Millaista on ahdistuksesi?

minulla oli pahimmillaan niin paha ahdistus että lamaannuin kahdeksi vuodeksi kotiin, en olisi tässä ilman vanhempiani...mahtavan terapeutin ja oikean lääkityksen myötä elän taas normaalia elämää..opiskelen, olen naimisissa ja meillä on ihana 4-vuotias tyttö..oletko hakenut mitään apua? minulla oli siis yleistynyt ahdistuneisuushäiriö eli gad, eli olin 24 h ahdistunut..vastaab mielelläni kysymyksiisi..

Mulla ei ole mitään diagnoosia, mutta välttelen lääkäreitä mahdollisuuksien mukaan. Olen elämässäni menettänyt monta läheistä ihmistä kuolemalle, joten pelkään sairauksia ja epäilen sairastavani monia vakavia sairauksia. Odottelen aina, että tuntemukset menevät ohi. Toisinaan ne saavat kyllä ihan fyysisiäkin kipuja aikaan. Mut on skannattu päästä varpaisiin, joten fyysisesti sairas en ole. Suurin pelkoni on pelko. Päivä kerrallaan elän ja mulla on korkea henkivakuutus.

AV: modet on mun ahdistukseni.

Hei, kiitos kaikille teille vastanneille! :)

Vierailija kirjoitti:

minulla oli pahimmillaan niin paha ahdistus että lamaannuin kahdeksi vuodeksi kotiin, en olisi tässä ilman vanhempiani...mahtavan terapeutin ja oikean lääkityksen myötä elän taas normaalia elämää..opiskelen, olen naimisissa ja meillä on ihana 4-vuotias tyttö..oletko hakenut mitään apua? minulla oli siis yleistynyt ahdistuneisuushäiriö eli gad, eli olin 24 h ahdistunut..vastaab mielelläni kysymyksiisi..

Hui, kuulostaa tutulta, vaikkei minulla ehkä ihan noin pahaa ollut. Mutta sen puolen vuoden sänkyjakson aikana jouduin matkustamaan vanhemmilleni, enkä varmaan itsekään olisi tässä ilman heitä. Nyt asiat paljon paremmin, mutta kuitenkin ahdistaa. Olen vasta nyt hakeutunut hoitoon kunnolla, silloin vuosia sitten kävin yhden kerran lääkärissä.

Millainen tunne sinulle tuo ahdistus oli? Osaatko kuvailla, miltä tuntui olla ahdistunut? Oliko se pelkoa?

On tosi kiva kuulla, että sinulla on opiskelua ja perhe! Tsemppiä ja kaikkea hyvää, teille kaikille! :)

Terv. AP

Minulla on GAD-diagnoosi, ja ahdistuksellani on oikeastaan kolme aika tarkasti eriteltävää kohdetta:

1. Hahmottomat pelot, mitä jos jotain pahaa tapahtuu -tyyppinen ajattelu ilman helposti nimettävää kohdetta. Yleinen julkisella paikalla olon ja kotoa lähdön pelko.

2. Spekulatiivinen katastrofisointi: pelkään jotain, jonka tiedän kuitenkin loogisesti epätodennäköiseksi. Myöhästyn esimerkiksi bussista enkä ehdi jatkoyhteyteen, unohdan palauttaa kirjaston kirjan ja saan sakot – asioita, joita minulle ei ole käytännössä koskaan tapahtunut eikä todennäköisesti tule tapahtumaankaan, mistä kornia kyllä kuuluu kiitos juurikin ahdistukselle, sillä se panee tekemään monet asiat hirveän huolellisesti ja varautumaan ihan kaikkeen. 

3. Pelkään elämää rajoittavassa määrin jonkin epämiellyttävän tai traumaattisen tapahtuman toistuvan: pelkään hysteerisesti esimerkiksi saavani taas migreenikohtauksen, vaikka viimeisimmästä on jo kymmenisen vuotta aikaa, tai pelkään saavani paniikkikohtauksen, vaikka en saa niitä kovin helposti, ja vaikka saisinkin, osaan toimia tilanteessa usein todella hyvin. 

Ahdistus tuntuu kaikkein voimakkaimmin ehkä kehossa: sydän hakkaa, kädet hikoavat, pallean tienoille tulee polttava ja/tai puristava tunne, huimaa, näkökenttä "nykii". Toivottavasti saat oireesi kuriin, AP! Omani ovat nyt vuosien terapian ja siedätyshoidon jälkeen sellaisessa vaiheessa, että pystyn toimimaan lähes esteettä, ja huolimatta pahasta olosta saan itseni useimmiten "ylipuhuttua" liikenteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on GAD-diagnoosi, ja ahdistuksellani on oikeastaan kolme aika tarkasti eriteltävää kohdetta:

1. Hahmottomat pelot, mitä jos jotain pahaa tapahtuu -tyyppinen ajattelu ilman helposti nimettävää kohdetta. Yleinen julkisella paikalla olon ja kotoa lähdön pelko.

2. Spekulatiivinen katastrofisointi: pelkään jotain, jonka tiedän kuitenkin loogisesti epätodennäköiseksi. Myöhästyn esimerkiksi bussista enkä ehdi jatkoyhteyteen, unohdan palauttaa kirjaston kirjan ja saan sakot – asioita, joita minulle ei ole käytännössä koskaan tapahtunut eikä todennäköisesti tule tapahtumaankaan, mistä kornia kyllä kuuluu kiitos juurikin ahdistukselle, sillä se panee tekemään monet asiat hirveän huolellisesti ja varautumaan ihan kaikkeen. 

