Aseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus on feikkiä
Otsikko on provo tahallaan. En keksinyt muutakaan otsikkoa joka olisi sopivan lyhyt ja kiinnittäisi huomion. Mutta asiaan;
Mun mielestä aseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus (varsinkin naisilla) on JOSKUS (ei aina) feikkiä. Kuulun itse seksuaalivähemmistöön ja juuri siksi olen paljon pyörinyt ns.sateenkaaripiireissä ja tehnyt erilaisia havaintoja.
Mm.moni lesbonainen on pettynyt miehiin. Joitain on petetty, toisia koulukiusattu (miesten toimesta), monilla huono ja traumaattinen isäsuhde ja osasta on "tullut" lesbo raiskauksen seurauksena. Usein nämä naiset ovat siis ainakin ennen kiihottuneet miehistä ja edelleen heitä viehättää miehekkyys, mm.maskuliiniset naiset. Samalla he kuitenkin pelkäävät ja inhoavat miehiä. Eli siis, miehen näköinen nainen koetaan turvalliseksi JA viehättäväksi koska on miehekäs, mutta ei omista penistä josta usein on näillä naisilla traumoja.
Monesti olen myös huomannut, miten monesta "lesbosta" tulee hetero aina tietyssä elämänvaiheessa. Moni kertoo syyksi henkisen kasvamisen ja kehittymisen ja suurella osalla lesbous liittyykin elämässä vaiheeseen, jossa muutenkin ns. Sekoillaan. Eli on lesboja jotka ovat sitä vain koska se "kuuluu" tiettyyn elämänvaiheeseen. Tämän "villin nuoruuden" loputtua moni siirtyy takaisin miehiin.
Vielä selvempi homma on aseksuaalien kohdalla; heistä lähes jokaisella (joihin siis itse olen törmännyt) on taustallaan traumaattisia kokemuksia liittyen seksiin ja/tai vastakkaiseen sukupuoleen. Usein myös masennusta, itseinhoa ja huonoa itsetuntoa.
Todella moni aseksuaali on seksuaalisen hyväksikäytön uhri ja siksi kokee seksin ja seksuaalisuuden inhottavana ja pelottavana asiana. Ja osa on itsestään hyvin epävarmoja, eivätkä siksi halua harrastaa seksiä muiden kanssa. Pelkäävät torjuntaa. Eli periaatteessa nämäkin ihmiset oikeasti haluaisivat seksiä, mutta tietyt ulkoiset seikat kuten traumat ovat vaikuttaneet siihen, että heidän halunsa ovat tukahtuneet! Todellisuudessa he eivät siis ole aseksuaaleja.
Ja loppuun pakollinen lisäys, LUKEKAA KAIKKI TÄMÄ ENNEN KUIN TULETTE LOUKKAANTUMAAN!
EN väitä että KAIKKI lesbot olisivat vain feikkilesboja, jotka siirtyivät naisiin kun miesten kanssa ei luonannut. Tottakai on olemassa paljon lesbonaisia jotka tykkäävät naisista aidosti, ilman että taustalla on huonoja mieskokemuksia. Paljon on myös lesboja jotka tykkäävät naisellisista naisista.
EN myöskään väitä ettei ole olemassa aidosti aseksuaaleja ihmisiä tai että KAIKILLA aseksuaaleilla olisi taustalla hyväksikäyttöä/itsetunto-ongelmia.
Mitäs sanotte?
Kommentit (25)
Sen enempää miettimättä, minusta on tehnyt aseksuaalin seksin tuputtaminen joka tuutista. Seksiseksiseksi, tulee niin korvista, että olen jättänyt koko homman muiden huoleksi.
Nuorempana kokeilin bi- juttuja, lähinnä etten olisi tullut eksän toimesta leimatuksi ahdasmieliseksi. Ei napannut, mutta tulipahan kokeiltua.
Eli blaah, paljon melua tyhjästä. Ja mainosmiehet kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Otsikko on provo tahallaan. En keksinyt muutakaan otsikkoa joka olisi sopivan lyhyt ja kiinnittäisi huomion. Mutta asiaan;
Mun mielestä aseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus (varsinkin naisilla) on JOSKUS (ei aina) feikkiä. Kuulun itse seksuaalivähemmistöön ja juuri siksi olen paljon pyörinyt ns.sateenkaaripiireissä ja tehnyt erilaisia havaintoja.
Mm.moni lesbonainen on pettynyt miehiin. Joitain on petetty, toisia koulukiusattu (miesten toimesta), monilla huono ja traumaattinen isäsuhde ja osasta on "tullut" lesbo raiskauksen seurauksena. Usein nämä naiset ovat siis ainakin ennen kiihottuneet miehistä ja edelleen heitä viehättää miehekkyys, mm.maskuliiniset naiset. Samalla he kuitenkin pelkäävät ja inhoavat miehiä. Eli siis, miehen näköinen nainen koetaan turvalliseksi JA viehättäväksi koska on miehekäs, mutta ei omista penistä josta usein on näillä naisilla traumoja.
