Onko toivoa, että pelihuulluus menee ohi teini-iän jälkeen?

Itse olen M20 ja nautin (edelleen!) erityisen paljon videopeleistä siitä huolimatta omasta mielestäni ihan kunnon kansalainen olen. Käyn tällä hetkellä normaalisti töissä, koulut käyty kunnialla läpi. Haluaisin sen verran puolustaa pelaamista, että videopelit ovat harrastus siinä missä muutkin. Löytyy lukemattomia tutkimuksia pelaamisen hyvistä puolista ja haluaisin kitkeä pois ajatusta että pelaaminen olisi vain turhaa ajan tuhlausta.

Kiitos M20. Ymmärrän kyllä pelien hyvätkin puolet, mutta se huolettaa, että aika ja vähintään ajatukset on niissä kiinni koko ajan. Ap.

Itse olen pelaava mies(32), mutta onhan siitä nyt vaikka mitä haittoja jos koko nuoruus menee pelien parissa. Fysiikka ei kehity, sosiaalinen älykkyys ei kehity(nettikaverit eivät ole oikeita kavereita), muutenkin kaikki aika ja innostus menee siihen peliin ja asioita jää hoitamatta ja tekemättä. Tuolla ulkona on aivan älytön määrä parikymppisiä nuoria miehiä joiden pitäisi olla about elämänsä kunnossa, mutta koska koko lapsuus ja nuoruus on mennyt videopelien parissa, niin yksinkertaisesti heistä ei ole mihinkään. Ei ole yhtään voimaa, ei ole yhtään keskittymiskykyä, ei ole yhtään kiinnostusta mihinkään.

Ja en tosiaankaan tiedä miten aloittajan kannattaisi toimia. Me itse pelattiin aika paljonkin c62 ja eri nintendoja plus myöhemmin pc:tä nuoruudessa, mutta sen lisäksi oli aina jotian muitakin harrasteita jotka kiinnosti yhtä paljon. 

Minuakin kiinnostaa. Meillä on varhaisteini, joka pelaa kaiken vapaa-aikansa. Missä vaiheessa menee ohi vai meneekö sittenkään? Taitaa olla aika yleistä tänä päivänä.

Pitäisikö sen ennemmin vetää jossain viinaa?

Käsittämätön vanhempi olet, mikään ei kelpaa.

Itse harrastan pelejä edelleen.

N31

Hyvä tietenkin on, ettei vedä viinaa, mutta eräänlainen riippuvuus tämäkin tuntuu olevan, mistä olen huolissani. Pelaa aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Välissä käy koulussa. Ja sitten pelaa taas, ja sitten jossain välissä iltaa mököttää, kun käsketään pitämään taukoa. Eli tää on ihan ok, ja valitan vain turhasta? Ap.

Yksi minun pelikaveri on 35-v mies, jolla on työ, vaimo ja lapsia. Naimisissa ovat ja oma asunto. Silti pelailee. Ehkä se vähän riippuu ihmisistä, jotkut lopettaa pelaamisen, toiset eivät.

N18

Paljon pelattiin nuorena, mutta harrastettiin myöskin urheilua. Pelejähän nekin ..

Pahimpia olivat sitten rahapelit, mutta niistä katosi innostus vakituisen palkan mukana, koska vakituisessa palkassa oli enemmän "voittoa" kuin rahapeleissä koskaan. 

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Itse olen pelaava mies(32), mutta onhan siitä nyt vaikka mitä haittoja jos koko nuoruus menee pelien parissa. Fysiikka ei kehity, sosiaalinen älykkyys ei kehity(nettikaverit eivät ole oikeita kavereita), muutenkin kaikki aika ja innostus menee siihen peliin ja asioita jää hoitamatta ja tekemättä. Tuolla ulkona on aivan älytön määrä parikymppisiä nuoria miehiä joiden pitäisi olla about elämänsä kunnossa, mutta koska koko lapsuus ja nuoruus on mennyt videopelien parissa, niin yksinkertaisesti heistä ei ole mihinkään. Ei ole yhtään voimaa, ei ole yhtään keskittymiskykyä, ei ole yhtään kiinnostusta mihinkään.

Ja en tosiaankaan tiedä miten aloittajan kannattaisi toimia. Me itse pelattiin aika paljonkin c62 ja eri nintendoja plus myöhemmin pc:tä nuoruudessa, mutta sen lisäksi oli aina jotian muitakin harrasteita jotka kiinnosti yhtä paljon. 

No kyllä ne pelikaverit ovat yhtälailla oikeita kavereita, kuten "live"kaveritkin. Ainakin minun poikani ( 20v.) kokee heidät kavereikseen, koska yhteyttä pidetään pelaamisen ulkopuolellakin ja jopa tavataan kasvotusten silloin tällöin. Ainakin pelikavereitten kanssa kiinnostuksen aiheet ovat useimmiten samoja, kun taas muut kaverit eivät ehkä pelaamista niin ymmärrä, ym. inside-juttuja ja siten jää ulkopuoliseksi kaveripiirissä.

