Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Rahan käyttö puolisoon

Vierailija
23.02.2016 |

Miksi yleinen mielipide siitä, että haluaisi puolison panostavan toiseen puolisoon myös rahallisesti, on jotenkin oudoksuttu asia? Miksi on ok toivoa että puoliso käyttäisi hyväkseni aikaa ja vaivaa, mutta ei että hän käyttäisi minuun rahaa? Tällä palstalla varsinkin jos tuo jollain tavalla esiin, että toivoisi puolisoltaan enemmän huomiota (ei tarvitse edes mainita rahaa), saa heti niskaansa lompakolla loisijan maineen. Jos kumpikin puolisoista elättää itse itsensä eikä kumpikaan ole prinsessa joka vaatii jatkuvasti jotain kallista, miksei olisi ok odottaa saavansa silloin tällöin jotain rahaa vaativaa piristystä puolisoltaan? Eihän sen tarvitse olla mitään huippukallista.

Itse rinnastan rahan käytön ajan ja vaivan käyttöön. Ajalla ja vaivallahan se raha ansaitaan. Itse esimerkiksi aion käyttää miehen seuraaviin synttäreihin n. 300 euroa. Aion yllättää hänet pienellä matkalla. Ja olen todella pienituloinen. Minulle tuo on siis iso raha, mutta haluan käyttää tuon mieheeni, sillä hänellä on ollut rankkaa ja hän ansaitsee piristystä ja mukavat synttärit. Minusta olisi myös mukava saada jotain mihin on panostettu. Kukkapuska ja marketista ostettu kakku ovat nekin kivoja, en sitä kiellä, mutta eihän niiden hankkimiseen ole paljoa panostettu. Kukaan ei varmaankaan voi kieltää sitä, että on oikeasti mukava saada jotain mikä on vaatinut panostusta.

Nyt sitten joku tulee tähänkin ketjuun valittamaan että no niin naiset on aina rahan perässä... Senpä takia lienee paikallaan vielä suomentaa yllä olevaa tekstiä. Rinnastan siis rahan käytön ajan ja vaivan käyttöön. Ei siis ole pakko käyttää rahaa, vaan puolisoon voi käyttää myös aikaa ja vaivaa. Esimerkiksi tekemällä jotain itse, vaikka valokuva-albumin yhteisistä ajoista. Puolisolle voi myös suunnitella kokonaisen päivän täyteen mukavaa ohjelmaa. Itse ainakin arvostaisin tällaistakin panostusta todella paljon!

Jotenkin tuntuu että nykyään puolisoon panostaminen on jotenkin outoa ja noloa. Sitä melkein hävetään. Varsinkin jos joku mies nyt sattuu panostamaan vaimoonsa, ihmetellään että no mitähän se on tehnyt. Toiset miehet naureskelevat että onpa tossun alla koko mies. Miksi näin? Miksei parisuhteessa saa panostaa toiseen? Ja jos ulkopuoliset tekijät jätetään laskuista, miksi parisuhteen sisällä se panostus unohtuu niin usein? Miksi siihen kumppaniin ei edes haluta panostaa, vaan mennään sieltä missä aita on matalin? Moni ajattelee lähinnä itseään niissä tilanteissa, kun "pitäisi" huomioida puolisoa, eikä laskelmoida että millä tavalla pääsee itse mahdollisimman helpolla. Surullista.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi meillä miespareilla ei ole mitään ongelmaa tässä. Lahjotaan toisiamme niin paljon kuin halutaan eikä kukaan ihmettele tai kitise loisimisesta.

Vierailija
2/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen voi maksaa vuokrat, sähköt, ruuat ja muut molempien puolesta.. jos mies ostaa naiselle pari irtokarkkia niin nainen on hyväksikäyttävä loinen. Näin se täällä menee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä päivystää yksi tai kaksi elämäntapatyötöntä luuseria, joilla ei ole rahaa muuhun kuin päivittäiseen kaljakoriin. Nimittelyllään he yrittävät saada naiset pelkäämään toiveidensa esittämistä. Noilla miehillä ei ole koskaan varaa hankkia naiselle mitään (itse kyllä eläisivät mielellään naisen siivellä) joten heidän ainut toivonsa on yrittää kouluttaa naiset olemaan vaatimatta muuta kuin vettä ja leipää. Naisen kustantamina.

Vierailija
4/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lompakkoloinen puolustelemassa lompakolla loisimistaan.

Lassukat loisivat meidän veronmaksajien lompakolla, tiettävästi kukaan palstan lassukoista ei ole töissä.

Lisäksi naisten työllisyys on suurempi kuin miesten eli useammin miehet loisivar naisten lompakolla.

Paitsi naiset saa yli 10mrd vuodessa tulonsiirtoja miehiltä. Eli te kaikki naiset loisitte miesten lompakoilla.

