Miten toimitte, kun lapsi valehtelee?

Jos kyse on tosiaan valehtelusta, eikä vaan mielikuvituksen käyttämisestä ja satuilusta, niin moitin ja selitän, miksi valehteleminen on rumaa. Jos kyse on vaikkapa siitä, että lapsi on rikkonut sääntöä ja valehtelee asiasta, annan kovennetun rangaistuksen, ja selitän, että kovennus johtuu valehtelusta.

Voisitko selventää ikäkysymystä? On eri asia jos 3 v satuilee kun teini valehtelee.

Kyseessä 7v. Rangaistukset ja kivojen asioiden poisotto ei tehoa. Lapsi vaan toteaan ylimielisesti "ei haittaa".

ap

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä 7v. Rangaistukset ja kivojen asioiden poisotto ei tehoa. Lapsi vaan toteaan ylimielisesti "ei haittaa".

ap

Rangaistus ei ole tarpeeksi tehokas, jos lapsi sanoo, että "ei haittaa". Keksi joku muun tyyppinen rangaistus.

Suun pesu saippualla ja puoleksi tunniksi seisomaan naama seinää vasten? Siis jos muu ei auta.

No on lähtenyt tabletti pois, kotiaresti (koulusta suoraan kotiin), ei kaverikyläilyjä, ei viikkorahaa, ei karkkia karkkipäivänä, ei mukaan viikonlopun rientoihin (kylpylä, kyläilyt yms.), ei kännykkää. Tuossa nyt joitain rangaistuksia, joita käytetty. Miten teidän 7v suhtautuisi noihin?

ap

Jos lapsella on puhelin, otat sen pois riittävän pitkäksi aikaa, jos pelaa, tulee pelikieltoa (pari päivää ei tunnu missään), aina napsahtaa lisää sanktioita, jos valehtelu jatkuu. 7v ymmärtää jo valehtelun ja satuilun eron.

Toivottavasti olet jo selvittänyt miksi lapsi valehtelee, se on ensimmäinen asia.

Minä olen vain toitottanut, etten tykkää valehtelusta ka kuinka luottamusta ei kannata menettää, ja mitä siitä seuraa jos menettää. Kyse tosin 5-6 luokkakaisesta.

Minua kiinnostaisi myös tietää. Kaverini on lapsensa kanssa luonani useamman kerran yökylässä. Lapsi on kohta 6-vuotias ja aina tehdessään jotain luvatonta sanoo "mun äiti lupas". Tämä siis tilanteessa, kun äitinsä ei ole juuri paikalla, vaan on lapsi on muiden aikuisten seurassa. Tietää kuitenkin äitinsä olevan vaikka talon yläkerrassa.

Sinänsä kummallinen lapsi, että on äitinsä mukaan päiväkodissa ujo ja syrjäänvetäytyvä, mutta kylässä tuntuu hakevan huomiota juuri jollain ei-toivotulla käytöksellä, josta häntä muut aikuiset kieltävät (esim. menee penkomaan tavaroita makuuhuoneeseen, olisi lähdössä ulos ominpäin tai yrittää käydä läiskimässä kädellään ruokapöydällä olevia leivonnaisia).

Vierailija kirjoitti:

No on lähtenyt tabletti pois, kotiaresti (koulusta suoraan kotiin), ei kaverikyläilyjä, ei viikkorahaa, ei karkkia karkkipäivänä, ei mukaan viikonlopun rientoihin (kylpylä, kyläilyt yms.), ei kännykkää. Tuossa nyt joitain rangaistuksia, joita käytetty. Miten teidän 7v suhtautuisi noihin?

ap

Paha sanoa, eikä sillä ole mitään väliä, mitä minun lapseni sanoisivat, kun kyse on sinun lapsistasi.

Tulee mieleen, että teillä on kunnon arvovaltasota käynnissä. Pakita nyt hiukan! Jos kovin herkästä lätkäiset tosi isot rangaistukset päälle, lapselle tulee semmoinen uhma, että "ihan sama, mitä mä teen, se on vankeutta vedellä ja leivällä kumminkin".

Rangaistusten pitää olla aina suhteessa tekoon. Pienempiä pienistä rikkeista ja asteittain kovennuksia. Eikä heti isoja rangaistuksia.

Mutta paha tuon perusteella on arvioida. Voitko kertoa esimerkkejä, mitä olet mistäkin rangaissut.

1

Jos olette ulkomailla (missä Suomen laki ei päde), niin anna selkäsauna (piiskaa/remmiä). Ei se oikeasti voi olla niin, että lasta on mahdotonta saada kuriin.

