Missä iässä nainen alkaa rupsahtamaan?
Mietin vaan, että kuinka paljon nuorempi vaimon tulisi olla. Kohta pitäisi alkaa tekemään valinta. Juu kyllä minulla on kysyntää.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Mietin vaan, että kuinka paljon nuorempi vaimon tulisi olla. Kohta pitäisi alkaa tekemään valinta. Juu kyllä minulla on kysyntää.
No...pitää ottaa huomioon että lesboja on kuitenkin vähemmän ja suuri osa niistä haluaa oman ikäisen joten tämä nostaa sitä ikää minkä ikäisen voisit saada. Lisäksi koska olisit vanhempi, pitäisi sinulla varallisuus ja persoona olla parempi.
"myös parisuhde, eli parisuhteessa olevat miehet elävät pidempään ja voivat paremmin"
Tsekkaappa tuoreempaa tutkimustulosta. Michiganin yliopisto seurasi 1.1 miljoonan ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä, 30 vuoden ajan. Tuloksista kävi ilmi mm se, että _nykyään_ (2000-livulla) sinkkumiesten ja parisuhteessa elävien miesten terveystilanteessa EI ole eroja, kuten ennen on ollut.
Vaikka kyseessä oli ns amerikkalainen tutkimus, seuranta-aika ja "näytemäärä" sen verran vakuuttava ettei oikeinnpysty venkoilla loppupäätelmistä millään selityksillä.
Miehen näkökulmasta alkaa pudota ns parisuhteen hyötykerroin aika rankasti...
Nykyään mitään tiettyä ikää ei voi sanoa, koska ihmisten iän arvioiminenkin on mennyt vaikeaksi. Kasvonpiirteissä selkeä leukalinja, aavistuksen neliömäinen (Grace Kelly) ikääntyy armollisesti. Nenä ei saa olla liian iso, koska nenänkoko kasvaa kokoajan. Kaula pitkähkö. Vaaleus nuorentaa, ei kuitenkaan kova valkoisuus. Hoikkuus, mutta siinäkään ei saa mennä yli. Raskaudetkaan eivät vanhenna vaan suojaavat naisen hormonitoimintaa. Stressi ja katkeruus näkyy, mutta siihen ei saa jäädä piehtaroimaan, sillä vaikeuksista selviäminen tuo ilmeeseen lempeyttä.
Kuvan nainen on 38v. Selkeät juonteet suupielissä ja kiloja kertynyt jonkin verran. Minun mielestäni alamäki alkaa 35:sta.