Monesti olen myös huomannut, miten monesta "lesbosta" tulee hetero aina tietyssä elämänvaiheessa. Moni kertoo syyksi henkisen kasvamisen ja kehittymisen ja suurella osalla lesbous liittyykin elämässä vaiheeseen, jossa muutenkin ns. Sekoillaan. Eli on lesboja jotka ovat sitä vain koska se "kuuluu" tiettyyn elämänvaiheeseen. Tämän "villin nuoruuden" loputtua moni siirtyy takaisin miehiin.
Vielä selvempi homma on aseksuaalien kohdalla; heistä lähes jokaisella (joihin siis itse olen törmännyt) on taustallaan traumaattisia kokemuksia liittyen seksiin ja/tai vastakkaiseen sukupuoleen. Usein myös masennusta, itseinhoa ja huonoa itsetuntoa.
Todella moni aseksuaali on seksuaalisen hyväksikäytön uhri ja siksi kokee seksin ja seksuaalisuuden inhottavana ja pelottavana asiana. Ja osa on itsestään hyvin epävarmoja, eivätkä siksi halua harrastaa seksiä muiden kanssa. Pelkäävät torjuntaa. Eli periaatteessa nämäkin ihmiset oikeasti haluaisivat seksiä, mutta tietyt ulkoiset seikat kuten traumat ovat vaikuttaneet siihen, että heidän halunsa ovat tukahtuneet! Todellisuudessa he eivät siis ole aseksuaaleja.
Ja loppuun pakollinen lisäys, LUKEKAA KAIKKI TÄMÄ ENNEN KUIN TULETTE LOUKKAANTUMAAN!
EN väitä että KAIKKI lesbot olisivat vain feikkilesboja, jotka siirtyivät naisiin kun miesten kanssa ei luonannut. Tottakai on olemassa paljon lesbonaisia jotka tykkäävät naisista aidosti, ilman että taustalla on huonoja mieskokemuksia. Paljon on myös lesboja jotka tykkäävät naisellisista naisista.
EN myöskään väitä ettei ole olemassa aidosti aseksuaaleja ihmisiä tai että KAIKILLA aseksuaaleilla olisi taustalla hyväksikäyttöä/itsetunto-ongelmia.
Mitäs sanotte?
Tuohan on puhdas mielipide eli sillä ei ole mitään faktapohjaa. Aseksuaalisuudeta ja homoseksuaalisuudesta löytyy luotettavia tutkimuksia joten teoriasi on silkkaa schaibaa.Mielipiteitä on kuin p*rsereikiä, jokaisella omansa.
Olen täysin eri mieltä kanssasi. Kauanko kehittelit tätä teoriaa ja miksi? Saitko pakit?
Tuntuu melko epäuskottavalta että kaikki muut seksuaalisen suuntautumisen muodot paitsi heteroseksuaalisuus, olisi aiheutunut jostain. Ikään kuin olisit syntynyt heterona ja sitten muuttunut homoksi, lesboksi ym jonkun jutun seurauksena. Kyllä se on ihan alusta saakka olemassa, kaikki eivät sitä viettiä vain toteuta. Jotkut homot kieltävät itseltään sen asian koko elämänsä ajan.
Heterous on feikkiä. Ei sellasta ookkaan ku hetero.
Siis tietenki on pissavehkeitä hinkuttavia ihmisiä, jotka tekee sitä vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta ei näitä voi niputtaa saman termin alle.
Miks ihmiset tuntuu suuttuvan siitä niin paljon, jos ei taho nussia?
-mitä, kaikkihan sitä tekee!
-sie et vaan ole löytäny sitä oikeaa!
-ookko sä ihan terve?
-sun täytyy saada kunnolla munaa! Jne
Tutkimustuloksista en tiedä, mutta ainakin tuota "seksuaalisuus muuttuu ja kehittyy läpi elämän" -juttua toistetaan nykyään ihan kaikissa terveystiedon koulukirjoissakin, että sen tason perustavanlaatuisesta käsityksestä on kyse.
AP:n kouluajoista lienee jo niin kauan aikaa, ettei hän ole ehtinyt kohdata näitä oppikirjoja, eikä hän varmaan ole pahemmin seurannut niin sanottua maailman menoakaan viime vuosina, niin että hän on onnistunut välttymään tältä tiedolta.
Sitten hän hoksasi asian sateenkaaripiireissä liikkuessaan ja kiihtyi siitä niin kovasti, että piti päästä tänne vauvapalstalle puimaan nyrkkiä harhaoppisille ja kuraverisille biseksuaaleille tai seksuaalisuudeltaan vaihteleville yksilöille.