Ilman kivunlievitystä
Aloitin uuden ketjun, kun tuo " epiduraali-ketju" oli venynyt niin pitkäksi. Haluan kertoa omasta ensimmäisestä synnytyksestä, jossa en tarvinnut kivunlievitystä. Jos teistä jollain asiat sujuu samalla tavalla helposti, niin lääkitystä ei tarvitse silloin ajatella. Olin valmistautunut kaikkeen, mutta näin siis meni: Säännölliset, kivuttomat supistukset alkoivat viikolla 41+5.
Ei meinattu tajuta lähteä laitokselle ollenkaan, kun supistukset olivat kivuttomia ja synnytysvalmennuksessa oli painotettu, että " kyllä varmasti tiedät, kun synnytys alkaa" . Tärkeintä on siis niiden säännöllisyys. Kun illalla kuitenkin mentiin tarkistukseen laitokselle (5 tuntia supistuksia) limatulpan irrottua, olin jo 6cm auki ja kätilö muistutti painokkaasti tulemaan ensi kerralla nopeamin paikalle.
Tästä kaikki jatkui samoin, kivuttomia, mutta tehokkaita supistuksia. Kätilö kysyi ystävällisesti aina käydessään, haluanko jotain kivunlievitystä ja oli puolestani iloinen, etten ollut kipeä. Pari tuntia ennen vauvan syntymää alkoivat supistukset olla kivuliaampia, mutta sellaista kuin kovat kuukautiskivut eli niiden kanssa pärjäsi hyvin. Ponnistusvaihe oli toki kivulias, mutta se kesti vain 10min ja sillä sekunnilla, kun vauva syntyi, kivut loppuivat.
Supistukset alkoivat täysin odottamatta siitä, kun tuttavani kuultuaan yliaikaisesta raskaudestani halusi koittaa akupunktiopainantaa selkääni. Hän on akupunktiohoitaja. En ollut koskaan akupunktioon tutustunut tätä ennen, mutta minua auttoi ja supistukset alkoivat 2 tuntia tästä minuutin kestäneestä painelusta.
Hän näytti myös muutaman kipupisteen (tai mitä ovatkaan), joita mieheni voi painella synnytyksessä ja olivat tehokkaita.
Onnistunutta synnytystä kaikille!
Kommentit (25)
kello tais olla jotain 21 kun soitin synnärille että pitäsiköhän sitä jo tulla kun tuntuu aika kovilta nuo supistukset.En siis oikein pystynyt kävelee vaan aina pysähdyin kun supistus tuli.Sieltä sitten sanottiin että tule vaan jos haluat mutta voit vielä odottaa.
Siinä sitten kotona niitä ihmettelin ja miehelle puhuin että kyllä nämä tuntuu nyt niin kovilta kun silloin ekaa synnytin.kello oli melkein yksi kun lähdin sairaalaan tarkistamaan tilannetta.
Kävelin hyvissä voinneissa sisään ja mentiin tarkistus huoneeseen ja kerroin että tuntuu kun ponnistuttaisi.Kätilö katsoi ja sanoi että olen 8cm auki ja vaatteet vaan kainaloon ja synnytyssaliin.Siellä sitten vaan taistelin ponnistustunnetta vastaan joka ei ollut kivulias.
Olin aluksi seisomassa mutta ponnistustunne oli mieletön ja halusin makaamaan.Siinä odotin että saan luvan ponnistaa.
Sain sitten luvan ja ainoastaan pää hieman sattui mutta kun oikein kunnolla ponnistin niin kipu hävisi.Vauva syntyi klo2.
Mä olin suunnitellut että ebiduraalin otan tai jonkun muun lääkkeen mutta ei siinä mitään ehtinyt saada ja näin kun sitä muistelee niin ei sitä oli edes tarvinnut.
