Onko lapsen vuoksi tarvittaessa tingittävä itsestään huolehtimisesta?

Jos äiti voi hyvin niin lapsikin voi.

Minä olen opettanut vauvasta saakka lapselle että äidinkin täytyy antaa joskus olla rauhassa. 5v tietää oikein hyvin että aamun kahvihetki on pyhä eikä äitiä häiritä. Vauvana ei ollut kokoajan sirkushuvit päällä ja lapsi oppi kestämään tappavan tylsää arkea. Ainakin 3v kotihoito on siinä hyvä keino :D

Sitä kun ei pysty valitsemaan millaisen lapsen saa eli kyllä veikkaisin, että kaikki äidit joutuvat ainakin jonkin verran joustamaan. Riippui toki myös riippuu paljonko sinulla on apua, oletko paljon vauvan kanssa kahden, kuinka hyvin kestät vauvan riipaisevaa itkua, imetätkö yms yms.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen opettanut vauvasta saakka lapselle että äidinkin täytyy antaa joskus olla rauhassa. 5v tietää oikein hyvin että aamun kahvihetki on pyhä eikä äitiä häiritä. Vauvana ei ollut kokoajan sirkushuvit päällä ja lapsi oppi kestämään tappavan tylsää arkea. Ainakin 3v kotihoito on siinä hyvä keino :D

Aivan, tuota hain takaa :) Sama kuin omassa lapsuudessa meillä

ap

Jos ei suihkussa ehdi käymään moneen päivään niin ihmettelen kyllä mitä se ukko (oletan nyt, että se lasten isä asuu saman katon alla) oikein puuhaa illat kun ei suo vaimolleen edes sen verran hengähdyshetkeä että pääsee suihkuun.

Vierailija kirjoitti:

näin lapsettomana olen ajatellut että olisin varmaan kauhean itsekäs äiti, jos pitäisin tiukasti siitä kiinni että ehdin käydä suihkussa, ehostaa itseni ja syödä kohtuullisen rauhalliseen tahtiin. Kuulostaako itsekkäältä tällainen ajattelu, vai pitääkö hyväksyä se jos lapsi nielee vuorokauden kaikki minuutit?

Ajattelu kuulostaa ei niinkään itsekkäältä, vaan tietämättömältä.

Ei se lapsi kysy haluatko sinä äiti käydä suihkussa ja ehostaa ja syödä rauhassa, kun se turauttaa vaipan täydeltä kakkaa, joka tursuaa ulos selästä ja saa rääkymiskohtauksen, johon tikahtuu jos äiti vain meikkaa rauhassa peilin ääressä. Eli ei sinulta kysytä haluatko pitää tiukasti kiinni omista oikeuksistasi vai uhraudutko.

Saati yöllä, kun lapsi herää kiljumaan tunnin välein, ei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa lasta. 

Voithan toki valita näissä tilanteissa "oman hyvinvointisi", mutta en usko että itsekään voit kovin hyvin jos lapsi on heitteillä. Toisaalta, jotkut lapset ovat pienestä asti tosi helppoja - jotkut hyvin haastavia, mutta aivan varmasti lapsi vaatii sinulta pienenä toimiesi keskeytyksiä, ellet kasvata lastasi häkissä ruoka-automaatilla ja ole välittämättä pissa- kakka- ym. asioista.

Jos palkkaat lapsenhoitajan, voit jatkaa elämääsi melkein kuin ennenkin.

Ehostus ei minusta Ole välttämättömyys. En ymmärrä, miksi nykyään naisetkin luulevat, että meikkus ja kampaajalla käyminen onbitsestään huolehtimista. Kun olin nuori, vain miehet käyttivät tuota sanaa siinä tarkoituksessa ("haluan, että nainen pitää itsestään huolta"). Tähänkö on tultu.

Tärkeää on yrittää löytää yhteinen rytmi päivään. Se helpottaa ja sujuvoittaa elämää.

Minä alotin "kasvatuksen" kun vauva oli noin 3kk ja huomasin että hän tajusi voivansa pompottaa itkemällä (kitisemällä). Erotan kyllä oikean hädän semmosesta komentavasta ulinasta, varsinkin kun se ajoittuu aina siihen kun syön tai tulee puhelu tms.

Nykyään vauva 5kk ja leikkii rauhallisesti itsekseen aamuisin kun on mun kahvihetkeni. Jos itkee syystä niin siihen tietenkin reagoin, ja rupatellaan kyllä koko ajan vaikka kahvia juonkin, eli kyllä tavallaan koko ajan ollaan "yhdessä".

Jotkut lähtee siihen että annetaan vauvan määrätä, mä en yksinkertaisesti suostu pompoteltavaksi. Hyvin on toiminut, vauva sekä äiti on tyytyväisiä.

