiteitä tämä. Mielenkiintoista olisi tietää vastaajien oma ikä ja lapsimäärä, ts nuorena ja etenkin lapsettomana ei ehkä ole tullut ajatelleeksi elämän rajallisuutta samalla tavoin (tällä ei ole tarkoitus nostaa itseäni tai muita). Eihän tämä tilanne helppo ole, mutta tuollaiset "älä nyt ole itsekäs"- letkautukset jätän ihan paitsioon, lapsen teko joka ikisessä suhteessa tai yksin on aina ja pelkästään itsekästä - niin kauan kun ei toimi sijaiskohtuna toiselle. Sisaren haluaminen omalle lapselle kaveriksi maailmaan ei liene myöskään pelkästään itsekästä ajattelua vanhemmilta. Tuohon oletko hullu/typerä en näe aihetta edes vastata. Paitsi että mielestäni on silkkaa typeryyttä luulla saavansa lapsen 55v.! Ehkä tämän vastannut oli mies, jolla on aikaa haahuilla asian suhteen.

Mielestäni on myös naiivia ajatella että hyvä parisuhde säilyisi aina hyvänä, ikinä ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan. Meidänkin parisuhde ehti olla varsin hyvä ennen lapsen syntymää. On varmasti toki priorisointijuttu sekin, onko itselle parisuhde, työ vai lapset tärkeintä elämässä. Itselleni se on ehdottomasti lapset mutta siten että haluan tarjota heille myös hyvän elämän. Muille olkoot mitä on. Etupäässä olisin kaivannut vastaavassa tilanteessa olevien oman ikäisteni naisten mielipiteitä, eli sellaiset joilla biologisen kellon hiipuminen on enemmän kuin teoriaa ;)

Lisäyksenä vielä että tässähän ei ollut kysymys siitä että yritämme pelastaa suhteemme hankkimalla toisen lapsen. Ei lapsi suhdetta myöskään ole tuhonnut, eikä lapsen harteille ylipäänsä voi edes sälyttää moista vastuuta joka kuuluu ihan vanhemmille itselleen.

Näitäkin voi ihan kysyä ennen kuin olettaa jotain..tai peilaa omaan tai lähipiirinsä elämään.

Ajattelisin niin, että jos parisuhde on jo valmiiksi huono yhden lapsen kanssa, tulee se kaatumaan toiseen lapseen. Vauva- ja pikkulapsiaika ovat kova koettelemus hyvällekin suhteelle, eikä suhdetta voi laittaa hyllylle odottamaan aikaa, jolloin sitä ehkä ehtii parantamaan. Ap:n sijassa keskittyisin antamaan hyvän lapsuuden sille jo olemassa olevalle pienelle. N37, 1 lapsi, 2 avioliittoa.

Jos 38 vuotias haluaa toisen lapsen, on aika toimia nyt. Ja jos pitkä  parisuhdekin on takana ja mietitte, miten parantaa parisuhdetta. Ei ole mitenkään taattua, että uusi kumppani löytyy vielä lapsentekoiässä, jos sitä kakkosta (lasta) vielä havittelee. 

Ymmärrän kyllä pointtisi. Parisuhdetta ei siis tarkoituksellisesti laitettaisi hyllylle vaan pakostakin se pikkulapsiarki ottaa siitä osansa. Olen kyllä miehelleni ehdottanut montakin korjausliikettä mitä voisimme yhdessä yrittää tehdä mutta hänen mielipiteensä on ettei kiinnosta kuin vasta sitten kun meillä menee paremmin. Eihän mulla ole moista aikaa jäädä odottelemaan, biologinen kello posahtaa parin vuoden päästä jos biologian oppikirjan mukaan on oma kroppa rakentunut.

Jos nyt saatte vielä toisen lapsen ja sitten satutte eroamaan, kumpaa luulet esikoisen arvostavan: sitä että hän sai sisaruksen mutta koko perhe hajosi vai sitä että perhe olisi ehkä pysynyt kasassa ilman pikkukakkosta!

Lapsi numero 2 parantaa ja eheyttää suhdettanne ja sittenhän ne perinteiset 2 lasta on jo hankittu ( NICO & JESSICA )

Läheisyys, seksi, kahdenkeskeinen aika jää väkisinkin vähän taka-alalle vauvaperheen arjessa mutta saattaa joskus 5-10v tauon jälkeen taas ruveta kukoistamaan tai sitten ei.

Varmaa on kuitenkin se että lähes koskaan ei olisi sopiva hetki lapsen hankkimiseen, se hetki pitää tehdä itse.

Naisen hedelmällinenaika on niin lyhyt ja lapset pitää jonkun puliveivarin kanssa hankkia vaikka se ei olisikaan ns: se oikea , se oikea etsitään sitten myöhemmin. Löytyy jos löytyy

Ap. kirjoitti:

Ymmärrän kyllä pointtisi. Parisuhdetta ei siis tarkoituksellisesti laitettaisi hyllylle vaan pakostakin se pikkulapsiarki ottaa siitä osansa. Olen kyllä miehelleni ehdottanut montakin korjausliikettä mitä voisimme yhdessä yrittää tehdä mutta hänen mielipiteensä on ettei kiinnosta kuin vasta sitten kun meillä menee paremmin. Eihän mulla ole moista aikaa jäädä odottelemaan, biologinen kello posahtaa parin vuoden päästä jos biologian oppikirjan mukaan on oma kroppa rakentunut.

