Miten jotku hommaa jo lapsia ja taloa vuoden seurustelun jälkeen?

Minä seurustelin 7.v ennen lapsia, naimisiinmenoa ja taloa...vuoden yhdessäolohan on vielä alkuhuumaa =) ! ja sitten 3-5 .v päästä erotaan...

Teininä ja parikymppisenä haluaa seurustella ja katsella rauhassa, kolmekymppisenä sitä täytyy tehdä nopeampia ratkaisuja ja itseluottamuskin ja ihmistuntemus riittää niihin.



Seurustelin 8 vuotta nuoruuden suhteen kanssa. Yhteinen omistusasunto hommattiin vasta 6 vuoden jälkeen, kun haluttiin olla varmoja. Heh, ero siitä tuli silti. Nykyisen mieheni kanssa lapsi sai alkunsa 7kk tapaamisesta ja vuosi tapaamisesta asuttiin yhteisessä rivariasunnossa. Hienosti on mennyt 9 vuotta. Hetkeäkään en ole katunut ja tämä suhde on oikeasti paras mahdollinen.

Jos ei koskaan ota riskejä niin ei voi mitään voittaakkaan. Kukaan kun ei tulevaisuutta tiedä.

Asiat voi mennä perseelleen niin monesta syystä mitä niitä murehtimaan etukäteen.

noin 5 vuotta, sitten ostettiin talo ja siitä n. vuoden päästä saatiin esikoinen.

Mutta mä olinkin nuori,



Miten jollain 35-vuotiaana parisuhteen alottavalla voisi olla aikaa kastella 5 vuotta?



Kyllä muakin aina päätä huimaa noi vuodessa kaikki jutut, mutta en lähde arvostelemaan, koska ikä jolloin on tavattu on ihan eri kun mulla itselläni. Ja mä en pysty samaistumaan miltä se tuntuu, enkä edes osaa kuvitella miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa.

Me olimme mieheni kanssa olleet yhdessä tasan vuoden kun huomasimme odottavamme lasta (pillereistä huolimatta).

Nyt olemme olleet yhdessä 7 todella ihanaa vuotta. Lapsia on 2 ja kolmatta odotamme. Taloa ei ole paitsi haaveissa.



Meillä tosin asiaa helpotti se että olimme jo tunteneet ennen seurustelua 13 vuotta ja olleet ihastuneita toisiimme. Aloimme seurustella kun minä olin 18v ja mieheni 20v.

tai sitten käy niin että 10v. seurustellaan ja kun muutetaan yhteen/mennään naimisiin niin erotaan.



Me ostettiin asunto puolen vuoden yhdessäolon jälkeen ja sitten tuli pari lasta. Naimisiin mentiin 8kk:n yhdessäolon jälkeen. Nyt yhdessä 12v.



Koskas me erotaan? =)

Kirjoitin tuohon edellisen viestin, ollaan oltu yhdessä 12v. ja itse olin 18, mies 22 kun alettiin yhdessä elämään.

ja tosiaan kesti vain 7-vuotta tämä suhde

Ensimmäinen lapsi syntyi 4,5v seurustelun jälkeen. Ensimmäinen "oma asunto" ostettiin 6v seurustelun jälkeen. 7v kun oli kulunut mentiin naimisiin. Toinen lapsi syntyi 8v yhdessäolon jälkeen. Ja homma jatkuu edelleen :)



Nopeasti tehdyistä (sydämmen äänen) päätöksistä voi tulla kannattavaa kun on OIKEA ihminen rinnalla.

oltiin alettu seurustelemaan. Häitä tanssittiin puolisen vuotta kihlauksen jälkeen. Lapsen olisimme tahtoneet heti, jätinkin pillerit pois jo viikkoa ennen häitä, mutta pikkuinen ihme antoi odottaa itseään melko pitkään.

Meillä molemmilla oli omat asunnot jo silloin kun tavattiin. Yhä meillä molemmilla on omat asunnot... mun asunto vain on vuokralla. Ei tarvinnut kauaa miettiä, muutetaanko mun kerrostaloyksiöön vai miehen omakotitaloon ;)

Nyt yhdessä "vasta" 4v... Jos ero joskus tulee, niin sitten se tulee... Katumaan en ainakaan mitään jää. Tämä tuntui ja tuntuu yhä oikealta... On siinä toki sekin, että vaikken mä ole vanha, en ole enää mikään tyttönenkään ja toiveissa olisi useampi lapsi useamman vuoden ikäerolla... eli kai mulla jollain tasolla joku biologinen kellokin tikitti... en tiiä...

ja asuntoa ei ostettu, eikä lapsia hommattu. Jotenkin se kaveri oli sellainen, että piti varmistaa, että miten käy. Erohan siitä tuli.



