Mikä vaivaa ihmistä, jolta puuttuu kokonaan normaali itsekritiikki?

En tiedä mikä tämän ilmiön nimi on, mutta käsittääkseni kuuluu ihan normaaliin psyyken toimintaan kuvitella olevansa hieman parempi kuin onkaan. Se on jonkinlainen puolustuskeino. Jokainen tekee virheitä ja joskus törkeitäkin väärintekoja, mutta niistä huolimatta ihmiselle on tärkeää pystyä ajattelemaan olevansa ihan hyvä ihminen. Eihän sitä muuten järjissään pysyisi.

Joillain tämä usko omaan hyvyyteen menee kyllä ihan yli, niin kuin noista Idols-kisoista ja muista huomaa. Mutta ehkä tälle AP:n tuttavalle laulaminen on tärkeä keino ilmaista itseään, eikä siksi edes "halua tietää" olevansa huono. Miksi siis lytätä ihmistä joka nauttii siitä mitä tekee, vaikkei olisikaan kovin hyvä?

Ehkä AP:n tulisi tutustua toiseen mielenkiintoiseen psykologiseen ilmiöön jota me pohjoismaalaiset viljelemme innokkaasti, nimittäin Janten lakiin, joka tiivistettynä voisi olla, että älä vain kuvittele että olet yhtään mitään, tai että sinusta voi koskaan tulla yhtään mitään: https://fi.wikipedia.org/wiki/Janten_laki

Janten lain säännöt:

Älä luule, että sinä olet jotain.

Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.

Älä luule, että olet viisaampi kuin me.

Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.

Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.

Älä luule, että olet enemmän kuin me.

Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.

Älä naura meille.

Älä luule, että kukaan välittää sinusta.

Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli lukiossa noita muutamia. "Ei mun tarvi lukee kun oon jo tosi hyvä tässä", ja tosiasiassa sitten aivan toistaitoisia. Sitten kokeen jälkeen ihmeteltiinn, että miten nyt näin huono arvosana. Siihen oli kahdenlaista reaktiota: jotkut olivat ihan maassa, "oon huono ihminen kaikessa, kukaan ei arvosta mua, mun elämä on pa*kaa vaan". Tätä jatkoivat, kunnes saivat hakemansa säälin ja tsemppauksen, jonka jälkeen meno ja asenne olivat kuten ennenkin: mitään ei opittu eikä lukemiseen vastaisuudessakaan panostettu. Toiset taas menivät suoraan kieltämislinjalle: "ope on tyhmä eikä osaa opettaa, koe oli huonosti laadittu, mulla oli huono päivä, ei ollu mun syy" jne. Käytännössä yleensä alkoivat vihata opettajaa, eivätkä ainakaan panostaneet lisää opiskeluun. Omiin kykyihin ei luottamus karissut pitkällä aikavälillä kummallakaan tyypillä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kyseessä on puhtaasti hauskanpito, niin sitten ihmiset saavat tehdä lähes mitä haluavat (kunhan eivät tahallaan häiritse muita), eikä kenelläkään pitäisi olla siihen nokan koputtamista. Koulussa kuitenkin ollaan, jotta opittaisiin asioita, ja oppimisestaan pitäisi osata ottaa vastaan rakentavaa palautetta.

Lukioikäiset ovat kehitysvaiheessa olevia...

Yksi kolleganainen työelämässä luulee osaavansa laulaa ja soittaa. Hän on perustanut orkesterin ja kiertää tilaisuuksissa esiintymässä ja laulaa ihan nuotin vierestä. Kuulijoilla on kauhea myötähäpeä sitä seuratessa. No pakko myöntää, että kun hän siitä kerran nauttii ja kehuu kaikille olevansa ammattimuusikko, niin. .. olen alkanut järjestää häntä esiintyjäksi työtilaisuuksiin... joo tiedän olevani tosi bitch, mutta hän on siutä onnessaan ja samalla tuon kilpailijani "maine" leviää. Win-win.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin joskus käynyt mielessä, mistä sellainen "yli-itsevarmuus" tai jonkin asteinen itsekritiikin puutos johtuu. Enkä mieti asiaa ilkeästi, vaan ihan tosissani. Opiskelen psykologiaa, ehkä asia tässä opintojen edetessä joskus selviää?

Itsellänikin on yksi ystävä, joka on kaikin tavoin ihana - mutta sosiaalisesti todella lahjaton, jos näin uskaltaa sanoa. Hänellä on asperger, hän puhuu kyllä paljon, mutta lähinnä vain itseään kiinnostavista asioista eikä anna muille puheenvuoroa. Hän kuitenkin pitää itseään sosiaalisesti lahjakkaana, ja usein kehuskeleekin sillä, kuinka hyvät sosiaaliset taidot hänellä on :) Sitten hieman ihmettelee kun ihmiset estävät hänet facebookissa/välttelevät häntä. Mutta eipä tuo minulta pois ole, että hän pitää itseään sosiaalisesti lahjakkaana.

Sun ystävällä on sosiaalisia ongelmia ihmissuhteissaan ja sinä vain naureskelet vieressä, että eipä tuokaan tajua mikä on asian laita. Eikö sulla ole omasta mielestäsi minkäänlaista velvollisuutta auttaa tai tukea ystävääsi, etteivät hänen ystävänsä välttelisi häntä? Toinen on onneton ja sinä tiedät miksi, etkä tee mitään. Miksi?

Sanoinko jossain vaiheessa, että naureskelen vieressä? Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Autan ja tuen kyllä häntä minkä pystyn, mutta muiden ihmisten toimintaa ei noin vain muuteta. Olen kyllä ystävällisesti vihjannut hänelle, että ihmiset arvostavat jos keskustelet enemmän heitäkin kiinnostavista asioista ja annat heilleki välillä suunvuoron. Osa ihmisistä kuitenkin myös pitää siitä, että hän puhuu jatkuvasti (esimerkiksi minä pidän siitä), enkä koe velvollisuudekseni alkaa muuttamaan häntä ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kaikille naisille koskaan sanota rumasti. Mitenpä sitä itsekritiikkiä tulisi jos on penskasta asti ollut se kaunis, taitava ja ystävällinen? Jos joku on joskus sanonut ilkeästi, niin sehän on ollut tietenkin kateutta. Myöhemmin kun nainen kasvaa, niin mukaan tulee miesten huomio ja pillun vonkaaminen. Tässä vaiheessa prinsessa syndrooma on kovimmillaan ja joku tavistiina pullukka saattaa valokuvata itseään someen ja kaverinaiset kehuvat. Naisethan nyt kehuvat vaikka kuvattu nainen olisi seinästä revitty. 

- lassukka

Mikset hae apua itsellesi? Sun jutut ei ole terveitä.

Nosto.