Lue keskustelun säännöt.
Synnytyksen jälkeinen masennus, kuinka kauan kesti toipua?
29.02.2016 |
Diagnoosista melkein 2kk ja cipralexia oon syöny siitä asti. Nyt 4vkn ajan 10mg ja vknloppuna tuli tosi paha ahdistus joka jatkuu edelleen. Hirveät itkut ja toivottomuus. Eikö tuon lääkkeen pitäs vaikuttaa tässä vaiheessa jo paremmin?! En jaksa tätä mielialojen vuoristorataa, just ku toivo paremmasta herää, tulee taas aallonpohja. Kuinkahan kauan tätä jaksaa....nyt ois selviytymiskertomukset tervetulleita
Kommentit (20)
Lopeta ekaksi lääkitys. Sitten kun on pää selvänä niin on parempi jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimia sulle.
Kiitos
Ap
Mulla se kesti 11 vuotta! Muuttui siis synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, masennus ja ahdistuneisuushäiriöksi. Söin kans kasan lääkkeitä.
Nyt vuosia ilman lääkkeitä ja oireeton.
Voimia, vittumainen dg :/
11 kk. Tosin 80 luvun alussa ei tätä tunnettu eikä hoidettu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä tuosta Cipralexistä, mutta ainakin Escitalopram-masennuslääkkeen teho on täydellinen vasta n. kuukauden käytön jälkeen.
Jos pian ei ala helpottaa, lääke vaihtoon.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sairastuin molemmista lapsista, kun ne oli n. vuoden ikäisiä. Ekan kohdalla en tajunnu mistä on kyse, kun masennus tuli myöhempään kuin yleensä. Myöskään neuvolassa ei tajuttu auttaa. En siis saanut silloin lääkitystä tms., apua ja tukea läheisiltäni kylläkin. Kesti varmaan vuoden saada elämänsyrjästä kiinni, töihin meno helpotti.
Toisen kohdalla sama toistui liki viikolleen samaan aikaan. Ilmeisesti siinä vaiheessa mulle tulee joku hormonidippi, ja toki vuoden kestänyt valvominenkin vaikuttaa. Myös vauva muuttuu tuossa vaiheessa taaperoksi, enkä nauti siitä vaiheesta yhtään.
Tokalla kertaa tunnistin masennuksen heti, koska olin kokenut sen ennenkin. Hain ja sain heti cipralexit, ja vähitellen elämä voitti. Tein kuitenkin jälleen taas muitakin järjestelyjä, eli otin omaa aikaa ja pyysin reilusti käytännön apua vauvan kanssa esim. valvomisten kanssa. Muistelen, että tunteiden vuoristorata laimentui aika pian, mutta kyllähän toipumiseen jonkun aikaa meni. Muistaakseni annostukseni oli tosi matala, se matalin, mistä aloitetaan (50?). Söin lääkkeitä alle vuoden, jätin ne pois heti kun elämä alkoi seestymään.
Vierailija kirjoitti:
2½ vuotta.
Oletko varma että kyse on enää synnytysmasennuksesta? Yleensä se alkaa heti synnytyksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä tilannettasi. Oletko töissä? Saatko riittävästi omaa aikaa, lepoa, apua kotitöihin, omaa harrastusta... Pienetkin hetket omaa aikaa auttaa jaksamaan, kun pääsee pois kotoa. Masennus on kyllä hoidettavissa. Tottakai lääkitys ja terapia, mutta myös suuri merkitys sillä että saat tukea arkeen. Tarvittaessa konkreettista apua kotiin. Lastenhoitoa tms, jotta pääset vaikka kirjastoon tai ulkoilemaan ihan yksin. Auringosta saa voimaa ja energiaa, yritä jaksaa ulkoilla lapsen kanssa. Toipuminen vie aikaa, vähintään puoli vuotta. Huolehdi myös omasta ravitsemuksesta ja riittävöstä vitsmiiniem ja hivenaineiden saannista. Kalaöljy lisäksi tukemaan aivojen toimintaa (tutkitusti apua) tsemppiä. Ole itsellesi armollinen ja anna aikaa toipumiselle.
