Mua oksettaa vanheneminen ja rupsahtaminen

Yks tuttu mies, vanheneva, sanoo pilke silmäkulmassa: "Katselen kauniita naisia, en kyllä enää muista muista miksi..." Kyllä kattoo saa, mutta useimmat naiset verhoutuu mustiin ja jalassa Kuomat, tukka harmaana, nii ei paljo tapetista erotu. Eli kauniisti sanottuna hyväksyy ikääntymisen eikä edes yritä laittaa itseään. Otetaan oppia Airastatukseesi, aina on huulipuna ja minihameet kohdallaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan teidän kypsien naisten mielestä täysin naurettava murheineni, mutta kun täytin viime vuoden puolella 23, tajusin ensimmäistä kertaa oikeasti että vanhenen. Keskivertoa kauniimmaksi on kehuttu aina, olen hyvin hoikka ja no, mitenkään ylistämättä käännän kyllä päitä. Ulkonäkö on aina ollut minulle hyvin tärkeää. Olen kauhuissani iästäni jo nyt, että pitäisi muka kohta hylätä parikymppisen upea kroppa ja toivottaa tervetulleeksi keski-ikää ryppyineen ja riipputisseineen, sun muuta. Miten ikinä opin elämään rapistuvan itseni kanssa? Miten te teitte sen?

Kannattaisi miettiä mitä sinä tosiasiassa siitä saat, että käännät katseita. Mitä hyötyä siitä saa? Mitä tyhjyyttä tuollainen pinnallinen huomio sinussa täyttää?

Yleensä valtaosalla kun vanhentuessa on jo parisuhde yleensä miltei aina lapsia sekä toivottavasti elämä täynnä muutakin tekemistä. Kaikkea muuta kuin sitä, että saat kicksit siitä miten paljon huomiota ja pieniä etuja saat miehiltä...

Sinulle 40: Vanheneminen tapahtuu pikkuhiljaa. Elämässä tapahtuu samalla paljon kaikenlaista muuta. Se on sellaista hiljattaista hyväksymistä ja no, alistumistakin.

Tietenkin voi tehdä paljon oman ulkomuotonsa ja hyvinvointinsa eteen. Sellaista kokonaisvaltaista itsestään välittämistä, hyvää ravintoa ja liikkumista (ei verissäpäin vaan niin, että siitä tulee ilo ja hyvä olo), hemmotella itseään hieronnoilla ja kampaajakäynneillä, ostaa laadukkaita vaatteita ja ilahduttaa itseään meikeillä ja koruilla. MUTTA - ne pitää tehdä itsensä takia, ei koskaan muita miellyttääkseen. Tärkeää on nimenomaan saada sisäistä sisältöä, harrastuksia ja todella tärkeää on, että elämässä on muita samanikäisiä, joiden kanssa jaetaan vanheneminen. Siitä heitetään rankkaa läppää, se auttaa :-)

Ihmisen elinkaari menee niinkuin menee. Nuorena usein tuntee olevansa kaikkivoipainen, ja se kuuluu asiaan. Sitten vaan asiat muuttuvat pikkuhiljaa... Jonkinlainen henkisyys auttaa, ja usein se tuleekin kuin itsestään mukaan elämän edetessä.

Minulla on nyt kolmevitosena parempi kroppa kuin kaksikymppisenä, mutta tämä naama ahdistaa.. keltaiset vinksallaan olevat hampaat, silmäpussit, posket valuneet alaspäin . Yäk!

Laiha lohtu, että näytän tiukassa mekossa paremmalta kuin koskaan.

