Lue keskustelun säännöt.
Voiko introvertti kokea yksinäisyyttä?
13.02.2016 |
Hassu kysymys, sillä tietenkin kuka vain voi. Mutta voiko siinä olla jotain ristiriitaa, että introvertti, joka siis karsastaa suuria ihmisjoukkoja ja tarvitsee paljon yksinoloa, kokisi yksinäisyyttä? Introvertti viihtyy paljon itsekseen, voiko introvertti siis olla yksinäinen?
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Jaa, eikös se pakkomieltenomainen sosiaalisuus juuri ole epätoivoista yksinäisyyden pelkoa.
Ai joo, niin siis sekoitin nuo, eli ekstoverttiä tarkoitin kommentillani. Sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
komppaan kakkosta.ei ole normaalia jos vaatii ihmisiä ympärilleen koko ajan
Vierailija kirjoitti:
Jaa, eikös se pakkomieltenomainen sosiaalisuus juuri ole epätoivoista yksinäisyyden pelkoa.
Eli jos tämän kääntää toisin päin, niin introvertin ei luulisi pelkäävän yksinäisyyttä eikä siten kokisi yksinäisyyden tunnetta niin helposti kuin ekstrovertimpi ihminen. Ap
Introvertti käyttää aivoja ennen virallista sanomaa. Pieni vähemmistö ekstroverteistä saa aivoihinsa ajatuksen energiaa sosiaalisesta tilanteesta, eli tehostaa aivotoimintaa. Ylisuuri osa ekstroverteistä ei käytä aivoja, vaan "muistikampaa" ja siihen tallennettuja repliikkejä/avainsanoja voidakseen pyörittää puppugeneraattoriaan.
Olet kyllä aika tyhmä, jos et oikeasti tiedä tuohon vastausta. Totta kai voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ainoa vaihtoehto yksinäisyydelle olisi SUURET ihmisjoukot? :)
Enemmän introvertti kaipaa kenties sitä yhtä sydänystävää, silloin kun yksinäisyyttä tuntee.
Sitäpaitsi usein introvertti tuntee yksinäisyyttä nimenomaan suurissa joukoissa. Sellaista henkistä yksinäisyyttä. Kun ei joukossa saa sanaa suustaan, mistä ekstrovertit pitävät huolen, ei ehdi sanoa sanaakaan mihinkään väliin kun sellaista väliä ei edes tule.
Mä olen introvertti. Juuri koskaan en tunne yksinäisyyttä niin, että kärsisin siitä. Yksinäisyys on nautinto. Joskus ohimenevän hetken saatan tuntea eräänlaista kaipuuta, silloin esim. puhelu jollekin läheiselle riittää poistamaan tuon tunteen.
Elämäni kipupisteet ja niiden satunnainen mietiskely saattavat laukaista jonkin järjettömän tuskan, jonka toisinaan määrittelen äärettömäksi yksinäisyydeksi. Auttaa kun ei mieti liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja tyttäreni selvästi kärsimme yksinäisyydestä. Kumpikaan ei kaipaa suurta ihmisjoukkoa ympärilleen, sillä sehän on ahdistavaa. Mutta ei liiallinen yksinäisyys ole kivaa, emme sentään ole erakkoja...
Minä introverttinä en ole koskaan tuntenut yksinäisyyttä. En tiedä johtuuko se siitä, että olen introvertti. Mielestäni se on eri tunne, kun olen tullut jätetyksi suhteessa ja ollut yksin sen jälkeen ja todella surullinen. Se ei ole ollut yksinäisyyttä. Silloinkin yksin oleminen on ollut lähes ainoa siedettävä asia koko hommassa. En myöhemmin onnistuneessa ja jatkuvassa suhteessakaan ole tuntenut yksinäisyyttä tai halunnut, että joku muu tulisi paikalle, kotiin, luokseni, jos kaikki on hyvin. Viihdyn aivan hyvin yksin. Eri asia jos on riitaa, tai jotain muuta, haluan selvittää asiat jne, mutten varsinaisesti kaipaa ketään. Omia lapsia kohtaan tunteet ovat erilaisia enkä ole joutunut heitäkään kaipaamaan. Nyt kun ovat muuttaneet pois kotoa, järjellä ajattelen, että heidän on hyvä olla omillaan ja iloitsen heidän pärjäämisestään omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 10 jatkaa. Mistäpä minä oikeastaan tiedän, olenko tuntenut yksinäisyyttä. Mutta ainakaan se ei ole paha tunne, jos olen sitä tuntenut.