Ainakin hyvä, että puututte asiaan. Mitä lapsi on vastannut jos olet kysynyt häneltä, että miksi hän ei puhu totta?

se on pakkosidonnan paikka.

Vierailija kirjoitti:

Rangaistusten pitää olla aina suhteessa tekoon. Pienempiä pienistä rikkeista ja asteittain kovennuksia. Eikä heti isoja rangaistuksia.

Ei rangaistuksia lähtökohtaisesti kannata lätkäistä isoa määrää, vaan yrittää löytää se joku yksittäinen, joka tehoaa juuri kyseiseen lapseen. Esim. jos kaikki mahdolliset etuudet on menetetty ja kaikki tavarat takavarikossa, niin lapselle tulee herkästi tunne, että millään ei ole enää suurempaa väliä, kun vähän kaikki on jo menetetty.

Ja ennen kaikkea: jos jokin rangaistus ei selkeästi yhtään pure lapseen niin se hyödytön eikä sitä ainakaan kannata lähteä toistamaan.

Meillä lapsi aloitti "valehtelun" kun osasi pari tavua sanoa, kuka kaatoi maidon? Vastaus E-i, eli veli,  vieressä istutiin ja jokainen näki että kysessä oli 11kk vanha kuopus. Tietysti silloin pidettiin  hauskana  vitsinä kun vauva osasi juksata. Ehkä oli virhe, aika paljon olen varmasti kuullut satuja vaikka kaikista ei ole jäänyt kiinni, toisaalta on ollut tosi kiltti ja kunnollinen.

Aika usein on kuitenkin pidetty puheita luottamuksesta ja vedottu kaikkiin tunteisiin, yleisin vastaus on että kokeilin vain mitä sinä uskot kun olet niin helposti höynäytettävä.

Nyt on jo nuori aikuinen ja nuoruuden valheet olivat onneksi pieniä, isoissa ja hankalissa asioissa kyllä kertoi totuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistusten pitää olla aina suhteessa tekoon. Pienempiä pienistä rikkeista ja asteittain kovennuksia. Eikä heti isoja rangaistuksia.

Ei rangaistuksia lähtökohtaisesti kannata lätkäistä isoa määrää, vaan yrittää löytää se joku yksittäinen, joka tehoaa juuri kyseiseen lapseen. Esim. jos kaikki mahdolliset etuudet on menetetty ja kaikki tavarat takavarikossa, niin lapselle tulee herkästi tunne, että millään ei ole enää suurempaa väliä, kun vähän kaikki on jo menetetty.

Ja ennen kaikkea: jos jokin rangaistus ei selkeästi yhtään pure lapseen niin se hyödytön eikä sitä ainakaan kannata lähteä toistamaan.

No juuri niinhän minä sanoin. Mutta siis pienestä rikkeestä pienempi rangaistus ja isommasta isompi. Jos jättää rikkoo siskon lelun otettuaan sen luvatta, joutuu korvaamaan sen viikkorahoista. Jos varastaa kaupasta, joutuu tulemaan äidin kanssa ja pyytämään antneeksi, menettää viikkorahat pariksi kuukaudeksi jne. Eli rangaistus rikkeen vakavuuden mukaan, muuten lapselle tulee evvk olo - ihan sama, kuinka vakavasti töpeksii, rangaistus on aina yhtä kova.

No ei noita rangaistuksia ole kerrasta lätkästy, vaan asteittain. Kysyttäessä vastaa : "en tiedä", "koska mä halusin" ja legendaarisin: "en mä muista".

Meillä on tosiaan täällä taistelut menossa ja lapsi tosi itsepäinen. Itkee kyllä sitten, kun sisarukset saaneet karkkia/pääseet uimaan jne. Eritoten ongelmana on totuuden kertomatta jättäminen. Eli ei suostu kertomaan, mitä on oikeasti tapahtunut. Vaikka kuinka hiillostaisi tai käyttäisi lempeämpiä keinoja (äiti ja isä ei suutu, jos kerrot nyt totuuden. Eli lapsen ei tarvitse pelätä seuraamuksia. Ne lätkästään vasta, kun valehtelee/ei kerro totuutta). Niin ei kerro.

Ollaan jo mietitty, että onko takana kiristämistä tai pelottelua kaverien osalta, mutta sen suuntaista lapsi ei ainakaan myönnä.