Kiitos vihdoin kunnon vastauksista :) Vauva on 3kk ja masennus/ahdistus puhkesi kunnolla hänen ollessaan 5vk. Meillä käy kodinhoitaja joten konkreettista tukea saadaan. Mies osallistuu tosi hyvin, on aina lasten kanssa ku mahdollista. Haasteena se että mies reissutöissä pari yötä viikossa :(
Oma aika vähissä ja välillä huomaan etten ole yksin käynyt koko viikolla missään tai ehkä yhden pienen kävelylenkin tehnyt. Suunnittelen kyllä monesti että lähden kirpparille tms mutta sitten luovun ajatuksesta esim sen takia että tehdään perheen kanssa jotain muuta.
Mua pelottaa ihan hirveästi se että tää jotenki kroonistuu enkä parane ikinä :'(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2½ vuotta.
Oletko varma että kyse on enää synnytysmasennuksesta? Yleensä se alkaa heti synnytyksen jälkeen.
Pari viikkoa synnytyksen jälkeen alkoi.
Mulla tämä kroonistui, eli 18 vuotta tässä jo kärvistelty, toki näihin vuosiin mahtuu vähän seesteisempiäkin jaksoja...
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vihdoin kunnon vastauksista :) Vauva on 3kk ja masennus/ahdistus puhkesi kunnolla hänen ollessaan 5vk. Meillä käy kodinhoitaja joten konkreettista tukea saadaan. Mies osallistuu tosi hyvin, on aina lasten kanssa ku mahdollista. Haasteena se että mies reissutöissä pari yötä viikossa :(
Oma aika vähissä ja välillä huomaan etten ole yksin käynyt koko viikolla missään tai ehkä yhden pienen kävelylenkin tehnyt. Suunnittelen kyllä monesti että lähden kirpparille tms mutta sitten luovun ajatuksesta esim sen takia että tehdään perheen kanssa jotain muuta.
Mua pelottaa ihan hirveästi se että tää jotenki kroonistuu enkä parane ikinä :'(
Ap
Älä huoli, paranet kyllä!
Tilanteesi muistuttaa omaani, sillä myös meillä mies on osallistunut lastenhoitoon aina loistavasti, mutta on tehnyt myös koko ajan reissutyötä. Apua ei siis ole välttämättä ollut juuri sillä hetkellä saatavilla, kun on ollut oikein paha paikka. Itse toimin niin, että jätin aivan kaiken muun tekemättä, hoidin vain pakolliset kuviot. Sen avulla jaksoin yh-pätkät, kunnes sitten taas meitä oli kaksi aikuista arkea jakamassa. Kodinhoitajastakin on varmasti myös apua, entä isovanhemmat?
Tuo "uhrautuminen" perheen eteen kuulostaa myös kovin tutulta. Minäkin olen (yhä) huono lähtemään omiin menoihini, koska haluan mieluummin, että kaikilla on kivaa yhdessä. Masennusaikoina mieheni suorastaan pakotti minut välillä juuri kirppareille tai kavereiden kanssa kahville, siis ilman lasta/lapsia. Tuo oma aika on tärkeää, jotta saat taas kiinni siitä, kuka sinä itse olet, siis sen ohella, että olet äiti. Kannattaa siis vain mennä, kyllä ne muut sen ajan pärjää! :)
Minä olen toipunut omasta kahdesta synnytyksenjälkeisestä masennuksestani täysin. Lapset on jo koululaisia, ja pyöritän välillä arkea edelleen yksin miehen reissatessa, hyvillä mielin. Joskus muutama vuosi sitten hieman pelkäsin reissujen lisääntymisen myötä yksin jäämistä, mutta turhaan. Mitään kroonista ahdistusta ei ole jäänyt. Tsemppiä!
