Tahtoisin vastauksia uskovilta tähän
Tuli tuossa " kuolema pelottaa" -ketjua lukiessani mieleeni tällaista:
Kun uskoo ja herätetään kerran kuolleista taivaan paratiisiin Herran kanssa, niin kuinka voi olla siellä silti onnellinen, jos kerran ei- uskovaiset joutuvat kadotukseen ja kadotukseen on saattanut joutua omia rakkaita? Että tähän uskovat, vastatkaa nyt! Olisitko onnellinen päästessäsi taivaaseen, kun vaikkapa oma lapsesi, puolisosi ja äitisi olisi joutunut kadotukseen?
Tämä on asia, mikä on minua aina lievästi sanoen hämmentänyt. Valaiskaa nyt minua. Voin uskoa itse, pyytää itselleni ja rakkailleni uskon lahjaa ja pelastusta, mutten voi varmistaa kenestäkään krintinuskovaista. En voi varmistaa, että löydyn taivaasta rakkaitteni kanssa. Tällaisen uskon mukaan saatan olla siellä ilman kaikkia " maan päällisiä" rakkaitani. Sekö on sitten autuutta?
Kommentit (92)
mutta en usko kadotukseen. jumala on rakkaus ja hän ei varmasti kiduttaisi ihmisiä helvetissä.
ei ole murhetta enää. Siellä emme enää muista niitä jotka joutuivat helvettiin. Taivaassa ilo on täydellistä, näin minä uskon. (Helvetistä muuten näkee taivaaseen) Kamalaa. Raamattu kertoo näin..
Että taivaassa joku ei muista esim. omia lapsiaan, jotka eivät sinne päässeet? Että ilo taivaaseen pääsystä on niin suuri, että kaikki muu unohtuu? Kaikki ei-uskovat rakkaat? Uskon Jumalaan ja Jeesuksen pelastustyöhön, mutta en ole varma tahdonko uskoa tähän...olen pahoillani, mutta ei kuullosta kyllä jotenkin mukavalta.
taivaassa ei muisteta tätä maallista elämää. Eli emme voi myöskään muistaa mitään/ketään, mitä taivaassa ei ole. Ei se varmaan mukavalta kuulosta, mutta siellä ei kaivata mitään, mitä ei muisteta. Toivotaan että omat lapsetkin siellä on!
pirtelö:
Että taivaassa joku ei muista esim. omia lapsiaan, jotka eivät sinne päässeet? Että ilo taivaaseen pääsystä on niin suuri, että kaikki muu unohtuu?
Näin minä ainakin uskon. Täytyy vain rukoilla, että oma lapseni säilyy lapsuudenuskossaan, ja minä myös, että näemme sitten taivaassa.
niin ei kai niitä läheisiään siellä tunne, vaikka siellä olisivatkin. Miksi siis toivotte jälleennäkemistä?
kun uskovaiset ihmiset hehkuttavat kuoleman jälkeistä elämää ja paratiisia ja ties mitä, niin sekö on sitten elämän tarkoitus - kuolla, jotta pääsee onnellisena jonnekin paratiisiin...?
Tunnetusti elämä täällä maan päällä on vuoristorataa. On iloa ja onnea, on surua ja murhetta. Elämä ei todellakaan aina näytä parhaita puoliaan. Mutta maan päällä sitten surraan ja murehditaan ja vasta kuoleman jälkeen meistä tulee onnellisia?! Elämä on aika merkityksetöntä täällä, jos niin ajattelee. Minun mielestäni.
siis systeemi ei ole ollenkaan sama kuin täällä maan päällä, jossa me tarvitaan toisiamme tueksi ja turvaksi.
Taivaassa ei Raamatun mukaan ole mitään muistikuvaa maanpäällisestä elämästä tai kadotuksesta, kukapa siellä silloin voisi olla onnellinen?
Entäs sitten lapsena kuolleet? Menevätkö he automaattisesti ns. viattomina taivaaseen menijöiden joukkoon? Onhan lapsiakin uskovia ja ei-uskovia ja missä iässä kulkee raja? Vai onko se henkilökohtainen tiedostamisen kyvyn raja, jonka Herra yksin tietää ja jonka mukaan mennään jompaan kumpaan? Ilmeisesti vammaiset ja mielisairaat sitten kanssa menevät taivaaseen automaattisesti? Entäs elukat?