En viitsi täällä kertoa yksityiskohtaisesti, mitä lapsi tehnyt, mutta sanotaan näin, että liittyy rahaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

No ei noita rangaistuksia ole kerrasta lätkästy, vaan asteittain. Kysyttäessä vastaa : "en tiedä", "koska mä halusin" ja legendaarisin: "en mä muista".

Meillä on tosiaan täällä taistelut menossa ja lapsi tosi itsepäinen. Itkee kyllä sitten, kun sisarukset saaneet karkkia/pääseet uimaan jne. Eritoten ongelmana on totuuden kertomatta jättäminen. Eli ei suostu kertomaan, mitä on oikeasti tapahtunut. Vaikka kuinka hiillostaisi tai käyttäisi lempeämpiä keinoja (äiti ja isä ei suutu, jos kerrot nyt totuuden. Eli lapsen ei tarvitse pelätä seuraamuksia. Ne lätkästään vasta, kun valehtelee/ei kerro totuutta). Niin ei kerro.

Minusta tuo kuulostaa ihan siltä, ettei lapsi ymmärrä pitkäjänteisten rangaistusten päälle. Eli siis jos altistuu pitkäkestoiselle mutta lievälle epämukavuudelle (niin kuin vaikka kotiaresti) niin lapsi ei pidä sitä minään pelotteena, koska "elää hetkessä".

Itse satsaisin tuossa tilanteessa enemmänkin johonkin lyhytkestoiseen, mutta voimakasta epämukavuutta aiheuttavaa rangaistukseen. Pistä vaikka nurkkaan seisomaan ja käske olla täysin liikkumatta ja/tai kädet ylhäällä joku tietty aika joka kerta, kun jää kiinni valeesta. Toimii meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei noita rangaistuksia ole kerrasta lätkästy, vaan asteittain. Kysyttäessä vastaa : "en tiedä", "koska mä halusin" ja legendaarisin: "en mä muista".

Meillä on tosiaan täällä taistelut menossa ja lapsi tosi itsepäinen. Itkee kyllä sitten, kun sisarukset saaneet karkkia/pääseet uimaan jne. Eritoten ongelmana on totuuden kertomatta jättäminen. Eli ei suostu kertomaan, mitä on oikeasti tapahtunut. Vaikka kuinka hiillostaisi tai käyttäisi lempeämpiä keinoja (äiti ja isä ei suutu, jos kerrot nyt totuuden. Eli lapsen ei tarvitse pelätä seuraamuksia. Ne lätkästään vasta, kun valehtelee/ei kerro totuutta). Niin ei kerro.

Minusta tuo kuulostaa ihan siltä, ettei lapsi ymmärrä pitkäjänteisten rangaistusten päälle. Eli siis jos altistuu pitkäkestoiselle mutta lievälle epämukavuudelle (niin kuin vaikka kotiaresti) niin lapsi ei pidä sitä minään pelotteena, koska "elää hetkessä".

Itse satsaisin tuossa tilanteessa enemmänkin johonkin lyhytkestoiseen, mutta voimakasta epämukavuutta aiheuttavaa rangaistukseen. Pistä vaikka nurkkaan seisomaan ja käske olla täysin liikkumatta ja/tai kädet ylhäällä joku tietty aika joka kerta, kun jää kiinni valeesta. Toimii meillä.

Kuulostaa jo nöyryyttämiseltä, en tekisi koskaan noin! 

Kokeile vielä jutella. Kerro miksi pitää olla rehellinen eli että luottamus on ansaittava että saa oikeuksia. Meillä lapsi valehteli ulkoiluun liittyvässä asiassa ja seurauksena oli, että ulkoili ainoastaan aikuisen seurassa seuraavat kaksi viikkoa. En oikeastaan painottanut, että kyseessä olisi rangaistus vaan luottamusongelma. 

Nykyään se herkästi menee niin, että vanhempi pelkää lapsen saavan trauman "liian kovista" rangaistuksista, ja niinpä päätytään soveltamaan vain sellaisia rangaistuksia, mitkä eivät hyvin moneen lapseen tai tiukemmissa tilanteissa tehoa. Tuloksena on lapsi joka ei tottele, ja siitä ne traumat vasta lapselle syntyvätkin...

Ei kannata antautua liikaan "hellämielisyyteen" vaan enemmäkin ajatella, että kun tietyissä tilanteissa jaksaa olla tiukka/ankara, niin sitten muu arki sujuu paljon helpommin ja sujuvammin. Vaikka rangaistustilanteessa on itku ja hammasten kiristys niin muulloin mieliala pysyy parempana, kun lapsen ei tarvitse uhmata eikä vanhemman tauotta puuttua siihen uhmaamiseen.