Uusperheen rahat

Maksetaan sen mukaan kellä on rahaa, ei lasketa ylös ja tapella asiasta

Vierailija kirjoitti:

Maksetaan sen mukaan kellä on rahaa, ei lasketa ylös ja tapella asiasta

Kuinka monta lasta, onko yhteisiä?

Jos kerran olette yksi perhe niin etkö silloin ajattele että miehesi lapset on sinunkin lapsia?? Näin meillä.. meillä on molempien tulojen mukaan laskettu budjetti (kumpi maksaa minkä laskun ja ruokabudjetti ym..) mutta kun on kyse lapsista niin jos ostaa yhdelle lapselle niin ostaa kaikille.. itsestäänselvyys meidän uusperheessä.. voisin uskoa että katkeruutta ja riitaa tulee jos alkaa erottelemaan lasten kustannuksia... meillä kaikki lapset on yhteisiä ja yhtä rakkaita vaikka mieheni lapsilla onkin eri biologinen äiti ja mun lapsilla eri biolooginen isä...

Tämä on perhe! Ei sinun lapset, ei minun lapset, eikä yhteiset lapset vaan tämä on yksikertaisesti  ME. Yhdessä mennään niin taloudellisesti, kuin kasvatuksellisesti. Lapsia yhteensä 7.

Meille oli alusta asti selvää että yhdessä ollaan vakavasti, kohdellaan ja kasvatetaan lapsia tasapuolisesti ja yhdessä, meidän kodissa on meidän säännöt jossa aikuiset määräävät (toisessa kodeissa on erilaiset "säännöt") ja rahat ovat yhteiset. Asunto oli miehen, mutta kun aika nopeasti alettiin suunnitella häitä, niin todettiin että ei ole minun järkevää ostaa mieheltä asunnon puolikasta, koska naimisiinmenon jälkeen se olisi automaattisesti myös minun.

Miehellä oli silloin kaksi lasta ja minulla yksi. Mies tienaa enemmän kuin minä, mutta ei se ero nyt niin älyttömän suuri ole että sillä olisi kovin paljon merkitystä. Ei siis niin, että mies olisi ollut rikas ja minä köyhä, silloin kun tavattiin. Naimisiin menon jälkeen vaihdoin pankkia, otettiin yhteiset tilit ja vakuutukset. Ajatellaan raha-asioista aika samansuuntaisesti eikä kumpikaan ole mitään tuhlailevaa sorttia, joten mitään ongelmia ei ole ollut. Nyt on jo kaksi yhteistä lasta ja olen ollut nyt kolme vuotta kotiäitinä. Teen sijaisuuksia vakituiseen työhöni välillä ja syksyllä palaan takaisin töihin.

Eli siis aluksi meillä oli eri tilit ja eri pankki, mutta silti rahat olivat yhteisiä heti kun muutettiin yhteen. Vuosi asuttiin yhdessä ennen kuin mentiin naimisiin.

Meillä on yhteiset rahat, mutta eri tilit. Eli se maksaa, jolla on rahaa. Selkeästi omiin lapsiin liittyvät kustannukset hoitaa se oikea vanhempi, mutta muuten ei laskeskella kuka kuluttaa ja mitä.

MItenkäs tämä toimii sitten jos toisella on paljon enenmmän tuloja ja esim. omaisuutta kuin toisilla? Jos vaikka miehen kanssa muutatte yhteen ja miehellä on paljon omaisuutta, sulla ei ollenkaan. Ajatteletko että perimistilanteessa osa miehellä jo olleesta omaisuudesta kuuluu myös sinun lapsillesi? Vai oletteko tehneet avioehdon tms?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on yhteiset rahat, mutta eri tilit. Eli se maksaa, jolla on rahaa. Selkeästi omiin lapsiin liittyvät kustannukset hoitaa se oikea vanhempi, mutta muuten ei laskeskella kuka kuluttaa ja mitä.

Tämä on varmasti järkevää.. Että päävastuu lapsista kuuluu heidän omille biologisille vanhemmilleen, mutta se yhteinen arki on yhteinen, eikä siinä lasketa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten teillä jaetaan? Harkitsemme pitkällisen seurustelun jälkeen yhteen muuttoa. Miehellä on 3 lasta, minulla yksi. Mietin vain, pitäisikö tehdä jonkinlaisia sopimuksia rahan käytöstä. Lähtökohta on tietysti että olemme yksi perhe, mutta kyllähän miehen 3 lasta kuluttavat monin verroin enemmän kuin omani. Millaisia kokemuksia raha-asioiden jakamisesta teillä muilla uusperheellisillä on?