Ja entäs esim. ne kehitysmaan lapset ja ihmiset jostain ambomaalta, jotka eivät ikinä elämässään saa_kuulla edes Jumalasta ja Jeesuksesta ja pelastustyöstä vaan palvovat jotain epäjumaliaan? Helvettiinkö?
Vierailija:
niin ei kai niitä läheisiään siellä tunne, vaikka siellä olisivatkin. Miksi siis toivotte jälleennäkemistä?
Minä uskon, että siellä tunnistaa kaikki sellaisetkin, joita ei ole koskaan maan päällä nähnyt. Mooseskin kun kävelee vastaan, niin sanotaan " moi" kuin vanhalle tutulle.
mitä tietä kulkea. Elämä on kuin matka, ja kai määränpäälläkin on jotain merkitystä kun kukaan ei välille jää.
Vierailija:
kun uskovaiset ihmiset hehkuttavat kuoleman jälkeistä elämää ja paratiisia ja ties mitä, niin sekö on sitten elämän tarkoitus - kuolla, jotta pääsee onnellisena jonnekin paratiisiin...?
pirtelö:
Entäs sitten lapsena kuolleet? Menevätkö he automaattisesti ns. viattomina taivaaseen menijöiden joukkoon? Onhan lapsiakin uskovia ja ei-uskovia ja missä iässä kulkee raja? Vai onko se henkilökohtainen tiedostamisen kyvyn raja, jonka Herra yksin tietää ja jonka mukaan mennään jompaan kumpaan? Ilmeisesti vammaiset ja mielisairaat sitten kanssa menevät taivaaseen automaattisesti? Entäs elukat?Ja entäs esim. ne kehitysmaan lapset ja ihmiset jostain ambomaalta, jotka eivät ikinä elämässään saa_kuulla edes Jumalasta ja Jeesuksesta ja pelastustyöstä vaan palvovat jotain epäjumaliaan? Helvettiinkö?
Se, missä raja kulkee, milloin lapsi ymmärtää tekevänsä itsenäisen uskon ratkaisun, on ihmisen kannalta mahdoton määritellä.
Miksi vammaiset menisivät taivaaseen automaattisesti? Henkisesti terveet ovat ihan yhtä vastuullisia teoistaan kuin ei-vammaisetkin ihmiset.
Ja mikä on lapsi? Ihmisen määrittelemä alle 18-veekö?
Vierailija:
kun uskovaiset ihmiset hehkuttavat kuoleman jälkeistä elämää ja paratiisia ja ties mitä, niin sekö on sitten elämän tarkoitus - kuolla, jotta pääsee onnellisena jonnekin paratiisiin...?
Siihen eivät aina uskovaisetkaan osaa vastata. Eräs ateisti, jonka nimeä en muista, on sanonut, että elämän tarkoitus on elämä itse. Mielestäni krisittynä voin olla samaa mieltä tästä ajatuksesta.
Siihen nyt täytyy luottaa.
MInä en oikein tajua näitä maailmanlopun ja kuolemanjälkeisen surijoita. Eihän me niille täältä mitään voida. Kaikki on Jumalan käsissä sellainen. Otetaan lepo, kyllä Hän homman hoitaa.
Joten kristittyjen Taivas tuntuu ihan tunteettomalta paikalta. Ei tunneta yhtään mitään, koska miten " tunnistat" ilon jos et tunnista suruakaan jne.
Vierailija:
Kyllä lapset menevät taivaaseen.
.
Eiköhän se riipu lapsesta, milloin sen lapsenuskonsa menettää jos niin on käydäkseen.
pirtelö:
Ja mikä on lapsi? Ihmisen määrittelemä alle 18-veekö?
Itse en vaan oikein jaksa innostua ajatuksesta, että ihmisiä riepotellaan maan päällä miten tahansa, ja sitten kun kuolema korjaa, niin yks kaks kaikki olisikin jotain paratiisia. Minulle absurdi ajatus. Olen samaa mieltä, kuin se ateistikin, että eiköhän elämän tarkoitus ole elämä itse. Ja se siitä. Jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään, ei helvettiä eikä paratiisia.
Ja tätä olen oikeasti itkenyt monta kertaa. Vaan kun ihmisellä on vapaa tahto, niin en voi pakottaa miestäni uskoon. Niin se vaan on. Silti menen mieluummin ilman rakkaita taivaaseen kuin rakkaiden kanssa helvettiin, ikuiseen tuskaan ja kadotukseen. Ero Jumalasta olisi minulle pahempi kuin ero rakkaista.