Onko mieheni vai postimies lapseni isä?
Liittyen tuohon silmien väri-ketjuun tämä kysymys. Muutama siellä väitti, että jos vanhemmilla on siniset silmät, lapsella ei voi olla ruskeat silmät (ilman postimiehen avustusta, eli nainen on pettänyt miestä). Kuinka moni teistä todellisuudessa näin ajattelee?
Minulla on siis siniset silmät, miehelläni vihreät. Lapsella on tummanruskeat silmät.
Mies vai postimies?
Kommentit (30)
Heidän lapsistaan kahdella siniset, kahdella ruskeat ja yhdellä (äidilläni) vihreät, joissa ruskeita pilkkuja. Mun isälläni siniset, ja meitä on kolme sisarusta samoista vanhemmista: ruskea, vihreä- ja sinisilmäinen. Vihreät silmät periytyvät kuten ruskeat.
Kent, minä en osaa sitä ikävä kyllä sinulle hienosti selittää. Oliskohan asiasta paremmin tietäviä linjoilla?
Esikoinen aikanaan kun alkoi silmien väriä muuttaa ruskeaan päin, olimme itsekin kummissamme. Mekin muistelimme koulun biologian tunneilta, että se ei voi olla mahdollista.
Vihjailuja minun vieraissa käynnistäni kuului todella usein. Melkein jokainen, joka vaunuihin katsoi, joko heitti epäilevän kommentin " vitsikkäästi" tai sitten ilme kertoi jo kaiken tarpeellisen. Jopa mieheni epäili jonkun aikaa isyyttään. Se oli hyvin raskasta minulle, joka en ikinä ole pettänyt yhtäkään kumppaniani.
Lopulta soitin asiantuntijalle, geeneihin perehtyneelle ystävälliselle lääkärille HYKS:n perinnöllisyyspoliklinikalle. Hän sanoi, että " periaatteessa kenelle tahansa voi syntyä lapsi, jolla on minkä väriset silmät tahansa" .
Itse olen paksun nahkan kasvattanut tämän suhteen, eikä kommentit enää häiritse (niitä tuleekin nykyään harvemmin). Toivon todella, että lapsi ei ihmisten tietämättömyyden vuoksi joudu tästä kärsimään tulevaisuudessa.
ap
Hänellä on ikäänkuin luomi silmän sinisessä osassa. Vaikee selittää. Mielenkiintoisia nämä silmäjutut.
Varmasti ärsyttävää! Meilläkin yhdellä lapsella punainen tukka josta väännetään jos jonkinmoista postimies-juttua...
Kyllähän tästäkin varmaan löytyis netistä tietoa kun vaan jaksais onkia. Se mua kyllä sillon lukioaikana vähän hämmensi kun en ollut varma että lasketaanko sinisiksi silmiksi kaikki jotka eivät ole ruskeita.
Sama juttuhan tuo on punaisten hiuksienkin kanssa...anoppini hyvä ystävä aikanaan sai kuulla juttuja niin paljon yhden lapsensa punatukkaisuudesta, että kyllästyi ja hennasi oman tukkansa :D
Se kyllä jaksaa ihmetyttää, miksi ihmiset ovat niin häijyjä? Onko vahingon ilo tosiaan se paras ilo niin monelle? *huoh*
Minullekin on muuten jäänyt epäselväksi, lasketaanko vhreät silmät sinisiin vai vai onko niillä oma peritymistapansa. Kyllä tuota " kenelle tahansa voi tulla minkä väriset silmät tahansa" -juttua voisi koulussa sen periytymiskaavion ohella painottaa. Meidän kokemusten mukaan 99% epäilijöistä perusti " tietonsa" mieheni isyyden mahdottomuudesta nimenomaan koulun biologiatunneilla opittuun.
ap
Kaikilla muilla sukulaisilla (kummaltakin puolelta) on kirkkaan siniset silmät. Osalla jopa jään siniset. Olemme äitini kanssa näitä " erikois tapauksia" .
Vierailija:
Sama juttuhan tuo on punaisten hiuksienkin kanssa...anoppini hyvä ystävä aikanaan sai kuulla juttuja niin paljon yhden lapsensa punatukkaisuudesta, että kyllästyi ja hennasi oman tukkansa :D
Se kyllä jaksaa ihmetyttää, miksi ihmiset ovat niin häijyjä? Onko vahingon ilo tosiaan se paras ilo niin monelle? *huoh*
Minullekin on muuten jäänyt epäselväksi, lasketaanko vhreät silmät sinisiin vai vai onko niillä oma peritymistapansa. Kyllä tuota " kenelle tahansa voi tulla minkä väriset silmät tahansa" -juttua voisi koulussa sen periytymiskaavion ohella painottaa. Meidän kokemusten mukaan 99% epäilijöistä perusti " tietonsa" mieheni isyyden mahdottomuudesta nimenomaan koulun biologiatunneilla opittuun.
ap
Tai sitten lapsesi on mongoloidi!
Isyystesti? Öh. Miksi? Ei minulla ole tarvetta selitellä kenellekään mitään. Kukin uskokoon minusta mitä törkeyksiä haluaa.
ap
välttämättä paikkaansa. Esim. vihreitä silmiä tässä lukion versiossa ei oltu otettu huomioon lainkaan. Vihreät silmät ovat ruskeiden silmien yksi muunnos geeneissä, vastaavat siis dominanssiltaan jollain tavalla ruskeita silmiä, mutta lukion kaavioissa näitä ei olti selitetty. Mitään mutaatioita ei tarvita, että vihreä-ja sinisilmäinen voivat saada ruskeasilmäisen lapsen.