Kyllä kannattaa etukäteen sopia aina raha-asiat. Ensinnäkin tulee myös muistaa että kun olette avoliitossa niin kummallakaan ei lain mukaan ole avopuolison eikä hänen lastensa elatusvelvollisuutta. Samoin se omistaa asunnon, auton, pyykkikoneen ym. kenen nimissä ne ovat. Mitään tasinkoa ei tule erossa. Sopikaa asiat ihan kunnolla myös monesta muustakin asiasta kuin raha-asioista. Esim. Kodin säännöt lasten kasvatuksessa. Ym.

Jos tilanne on kovin epäsymmetrinen (toisella paljon omaisuutta) niin kyllä se pitää sopia. Avioerossa menee tosiaan kaikki puoliksi - taas...ja tämähän on nähty.

Sitten voi ajatella että kukin maksaa omien lapsiensa vaatteet ja harrastukset ja lomamatkat sitten osuuksien mukaan jne jne

Meillä menee suunnilleen noin ja lisäksi on yhteinen tili jonne laitetaan elämisen laskuihin rahaa. Kumpikin laittaa nyt saman summan, koska ansaitaan suht sama.

Voisi ajatella että kumpikin laittaa yhteiseen pottiin esim 40% tuloistaan jos kovin epätasaista.

Oletteko muuten koskaan uusperhettä perustaessani ajatellut, että jos toisella on paljon lapsia, toisella 1 tai kaks, niin miltä näitä yhdestä tai kahdesta lapsesta tuntuu menettää asemansa uuden lapsilauman edessä? Tämä varsinkin, jos tuo ainokainen on vanhempi....? Yhtäkkiä hänen elintasonsa laskee kuin myös vanhemman huomio vähenee hänen osaltaan. NIin onko se ihan ok ja se vaan pitää kestää tms? Mulla on niittäin ystävän joka kertoi, että hänen ollessaan nuori äiti meni uusiin naimisiin ja miehen puolelta + uusia sisarpuolia tuli 4. NIin hän sanoi että hänen lapsuutensa loppui siihen, koska kodissa ei ollut hänelle enää tilaa, eikä kukaan jaksanut kiinnostua hänestä. MIten olette suojelleet lapsenne tällaiselta? NImittäin se yksi suuri tasavertainen uusperhe ei välttämä'ttä ole kaikkien lasten etu. Joillekin se voi olla traumaattinen kokemus. Jää entisen menot menemättä kun kaikki rahat päätyy uusien sisarpuolten haalareihin...?

Vierailija kirjoitti:

MItenkäs tämä toimii sitten jos toisella on paljon enenmmän tuloja ja esim. omaisuutta kuin toisilla? Jos vaikka miehen kanssa muutatte yhteen ja miehellä on paljon omaisuutta, sulla ei ollenkaan. Ajatteletko että perimistilanteessa osa miehellä jo olleesta omaisuudesta kuuluu myös sinun lapsillesi? Vai oletteko tehneet avioehdon tms?

Jos ette ole naimisissa niin vähemmän omaisuutta olevalla ei ole mitään oikeutta toisen omaisuuteen. Ette ole lain mukaan muuta kuin kämppäkaverit. Eli ei ole yhteistä omaisuutta jos ette ole ostaessanne laittaneet sitä kummankin nimiin. Samoin on muistettava että avopuoliso ei peri avopuolisoaan kuoleman tapauksessa vaan hänen omaisensa lapset ja jos niitä ei ole niin vainajan vanhemmat ja sisarukset.

Miksi ihmiset ette ota selvää mihin te olette rupeamassa. Tekeekö se lempi noin sokeaksi todellakin. Noita asioita puidaan täällä harva se päivä. Ja aina on yhtä tietämättömänä muutettu asumaan yhteen. On suorastaan hulluutta jakaa rahansa ihmisen kanssa joka on vain lain silmissä pelkkä kämppis. En kyllä lakkaa ihmettelemästä näitä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MItenkäs tämä toimii sitten jos toisella on paljon enenmmän tuloja ja esim. omaisuutta kuin toisilla? Jos vaikka miehen kanssa muutatte yhteen ja miehellä on paljon omaisuutta, sulla ei ollenkaan. Ajatteletko että perimistilanteessa osa miehellä jo olleesta omaisuudesta kuuluu myös sinun lapsillesi? Vai oletteko tehneet avioehdon tms?