Tämä taisi olla minulle (24)?

Tuossapa juuri se riski piilee: jos suhde on muutenkin heikoilla ja toinen osapuoli on vastahakoinen korjausliikkeisiinkin (omituinen logiikka miehellä odottaa parantumista ennen korjausliikkeitä) niin lapsen kaltainen suuri muutos voi olla liikaa ja sysätä asiat huonompaan suuntaan, jolloin myös isosisarus kärsii? Oletko valmis ottamaan riskin?

Asiaan mahtuu (syystäkin) paljon jossittelua, vaikka ainut mikä on varmaa on se että tulevaisuus on epävarmaa, kaikille. Ei se mikään tae ole että parisuhde pelastuu jos jättää hankkimatta tai päinvastaisesti juuri hankkimalla sen lapsen. Haasteita se tuo, mutta ei parisuhteen mahdollisesta päättymistä lasta tulee syyttää! Se on aikuisten, tässä tapauksessa meidän, homma korjata parisuhde/ ylläpitää sitä.

Mieheni kanssa olemme luonnollisesti keskustelleet asiasta paljon. Fakta on kuitenkin se, että kaikelle muulle - oli se sitten parisuhteen elvyttäminen, uuden työpaikan hommaaminen tms- on teoriassa aikaa. Lapsensaantimahdollisuus loppuu niin teoriassa kuin todellisuudessa parin vuoden päästä. Raadollista tämä naisena eläminen tuon asian suhteen.

Meillä on kyllä laatuaikaa ihan lapsenkin kanssa, koko perheen kesken ;)

Tämä taisi olla minulle (24)?

Tuossapa juuri se riski piilee: jos suhde on muutenkin heikoilla ja toinen osapuoli on vastahakoinen korjausliikkeisiinkin (omituinen logiikka miehellä odottaa parantumista ennen korjausliikkeitä) niin lapsen kaltainen suuri muutos voi olla liikaa ja sysätä asiat huonompaan suuntaan, jolloin myös isosisarus kärsii? Oletko valmis ottamaan riskin?[/quote]

Juu oli sinulle. Vaikea sanoa mikä on parasta muuta kuin yrittää miettiä asiat oikeasti siten mikä nyk. lapselle on parasta. Kauhuskenaariossani tosin mieheni herää asiaan ( eli alkaa toivomaan pikkukakkosta) sitten kun meitsin biologinen kello on jo posahtanut. Kurja sanoa ääneen mutta olenpa joskus ajatellut jopa niin että lapselle parempi kun on kaveri kenen kanssa joutuu _mahdollisen_ eron tullessa joskus tulevaisuudessa kulkemaan kahden kodin väliä kuin että joutuu tekemään sen yksin. Ydinperhe on kuitenkin se jonka haluaisin itselleni ja lapsilleni tietenkin.

Mikä teidän parisuhteessa mättää? Viina, väkivalta, uskottomuus josta ei päästä eteenpäin tms iso asia, vai onko suhde vaan arkiintunut ja leipääntynyt? Pidättekö toisistanne ihmisinä, mutta kipinä on kadonnut? Minusta se ongelmien luonne ja taso vaikuttaa oleellisesti tässä.

Jos suhteenne on sinänsä toimiva, keskusteluyhteys hyvä, kumppanuus arjessa toimii, voisi ajatella toista lasta, jos aidosti molemmat sitä toivotte. Sitten vaan päätätte että katsotte siihen asti tilannetta kun nuorin on 3v, minkä jälkeen eroatte, jos suhdetta ei saa enää kehittymään parisuhteeksi.

Sen sijaan jos jotakin isompaa on pielessä, älkää missään tapauksessa tehkö toista lasta, vaan ihan muita ratkaisuja.

Ap. kirjoitti:

Tämä taisi olla minulle (24)?

Tuossapa juuri se riski piilee: jos suhde on muutenkin heikoilla ja toinen osapuoli on vastahakoinen korjausliikkeisiinkin (omituinen logiikka miehellä odottaa parantumista ennen korjausliikkeitä) niin lapsen kaltainen suuri muutos voi olla liikaa ja sysätä asiat huonompaan suuntaan, jolloin myös isosisarus kärsii? Oletko valmis ottamaan riskin?

Juu oli sinulle. Vaikea sanoa mikä on parasta muuta kuin yrittää miettiä asiat oikeasti siten mikä nyk. lapselle on parasta. Kauhuskenaariossani tosin mieheni herää asiaan ( eli alkaa toivomaan pikkukakkosta) sitten kun meitsin biologinen kello on jo posahtanut. Kurja sanoa ääneen mutta olenpa joskus ajatellut jopa niin että lapselle parempi kun on kaveri kenen kanssa joutuu _mahdollisen_ eron tullessa joskus tulevaisuudessa kulkemaan kahden kodin väliä kuin että joutuu tekemään sen yksin. Ydinperhe on kuitenkin se jonka haluaisin itselleni ja lapsilleni tietenkin.