51-vuotias useimmat naiset verhoutuu mustiin ja jalassa Kuomat, tukka harmaana, nii ei paljo tapetista erotu. Eli kauniisti sanottuna hyväksyy ikääntymisen eikä edes yritä laittaa itseään. Otetaan oppia Airastatukseesi, aina on huulipuna ja minihameet kohdallaan.[/quote kirjoitti:

Ei tarvitse ottaa oppia Aira Samulinista eikä pitää minihameita, jos se ei tunnu hyvältä. Yksi vanhenemisen vääjäämättömistä puolista on se, että se koskettaa jokaikistä jossain vaiheessa. Ihmisen, oli sitten mies tai nainen, pitää saada vanhentua sellaisena kuin haluaa. Saa lihoa, harmaantua, heikentyä, jos ei jaksa tai muuta halua.

Ollaan armollisia. Ihmisen osa ei ole kuitenkaan helppo. Pitää osata luopua ja luopua pikkuhiljaa.

:D porvoossa tylsä aamu! Noin tyhmiä ihmisiä kuin ap ei ole, tää on se sama jankkaaja, joka kertoo aina kuinka miehet himoitsee 17-22 vuotiaita:D

Vielä 26-vuotiaana minulta kysyttiin aina henkkarit, olin pullea ja pyöreäkasvoinen.

" et kyllä oo vielä 18!".. oi kun saisi kuulla tuollaisen lauseen vielä kerran!:O

Kaksi lasta pienellä ikäerolla ja elämäntapa-remontti..

ne saivat naaman rupsahtamaan vauhdilla!

On hullua, että vaikka en tupakoi( en ole koskaan tupakoinut!) , en nuku meikit naamassa ja vettä juon litratolkulla ynnä muuta niin silti naama on kolho ja ryppyinen ja uupunut.

Silmissä on jatkuvasti väsynyt katse, iho silmien alla on ryppyinen ja otsas

sa on muhkuraisia juonteita joidrn

vuoksi minulla on useissa valokuvissa

kirjaimellisesti "kupla otsassa!"

ikää on 36v.. millainenhan kummitus sitä on sitten, kun ikää on 46v?!

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan teidän kypsien naisten mielestä täysin naurettava murheineni, mutta kun täytin viime vuoden puolella 23, tajusin ensimmäistä kertaa oikeasti että vanhenen. Keskivertoa kauniimmaksi on kehuttu aina, olen hyvin hoikka ja no, mitenkään ylistämättä käännän kyllä päitä. Ulkonäkö on aina ollut minulle hyvin tärkeää. Olen kauhuissani iästäni jo nyt, että pitäisi muka kohta hylätä parikymppisen upea kroppa ja toivottaa tervetulleeksi keski-ikää ryppyineen ja riipputisseineen, sun muuta. Miten ikinä opin elämään rapistuvan itseni kanssa? Miten te teitte sen?

Kroppa pysyy pitkään kunnossa liikunnan ja hyvän ruokavalion avulla. Tissit alkavat riippua, mutta ne voi aina käydä pistämässä kuntoon pikku toimenpiteessä. Nykyisin on hyviä vaihtoehtoja silokoneille. Myös hampaista kannattaa pitää hyvää huolta. Itse ainakin rakastan tätä elämänvaihetta, kun lapset ovat isoja ja saan keskittyä itseeni. Parisuhde ei pysy kasassa pelkän ulkonäön varassa. Tarvitaan yhteisiä harrastuksia, keskustelun aiheita jne. Seksi on mahtavaa, kun ei tarvitse enää stressata ehkäisystä.

Jännä, että elämänkokemus on vaikuttanut sinuun noin, kun esim.minuun ja mieheeni eri lailla. Kohta viisikymppisinä suhtaudumme toisiimme ja ikääntymiseen lämmöllä ja huumorilla. Ulkonäkö ei ole tärkeintä, mutta huolehdimme siitäkin elämällä terveellisesti ja pukeutumalla kivasti. Nettiporno ei kuulu elämäämme, seksi sujuu ja koen itseni haluttavaksi mieheni silmissä.