Jos ette ole naimisissa niin vähemmän omaisuutta olevalla ei ole mitään oikeutta toisen omaisuuteen. Ette ole lain mukaan muuta kuin kämppäkaverit. Eli ei ole yhteistä omaisuutta jos ette ole ostaessanne laittaneet sitä kummankin nimiin. Samoin on muistettava että avopuoliso ei peri avopuolisoaan kuoleman tapauksessa vaan hänen omaisensa lapset ja jos niitä ei ole niin vainajan vanhemmat ja sisarukset.

Miksi ihmiset ette ota selvää mihin te olette rupeamassa. Tekeekö se lempi noin sokeaksi todellakin. Noita asioita puidaan täällä harva se päivä. Ja aina on yhtä tietämättömänä muutettu asumaan yhteen. On suorastaan hulluutta jakaa rahansa ihmisen kanssa joka on vain lain silmissä pelkkä kämppis. En kyllä lakkaa ihmettelemästä näitä ihmisiä.

No mutta juurihan niitä tässä selvitellään, kokemuksia ja näkökulmia kysellään :)

Vierailija kirjoitti:

Meille oli alusta asti selvää että yhdessä ollaan vakavasti, kohdellaan ja kasvatetaan lapsia tasapuolisesti ja yhdessä, meidän kodissa on meidän säännöt jossa aikuiset määräävät (toisessa kodeissa on erilaiset "säännöt") ja rahat ovat yhteiset. Asunto oli miehen, mutta kun aika nopeasti alettiin suunnitella häitä, niin todettiin että ei ole minun järkevää ostaa mieheltä asunnon puolikasta, koska naimisiinmenon jälkeen se olisi automaattisesti myös minun.

Miehellä oli silloin kaksi lasta ja minulla yksi. Mies tienaa enemmän kuin minä, mutta ei se ero nyt niin älyttömän suuri ole että sillä olisi kovin paljon merkitystä. Ei siis niin, että mies olisi ollut rikas ja minä köyhä, silloin kun tavattiin. Naimisiin menon jälkeen vaihdoin pankkia, otettiin yhteiset tilit ja vakuutukset. Ajatellaan raha-asioista aika samansuuntaisesti eikä kumpikaan ole mitään tuhlailevaa sorttia, joten mitään ongelmia ei ole ollut. Nyt on jo kaksi yhteistä lasta ja olen ollut nyt kolme vuotta kotiäitinä. Teen sijaisuuksia vakituiseen työhöni välillä ja syksyllä palaan takaisin töihin.

Eli siis aluksi meillä oli eri tilit ja eri pankki, mutta silti rahat olivat yhteisiä heti kun muutettiin yhteen. Vuosi asuttiin yhdessä ennen kuin mentiin naimisiin.

Eli eron tullen mies luovuttaa sinulle puolikkaan asunnon arvon tuosta vaan, ja sun mielestä se ei ole mitään...?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on perhe! Ei sinun lapset, ei minun lapset, eikä yhteiset lapset vaan tämä on yksikertaisesti  ME. Yhdessä mennään niin taloudellisesti, kuin kasvatuksellisesti. Lapsia yhteensä 7.

Millainen on taloudellinen tilanteenne? Meinaan vain, että jos rahaa on niukalta, niin toimiiko tuo silti? Esim että nuoret ei pääse nuorten menoihin kun isä maksaa äitipuolen lasten menot niillä rahoilla? Tilanteitahan on niin erilaisia, että kaikessa täydellinen tasapuolisuus ei ehkä ole se reiluin vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Meille oli alusta asti selvää että yhdessä ollaan vakavasti, kohdellaan ja kasvatetaan lapsia tasapuolisesti ja yhdessä, meidän kodissa on meidän säännöt jossa aikuiset määräävät (toisessa kodeissa on erilaiset "säännöt") ja rahat ovat yhteiset. Asunto oli miehen, mutta kun aika nopeasti alettiin suunnitella häitä, niin todettiin että ei ole minun järkevää ostaa mieheltä asunnon puolikasta, koska naimisiinmenon jälkeen se olisi automaattisesti myös minun.