Vierailija
5/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rahan käyttö ei ole itseisarvo, vaan nimenomaan aika ja vaiva on osoitus arvostuksesta. Varakkaalta puolisolta saatu 300 euron matka olisi tyhjänpäiväinen, ellei sillä sattuisi olemaan jotain syvällisempää merkitystä. Sen antaminen ei merkitse rahallisessa mielessä mitään.

Rahan käytön tulisi perustua johonkin, jolloin eurojen määrä on lahjan saajalle merkityksetöntä.

Vierailija
6/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä rahan käyttö toiseen joskus viestii myös arvostuksesta. Paino sanalla JOSKUS. Olen ollut mieheni kanssa yhdssä kolme vuotta, minä olen osa-aikatyössä käyvä opiskelija, mies työssä. Hän tienaa melkein 4x enemmän kuussa kuin minä saan tukia ja palkkaa. Maksamme kaiken puoliksi, ja se on ihan ok. Toivoisin kuitenkin, että mieheni veisi minut edes joskus ulos syömään. Hänen mielestään hän vie minua ulos syömään, vaikka olemme maksaneet laskumme puoliksi. mun mielestä taas jos "vie ulos syömään", niin se tarkoittaa myös laskun maksamista molemmilta. Eikä toi nyt ole se pointti. Mun mielestä olisi eleenä todella kiva, että toinen kerrankin maksaisi sen minunkin ruuan, tulisi arvostettu olo. Olen itse maksanut miehen ruokia joitakin kertoja, mutta lopetin sen kun huomasin ettei siinä minkäänlainen vastavuoroisuus toiminut. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ydinperheellä on vain yksi kassa ellei sitten haluta systeemiä, jossa on oma jääkaappi ja erillisellä sähkölaskulla lämmitetyt huoneet kaikille. Älytöntä vatvontaa.

Vierailija
8/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

10! Älä vaan lisäänny tuon miehen kanssa tai huomaat että maksat myös itse kaikki lasten kulut. Parisuhteessa se varakkaampi yleensä käyttää mielellään rahaa myös puolisoon ja lapsiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä rahan käyttö toiseen joskus viestii myös arvostuksesta. Paino sanalla JOSKUS. Olen ollut mieheni kanssa yhdssä kolme vuotta, minä olen osa-aikatyössä käyvä opiskelija, mies työssä. Hän tienaa melkein 4x enemmän kuussa kuin minä saan tukia ja palkkaa. Maksamme kaiken puoliksi, ja se on ihan ok. Toivoisin kuitenkin, että mieheni veisi minut edes joskus ulos syömään. Hänen mielestään hän vie minua ulos syömään, vaikka olemme maksaneet laskumme puoliksi. mun mielestä taas jos "vie ulos syömään", niin se tarkoittaa myös laskun maksamista molemmilta. Eikä toi nyt ole se pointti. Mun mielestä olisi eleenä todella kiva, että toinen kerrankin maksaisi sen minunkin ruuan, tulisi arvostettu olo. Olen itse maksanut miehen ruokia joitakin kertoja, mutta lopetin sen kun huomasin ettei siinä minkäänlainen vastavuoroisuus toiminut. 

Ymmärrän täysin pointtisi. Ei varmastikaan olisi miehellesi iso vaiva maksaa myös sinun ruokiasi, mutta sinulle sillä olisi suuri merkitys ja se ilahduttaisi sinua kovasti. Tätä juuri tarkoitin kun sanoin ettei puolisoon haluta panostaa. Miksei voisi ilahduttaa sitä jota rakastaa?

AP

Vierailija
10/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä nainen ja mies tienaa yhtä paljon. Minä(nainen) päätän tiukan budjetin. Jos haluan että minua rahallisesti hemmotellaan joun "antamaan" rahaa siihen. Eipä ole vielä rahatonta huomiota/yllätystä tullut. Rakkautta toki. Suhteessa minä olen se joka huomioi. Se on minusta toki oikeutettua, koska pääsen töissä helpommalla ja mies maksaa laskut. Minä hoidan miestäni hyvällä ruualla HALVASTI mutta hyvin kotona ja olemme todella  pihejä. Joskus käymme hotellissa tai risteilyllä tai yms. Laatuaika yhdessä ei tarvitse ravintolaa tai hienoja puitteita, eikä ole väliä kumpi sen aloitteen tekee. Pääasia on rakkaus jonka kyllä huomaa. Esim. Minua tyydyttää enemmän antamisen ilo, kuin että saisin jotain mieheltäni. On todella ihanaa kun mies tulee töistä ja maistaa jotain uutta vaivalla tekemääni ruokaa nälissään, ja kehuu maasta taivaisiin <3 siitä tulee hyvä on onnistunut olo puolisona :) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kulujen maksaminen puoliksi on ok, paitsi joistain miehistä sekin on vain todiste naisten ahneudesta. Sen sijaan heistä on oikein, että nainen tekee kaikki kotityöt. Toisen ajalla loisiminen ei heistä ole väärin, miksi?

