Oletteko varmoja että olette ikuisesti yhdessä...

Suhteen hyvyyttä ei mitata pelkästään sen kestolla. Ei kannata kärsiä vuosikausia, jos rakkaus on loppunut.

Mun mielestä on taas hieman naivia sanoa, ettei voi olla varma mistään. Ei tietenkään voi, mutta ellei siihen edes itse usko, niin ei kukaan muukaan.

t: se ekan sivun vastaaja, 19v yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

...nykyisen poikaystävän/avopuolison kanssa? Olen seurustellut 3,5v avopuolisoni kanssa mutta en ole ollenkaan varma tulemmeko olemaan loppuelämän yhdessä. En näe suoranaisia syitä miksi eroaisimme mutta luulen että jos niin käy, se johtuu vaan kyllästymisestä. Oletteko te varmoja kumppanistanne ja mistä tiedätte sen?

Kyllä. Hän on mulle maailman tärkein ihminen ja minä hälle. Näin on ollut jo 43 vuotta.

Ehdottoman varma. Kaiken se on kestänyt tähänkin asti, vuosikymmeniä, joten loppuun saakka mennään. Hyvä, lämmin ja rakastava suhde, jossa kumpikin kunnioittaa toisiaan.

Mies on varma, mä toivon ja välillä mietin miten toinen voi olla niin varma.

Miedän vahvuus perstuu juuri siihen, että tietenkään ei voi tietää - siksi rakkaus pitää sanoa ja näyttää joka päivä. Ei voi luottaa siihen "aina yhdessä" ajatukseen. Se harahauttaa itsestäänselvyyksien äärelle. Parisuhdetta, ihanuuksia, toista ihmistä ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Toivon todella, että me kestetään pitkään ja vanhaksi. Uskonkin siihen. Mutta en usko siihen, että sinne päädytään "rakastumalla ja rakastamisella". Ne eivät riitä. Pitkän parisuhteen aikana tulee väistämättä jossain kohtaa aika, jolloin mennään silkalla tahdonvoimalla. Ja tiedän tahtovani. Tiedän, että olen sanonut tahdon. Tahdon rakastaa, muistutan itseäni joka päivä siitä, miksi tahdoin, miksi rakastan. Mutta en elä illuusiossa, että tämä on ikuista, koska olemme naimisiin menneet. En myöskään ajattele, että sen täytyisi olla ikuista, mikäli asiat muuttuisivat rajusti ja jompikumpi muuttuisi kovin onnettomaksi liitossa. Parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä, mutta mikäli töitätekemällä ja avun kanssakaan ei solmuja saa selvitettyä ja on edelleen onneton, täytyy voida omaa elämäänsä muuttaa. Vapaus mennä, tulla ja olla. Mielestäni avioliitto ei ole kahle, se on vapaus. Vapaus tietää, että saa aina tulla saman ihmisen luo takaisin. Vapaus odottaa tukea ja apua. Vapaus saada rakkautta ja vapaus antaa rakkautta. 

Minä luulin, että olisimme loppuikämme yhdessä. Olimme selvittäneet vaikeita asioita, mm. miehen pitkään jatkuneen pettämisen. Erosimme sen vuoksi kerran, mutta mies sai minut uskomaan, että hän aidosti katuu, rakastaa minua eikä enää petä.

Sitten paljastui, että mies jatkoi touhujaan. Ja hän ilmoitti itse haluavansa eron. Ennen lähtöään huusi ja haukkui päivittäin, oli pois illat väliin yötkin, se oli aivan käsittämättömän kamalaa. Samalla hoidin vastasyntynyttä lastamme, jota mies ei ollut kiinnostunut edes pitämään sylissä. En voi ymmärtää, miten kukaan voi kohdella juuri synnyttänyttä äitiä ja vauvaa niin.

Eli ei sitten ollut ikuista.

Vaikka ei voi ikinä olla varma, niin olen silti. Ollaan oltu nyt kahdeksan vuotta yhdessä, eli noin kolmannes koko tähän astisesta elämästä ja mihinkäs tästä nyt kumpikaan lähtisi. Välillä riidellään mutta se on ihan normaalia. Toki jos mies rupeaisi lyömään, pettämään tai juomaan niin lähtisin heti, mutta ei ole sen tyyppinen:D

Lasta meillä ei ole vielä. Musta tuntuu että monilla lasten hankinta tosi nuorena osoittautuu virheeksi. Tai ei se itse lapsi mutta se kumppanin valinta kun hankitaan lapsi muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Haluan kyllä lapsen ja olin jo kahdeksan vuotta sitten varma, että tässä on mun lapseni isä ja mieli ei ole muuttunut, mutta mihinkäs tässä olisi kiire:)

Tiedän ettemme tule olemaan ikuisesti yhdessä. Otan vaimosta eron heti kun lapset ovat hieman kasvaneet.

En tiedä olemmeko yhdessä edes vuoden päästä. Haluaisin kyllä, mutta tällaisena ei homma voi jatkua. Vaimolla iski joku uusi teini-ikä kun lapset eivät enää ole ihan pieniä. Maailma on muuttunut jotenkin mustavalkoiseksi ja todella lyhytjänteiseksi. Koko ajan pitää olla menossa jonnekin: tärkeintä on kaverit, harrastukset ja työ. Sitten joskus sisustamisen jälkeen tulee lapset ja siivouksen ja varaston inventoinnin jälkeen on ehkä minun vuoro. Kyllä harrastuksia, kavereita ja omaa aikaa pitää olla, mutta joku tolkku hommassa olisi oltava. Kahdenkeskinen aika ei kiinnosta vaimoa ollenkaan, läheisyydestä ja seksistä puhumattakaan. Olisi helpompi elää kämppiksinä, jos en rakastaisi häntä.

määrittele ikuisuus ja yhdessäolo (fyysistä, psyykkistä, henkistä, organismina, atomeina...)

Palstalla ollaan ehdottoman varmoja että ollaan aina ja iäti yhdessä ja ensimmäisestä pettämisestä tai lyönnistä lähdetään samoin tein eikä tästä tarvitse neuvotella. Eletään toivossa että miehillä pysyy housut jalassa siis!