Miehellä oli silloin kaksi lasta ja minulla yksi. Mies tienaa enemmän kuin minä, mutta ei se ero nyt niin älyttömän suuri ole että sillä olisi kovin paljon merkitystä. Ei siis niin, että mies olisi ollut rikas ja minä köyhä, silloin kun tavattiin. Naimisiin menon jälkeen vaihdoin pankkia, otettiin yhteiset tilit ja vakuutukset. Ajatellaan raha-asioista aika samansuuntaisesti eikä kumpikaan ole mitään tuhlailevaa sorttia, joten mitään ongelmia ei ole ollut. Nyt on jo kaksi yhteistä lasta ja olen ollut nyt kolme vuotta kotiäitinä. Teen sijaisuuksia vakituiseen työhöni välillä ja syksyllä palaan takaisin töihin.

Eli siis aluksi meillä oli eri tilit ja eri pankki, mutta silti rahat olivat yhteisiä heti kun muutettiin yhteen. Vuosi asuttiin yhdessä ennen kuin mentiin naimisiin.

Kun  me muutimme asumaan yhteen meillä oli kummallakin omat rahat ja oma omaisuus. Kumpikin tiesi koko ajan mikä on kummankin omaisuutta. Niin sanotut pakolliset menot maksettiin pukkiin. Ja kumpikin teki omilla rahoillaan mitä halusi. Ei edes tiedetty minkä verran toinen tienasi. Nyt kun olemme naimisissa niin olemme jatkaneet samalla lailla. Todettiin hyväksi. Ei tarvitse riidellä rahasta. En tiedä paljonko puolisoni tienaa eikä hänkään tiedä paljonko minä. Olemme kumpikin sitä mieltä että kun kerran itse rahansa tienaa niin saa käyttääkin sen mielensä mukaan. Kumpikin säästää sen varalle että jää työttömäksi tai tapahtuu yllättäviä menoja. Ja tietysti myös eläkepäivien varalle. Onneksi olemme kumpikin samanlaisia rahan käyttäjiä. Emme oleta toisen elättävän, emmekä laita rahaa menemään samaa tahtia kun sitä tulee. Arvomaailma on samanlainen.

Tärkeintä lienee se, että lapsia kohdellaan tasapuolisesti. Ei niinkään se, miten kustannukset jaetaan. Nämä asiat kannattaa kuitenkin puhua läpi ennen yhteenmuuttoa, ettei tule yllätyksiä ja oletuksia yhteisestä taloudenpidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille oli alusta asti selvää että yhdessä ollaan vakavasti, kohdellaan ja kasvatetaan lapsia tasapuolisesti ja yhdessä, meidän kodissa on meidän säännöt jossa aikuiset määräävät (toisessa kodeissa on erilaiset "säännöt") ja rahat ovat yhteiset. Asunto oli miehen, mutta kun aika nopeasti alettiin suunnitella häitä, niin todettiin että ei ole minun järkevää ostaa mieheltä asunnon puolikasta, koska naimisiinmenon jälkeen se olisi automaattisesti myös minun.

Miehellä oli silloin kaksi lasta ja minulla yksi. Mies tienaa enemmän kuin minä, mutta ei se ero nyt niin älyttömän suuri ole että sillä olisi kovin paljon merkitystä. Ei siis niin, että mies olisi ollut rikas ja minä köyhä, silloin kun tavattiin. Naimisiin menon jälkeen vaihdoin pankkia, otettiin yhteiset tilit ja vakuutukset. Ajatellaan raha-asioista aika samansuuntaisesti eikä kumpikaan ole mitään tuhlailevaa sorttia, joten mitään ongelmia ei ole ollut. Nyt on jo kaksi yhteistä lasta ja olen ollut nyt kolme vuotta kotiäitinä. Teen sijaisuuksia vakituiseen työhöni välillä ja syksyllä palaan takaisin töihin.

Eli siis aluksi meillä oli eri tilit ja eri pankki, mutta silti rahat olivat yhteisiä heti kun muutettiin yhteen. Vuosi asuttiin yhdessä ennen kuin mentiin naimisiin.

Kun  me muutimme asumaan yhteen meillä oli kummallakin omat rahat ja oma omaisuus. Kumpikin tiesi koko ajan mikä on kummankin omaisuutta. Niin sanotut pakolliset menot maksettiin pukkiin. Ja kumpikin teki omilla rahoillaan mitä halusi. Ei edes tiedetty minkä verran toinen tienasi. Nyt kun olemme naimisissa niin olemme jatkaneet samalla lailla. Todettiin hyväksi. Ei tarvitse riidellä rahasta. En tiedä paljonko puolisoni tienaa eikä hänkään tiedä paljonko minä. Olemme kumpikin sitä mieltä että kun kerran itse rahansa tienaa niin saa käyttääkin sen mielensä mukaan. Kumpikin säästää sen varalle että jää työttömäksi tai tapahtuu yllättäviä menoja. Ja tietysti myös eläkepäivien varalle. Onneksi olemme kumpikin samanlaisia rahan käyttäjiä. Emme oleta toisen elättävän, emmekä laita rahaa menemään samaa tahtia kun sitä tulee. Arvomaailma on samanlainen.