Vielä tuosta että mä makasin sängyllä ja vaan keskityin hengittää niiden supistusten tahdissa.Ilokaasua en naukannut eikä kukaan saanut muhun koskea.Oikein hyvät muistot jäi.
fiiniksi: " Totuushan kuitenkin on, ettei ilokaasu ole luonnonmukainen kivunlievitysaine, koska sitä ei taida kasvaa puissa :P"
:D :D
Mulla ei itselläni ole kokemusta ilokaasusta, mutta jotenkin miellän sen mielessäni, jos en lääkkeeksi, niin jonkin sortin " huumeksi" kuitenkin. Ja eikös se teho justiinsa perustu siihen pöpperöiseen, supistuksista etäännyttävään, oloon?
Omassa kotisynnytyksessäni viime kesänä, oli ihanaa mm. se, ettei missään vaiheessa tullut mitenkään pöpperöinen olo, vaan olin aistit auki, äärimmileen virittyneinä, koko synnytyksen ajan.
Levinia, todella ikävää, että esikoisesi synnytyskokemus oli noin " autoritäärinen" ja yksinäinen. Tällaisia kun kuulee, ja kuulee usein, tulee tosi v#ttuuntunut olo. Nykyinen liukuhihnameininki on sairasta!
Doulahan on muuten hyvänä apuna myös sairaalasynnytyksissä, jolloin hän toimii myös. synnyttäjän " asianajajana" ... tällöin liukuhihnalla työskentelevät joutuvat hetkeksi heräämään siitä " massatuotannosta" ja miettimään ja perustelemaan jokaisen toimenpiteen välttämättömyyden. Tällöin voidaan välttää turhat toimenpidekierteet ja synnyttäjä saa rauhassa keskittyä itse asiaan.
Lääketieteellinen kivunlievityshän se on, mutta sitä voi säädellä. Supistusten voimistuessa meinaa hengitysharjoitukset unohtua, mutta maskin avulla pysyy, jotenkin helpommin rytmissä. Kun kaasusta meinasi mennnä taju, kätilö laittoi ilokaasun kiinni ja sanoi että ota pelkkää hapea (kaasu sekin). ilokaasun määrää voi siis vaihdella.Happen hönkäily supistusten välissä auttoi hengityksen rytmittämisessä ja oli mielestäni hyvä vaikkei pöhnäinen olo tullutkaan.
Kretukka
Minä olen alkanut " kouluttaa" miestä jo nyt synnytykseen. Kertonut näistä kivunlievitysmenetelmistä ja hän on ollut aiemminkin tietoinen näkökannoistani lääkkeisiin ja aikoinaan yllätyksekseni huomasin, että hänkin ajattelee samalla tavoin.
Niin tosiaan, ne joilla mies on mukaan lähdössä luomusynnytykseen, on hyvä, että mieskin on sitten tietoinen asioitten kulusta ja tietää että puudutuksia ei olla ottamassa, JOS sattuisi vastaan ymmärtämätön kätilö tms. Oman puolison tukihan on yksi tärkeimpiä tekijöitä.
Koen myös vahvuudeksi sen, että olen itsekin hoitoalalla, jolloin on ainakin vähän jotain kuvaa noista asioista, joskaan ei tuosta synnytyssalista, mutta esim. potilaan/asiakkaan oikeuksista ja asiakaslähtöisyydestä toiminnassa. Eli ne, jotka ovat kertoneet ikäviä kokemuksia kätilöistä tai muista hoitajista - niillä " ammattihenkilökuntalaisilla" ei ole ollut ammattitaito ihan kohdillaan.
shangsa:
Doulahan on muuten hyvänä apuna myös sairaalasynnytyksissä, jolloin hän toimii myös. synnyttäjän " asianajajana" ... tällöin liukuhihnalla työskentelevät joutuvat hetkeksi heräämään siitä " massatuotannosta" ja miettimään ja perustelemaan jokaisen toimenpiteen välttämättömyyden. Tällöin voidaan välttää turhat toimenpidekierteet ja synnyttäjä saa rauhassa keskittyä itse asiaan.