Tämä naisten ruikutus rupsahtamisesta on hauskaa. Kiva että jotain hupia aamuun kun vituttaa. Jokin ihan tavallisessa miehessä vetoaa nuoriin naisiin. Olin 37 kun yhden kaverin kanssa otettiin rannalla olutta. Sieltä tarttui mukaan 19 vuotias neiti jonka kanssa naitiin useita kertoja. Loppui vasta kun neiti löysi poikakaverin, meillä oli pelkkä seksisuhde.

Ei miehenä vanheneminen haittaa. Suurin ikäero minkä olen nähnyt oli puolitutulla ukolla ja hänen naisella.

Ukko 54 ja typykkä 21, mä onnittelin ja ukko kertoi monen olevan kateellinen. Mikä näitä nuoria sitten viehättää vanhemmissa miehissä? Kokemuksen tuoma taito ehkä? En tiedä enkä välitä. Sitten jos olen sinkkuna niin kaikki 18-50 naiset saa lähestyä.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan teidän kypsien naisten mielestä täysin naurettava murheineni, mutta kun täytin viime vuoden puolella 23, tajusin ensimmäistä kertaa oikeasti että vanhenen. Keskivertoa kauniimmaksi on kehuttu aina, olen hyvin hoikka ja no, mitenkään ylistämättä käännän kyllä päitä. Ulkonäkö on aina ollut minulle hyvin tärkeää. Olen kauhuissani iästäni jo nyt, että pitäisi muka kohta hylätä parikymppisen upea kroppa ja toivottaa tervetulleeksi keski-ikää ryppyineen ja riipputisseineen, sun muuta. Miten ikinä opin elämään rapistuvan itseni kanssa? Miten te teitte sen?

Mä tässä täyttelen myös 23v. mutta en ikinä oo kokenu tällästä kriiseilyä iän suhteen. Kaikki vanhenee ja ulkonäkö ei todellakaan oo mikään meriitti, ainakaan mun silmissä. Mä haluan elämässä oppia asioita, kehittyä taiteilijana ja nähdä maailmaa. Mun pääpaino on siinä sisäisessä "maailmassa" aka henkisessä kasvussa mikskä tuota nyt kutsuis. Elämällä on niin paljon tarjottavaa, että on suoranainen sääli käyttää kaikki se aika ulkonäöstä murehtimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 35 ja kyllä on vähän samanlaisia ajatuksia. Eniten ahdistaa se, että olen nykyään pelkkä äiti, keski-ikäistyvä äiti. Kun katselen muita itseni ikäisiä naisia samassa elämäntilanteessa, niin harva on puoleensa vetävän näköinen raikkaalla tavalla. Vaikka joku yrittääkin olla hyvännäköinen, niin jokin puuttuu...hehku, säteily...en osaa selittää mikä...

Minusta se on juuri raikkaus joka puuttuu. Monet nelikymppiset naiset ovat vetävännäköisiä, mutta ei edes hoikkuudella ja hyvällä iholla pysty kompensoimaan sitä luonnollista nuoruuden raikkautta. Kyse on erilaisesta kauneudesta.

Keski-ikäistymisen surullisimpia puolia on se, että huomaan välillä ajatelleeni että minua puistattaa sellaiset miehet jotka tiedän tasan tarkkaan olevan juuri omaa tasoani.

Vierailija kirjoitti:

Olen kauhuissani iästäni jo nyt, että pitäisi muka kohta hylätä parikymppisen upea kroppa ja toivottaa tervetulleeksi keski-ikää ryppyineen ja riipputisseineen, sun muuta.

Jos pidät kunnostasi huolta, se kroppa ei muutu yhtään mihinkään ennen vaihdevuosia. Sen jälkeen hormonien tippumisesta johtuvia muutoksia vastaan on hankalampi taistella. Eli älä huoli, noin 30 vuotta sulla on vielä aikaa nauttia "upeasta kropasta" kunhan huolehdit liikunnasta etkä päästä itseäsi lihomaan. Toki teini-iän jälkeen se kropasta huolta pitäminenkin vaatii vähän enemmän töitä kuin se, että ei ihan joka päivä syö mäkkäriä. Mutta täysin tehtävissä kyllä. Itselläkin paljon parempi kroppa nyt 36-vuotiaana aktiiviliikkujana kuin 23-vuotiaana sohvaperunana. Myös alasti :P.