Kyllä mua kiinnostaa mitä mieheni tienaa ja häntä myös mun tulot, onhan se perusta sille millaisiin asioihin meillä on yhdessä varaa. Mutta muuten tuo kuulostaa jäkevältä. Silloin myös kummankin jälkikasvulla on paremmat mahdollisuudet säilyttää sellainen elämä, mihin ovat tottuneet- tai siihen korkeitaan tulee jotakin extraa lisää. Mutta siis minusta tuntuu kauhealta kun uusperheissä lapset saattavat menettää oman tilansa, vanhempansa, elintasonsa, ja sitten vaan hymistellään, että me katsokaas ollaan niin ihanaa yhtä suurta tasavertaista perhettä. Eivät ne uusperheen nuoret välttämättä halua olla tasavertaista perhettä vieraiden lasten kanssa. Eivät, vaikka kuinka olisi suuri perhe ihanasti pöydän äärellä ja vanhemmat hehkuisivat sitä omaa rakkauttaan. Ajatteletteko koskaan, kuinka paljon lapsenne MENETTÄVÄT  siinä uusperheessä? 

Me maksamme vuokran puoliksi, mies maksaa kaiken ruoan ja minä maksan laskut.

Tuo ruoka on tullut alusta alkaen miehen maksettavaksi, koska mies itse ja poika söivät aivan älyttömän paljon verrattuna minuun ja minun lapsiini.

Olemme naimisissa, mutta emme ole koskaan puhuneet rahankäytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko muuten koskaan uusperhettä perustaessani ajatellut, että jos toisella on paljon lapsia, toisella 1 tai kaks, niin miltä näitä yhdestä tai kahdesta lapsesta tuntuu menettää asemansa uuden lapsilauman edessä? Tämä varsinkin, jos tuo ainokainen on vanhempi....? Yhtäkkiä hänen elintasonsa laskee kuin myös vanhemman huomio vähenee hänen osaltaan. NIin onko se ihan ok ja se vaan pitää kestää tms? Mulla on niittäin ystävän joka kertoi, että hänen ollessaan nuori äiti meni uusiin naimisiin ja miehen puolelta + uusia sisarpuolia tuli 4. NIin hän sanoi että hänen lapsuutensa loppui siihen, koska kodissa ei ollut hänelle enää tilaa, eikä kukaan jaksanut kiinnostua hänestä. MIten olette suojelleet lapsenne tällaiselta? NImittäin se yksi suuri tasavertainen uusperhe ei välttämä'ttä ole kaikkien lasten etu. Joillekin se voi olla traumaattinen kokemus. Jää entisen menot menemättä kun kaikki rahat päätyy uusien sisarpuolten haalareihin...?

Tätä se on tämä nyky yhteiskunta. Tämä villitys on vielä nuori suomessa. Ja kun katsoo Ruotsin tilastoja (jossa tämä villitys on ollu paljon kauemmin) niin huomaa kuinka paljon katkeruutta ja henkisiä ongelmia niillä lapsilla on aikuisena. He eivät osaa perustaa oikeaa perhettä eikä sitoutua siihen. Suhteen keskimääräinen aika on Ruotsissa noin 3-4v olipa naimisissa tai avoliitossa. Lapset kärsii aina. Tulee eriarvoisuutta ym. ongelmia. Nyky aikuiset ajattelevat vain itseään ja omia tarpeitaan. Siinä omaan napaan tuijottaessa on unohtunut se tärkein eli lapsi/lapset. Kunhan itsellä on hyvä niin muista viis. En voisi koskaan ottaa kumppania, jolla on jo edellisestä liitosta lapsia. Ensin saisi kasvattaa jälkikasvunsa ja hoitaa vanhemmuuden velvollisuutensa. Voisin ehkä seurustella mutta en edes asua yhdessä.  Kun perilliset olisi aikuisia voisin ehkä harkita.

On kamalaa katsoa pariskuntia. Lapsia on sinun, minun ja meidän. Ja kummallakin saattaa olla lapsia usean eri kumppanin kanssa. Käsittämätöntä touhua.