Olen 26v neljän lapsen äiti.

No, juuri kun ajattelit että nyt se oma elämä alkaa kun esikoisesi täyttää 18, hän päättääkin hankkia lapsen ja sinä pääset heti mummoilemaan! :)

Onnea - on aina hienoa, kun ihmiset saavat elämänsä haluamaansa järjestykseen. Ymmärrän voi, että jos tavoitteena on ollut saada monta lasta, haluaa aloittaa ajoissa ja pitää lapsilla pienet ikäerot.

Nuorena äidiksi tullutta paheksutaan näköjään nykyään vielä ankarammin kuin vuosituhannen vaihteessa. (Kyllä, palstalla jo tuolloin!)

Itse tulin äidiksi 15 v sitten 22-vuotiaana (jo silloin naimisissa, ammatti, vakityö ym. kehykset, ilkkujille tiedoksi), enkä ole katunut hetkeäkään. Baarit eivät ole minun juttuni, sehän se on se nuoruuden menopaikka, joten en koe jääneeni mistään paitsi - ja matkustamaan on päässyt ihan mukavasti.

Suurin syy tyytyväisyyteen on kuitenkin se, että nyt, ollessani 37, kasvatustyö alkaa olemaan voiton puolella. Painavia syitä ovat myös se, etten olisi luultavasti nykymaailmantilanteeseen uskaltanut lapsia hankkia, ja se, etten todella olisi jaksanut vauvaelämää enää kolmekymppisenä. Siihen mennessä oli puhjennut kaksi koonista sairautta, joiden saaminen hallintaan ei ollut ihan helppoa. Ja nyt on jo kiva keskittyä muihin, mukavampiin asioihin.

Ihan uskomattomista kommenteista on tämä ketju täyttynyt. Kaikkia ei kiinnosta bilettäminen ja matkustaa voi lasten kanssa sekä ilman lapsia, vaikka niitä olisikin jo monta. Apn elämä vaikuttaa olevan kunnossa ja onnellista toisin kuin ilkkujien.

Miksi ihmeessä ap on saanut näin paljon negatiivisia kommentteja?

Ihmiset ovat erilaisia erilaisine elämäntilanteineen ja toiveineen. Minä sain ekan lapsen 25-vuotiaana ja toisen 28-vuotiaana ja olen tyytyväinen, että sain heidät alle kolmekymppisenä. Vaikka vauva- ja pikkulapsiaika ei olekaan ollut kamalaa, odotan jo sitä, että ovat itsenäisiä.

Ja ennen kuin te liian kireän nutturan omaavat mammat käytte kimppuun, tarkennan, että itsenäisyydellä tarkoitan "itsenäisyyttä". Eli osaavat itse tehdä voileivän, avata viikonloppuaamuna telkkarin katsellakseen lastenohjelmia tai leikkiä omalla pihalla itse. Sellaista itsenäisyyttä.

Olen kavereistani ensimmäinen lapsia saanut, eikä käy kateeksi, että heillä on mahdollisesti ihan kaikki vielä edessä. Kunhan tuo kuopuskin on tarpeeksi vanha, pääsen toivottavasti) jälleen työelämään vailla huolta äitiyslomista.

Ap:lle tsemppiä, mukavaa, että elämä on mennyt toiveiden mukaan :)

Itse olen myös 26v ja minulla on lapset 6.5v, 4.5v ja 1v 8kk ja olen todella tyytyväinen elämääni! olen onnellinen että sain lapset nuorena, ja kaikki syntyi avioliitossa :) töissäkin olen kerännyt useamman vuoden jo elämäni aikana olemaan :)

Yritys on varmaan kivojen vauvanvaatteiden myynti niinkuin tuhannella muullakin. Kukin tyylillään, mutta rehennellä ei kannata asiasta jonka ehkä sittenkin olisi kannattanut hoitaa vähän toisin. Koulutuksiakin on monenlaisia....

Vierailija kirjoitti:

Olen kavereistani ensimmäinen lapsia saanut, eikä käy kateeksi, että heillä on mahdollisesti ihan kaikki vielä edessä.

Tiedän tunteen, juuri tuo on niin hieno fiilis - kuin olisi tehnyt pitkän matkan, ja nyt on onnellinen siitä, että se on tullut tehtyä, vähän reissussa rähjääntynyt, mutta montaa kokemusta rikkaampi. Pätee kyllä moneen muuhunkin asiaan. Tässä välitilinpäätösiässä tulee katseltua paljon taaksepäin. Pääasiahan on, että voi olla tyytyväinen tekemiinsä ratkaisuihin, olivat ne mitä hyvänsä.

-25

Vierailija kirjoitti:

Yritys on varmaan kivojen vauvanvaatteiden myynti niinkuin tuhannella muullakin. Kukin tyylillään, mutta rehennellä ei kannata asiasta jonka ehkä sittenkin olisi kannattanut hoitaa vähän toisin. Koulutuksiakin on monenlaisia....

Mua jotenkin vähän aina huvittaa tällaiset omasta mielestään nerokkaasti rivien välistä lukevat ihmiset, joiden viestit huokuvat negatiivisuutta. Tai kyllähän se hiukan säälittääkin, ettei osata olla iloisia toisen puolesta vaan pitää kaikin keinoin yrittäää lytätä toinen, jotta oma olo paranisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani mutta en ihan ymmärrä... jos niin kovasti halusit suurperheen, miksi olet niin innoissasi siitä kun kohta pääsee taas keskittymään niihin kutsumiisi muihin asioihin? Etkö siis varsinaisesti nauti suurperheestäsi, vaan hankit sen vaan siksi koska se täytyy olla?

Minun on kamalan hankala käsittää tyyppejä jotka hehkuttavat sitä kuinka loistavaa oli tehdä lapset nuorena niin pääsee sitten elämään omaa elämäänsä lapsilta rauhassa nelikymppisenä. Jos ne lapset ovat niin hankalia ja estävät oman elämän elämisen, kannattaako niitä tehdä ollenkaan? Tekevätkö he lapsia vain siksi että ne ovat keskivertoelämän listalla, ja siltä listalta pitää vaan äkkiä saada viivattua kaikki yli että voisi olla keskimääräistä parempi ihminen?

Juuri näin juuri näin. TV nainen 51v.

Hienoa, ihailen sua!