Eikä ole muuten mikään "helppo" vauva, kun joku siihen kumminkin tarttuu, vaan oikein tempperamenttinen ja voimakastahtoinen tapaus! (Mutta niin on äitikin!!)

Kyllä lähtökohta lastenhankinnassa tulee olla se, että lapsen tarpeet menevät omiesi edelle. Lapsi on aikuisista riippuvainen melko pitkään, eikä ymmärrä odottamista. Vauvalle et voi sanoa, että oleppas nyt siinä ihan rauhassa nälissäsi/kakat housuissa, kun äiti vähän meikkaa.

Toki lapsella on yleensä muitakin hoitajia, joten omat suihkusi voit hoitaa vaikka isän ollessa vauvan kanssa. Vauvan voi myös ottaa sitterissä mukaan suihkutilaan (tai keittiöön/vessaan), mutta joudut silti ottamaan myös lapsen huomioon, eli keskeyttämään toimintasi tarvittaessa. Jos tämä tuntuu ylivoimaiselta, et ole valmis äidiksi.

Minusta ap ei kuulostanut siltä ettei ikinä voisi toimiaan keskeyttää jos vauva äitiä tarvitsee. Itse ymmärsin niin, että eikö sitä voisi kestää pientä kitinää/joskus harmitonta huutoakin että saa esim sen pikasuihkun otetttua tai ruokansa syötyä.

Kyllä minä jo vauvaa saatoin pitää esim sitterissä ruokailuni vaikka ei supertyytyväisenä siinä ollutkaan. Pystyin kuitenkin juttelemaan siinä samalla lapselle ja kertomaan että nyt äitin täytyy syödä vaikka sinua harmittaakin, ihan kohta otan syliin.

Olen tosi tietämätön yhden lapsen äiti, mutta jollen jonain aamuna pääse suihkuun juuri silloin kun haluan, niin se ei ole maailmanloppu. Joka aamu olen suihkuun päässyt joko ennemmin tai myöhemmin ja jollei kahvia ole kuumana ehtinyt juomaan niin sitten termarista on kaadettu uutta. Elämä on kuulemma aika lailla niin vaikeaa kun mitä siitä itselleen tekee...

Vierailija kirjoitti:

Jos palkkaat lapsenhoitajan, voit jatkaa elämääsi melkein kuin ennenkin.

Ehostus ei minusta Ole välttämättömyys. En ymmärrä, miksi nykyään naisetkin luulevat, että meikkus ja kampaajalla käyminen onbitsestään huolehtimista. Kun olin nuori, vain miehet käyttivät tuota sanaa siinä tarkoituksessa ("haluan, että nainen pitää itsestään huolta"). Tähänkö on tultu.

Ei tietty mikään välttämättömyys, mutta minun arkirutiineihin nyt vaan kuuluu mm. suihku, päivävaatteisiin pukeutuminen, tukan harjaus ja arkimeikin sutaisu ennen kuin tunnen kunnolla heränneeni ja päivän alkaneen. Näihin toimiin menee max puoli tuntia. Kurjaa jos elämä on vain välttämättömyyksiä.

ap

Itse otin kitisevän vauvan mukaan sitterissä suihkuun ja muutoinkin kuljetin häntä mukanani ympäri taloa. Illalla miehen tultua töistä, sain sitten omaa aikaakin. Jotkut jutut on vain tehtävä, vaikka lapset olisivatkin haastavia. Mielikuvitusta kehiin nuoret äidit :)

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap ei kuulostanut siltä ettei ikinä voisi toimiaan keskeyttää jos vauva äitiä tarvitsee. Itse ymmärsin niin, että eikö sitä voisi kestää pientä kitinää/joskus harmitonta huutoakin että saa esim sen pikasuihkun otetttua tai ruokansa syötyä.

Kyllä minä jo vauvaa saatoin pitää esim sitterissä ruokailuni vaikka ei supertyytyväisenä siinä ollutkaan. Pystyin kuitenkin juttelemaan siinä samalla lapselle ja kertomaan että nyt äitin täytyy syödä vaikka sinua harmittaakin, ihan kohta otan syliin.

Kiitos, ymmärsit pointin :) Totta kai lapsi tuo keskeytyksiä enkä väittänyt että omat asiat pitää tapahtua juuri minun aikatauluni mukaan, mutta että perusasioille kuten peseytymiselle ja ruokailulle on kuitenkin löydyttävä se aikansa. 

ap

Meikkaavatko kotiäidit niinäkin päivinä, kun eivät lähde kotoaan minnekään? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohta lastenhankinnassa tulee olla se, että lapsen tarpeet menevät omiesi edelle. Lapsi on aikuisista riippuvainen melko pitkään, eikä ymmärrä odottamista. Vauvalle et voi sanoa, että oleppas nyt siinä ihan rauhassa nälissäsi/kakat housuissa, kun äiti vähän meikkaa.