Ihmiset reagoivat ilokaasuun eri tavalla: joillekin tulee pöhnäisyyttä, joillekin pahoinvointia. Mulla ilokaasu ei vaikuttanut mitään muuta kuin että se vei alkuvaiheen supistuksista pahimman terän, " katkaisi piikin" . Ei se todellakaan etäännyttänyt supistuksista, päinvastoin piti skarppina seurata tuntemuksiaan, jotta osasi henkäistä ilokaasua just oikealla hetkellä.
shangsa:
Mulla ei itselläni ole kokemusta ilokaasusta, mutta jotenkin miellän sen mielessäni, jos en lääkkeeksi, niin jonkin sortin " huumeksi" kuitenkin. Ja eikös se teho justiinsa perustu siihen pöpperöiseen, supistuksista etäännyttävään, oloon?
Esikoisen synnytyksessä hönkäilin ilokaasua, ja minusta jo se, että sain pitää maskista kiinni (kouristuksen omaisesti) ja _itse_ tehdä jotain, myös päätöksen milloin sen hönkäni otan, auttoi minua. Sain siis jonkinlaisen tunteen että kyllä se olen _minä_ joka tässä synnytyn ja olen kontrollissa.
En tarkoita että olisn kontrollifriikki, vaan juuri sen liukuhihnan vastaan pullikoija, halusin olla oman synnytykseni subjekti eikä tahdoton objekti jolle tehdään toimenpiteitä. Ymmärsiköhän kukaan...?
Muistan kuulleeni, että joku äiti oli kieltäytynyt irrottamasta otettaan ilokaasumaskista, josta veteli kaasua raivokkaasti, vaikka kätilö oli jo toppuutellut, oli kai ollut jo aika pöhnässä ja pahoinvoiva äiti. Fiksu kätilö oli sitten antanut äidin pitää maskinsa, mutta irrottanut letkun säiliöstä välillä.... ;-)
Minäkin lasken ilokaasun lääkkeettömiin kivunlievityksiin, koska siinä ei kulkeudu vauvaan mitään, ja ilokaasun (pöhnäisetkin) sivuvaikutukset lakkaa heti pian kun sen nauttimsen lopettaa.
Tässä on ollut vaan negatiivista noista rakkuloista. Minun synnytyksessä ne olivat ratkaisevassa roolissa. Ennen synnytystä olin ajatellut, ettei minun selkää millään piikeillä ronkita (ei epiduraalia tai vesirakkuloita).
Kun avautumisvaihetta oli takana useita tunteja (yli 10 h) ja olin juuri tullut pettyneenä pois suihkusta, suihkusta en siis siinä kohtaa saanut minkäänlaista apua, kätilö ehdotti rakkuloita. Kivut yltyi ja entiset keinot tuntui turhilta (lantion pyörittelyt, hierominen, kaurapussit). Suostuin niitä kokeilemaan. Laittaminen sattui ihan PERSKUTISTI (taisin kirota), mutta olo oli heti seuraavasta supistuksesta paaaljon helpompi. Minulle tökättiin neljä pallukkaa riviin selkäpuolelle.
Ensimmäinen setti auttoin tunnin verran ja toinen setti alle puoli tuntia. Rakkuloiden ajoitus osui nappiin, sillä tuona aikana tapahtui kaikista rajuin avautuminen. Rakkuloiden ja ilokaasun ansiosta pystyin rentoutumaan todella hyvin. Supistusten välillä olin rentona kuin riepu terapiapalloa vasten lattialla kontallaan. Rakkuloiden laitosta 2 tunnin päästä alkoi ponnistusvaihe.
Olen kuullut, että rakkuloiden teho riippuu siitä, missä kipu tuntuu. Minulla kivut oli pääasia selässä ja se kipu katosi kokonaan. Mahapuolella olleet tuntemukset säilyivät ennallaan ja paineen tunne häntäluussa samoin. Rakkuloita voi laittaa mahapuolellekin.
Emilynille: Minäkin valmensin miestä, mutta olin niin onnekas, ettei hänen tarvinnut " puolustaa" minua kertaakaan. Päinvastoin, kätilö oli fantastinen!