Jos nainen kutsuu miehen kotiinsa syömään, ostaa tarvikkeet ja tekee ruuat sekä siivoaa jäljet, niin se sopii miehille. Jos mies ei osaa tehdä ruokaa vaan kutsuu naisen syömään ravintolaan, naisen pitää maksaa oma laskunsa, muuten loisii miehen rahoilla. Miksei mies näe sen verran vaivaa, että opettelisi kokkaamaan ja kutsuisi naisen vastavuoroisesti kotiinsa syömään?

Vierailija
12/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lompakkoloinen puolustelemassa lompakolla loisimistaan.

Lassukat loisivat meidän veronmaksajien lompakolla, tiettävästi kukaan palstan lassukoista ei ole töissä.

Lisäksi naisten työllisyys on suurempi kuin miesten eli useammin miehet loisivar naisten lompakolla.

Paitsi naiset saa yli 10mrd vuodessa tulonsiirtoja miehiltä. Eli te kaikki naiset loisitte miesten lompakoilla.

Mitä tulonsiirtoja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ihmeessä ihmiset kirjoittelevat tällaisille palstoille? Olen nyt muutamana päivänä tuhlannut hiihtolomapäiviäni kahlaamalla näitä kirjoituksia läpi (alunperin tutkimusta varten) ja täällä kulminoituu white trash saasta potenssiin sata. Kateutta, ilkeyttä, tyhmyyttä eli kaikkea sitä kuvottavuutta, joka tekee ihmismielestä säälittävän. Miksi aloittajan kaltainen normaali ihminen edes viitsii tuhlata aikaansa tällaiseen? Minusta tämä oli muutaman päivän kokemuksella verrattavissa lähinnä käyntiin jossakin slummialueella. Oksettava kokemus! Tässä menee usko koko maan tulevaisuuteen!

Vierailija
14/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ikinä enää! kirjoitti:

Ei kannata tulla tänne jos ei pää kestä. Ja itse olet tutkimuksesi aiheen ja lähdemateriaalin valinnut, joten et oikein voi asettua täällä kirjoittelevien ihmisten yläpuolelle. Kenenkään ei ole pakko olla täällä. Opettaa myös arvostamaan sivistyneitä ihmisiä enemmän, kun tietää mitä kaikkea muuta maailmasta löytyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräs puolituttava on oikea lompakko-loinen. Mies käy töissä, mies siivoaa kotona, mies kokkaa, mies maksaa matkat, mies pyykkää, mies ostelee vaatteet ja asusteet, mies maksaa asuntolainat ja yhtiövastikkeet, mies maksaa molemmat autot ja niiden kulut. Mies maksaa illalliset ravintoloissa myös naisen kavereille. Mies käy ostelemassa lahjoja. Mies hommasi jopa työpaikan vaimolleen suhteillaan jotta vaimolla olisi jotain tekemistä päivisin ja että näkisi muitakin ihmisiä!

Vaimo saattaa hakea miehelle kukkapuskan joskus nimppari tai synttärilahjaksi mutta ostaa mieleisensä näköisen ja omii lopulta senkin omaan huoneeseensa!

Vierailija
16/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lompakkoloinen puolustelemassa lompakolla loisimistaan.

Lassukat loisivat meidän veronmaksajien lompakolla, tiettävästi kukaan palstan lassukoista ei ole töissä.

Lisäksi naisten työllisyys on suurempi kuin miesten eli useammin miehet loisivar naisten lompakolla.

Paitsi naiset saa yli 10mrd vuodessa tulonsiirtoja miehiltä. Eli te kaikki naiset loisitte miesten lompakoilla.

Voisitko täsmentää mitä tulonsiirtoja naiset saavat?

Vierailija
17/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ikinä enää! kirjoitti:

Miksi ihmeessä ihmiset kirjoittelevat tällaisille palstoille? Olen nyt muutamana päivänä tuhlannut hiihtolomapäiviäni kahlaamalla näitä kirjoituksia läpi (alunperin tutkimusta varten) ja täällä kulminoituu white trash saasta potenssiin sata. Kateutta, ilkeyttä, tyhmyyttä eli kaikkea sitä kuvottavuutta, joka tekee ihmismielestä säälittävän. Miksi aloittajan kaltainen normaali ihminen edes viitsii tuhlata aikaansa tällaiseen? Minusta tämä oli muutaman päivän kokemuksella verrattavissa lähinnä käyntiin jossakin slummialueella. Oksettava kokemus! Tässä menee usko koko maan tulevaisuuteen!