3. Pelkään elämää rajoittavassa määrin jonkin epämiellyttävän tai traumaattisen tapahtuman toistuvan: pelkään hysteerisesti esimerkiksi saavani taas migreenikohtauksen, vaikka viimeisimmästä on jo kymmenisen vuotta aikaa, tai pelkään saavani paniikkikohtauksen, vaikka en saa niitä kovin helposti, ja vaikka saisinkin, osaan toimia tilanteessa usein todella hyvin. 

Ahdistus tuntuu kaikkein voimakkaimmin ehkä kehossa: sydän hakkaa, kädet hikoavat, pallean tienoille tulee polttava ja/tai puristava tunne, huimaa, näkökenttä "nykii". Toivottavasti saat oireesi kuriin, AP! Omani ovat nyt vuosien terapian ja siedätyshoidon jälkeen sellaisessa vaiheessa, että pystyn toimimaan lähes esteettä, ja huolimatta pahasta olosta saan itseni useimmiten "ylipuhuttua" liikenteeseen. 

Lämmin kiitos sinullekin vastauksestasi! Hyvä kuulla, että oireet ovat nyt hallittavissa.

Oireesi kuulostavat kovin samoilta kuin minulla! Oletko saanut lääkehoitoa? Minun suhtautumiseni psyykelääkkeisiin on aika ristiriitainen; toisaalta pahimpina ahdistusaikoina haaveilen joistakin pillereistä, jotka veisivät pahan olon pois, mutta toisaalta pelkään lähes neuroottisesti kaikkea, mikä vaikuttaa psyykeeseen. Toistaiseksi olen siis ollut lääkkeetön, mutta lääkehoidon mahdollisuus on tullut esiin lääkärinvastaanotolla. 

Terv. AP

Ahdistuva kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on GAD-diagnoosi, ja ahdistuksellani on oikeastaan kolme aika tarkasti eriteltävää kohdetta:

1. Hahmottomat pelot, mitä jos jotain pahaa tapahtuu -tyyppinen ajattelu ilman helposti nimettävää kohdetta. Yleinen julkisella paikalla olon ja kotoa lähdön pelko.

2. Spekulatiivinen katastrofisointi: pelkään jotain, jonka tiedän kuitenkin loogisesti epätodennäköiseksi. Myöhästyn esimerkiksi bussista enkä ehdi jatkoyhteyteen, unohdan palauttaa kirjaston kirjan ja saan sakot – asioita, joita minulle ei ole käytännössä koskaan tapahtunut eikä todennäköisesti tule tapahtumaankaan, mistä kornia kyllä kuuluu kiitos juurikin ahdistukselle, sillä se panee tekemään monet asiat hirveän huolellisesti ja varautumaan ihan kaikkeen. 

3. Pelkään elämää rajoittavassa määrin jonkin epämiellyttävän tai traumaattisen tapahtuman toistuvan: pelkään hysteerisesti esimerkiksi saavani taas migreenikohtauksen, vaikka viimeisimmästä on jo kymmenisen vuotta aikaa, tai pelkään saavani paniikkikohtauksen, vaikka en saa niitä kovin helposti, ja vaikka saisinkin, osaan toimia tilanteessa usein todella hyvin. 

Ahdistus tuntuu kaikkein voimakkaimmin ehkä kehossa: sydän hakkaa, kädet hikoavat, pallean tienoille tulee polttava ja/tai puristava tunne, huimaa, näkökenttä "nykii". Toivottavasti saat oireesi kuriin, AP! Omani ovat nyt vuosien terapian ja siedätyshoidon jälkeen sellaisessa vaiheessa, että pystyn toimimaan lähes esteettä, ja huolimatta pahasta olosta saan itseni useimmiten "ylipuhuttua" liikenteeseen. 

Lämmin kiitos sinullekin vastauksestasi! Hyvä kuulla, että oireet ovat nyt hallittavissa.

Oireesi kuulostavat kovin samoilta kuin minulla! Oletko saanut lääkehoitoa? Minun suhtautumiseni psyykelääkkeisiin on aika ristiriitainen; toisaalta pahimpina ahdistusaikoina haaveilen joistakin pillereistä, jotka veisivät pahan olon pois, mutta toisaalta pelkään lähes neuroottisesti kaikkea, mikä vaikuttaa psyykeeseen. Toistaiseksi olen siis ollut lääkkeetön, mutta lääkehoidon mahdollisuus on tullut esiin lääkärinvastaanotolla. 

Terv. AP

Minulla ei ole koskaan ollut lääkehoitoa, mikä johtuu varmaankin siitä, että sain diagnoosin hyvin nuorena, ja ainakin silloin nuoria potilaita hoidettiin lähestulkoon yksinomaan terapialla. Lisäksi en oikeastaan haluaisikaan enää aloittaa mitään lääkitystä, sillä pelkään samalla tavoin kuin sinä neuroottisesti kaikkia psyykeeseen/havainnointikykyyn vaikuttavia aineita ja niiden mahdollisia sivuvaikutuksia, ja toiseksi pelkään että lääkitys sotkisi terapiaa. Olen tosin kuullut, että pahoihin fyysisiin oireisiin voidaan määrätä yksittäisiä beetasalpaaja-annoksia, jotka ehkäisevät siis sydämentykytyksiä ja puristavaa tunnetta rinnassa vaikuttamatta sinällään mieleen, ja niitä voisinkin ehkä harkita mikäli kehon oireilu jatkuu.