.Lasi on pessimistin mielestä puoliksi tyhjä,optimistin mielestä puoliksi täysi, realisti näkee että siinä on vaikka  n. 1 dl vettä, eikä lisää,että 'enää' tai 'vielä'.

Täällä on käytetty vertausta 'pitäis tajuta,että  (sun) juna meni jo', (sanoja ei siis silloin  tarkoita omaa 'junaansa')

...mutta, voihan sen ajatella niinkin, että oma juna on matkalla kaiken aikaa ja jos vielä on kyydissä alkumatkan asemilta tulleita,jotka eivät ole näyttäneet lippujaan,niin ne ovat sitten mukana matkassa 'pummilla' ,eli maksakoot lippunsa jos jäävät kiinni,  tai ei muuta kuin seuraavalla asemalla ulos...

Minulta kyseltiin n. 45 v. olenko täyttänyt 40 v. Rupsahtaminen tuli melkein yhdessä yössä 47-48 v. Vaikea sanoa,  mikä tähän on syynä. Juonteet lisääntyivät nopeasti, silmänaluset muuttuivat tummiksi, karvoja alkoi tulla kasvoihin. Olen aina ollut tavis, sen puoleen en ole hirveästi menettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä perusta arvoasi ulkonäköösi. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, miltä näytät. Sadan vuoden päästä niistä 2-kymppisistä kaunottarista on jäljellä enää luuranko haudattuna syvälle maahan. Loppupeleissä olemme kaikki ei-mitään universumin kaikkeudessa.

Kaikki me ollaan häviävä hetki niin siksi pitää yrittää nautia siitä kun täällä ollaan.

Juuri siksi kannattaa keskittyä muuhun(kin) kuin ulkonäköön. Sieltä se todellinen ilo ja nautinto tulee.

Muakin inhottaa :( ihan muutamassa vuodessa on tullu silmäpussit yms :( ... En halua. Haluan olla aina nuori

Tämä on se syy, miksi yritän opettaa kovin ulkonäkökeskeistä vaihetta elävää teinitytärtäni rakentamaan itsetuntonsa jonkin kestävämmän varaan. Kauneuden ja seksikkyyden menettivät lopulta kaikki, eikä kilpajuoksu aikaa vastaan pääty koskaan voittoon.

Otan osaa, ap. On kurjaa menettää elämän sisältö. Ehkä tämä on kuitenkin kasvun paikka?

En jaksa välittää ikääntymisen merkeistä, itse voi vaikuttaa niin moniin asioihin. Urheilullinen vartalo, kaunis leikkaus hiuksissa, huoliteltu meikki ja vaatetus yms. vaikuttaa todella paljon. Näiden takia olen paljon kauniimpi kuin kymmenen vuotta sitten, kyllä se oma itsevarmuuskin ja myös henkinen kypsyys vain kaunistavat ihmistä :)

no joo, ei mua ulkonäkö sinänsä haittaa, mutta vanheneminen on lopullista. Elämä menee äkkiä ja loppuu. Ehkä se peilikuva ärsyttää, koska se muistuttaa siitä.

Muistan 10 v sitten oli ihanaa olla nuori äiti, elämä edessä. Ja miten äkkiä se 10-v on mennyt, miten rankkaa se on ollut ja miten paljon esim. omat vanhemmat ovat vanhentuneet sinä aikana. Itse olen vielä voimissani, mutta omien vanhempien eläkeikä ja vanhuus häämöttää ja mietityttää. Eikä mikään ole oikeastaan mennyt käsikirjoituksen mukaan, ei terveys, talous, työ eikä parisuhde. Mikään ei ole peruuttamattoman huonosti, mutta ei myöskään niin hyvin kuin nuorena kuvitteli.