Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Epäilen, etten vain pysty parisuhteeseen
08.02.2016 |
Olen elämäni aikana ollut muutamassa vakavassa parisuhteessa ja sen lisäksi muutamassa seksisuhteessa ilman vakavampaa sitoutumista. Nyt kolmekymppisenä olen taas parisuhteessa sellaisen "unelmien miehen" kanssa (kiltti, rakastava, vastuuntuntoinen, työteliäs jne.), ja olen rehellisesti sanottuna alkanut epäillä kykyäni sitoutua parisuhteeseen.
Kokemuksen perusteella olen alkanut ymmärtää, että parisuhde ei ehkä ole se vaihtoehto, joka tekee minut onnelliseksi. Vaikka kuinka arvostaisin ja rakastaisin kumppaniani, en pysty olemaan tyytyväinen ja onnellinen. Parisuhteessa minusta tulee aina kärttyinen, tarvitsen hirveästi omaa aikaa, koen kumppanin sukuun ja ystäviin tutustumisen rasittavana, enkä jaksa huolehtia itsestänikään niin kuin sinkkuna ollessani. Katselen myös muita miehiä, vaikka en pettäisi enkä lähtisi flirttailemaankaan suhteessa ollessani. Yritän petrata ja olla hyvä tyttöystävä, mutta se ei vain tule luonnostaan.
Tunnen oloni kevyeksi ja vapaaksi eläessäni yksin. Pyrin olemaan hyvä ihminen ja kohtelemaan kaikkia oikein, mutta pohjimmiltani olen aika hedonistinen ja elämästä nauttiminen on minulle tärkeää. Esimerkiksi seksi tuo minulle merkittävästi sisältöä elämään, ja olen ollut todella tyytyväinen silloin, kun olen sinkkuna ollessani etsinyt ja löytänyt vapaan seksisuhteen sellaisen ihmisen kanssa, joka tyydyttää siltä osin kaikki tarpeeni. Nyt taas parisuhteessa ollessani haaveilen noista ajoista lähes koko ajan, vaikka kuinka yrittäisin olla kiitollinen siitä että minua rakastetaan. Minäkin ehdottomasti rakastan miesystävääni, ja arvostan häntä ihmisenä todella paljon, mutta olisi epärehellistä sanoa että olen täysin tyytyväinen.
Tällaiseen itsetutkiskeluun olen päätynyt viime aikoina. Olen aina vain olettanut olevani parisuhde- ja perheihminen, ihan kuin "kaikki muutkin". Olen odottanut sitä oikeaa miestä. Tämänhetkinenkin on kaikkea mitä olen voinut toivoa, enkä silti ole niin onnellinen kuin pitäisi, joten ehkä minut on luotu sinkuksi.
Onko kukaan muu joutunut pohtimaan samoja asioita? Mihin lopputulokseen tulit, miten elät elämääsi?
Kommentit (19)
Mulla on aivan samoja mietteitä. Oon enempi vähempi aina ollu parisuhteessa ja kuvitellut olevani "parisuhdetyyppi" mutta nyt kun olen vuoden ollut sinkkuna ja saanut vauvan saman vuoden sisällä, en kiinnostu enää kenestäkään. Musta on tullut liian nirso että pitäis olla todella supermies että mä kiinnostuisin. Mut nyt kun on ollut yksin on sen vasta tajunnut että oon paljon onnellisempi kun ei oo parisuhde stressiä koko ajan ja tarvi toista miellyttää, voi elää just niinku haluaa. Parisuhde tarkottaa mulle enemmän stressiä ja draamaa kun mitään hyvää ja kaunista, se mielestäni kertoo jotain että se ei sovi mulle. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että tiedät millainen olet. Ei meidän kaikkien tarvitse olla samasta muotista.
Minäkin tarvitsen kamalasti omaa aikaa, enkä ole innostunut kumppanin sukulaisista. Mutta: nyt minulla on mies, joka ymmärtää tilankaipuuni ja antaa minulle omaa aikaa. Ja mies ei ole sukulaisrakas, eikä minun tarvitse hänen sukulaisiaan paljoa nähdä.
Olen itse toista kertaa naimisissa, ensimmäinen liitto päättyi 20 vuoden jälkeen. Mitä minä olen parisuhteesta oppinut elämäni aikana on tämä: parisuhde toimii, kun kumpikin antaa toisen ihmisen olla sellainen kuin on ja hyväksyy tämän juuri sellaisena kuin on.
Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä en ole löytänyt oikeanlaista miestä. Mutta toisaalta, jos tarvitsen täydellisen vapauden ja esimerkiksi vapaan seksielämän ollakseni onnellinen, niin ei sitä voi saavuttaa missään parisuhteessa. Paitsi ehkä vapaassa suhteessa, mutta mielestäni yhtä hyvin voi pysyä kokonaan sinkkuna, jos yksi ihminen ei riitä seksuaalisten tarpeiden täyttämiseen.
Ihan jokapäiväiseksi ongelmaksi nousee esim. se, että yksinkertaisesti ärsyynnyn jos minulta kysellään liikaa vaikka päivän kulusta. Sellaiset pienet, normaaliin parisuhteeseen kuuluvat asiat rasittavat minua, ja toisaalta miestäni häiritsee, jos minä en kysele tarpeeksi hänen kuulumisiaan. En oikeasti tule edes ajatelleeksi että pitäisi kysellä! En vain osaa tätä parisuhteessa olemista, vaikka siitä hyviäkin puolia tietenkin löytyy.
ap
Niin siinä käy, kun aikansa kullikarusellissa pyörii. Ei enää pystykään sitoutumaan yhteen mieheen, vaan aina on vieraat kullit ja seikkailut mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että tiedät millainen olet. Ei meidän kaikkien tarvitse olla samasta muotista.
Minäkin tarvitsen kamalasti omaa aikaa, enkä ole innostunut kumppanin sukulaisista. Mutta: nyt minulla on mies, joka ymmärtää tilankaipuuni ja antaa minulle omaa aikaa. Ja mies ei ole sukulaisrakas, eikä minun tarvitse hänen sukulaisiaan paljoa nähdä.
Olen itse toista kertaa naimisissa, ensimmäinen liitto päättyi 20 vuoden jälkeen. Mitä minä olen parisuhteesta oppinut elämäni aikana on tämä: parisuhde toimii, kun kumpikin antaa toisen ihmisen olla sellainen kuin on ja hyväksyy tämän juuri sellaisena kuin on.
Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä en ole löytänyt oikeanlaista miestä. Mutta toisaalta, jos tarvitsen täydellisen vapauden ja esimerkiksi vapaan seksielämän ollakseni onnellinen, niin ei sitä voi saavuttaa missään parisuhteessa. Paitsi ehkä vapaassa suhteessa, mutta mielestäni yhtä hyvin voi pysyä kokonaan sinkkuna, jos yksi ihminen ei riitä seksuaalisten tarpeiden täyttämiseen.
Ihan jokapäiväiseksi ongelmaksi nousee esim. se, että yksinkertaisesti ärsyynnyn jos minulta kysellään liikaa vaikka päivän kulusta. Sellaiset pienet, normaaliin parisuhteeseen kuuluvat asiat rasittavat minua, ja toisaalta miestäni häiritsee, jos minä en kysele tarpeeksi hänen kuulumisiaan. En oikeasti tule edes ajatelleeksi että pitäisi kysellä! En vain osaa tätä parisuhteessa olemista, vaikka siitä hyviäkin puolia tietenkin löytyy.
ap
Niin, kyllä sellaisia miehiä löytyy, jotka antaa vapauden eikä kysele liikoja. Mutta jos haluaa vapaan seksielämän, niin sitten taitaa olla parempi olla sinkkuna.
Samoja mietteitä. Aina mietin, että josko ongelma on se etten ole tutustunut minulle sopivaan mieheen. Mutta ei sopivimpienkaan kanssa ole ollut sen ihmeempää mitä yksin, pikemminkin päinvastoin. Joistain suhteen hyvistä puolista nauttii, mutta en ole koskaan sinkkuaikoina kokenut oloani onnettomaksi ja puutteelliseksi. Ulkopuoliset paineet ja muiden utelut sinkkuudesta ovat ainoastaan rassanneet.
Taustalla voi olla pelkkä tottumuskin. Olen ainoa lapsi ja tottunut siihen, että olen itsenäinen. Oma elämäni on jo itsessään niin tyydyttävää, että useimmat suhteet ovat juuri laskeneet elämänlaatuani. Jos mies & suhde toisi lisää onnea elämääni tulisi miehen ja suhteen olla jo liki täydellinen. Ja sellaistahan ei vain ole olemassa. Siksi itselleni sinkkuus vaikuttaa olevan parempi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että tiedät millainen olet. Ei meidän kaikkien tarvitse olla samasta muotista.
Minäkin tarvitsen kamalasti omaa aikaa, enkä ole innostunut kumppanin sukulaisista. Mutta: nyt minulla on mies, joka ymmärtää tilankaipuuni ja antaa minulle omaa aikaa. Ja mies ei ole sukulaisrakas, eikä minun tarvitse hänen sukulaisiaan paljoa nähdä.
