Onko joidenkin elämä aina näin hyvää?

Tämä on enemmän tilitys kuin kysymys. Oon ollut vuosikausia/aina yksinäinen, kiusattu ja hukassa elämäni kanssa. Olin kuitenkin viime vuonna puoli vuotta kausitöissä eri puolella Suomea, jossa meitä eri puolelta tulleita nuoria työntekijöitä oli paljon.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tutustuin ihmisiin, olin suosittu, viikonloppuisin riitti kutsuja erilaisiin illanviettoihin ja aktiviteetteihin. Tunsin kuuluvani porukkaan. Sain myös ylistävää palautetta työstäni, ja loppuajan toiminkin esimiestehtävissä - oli mahtavaa tuntea pärjäävänsä. Lähdin pois paremman työtodistuksen kanssa kuin mistään tule enää lähtemään.

Tuntuu katkeralta, että suuren osan elämä, ainakin opiskelujen aikana, on oikeasti lähempänä tätä kuin mun normiarkea! (lisätään loppuun vielä se pakollinen "kaikilla on ongelmansa")