Siis alussa sanoit, että olette erityisesti _molemmat_haaveilleet siitä pikkukakkosesta. Mutta nyt sanot, ettei mies ole vielä asiaan herännyt. Kuinka asia on? Huonoilla kantimilla ollaan erityisesti, jos mies ei edes juuri nyt erityisesti sitä toista lasta halua.

Jos ja kun sinulla on nyt kuitenkin se kaksi vuotta aikaa ennenkuin biologinen kello posahtaa ja esikoinen on 2v, niin ettekö nyt voisi esim. 6 kk keskittyä sen suhteenne parantamiseen ja sitten alkaa sitä "pikkokakkosta" yrittää? 

Ap. kirjoitti:

Tämä taisi olla minulle (24)?

Tuossapa juuri se riski piilee: jos suhde on muutenkin heikoilla ja toinen osapuoli on vastahakoinen korjausliikkeisiinkin (omituinen logiikka miehellä odottaa parantumista ennen korjausliikkeitä) niin lapsen kaltainen suuri muutos voi olla liikaa ja sysätä asiat huonompaan suuntaan, jolloin myös isosisarus kärsii? Oletko valmis ottamaan riskin?

Juu oli sinulle. Vaikea sanoa mikä on parasta muuta kuin yrittää miettiä asiat oikeasti siten mikä nyk. lapselle on parasta. Kauhuskenaariossani tosin mieheni herää asiaan ( eli alkaa toivomaan pikkukakkosta) sitten kun meitsin biologinen kello on jo posahtanut. Kurja sanoa ääneen mutta olenpa joskus ajatellut jopa niin että lapselle parempi kun on kaveri kenen kanssa joutuu _mahdollisen_ eron tullessa joskus tulevaisuudessa kulkemaan kahden kodin väliä kuin että joutuu tekemään sen yksin. Ydinperhe on kuitenkin se jonka haluaisin itselleni ja lapsilleni tietenkin.

Tikitti kello tai ei, oletko ajatellut taloudellista puolta? Sinä kotiin äitiysrahalle, mies työttömänä? Tulisiko siitä lisää kinaa kun rahat ei riitä? Vai lasketteko sen varaan, että yhteiskunta teidät kaikki elättää? Minusta kummallista ettei alhaisen tulotason perheissä mietitä ollenkaan taloudellista puolta mitä keskiluokkaiset perheet joutuvat tosissaan aprikoimaan. Ja yleensäkin, en koskaan ole ymmärtänyt näitä naisia jotka päättävät montako lasta haluavat ja hankkivat ne vaikka alkoholistiperheeseen - kun se oli minun unelmani. Ap:n viimeiset viesit tosin on olleet niin keskustelua synnyttäviä, että taitaa tuo vauva olla suunnitteilla provotehtaassa. Kuinka ihmiset reagoivat kun parisuhdeongelmainen perhe haluaa lisää lapsia, kuohutkaa siitä, vauva-ap karja. Näikö provpo ajattelee?

Lähinnä arkiintunut ja leipiintynyt, pikkulapsiaikaa indeed siis. Mutta olen itse sitä mieltä että JOS toisen lapsen tekohommiin päätetään yhdessä ryhtyä niin sitten pitää olla ensin sovittu että molemmat panostaa kaikkensa myös suhteen parantamiseen. Eli ettei vain odotella passiivisina parempia aikoja, niitä kun harvemmin tarjotaan suhteen ulkopuolelta.

Ap. kirjoitti:

Lähinnä arkiintunut ja leipiintynyt, pikkulapsiaikaa indeed siis. Mutta olen itse sitä mieltä että JOS toisen lapsen tekohommiin päätetään yhdessä ryhtyä niin sitten pitää olla ensin sovittu että molemmat panostaa kaikkensa myös suhteen parantamiseen. Eli ettei vain odotella passiivisina parempia aikoja, niitä kun harvemmin tarjotaan suhteen ulkopuolelta.

Kuulostaa hyvältä ja realistiselta. 

Nro:lle 36. En tiedä millä perusteella johtopäätöksesi meidän perheen taloudellisesta tilanteesta olet tehnyt mutta mönkään meni. Millä helvetin perusteella kategorisoit ihmisiä ylipäänsä eri tuloluokkiin? Luuletko että lapsentekoa miettivät pariskunnat jotenkin ei olisi suunnitellut omaa talouttaan ja säästäneet vain koska sinä et ole?

Nykymaailmassa ei muuten ihmisten, sinunkaan, työpaikka ole mikään eläkevirka. Ts.potkut voi tulla sillä aikaa kun kirjoittelet tänne vauvapalstalle. Ihme palsta tämä kun pitää päästä pätemään, kysyn talousneuvoja sitten jos koen niitä joskus tarvitsevani, nyt en todellakaan vaan kysymykseni koski muita asioita 😉

T.ap