Nro11
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vihdoin kunnon vastauksista :) Vauva on 3kk ja masennus/ahdistus puhkesi kunnolla hänen ollessaan 5vk. Meillä käy kodinhoitaja joten konkreettista tukea saadaan. Mies osallistuu tosi hyvin, on aina lasten kanssa ku mahdollista. Haasteena se että mies reissutöissä pari yötä viikossa :(
Oma aika vähissä ja välillä huomaan etten ole yksin käynyt koko viikolla missään tai ehkä yhden pienen kävelylenkin tehnyt. Suunnittelen kyllä monesti että lähden kirpparille tms mutta sitten luovun ajatuksesta esim sen takia että tehdään perheen kanssa jotain muuta.
Mua pelottaa ihan hirveästi se että tää jotenki kroonistuu enkä parane ikinä :'(
ApÄlä huoli, paranet kyllä!
Tilanteesi muistuttaa omaani, sillä myös meillä mies on osallistunut lastenhoitoon aina loistavasti, mutta on tehnyt myös koko ajan reissutyötä. Apua ei siis ole välttämättä ollut juuri sillä hetkellä saatavilla, kun on ollut oikein paha paikka. Itse toimin niin, että jätin aivan kaiken muun tekemättä, hoidin vain pakolliset kuviot. Sen avulla jaksoin yh-pätkät, kunnes sitten taas meitä oli kaksi aikuista arkea jakamassa. Kodinhoitajastakin on varmasti myös apua, entä isovanhemmat?
Tuo "uhrautuminen" perheen eteen kuulostaa myös kovin tutulta. Minäkin olen (yhä) huono lähtemään omiin menoihini, koska haluan mieluummin, että kaikilla on kivaa yhdessä. Masennusaikoina mieheni suorastaan pakotti minut välillä juuri kirppareille tai kavereiden kanssa kahville, siis ilman lasta/lapsia. Tuo oma aika on tärkeää, jotta saat taas kiinni siitä, kuka sinä itse olet, siis sen ohella, että olet äiti. Kannattaa siis vain mennä, kyllä ne muut sen ajan pärjää! :)
Minä olen toipunut omasta kahdesta synnytyksenjälkeisestä masennuksestani täysin. Lapset on jo koululaisia, ja pyöritän välillä arkea edelleen yksin miehen reissatessa, hyvillä mielin. Joskus muutama vuosi sitten hieman pelkäsin reissujen lisääntymisen myötä yksin jäämistä, mutta turhaan. Mitään kroonista ahdistusta ei ole jäänyt. Tsemppiä!
Nro11
Ihana kuulla! :) Kyllä kai se täytyy alkaa laittamaan ittiä välillä etusijalle. Oon miettiny imetyksenki lopettamista, jos se vaikka auttas. Tänään käyty lääkärin luona ja lääkeannosta nostettu, jospa se auttas. Mulla tarkotus jatkaa opintoja syksyllä täyspäiväsesti, jospa se auttas myös :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lopeta ekaksi lääkitys. Sitten kun on pää selvänä niin on parempi jatkaa.
Mikä ihme tämä masennuslääkkeet on saatanasta-homma on? Se, etä niitä määrätään nykyään kaikkeen turhaan, ei tarkoita etteikö olisi sairauksia joihin ne ovat tarpeen.
Minä sairastuin 2,5v sitten ja olen edelleen huonossa kunnossa. Juuri nostettiin venlafaksiiniannosta kun lakkasi toimimasta. Koitin ensin vuoden ilman lääkkeitä, huonolla menestyksellä, sen jälkeen kokeiltiin lukuisia eri lääkkeitä ennen kuin venlafaksiini tehosi. Sääli, että teho loppui ja nyt odotetaan auttaako tämä nosto vai pitääkö vielä nostaa ennen kuin se lopullinen taso löytyy.
Enää ei tee mieli kuolla, mutta 24h päivässä vietän sängyssä 22. Onneksi mies on aivan ihana ja hoitaa lapset.
Voimia sulle.