Olen itse toista kertaa naimisissa, ensimmäinen liitto päättyi 20 vuoden jälkeen. Mitä minä olen parisuhteesta oppinut elämäni aikana on tämä: parisuhde toimii, kun kumpikin antaa toisen ihmisen olla sellainen kuin on ja hyväksyy tämän juuri sellaisena kuin on.
Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä en ole löytänyt oikeanlaista miestä. Mutta toisaalta, jos tarvitsen täydellisen vapauden ja esimerkiksi vapaan seksielämän ollakseni onnellinen, niin ei sitä voi saavuttaa missään parisuhteessa. Paitsi ehkä vapaassa suhteessa, mutta mielestäni yhtä hyvin voi pysyä kokonaan sinkkuna, jos yksi ihminen ei riitä seksuaalisten tarpeiden täyttämiseen.
Ihan jokapäiväiseksi ongelmaksi nousee esim. se, että yksinkertaisesti ärsyynnyn jos minulta kysellään liikaa vaikka päivän kulusta. Sellaiset pienet, normaaliin parisuhteeseen kuuluvat asiat rasittavat minua, ja toisaalta miestäni häiritsee, jos minä en kysele tarpeeksi hänen kuulumisiaan. En oikeasti tule edes ajatelleeksi että pitäisi kysellä! En vain osaa tätä parisuhteessa olemista, vaikka siitä hyviäkin puolia tietenkin löytyy.
ap
Niin, kyllä sellaisia miehiä löytyy, jotka antaa vapauden eikä kysele liikoja. Mutta jos haluaa vapaan seksielämän, niin sitten taitaa olla parempi olla sinkkuna.
Kyllä on olemassa miehiä, joille sopisi vapaa seksielämä. Mutta liki mahdotonta löytää sellaisen haluavaa + muutenkin itselle sopivaa miestä. Avoimet suhteethan eivät ole mikään tuntemattomin asia enää.
Vierailija kirjoitti:
Niin siinä käy, kun aikansa kullikarusellissa pyörii. Ei enää pystykään sitoutumaan yhteen mieheen, vaan aina on vieraat kullit ja seikkailut mielessä.
Haluaisin, että tulostat tämän kommenttisi ja teippaat sen peiliin. Sitten katsot itseäsi peilistä samalla kun luet tuon ääneen. Ehkä sitten tajuat käyttäväsi varmaan hölmöintä ja vähä-älyisintä kieltä mitä ikinä on missään kuultu. Ja tajuat, että kukaan ihminen missään ei voi koskaan suhtautua sinuun vakavasti. Olet vitsi. Miten joku voi olla noin täysin aivoja vailla ja silti (ilmeisesti) pystyy vielä hengittämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siinä käy, kun aikansa kullikarusellissa pyörii. Ei enää pystykään sitoutumaan yhteen mieheen, vaan aina on vieraat kullit ja seikkailut mielessä.
Haluaisin, että tulostat tämän kommenttisi ja teippaat sen peiliin. Sitten katsot itseäsi peilistä samalla kun luet tuon ääneen. Ehkä sitten tajuat käyttäväsi varmaan hölmöintä ja vähä-älyisintä kieltä mitä ikinä on missään kuultu. Ja tajuat, että kukaan ihminen missään ei voi koskaan suhtautua sinuun vakavasti. Olet vitsi. Miten joku voi olla noin täysin aivoja vailla ja silti (ilmeisesti) pystyy vielä hengittämään?
Minusta tuo oli hauska kommentti vaikka ehkä olikin alentavaksi tarkoitettu.
Minusta on helpottavaa, että olen jo sen verran vanha, että saan rauhassa olla ikisinkku :) Nuorempana lähipiiri odotti minun löytävän kumppanin, nyt he ovat varmaan jo luovuttaneet. Jäljelle jää vihdoinkin se oma vapaus ja yksinasuminen, mistä olen salaa haaveillutkin. Ei tarvitse enää vastata kysymyksiin mahdollisista kumppani ehdokkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on siis huono seksielämä? Vai tarkoitatko, että kaipaat vaihtelua?
Ei kaikki ole parisuhdetyyppiä, tuntuu pahalta ajatella, että et ole tätä sille miehellesi sanonut. Hän voi olla jollekin se oikea, ja löytää oikean. Inhottavaa ajatellakin, kuinka tärkeän tiedon päällä istut. Suuttuisin jos olisin miehes.