Sitten, jos on pelikavereina myös muun maalaisia, niin kehittyy kielitaitokin siinä samassa, kun höpötellään asioita maasta taivaisiin. Ja taitaa ne sosiaaliset taidotkin kehittyä, kun joutuu ns. tulemaan toimeen hyvin erilaisten kokoonpanojen ja tyyppien kanssa. Ja riippuu kaiketi pelistä, minkätasoista älykkyyttä siinä vaaditaan. Tietty, jos pelaa jtn. Donky Kongia, niin eihän se paljoa vaadi. ;)

Ihmettelen myös väitettäsi keskittymiskyvyn puutteesta... Outoa, kun nimenomaan monissa peleissä vaaditaan hyvää keskittymiskykyä, ei levoton ihminen jaksa kauaa paukuttaa yhtä samaa leveliä uudestaan ja uudestaan, vaan turhautuu ja jättää kesken.

Jotenkin nyt tuli kuva yllä olevasta henkilöstä, että ei kauheasti ole pelannut nykyajan pelejä nykyajan konsoleilla, saati kohdannut pelikavereita juurikin netissä, kun kirjoittelee ihan höpöjä.

P.s. kyllä omalla pojallani on myös aina ollut paljon muuta elämää, vaikka nuoruuden on viettänyt pelien ihmeellisessä maailmassa.

monet nuoret on sellasia..ois kyllä hyvä että tekis joskus jotain muutakin.pari poikaa,jotka on pelannu nuorena ihan hulluna,on vähäsen outoja eikä oo oikein kouluttautunut.Mutta onhan sitä aikaa kasvaa aikuiseksi :)

Sehän tässä juuri on, kun ei harrasta urheilua tai edes mitään ulkona vapaa-ajalla "hengailua". Ei siinä tosiaan olisi mitään, jos pelaamisen lisäksi tekisi edes jotain muuta, mutta eipähän tosiaan tarvitse huolehtia missä kulmilla heiluu.

Onneksi oma eukko ei lopettanut vaikka onkin jo 28 ja minä 32. Pelataan yhdessä pari tuntia päivässä. Parasta viihdettä kotona, päihittää paska-tv:n 100-0.

lähetä se jonkun muun luo pelaamaan? :) menis vaikka pelikerhoon tai pelialaa hakis opiskelee.voi siitä hyötyäkin olla.

Tykkään edelleen pelaamisesta.

M34

On eri asia tykätä pelaamisesta kuin olla peliriippuvainen. Siitähän ap kai oli huolissaan?

HHMM..peliriippuvuus on todella ongelma mutta on joskus vaikeaa hahmottaa missä menee epänormaalin raja..

Pelaajilla on vähän heikko itsetunto tämän asian tiimoilta. Heti ollaan puolustelemassa, että kuinka mäkin pelaan vaikka oon 32 ja ei oo mitään ongelmaa. Good for you! No kaikilla se pelaaminen ei kuitenkaan pysy hanskassa vaan elämä pyörii TÄYSIN sen pelin ympärillä. Varsinkin nuorella ihmisellä se on aika haitallista, vaikka hyötyjäkin on mainittu. 

No jaa, mieheni on kolmikymppinen ja pelihullu edelleen, elikkäs pelaa ihan helvetin paljon. Työskenteleekin pelialalla ja tienaa hyvin, eli ei yhtään huonompi homma. On kyllä samalla myös aikuinen ja vastuuntuntoinen mies ja haaveilee lapsista jne, eli ei näitä lapsen tasolle jääneitä pelihulluja jotka elää omissa fantasiamaailmoissaan - niihinkin olen törmännyt. Oikeestaan myös kivampi minusta että homehtuu kotona pelaamassa viikonloppuillat pääosin kuin että ramppaisi radalla. Parempaa miestä ei voisi löytyä, toivottavasti teidän pelihulluista pojista tulee samanlaisia! :)

Vaikka nyt saattaisikin olla koukussa pelaamiseen niin ei se tarkoita sitä että se olisi loppuelämän loukku. Jos vapaa-ajalla ei muuta kivaa tekemistä ole eikä kiinnosta mikään muu, niin miksi pitäisi väkisin tehdä muuta? Sitten kun tarve tulee muuttaa toimintatapoja niin suurin osa kyllä siihen pystyy. Usein myös kasvun myötä kiinnostuksen kohteet muuttuu kun "aikuistuu". Mutta pelaamisessa ei mielestäni ole mitään vikaa, jos nuori itse ei siitä kärsi. Eli hoitaa koulun ja kotiaskareet, syö, huolehtii hygieniasta jne. perusjutut.

Itse olen pelihullu mies ja teen alan töitä, mutta käyn kyllä myös 3x viikossa salilla ja pari kertaa kuukaudessa kaverien kanssa baarissa. Vaimo pelaa kanssa kotona, joku 20 tuntia viikossa meillä menee hommaan. Hyvä harrastus ja arjen viihdyke, mutta kyllä muutakin pitää olla. Teininäkin pelasin paljon mutta kyllä silloinkin salilla kävin ja muuta pientä, vaikka bilehile sosiaalinen en koskaan ole ollut.