Seuraavan kans vain kolahti. Riskipeliähän se oli, mutta silti uskalsin hypätä tuntemattomaan. Lapsi sai alkunsa puolen vuoden seurustelun jälkeen ja talo ostettiin lapsen synnyttyä. 14 hääpäivää vietetään viikon kuluttua.

takaa...



Mä olin exän kanssa 7 vuotta ennen lasta ja niin vain tuli ero kolmen vuoden sisään.

Alle puolenvuoden päästä ostettiin omakotitalo, ja 7kk päästä seurustelun alusta mentiin naimisiin. Nyt on takana 16 yhteistä vuotta. Ei kaduta, olen iloinen että toimiimme emmekä odotaneet.

Minä seurustelin 7.v ennen lapsia, naimisiinmenoa ja taloa...vuoden yhdessäolohan on vielä alkuhuumaa =) ! ja sitten 3-5 .v päästä erotaan...

Ai siksi, kun SINÄ teit noin, kaikkien muidenkin pitäisi tehdä? Ja miten niin 3-5 v. jotkut eroaa, eihän MEKÄÄN ole erottu.

Me mentiin kihloihin kuukausi ekasta tapaamisesta ja naimisiin kolme kuukautta myöhemmin. Esikoinen syntyi 10 kuukauden päästä, kolmas lapsi 2v esikoisen syntymästä. Eli olemme tavanneet alle 4,5 vuotta sitten, ja meillä on kolme lasta joista kuopuskin on jo yli vuoden. Nopeahkoa, mutta entä sitten? Rakkaus kukoistaa!

Vanhin lapsista viiden vanha. En ole katunut yhtään että kaikki kävi niin nopeasti. Takana on useita seurustelusuhteita, lyhyitä ja pidempiä. Tiesin ennenkuin aloimme edes seurustella mieheni kanssa, että hän on "se oikea".

Ihmistuntemusta on enemmän kun silloin parikymppisenä.



Kannattaa myös katsoa, miten mies käyttäytyy alkoholia nautittuaan. Se voi antaa suuntaa mitä tulevat vuodet tuo tullessaan. Ainakin yhden exän kohdalla olisin monelta murheelta ja itkulta säästynyt jos olisin ensimmäisen yhteisen ravintolaillan jälkeen eronnut.

Varsinkin jos nainen on jo 30+ ikäinen.



Ei se ero edes mikään hirveä asia ole, ei ainakaan niin hirveä että kannattaisi jättää lapsi tai asunto hankkimatta vain siksi että pelkää eroa. Jos ero tulee se tulee, ja sen jälkeen sitten uudet kuviot.

Mies naimisissa ja perheellinen (joo joo aikoo erota) ja ystävä hehkuttaa yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia eläkepäiville saakka. Rv 6.



itkiskö vai nauraisko?

no nyt on kulunut jo kohta 15 vuotta ja meillä on viisi lasta, eikä ole vielä tullut mieleen erota.

On mukavaa lukea näitä tarinoita, joissa kerrotaan siitä, kuinka joskus nämä pikakuviot saattavat onnistuakin. Itse olen lähinnä miettiväinen - tapasin alle kaksi kuukautta sitten miehen, ja olen samantien raskaana... Mietin edelleen raskaudenkeskeytystä, sillä koko tilanne tuli täytenä yllätyksenä. En ollut suunnitellut sen enempää yhteistä elämää kuin lapsen hankkimistakaan ko. miehen kanssa - ylipäänsä en ollut ajatellut sitoutumista, kun oltiin vasta tapailuvaiheessa.



Joku kirjoitti jossain kohtaa, että "ei yli kolmikymppisellä ole aikaa katsella viittä vuotta". Niinpä. Toisaalta kuitenkin se, että on ikää, vaikuttaa myös siihen, että sitä harkitsee vähän tarkemmin, mitä tekee. Ei lapsen saaminen sinänsä ole mikään itseisarvo tässä iässä - vaan se, että lopputuloksena olisi hyvä ja onnellinen elämä sekä lapselle mutta myös lapsen vanhemmille, on tärkeintä.



Onneksi nykyaikana on vaihtoehtoja; ei tarvitse ajatella, että maistraatti ja pakkoavioliitto on tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto. Toki lapsi tarvitsee isää, ja isällä on oikeus isyyteensä, mutta isyydenkään toteutuminen ei edellytä perinteistä perhemallia...