Onko kukaan lopulta parisuhdeihminen? Ainakaan saman ihmisen kanssa vuosikymmeniä? Pitää olla aika masokisti ja tylsämielinen että jaksaa, varsinkin jos on muusta kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi? Oletko 30-kybä muija parisuhteessa? Rakkaudesta et tajua mitään. Pistä mies kiertoon. Ja jyystämään sitte vaan kuten haluat. Hullu ämmä.
Lääkkeet.
Olen ollut pian 10vuotta sinkku. Ja en halua enää parisuhdetta. https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/onko-minulla-lupa-vilkuilla-si… minä olen suhteessa mustasukkainen ja ahdistunut. Seksisuhteita on tässä muutama ollut. Nekään ei enää jaksa innostaa. Tunnen itseni läpikotaisin ja tiedän,etten pysty. Olen elänyt avioliiton ja avoliiton,pitkät ne oli,mutta ahdisti. Jokainen oppii missä on onnellinen. Nuorena luulin,että pitää olla joku,muuten on huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin naimisissa pitkään, ahdisti siinäkin niin paljon, että loppujenlopuksi viihdyin paremmin mökillä yksin kuin kotona...
Eron jälkeen olen tottatosiaan yrittänyt seurustella. Musta ei ole avoimiin/seksisuhteisiin eikä noihin kullikaruselleihin. Ahdistun aina näissä seurusteluyrityksissä parin kuukauden kohdilla ja olen valinnut yksinolon. Seksiä kyllä tarvitsisin ja paljon.
Nyt kesällä tapasin kaikella tapaa mahtavan miehen. Komea, kiva, rehellinen, uskollinen, hyvä rakastaja jne. Onneksi miehen työ vie työmatkoille, että voin latautua yksin. Silti! Nytkin etukäteen jo ahdistaa tuleva joulu ja monta pyhää. Tiedän miehen haluavan olla ne mun kanssa. Ja mitä haluaisin mä: olla yksin. Kun mies tulee, viihdyn kyllä hänen kanssaan. Miestä rakastankin, mutta en tiedä pystynkö mihinkään suhteeseen enää. Olenko suhteessa vain, ettei multa enää kysellä:"eikö sulla vieläkään ole miestä". Haluanko olla vain siksi, että saan faceen yhteisiä päivityksiä, koska niitä on muillakin.
Minäkään en pysty,olen ollut avioliitossa ja avoliitossa ja oli molemmista pakko erota,koska ahdisti koko ajan. Sinkkuna ei ahdista ja avioliiton jälkeen hävisi migreeniin.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en pysty,olen ollut avioliitossa ja avoliitossa ja oli molemmista pakko erota,koska ahdisti koko ajan. Sinkkuna ei ahdista ja avioliiton jälkeen hävisi migreeniin.
Siis migreeni katosi
Minä pelkään etten enää koskaan löydä ketään jonka kanssa olla. Samaan aikaan ristiriitaisesti toivon etten enää tuntisi mitään ja vastaavasti että voisin olla rakastettu ja rakastaa takaisin. Olen aiemmin eronnut pitkästä liitosta ja nyt ensimmäinen hämmentävä juttu sen jälkeen, jossa satutin itseni juuri ja nyt yritän päästä tästä eteenpäin. Sätin itseäni kun annan epämääräisen suhteen ja miehen vaikuttaa itseeni näin paljon.
En ole etsinyt ja tämän jälkeen vielä vähemmän päästän ketään lähelleni. Olen niin kyllästynyt, enkä jaksa tällaista, mun sydämeni ei jaksa, mutta samlla tunnen ettei mun kuitenkaan ole hyvä olla yksin vaan kaipaan miestä vierelleni.
Ehkä kasaat parisuhteessa kumppanillesi sellaista taakkaa, mikä hänelle ei kuulu ja siksi et ole tyytyväinen. Sinkkuna et voi kasata odotuksia toiselle.
Alue: Aihe vapaa
Hyvä, että tiedät millainen olet. Ei meidän kaikkien tarvitse olla samasta muotista.
Minäkin tarvitsen kamalasti omaa aikaa, enkä ole innostunut kumppanin sukulaisista. Mutta: nyt minulla on mies, joka ymmärtää tilankaipuuni ja antaa minulle omaa aikaa. Ja mies ei ole sukulaisrakas, eikä minun tarvitse hänen sukulaisiaan paljoa nähdä.
Olen itse toista kertaa naimisissa, ensimmäinen liitto päättyi 20 vuoden jälkeen. Mitä minä olen parisuhteesta oppinut elämäni aikana on tämä: parisuhde toimii, kun kumpikin antaa toisen ihmisen olla sellainen kuin on ja hyväksyy tämän juuri sellaisena kuin on.