Parisuhde ja pakkohellyys
Minäpä olen tässä pari vuotta ollut parisuhteessa lähemmäs nelikymppisen, melko epävarman miehen kanssa joka ei ole eläessään ollut 1,5v pidemmässä suhteessa omien epävarmuuksiensa vuoksi. No minä sitten sohaisin muurahaiskekoa ja menin salamarakastumaan tähän mieheen joka ajatteli lopulta olevansa "valmis".
Ei tässä pitäisi olla mitään valittamista. Minulla on edellisestä liitosta pari lasta ja mies yrittää ihan todella olla hyvä ja hellä ja välittävä isäpuoli. Nyt kun hän alkaa olla varma siitä että tässä pysytään, niin hän yrittää ehkä liikaakin.
Omassa kodissaan ei ole hellyyttä ollut lainkaan eikä minkäänlaisia tunteiden osoituksia. Nyt hän tuokin sitten omia ihanteitaan; hänen mielestään pitää olla läheisyyttä. Pitää antaa suukko aina kun lähtee ja tulee. Pitää sitä ja tätä. Kaikki illat pitää istua sohvalla käsi kädessä katsomassa telkkaria, ja jos puuhaan jotain muuta, hän kokee jäävänsä huomiosta paitsi. Hän oli alkuun myös huomaavainen rakastaja, mutta nyt on kiinnostus perus miehen tapaan rajoittunut siihen omaan tulemiseen ja siihen seksi sitten loppuukin. Alkulämmittelytkin loistavat poissaolollaan. Eli suoraan sanottuna on alkanut tuntumaan että kaikki tämä hellyys ja huomioiminen ja väkisinpussaaminen koska "näin kuuluu tehdä" ovat asioita joita hän haluaa häneen kohdistettavan, ei mitään mitä hän haluaisi kohdistaa minuun koska rakastaa. Itse asiassa koko R - sanan lausuminen on hänelle mahdotonta.
Asiasta on puhuttukin, koska omat seksihaluni ovat tämän myötä kaikonneet kyllä totaalisesti. Mies on sitä mieltä että hellyyttä on oltava, halusi tai ei, piste. Nyt sitten on pakko kävellä käsi kädessä kaupassa. En usko että hänkään haluaisi vaan näin on tehtävä koska se kuuluu suhteeseen. Ja kuvittelee varmaan että tukahduttamalla minut läheisyydellä, alan maagisesti haluamaan häntä. No, en halua. Vituttaa. Kaikki halun rippeet ovat kadonneet ja mies ärsyttää 24/7. Tiedän että kohta alle tulee viestejä tyyliin "kylmä lahna" ja "olisit vain onnellinen". Vaan kun tuntuu että elämästä, läheisyydestä ja seksistä on tullut projekti jota pitää hallita. Hän ei tuntuisi kestävän sitä että alkuhuuma on haihtunut ja arki astuu kuvioihin, vaan saman halipussailun pitäisi edelleen jatkua. Itse kaipaisin jo etäisyyttä ja omaa rauhaa, vaan kun tuo roikkuu naamalla kokoajan ja tunkee kaikkialle mukaan.
Ei tuntuisi uppoavan jakeluun sekään, että en halua enää lapsia. Laitoin ehkäisykapselinkin sen takia että asiasta ei tarvitse edes keskustella. "Senhän voi sitten ottaa pois kun aika on kypsä" hän vaan toteaa. Monta kertaa olen sanonut että jos kaipaat omaa lasta, vaihda naista, mieltäni en muuta. Ja jos minun kanssa jää, jää ilman perillistä.
Näistä on siis puhuttu ja hyvin suoraan. Sitä enemmän vaan ripustautuu. Ahistaa. Tukehdun!
Jotenkin toivoisin että tämä nyt haihtuisi ja mies rauhottuisi ja elämä jatkuisi. Jatkuva painostus ei auta asiaa yhtään. Illat ovat yhtä piinaa kun yritän vältellä vonkausyrityksiä. En vaan halua olla enää spermaämpärinä ja miehelle tämä nyt tuntuisi olevan pakkomielle ja hänen tarpeidensa täyttämistä, johon minä olen väline. Minun pitäisi edelleen olla ihan huumassa häneen. Hän on muutoin ihan hyvä mies. Neuroottinen kyllä siitä miten asiat "pitäisi" olla ja stressaa kun peilaa itseään muihin. Nyt peilaa sitten parisuhdettakin. Apuaaaa!