Olen introvertti, mutta tykkään siitä että kotona on joku toinenkin. Että voin puuhastella omiani kuitenkin tietäen, että saan tarvittaessa kaipaamaani läheisyyttä. Välillä on kiva olla ihan yksinkin, mutta ei pitkään. Mitään laumoja en kaipaa, enkä montaa ystävää. Olen ollut sinkkuna pohjattoman yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itrovertti ja olen tuntenut suurta yksinäisyyttä, koska olen tiedostanut että minun pitäisi olla ekstrovertti. Siispä "yksinäisyyden tuska" on ollut ekstrovertaalisesta maailmasta ammennettu tietoinen mörkö.
Siitä pääsi eroon, hyväksymällä introverttimäinen luonne. Äo:ni on korkea (124 Wechsler Adult Intelligence Scale III-testin mukaan, joka laajempi kuin mensan.). Lisäksi keskustellessani saan herätettyä kehutusti uudenlaisia näkemyksiä keskustelukumppaneihin.
Mä oon introvertti. Suunnaton yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne jäytää mieltä, kun olen viettänyt aikaa jossakin ryhmässä tai suuressa joukossa ihmisiä. Esim. Sukujuhlat.
Olin tänään eräissä juhlissa kolme tuntia. Nyt on ihan kauhee olo. Menee pitkään, että saan taas ylikierroksilla käyvän mielentilan mukavaan rauhalliseen fiilikseen. Hirveen uupunut olo.
Välttelen yleensä just noita ryhmä/ joukko tilaisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...muistaakseni 0,8-1,3 litraa. öljyä (mobil vs-200?) on riittävästi kun sitä on tarkistusreiän reunaan asti.(iso kuusiokolo laatikon kyljessä,eturenkaan takana.)joissakin vanhemmissa 5-vaihteisissa öljyä pitää lisätä vielä 0,5 litraa yläkautta mutta se taas on eri jutska... virranjakajan käyttöakseli tosiaan pyörii helposti mutta kääntele kohdalleen hihnaa laittaessasi.
Ps. Inhoan sanaa "karsastaa", sillä yhdellä ystävälläni karsastaa silmät, joten tuon viljeleminen on rumaa..
En koe yksinäisyyttä, ainoastaan ulkopuolisuutta. Esim. juhlat, kurssit ym. missä paljon ihmisiä enkä osaa olla luontevasti siellä joukossa. Työpaikalla olen tottunut olemaan ja parissa harrastuksessa, jotenkuten. Mutta uudet tilanteet/ihmiset saavat tuntemaan edelleen tunteita, että miksi ihmeessä mun pitää olla tällainen, joka ei osaa nauttia ihmisten seurasta eikä osaa olla siinä joukossa mukana.
Nuorempana olin erilainen, sosiaalisempi ja yritin sopeutua, mutta vanhemmiten kaipaan ainoastaan yksinoloa. Kun saan olla omissa oloissani niin olen itseeni ja elämääni tyytyväinen. Ikävä kyllä ammattini on sosiaalinen ja siitä kärsin kyllä paljon ja kadun valintaani.
En koe koskaan yksinäisyyttä, vaikka ihmiset ovat ihan ok. Viihdyn vain niin paljon paremmin yksin.
Nimenomaan tuo suuressa joukossa yksinäisyyden tunteminen on minullekin tuttua. Tuntee olevansa erilainen, outo, kun ei osaa olla suuna ja päänä.
Erilaisten testien mukaan olen tosin yleensä ekstrovertti mitä hieman ihmettelen. Minulle on myös monta kertaa sanottu, että olen muiden mielestä ekstrovertti. Silti en ole sitä oikeasti. Todellisuudessa olen selkeästi introvertti. Ilmeisesti olen oppinut esittämään muuta jopa niin hyvin että nuo testitkin hämääntyvät :)
Minä en sano sitä yksinäisyydeksi, mitä tullen porukassa (jopa melko tutussa), vaan sivullisuudeksi, joka on oma valintani. En tunne halua kuulua porukkaan kovin tiiviisti, mutta olen saanut aina olla sen verran mukana, kuin minulle on luontevaa. Sama lapseni kanssa, hän on luonteeltaan samankaltainen kuin minä, ei ole koskaan ollut kiusattu, vaikkei olekaan porukan keskiöön haluava, vaan siellä reunamilla oleva. Ja mieluiten yksin.
Jaa, eikös se pakkomieltenomainen sosiaalisuus juuri ole epätoivoista yksinäisyyden pelkoa.