Toki lapsella on yleensä muitakin hoitajia, joten omat suihkusi voit hoitaa vaikka isän ollessa vauvan kanssa. Vauvan voi myös ottaa sitterissä mukaan suihkutilaan (tai keittiöön/vessaan), mutta joudut silti ottamaan myös lapsen huomioon, eli keskeyttämään toimintasi tarvittaessa. Jos tämä tuntuu ylivoimaiselta, et ole valmis äidiksi.

LÄHESKÄÄN aina ei syy kitinään ole nälkä/märkä vaippa tai mikään muukaan akuutti. Esim minun lapseni on ollut aina kovin läheiskipeä, kitinää ja itkua saattoi juurikin aiheuttaa tylsyys/sylipula, joka voi odottaa minun kahvin/pikasuihkun/aamupalan ajan. Voin silloin olla läsnä lapselle ja sanoittaa mitä teen ja miksi, ja miksi nyt pitää hetki odottaa. Vauvakin voi odottaa jos ei ole kyse akuutista nälästä tai epämukavuudesta niskapaskojen takia. Jotkut vauvat kun kitisee vaan tylsyyttään.

Ei kyse ole "hyvinvoinnista tinkimisestä", vaan siitä, että koska aikuinen on se, joka on neurologisessa mielessä täyskasvuinen lajimme edustaja, hän kykenee mm. kärsivällisyyteen ja epäitsekkääseen ajatteluun, johon vauva tai ihan pieni lapsi ei vielä kykene. Käsitys ajasta ja siitä, miten "tuhoisa" vallitseva asiantila (vaikkapa nyt nälkä tai mahakipu) ovat ihmisen kannalta, kehittyy ajan mittaan. 

-

On tosi helppo ajatella, että minä en olisi sellainen ja tällainen vanhempi, koska ei ole ollut siinä tilanteessa, että on vanhempi ja vastuussa siitä lapsensa hyvinvoinnista. Voi päättää etukäteen, että minä syön rauhallisesti, mutta kun se taapero aloittaa jonkun kummallisen show'n ruokapöydässä, ei ole olemassa mitään kaukosäädintä, josta voi tilanteen panna pauselle ruokailun ajaksi. Ja onko se oikeasti sattumaa, että monelta äidiltä jää ehostelut hieman vähemmälle? Ei ole. Kyse on siitäkin, mitä jaksaa tehdä. Kaikissa elämäntilanteissa ei jaksa kaikkea. Pitää myös antaa itselleen lupa jättää suorittaminen vähemmälle.

Minulla on vain yksi lapsi, eli jo sen puolesta tosi helppoa ja kaiken lisäksi minua on siunattu uskomattoman helpolla lapsella.

Jos palaan kuitenkin ei-niin-helppoon aikaan, eli hänen koliikkiinsa, niin kyllä silloin aika lailla omastani joustin. Vauva ei viihtynyt muuten kuin sylissä/liikkuvissa vaunuissa, mutta toisaalta muistan kyllä silloinkin meikanneeni jos halusin ja syöneeni - en tosin niinkään rauhassa. Pidin vauvaa paljon rintarepussa.

Nykyään tuo 2-vuotias on siis todella helppo ja ymmärtää kyllä, jos kerron että nyt äiti juo kahvin rauhassa. Suihkussa käydään yhdessä, hänellä on siellä omat leikkinsä ja ihan rauhassa saan peseytyä. Aamuisinkin saan useimmiten (siis vapaapäivinä, arjessa ollaan töissä + hoidossa) huijattua tunnin, kaksi pidemmät unet toteamalla vain "shhh, vielä on yö". Eli kyllä väittäisin, että nykyään saan tehdä kuten haluan.

Useimmiten toki kotona se mitä haluan tehdä on hänen kanssaan; ruokaakin laitan usein niin että hänellä on oma tuolinsa jolla seisoo katsomassa ja "auttamassa", yhdessä syödään ja siivotaankin - tuo kerää tosi nätisti pyytämättäkin lelunsa.

Toki tiedostan, ettei kaikilla ole näin helppoa lasta.

Sen verran kannattaa varautua että ekat kuukaudet voi mennä niin että joutuu tinkimään tosi paljosta. Kyllä minä ainakin aika räjähtäneessä tilassa olin ensimmäiset pari kuukautta, ennen kuin mitään rytmiä oli löytynyt. Saattoi esimerkiksi olla että vauva oli rinnalla niin että siinä vaan maattiin ja torkuttiin ja syötiin monta tuntia, ja itse havahtuu illalla siihen että on unohtanut syödä! Siinä on sellaisessa kuplassa ja mitään muuta ei ole olemassa kuin se vauva.

Se menee kumminkin ohi nopeasti ja ne säännölliset ateriat ja suihkut palaavat taas arkeen.

Nro 9