Miten paljon luontainen karisma on geeneistä kiinni?

Naurattaminen ei ole karisman määritelmä. Luulen,,että huumorintaju on enemmänkin vanhemmilta opittua, siihen kasvaa. Vai onko se geeneissä?

Karisma on läsnäoloa, lämpöä ja sisäistä voimaa. Ne liittyvät itsetuntemukseen ja henkiseen kehittymiseen. Eivät geeneihin.

Toisaalta monet karismaattiset ihmiset on kamalia ihmisiä, esim Hitler ja Stalin..joten se ei ole sama asia kuin henkinen kehittyminen ja lämpö.

Minä puhuinkin karismasta, jota on bill clintonilla tai nelson mandelalla.

Hitlerin karisma taisi pohjautua siihen, että hän tuntui vahvalta, ihmiseltä joka suojelee.

No, kai joku miellyttävä ominaisuus voi olla geneettinenkin. Mutta kyllä se on pitkälti kehityksen tulosta. Itse olen juuri tutustunut lapseen, josta näkee jo nyt, että hän tulee olemaan todennäköisesti karismaattinen aikuisena. Hän on sillä lailla viehättävä, että saa osakseen paljon positiivista huomiota (eikä liity ulkonäköön) ja hänestä tulee aina vain rohkeampi kommuikoimaan ihmisten kanssa. Hänen itseluottamuksensa on nyt jo hyvä, ja hänessä on paljon tunneälyä ja huumoria. Toki karismaa on erilaista, ja eiköhän se ole vähän kulttuurisidonnaistakin.

Niin, karismaattinen ihminen on hyvä puhumaan. Retoriikkaa voi oppia, mutta toisilla on enemmän lahjoja siihen kuin toisilla. Kaikki verbaaliset ihmiset eivät kuitenkaan ole karismaattisia.

Vierailija kirjoitti:

No, kai joku miellyttävä ominaisuus voi olla geneettinenkin. Mutta kyllä se on pitkälti kehityksen tulosta. Itse olen juuri tutustunut lapseen, josta näkee jo nyt, että hän tulee olemaan todennäköisesti karismaattinen aikuisena. Hän on sillä lailla viehättävä, että saa osakseen paljon positiivista huomiota (eikä liity ulkonäköön) ja hänestä tulee aina vain rohkeampi kommuikoimaan ihmisten kanssa. Hänen itseluottamuksensa on nyt jo hyvä, ja hänessä on paljon tunneälyä ja huumoria. Toki karismaa on erilaista, ja eiköhän se ole vähän kulttuurisidonnaistakin.

Tosin siihen, että lapselle alkaa rakentua myönteinen kokemus maailmasta, itsestään ja toisista ihmisistä, tarvitaan jo alunperinkin "sitä jotain". Arka ja epävarma lapsi todennäköisesti ei saa mainitsemiasi positiivisia kokemuksia.

Eiköhän niillä varhaisilla kokemuksilla hyväksynnästä, turvasta ja vanhempien rakastavasta läsnäolosta ole aika paljon tekemistä tämän kanssa. Jos lasta arvostellaan tai väheksytään jatkuvasti ja hänen itsetuntoaan lytätään tai kotona vallitsee pelon ilmapiiri, moni lapsi käpertyy sisäänpäin. vaikka toisenlaisessa ympäristössä sama lapsi "puhkeaisi kukkaan". Itse näen karisman nimenomaan toisiin ihmisiin päin kallistumisena, toisten kuunteluna ja tilannetajuna. Näiden taitojen taustalla on hyvä itsetunto. Toki itseään voi kasvattaa läpi elämän vaikka lapsuus olisi millainen, ja pitääkin kasvattaa, mutta hidasta se on, jos on lapsena hiljaiseksi peloteltu.