Tosi sairasta ja häiriintynyttä porukkaa täällä kirjoittelee, tulee henkisesti kuvottava olo kun tällaisia juttuja lukee. Ilmeisesti noita naisvihaaja-huutelijoita ei vaan jostain syystä saada poistettua tältä palstalta. En olisi halunnut edes tietää että tällainen ihmisryhmä on olemassa.

Vierailija
18/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En sitten ymmärrä tätä sun ja mun-rahat juttua. Meillä on siitä päivästä alkaen ollut yhteinen tili kun yhteen muutettiin. Nyt jo naimisissakin 15 vuotta.

Molemoien palkka menee tuonne tilille ja sieltä maksetaan kaikki menot, niin lainanlyhennykset kuin matkatkin. Kumpikin ostaa itselleen mitä tarvitsee jne. Helppoa kuin heinänteko.

Olen mies ja se enemmän tienaava.

Vierailija
19/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ikinä enää! kirjoitti:

Miksi ihmeessä ihmiset kirjoittelevat tällaisille palstoille? Olen nyt muutamana päivänä tuhlannut hiihtolomapäiviäni kahlaamalla näitä kirjoituksia läpi (alunperin tutkimusta varten) ja täällä kulminoituu white trash saasta potenssiin sata. Kateutta, ilkeyttä, tyhmyyttä eli kaikkea sitä kuvottavuutta, joka tekee ihmismielestä säälittävän. Miksi aloittajan kaltainen normaali ihminen edes viitsii tuhlata aikaansa tällaiseen? Minusta tämä oli muutaman päivän kokemuksella verrattavissa lähinnä käyntiin jossakin slummialueella. Oksettava kokemus! Tässä menee usko koko maan tulevaisuuteen!

Pakko aloittaa sillä, että kiitos kun kutsuit minua normaaliksi ihmiseksi! :D Tällä palstalla saa nimittäin helposti aivan muunlaisia kutsumanimiä sen jälkeen kun menee suunsa avaamaan... Ja syynä siihen on se toinen ihmisryhmä joka täällä aikaansa viettää. Palstalle on selvästikin ajautunut sekä normaaleja, uteliaita ihmisiä, sekä jonkinlainen surullinen ihmisryhmä joiden elämäntehtävänä on mollata ja lytätä toisia ihmisiä. Ehkä heillä on itsellään niin paha olo ja tekemisen puutetta että heidän on pakko tulla tänne aukomaan päätään. Mutta siis kysymykseesi miksi "tuhlasin" aikaani tällaiseen... Mielestäni tältä palstalta saa myös hyviä mielipiteitä itseään askarruttaviin asioihin. Pitää vain opetella suodattamaan nuo asiaankuulumattomat kommentit pois. Joskus täältä saa oikeasti apua johonkin asiaan, mistä ei välttämättä viitsi oikeiden kavereiden kanssa puhua.

AP

Vierailija
20/26 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lompakkoloinen puolustelemassa lompakolla loisimistaan.

Lassukat loisivat meidän veronmaksajien lompakolla, tiettävästi kukaan palstan lassukoista ei ole töissä.

Lisäksi naisten työllisyys on suurempi kuin miesten eli useammin miehet loisivar naisten lompakolla.

Paitsi naiset saa yli 10mrd vuodessa tulonsiirtoja miehiltä. Eli te kaikki naiset loisitte miesten lompakoilla.

Voisitko täsmentää mitä tulonsiirtoja naiset saavat?

Minä olen kysynyt tuota samaa, mutta eipä vastausta ole kuulunut. Minulla suurin osa terveyspalveluista on ollut ehkäisyn, raskauksien ja synnytysten vuoksi. Varmaan myös lasten neuvolakäynnit lasketaan neisten menoiksi. Kaikki meidän lapset ovat poikia, joten suurin osa menoista on mennyt ihan poikien terveyteen.

Papakokeet otetaan kohdunkaulansyövän toteamiseksi. Jos miehet käyttäisivät kondomia, myös naisten syöpätapaukset laskisivat. Samoin HPV-rokote pitäisi olla pojille pakollinen.Muutenkaan kondomin käyttö on sekä miesten että naisten terveydelle hyväksi.

Mammografiaseulonnat alkavat 50-vuotiaille. Suvussa on rintasyöpää, joten kaksi kertaa jo käynyt mammografiassa omalla kustannuksella. Samoin gynekäynnit ja monet papakokeet on pitänyt maksaa itse.

Miehillä eturauhassyövän kohonneen riskin saa helposti selville PSA-verikokeella. Lähetteen saa ihan sairaanhoitajalta eikä se maksa mitään. Kuinka moni mies tekee noin? Tai käy oma-aloitteisesti urologilla, jossa tarkistetaan eturauhasen tila? Tai ylipäätään menee vaivojen tullen lääkärille, siellähän joutuu tutkittavaksi?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kahdeksan