Titi
251102:
Minäkin lasken ilokaasun lääkkeettömiin kivunlievityksiin, koska siinä ei kulkeudu vauvaan mitään
mikä toimikin hyvin, mutta sitten se otettiin pois (ensin vähennettiin kaasun määrää) koska vauva muuttui sen aikana " liian uneliaaksi" . Mistähän tämä johtuu jos siitä ei kulkeudu vauvaan mitään?
Asia on vähän jäänyt vaivaamaan sillä lopun synnytystä pyysin maskia takaisin monta kertaa ;-), mutta en sitä, enkä muutakaan kivunlievitystä, saanut :-/.
Olisi mielenkiintoista kuulla mistä tuo vauvan uneliaisuus johtui. Kun kaikkialla ja aina sanotaan, että ilokaasu ei yksinkertaisesti ehdi kulkeutua vauvaan, se poistuu keuhkojen kautta niin nopeasti. Kyllähän sen itsekin huomasi, että jo supistusten välissä oma pää selkisi ihan täysin, kunnes taas seuraava oli aluillaan...
JOs siis jollakulla on tietoa mistä moinen voisi johtua, niin olisi mielenkiintoista tietää.
Eeelf:
251102:
Minäkin lasken ilokaasun lääkkeettömiin kivunlievityksiin, koska siinä ei kulkeudu vauvaan mitäänmikä toimikin hyvin, mutta sitten se otettiin pois (ensin vähennettiin kaasun määrää) koska vauva muuttui sen aikana " liian uneliaaksi" . Mistähän tämä johtuu jos siitä ei kulkeudu vauvaan mitään?
Asia on vähän jäänyt vaivaamaan sillä lopun synnytystä pyysin maskia takaisin monta kertaa ;-), mutta en sitä, enkä muutakaan kivunlievitystä, saanut :-/.
Asun Kreikassa ja taalla ei siina sairaalassa, jossa ensimmaisen lapsen synnytytin (2001) ollut edes mahdollista saada MITAAN kivunlievitysta, siis ei myoskaan suihkuja, aquarakkuloita tms. Synnytykseni oli helppo ja nopea (1,5 tuntia) ja sita vahan " vauhditettiin" tipalla. En vaita ettei sattunut, mutta kipu oli siedettavissa. Henkista tukea tosin oli paikalla koko ajan, lapsen isa ja gynekologini seka 2 katiloa. Nyt odotan toista (rv 31) ja vaikka talla kertaa synnytan yksityisella klinikalla ja epiduraali olisi mahdollista, en halua tallakaan kertaa mitaan laakitysta. Haluan pitaa ajatuksen kirkkaana ja olla tilanteen tasalla enka myoskaan kuormittaa vauvaa millaan laakkeella. Jokainen kuitenkin valitkoon itselleen sen lievityksen mika tuntuu parhaalta, silla ei ole vain yhta " parasta" tapaa.
En tiedä varmasti, mutta voihan olla, että jos liikaa ilokaasua nappaa, alkaa tulla hapen tarve.
Omassa synnytyksessäni vauvalla oli ponnistusvaiheen alkaessa ja sen aikana syviä supistuksen aikaisia sydänäänilaskuja, ja mulle tyrkättiin happimaski naamalle.
Eeelf:
mikä toimikin hyvin, mutta sitten se otettiin pois (ensin vähennettiin kaasun määrää) koska vauva muuttui sen aikana " liian uneliaaksi" . Mistähän tämä johtuu jos siitä ei kulkeudu vauvaan mitään?Asia on vähän jäänyt vaivaamaan sillä lopun synnytystä pyysin maskia takaisin monta kertaa ;-), mutta en sitä, enkä muutakaan kivunlievitystä, saanut :-/.
Ilokaasusta: Minulta ainakin kätilö joutui jossain vaiheessa ottamaan ilokaasumaskin pois sikiön sydänäänien laskun vuoksi. Hapenpuutteesta oli siis kysymys. Olin siinä vaiheessa aika sekaisin ja vetelin ilokaasua kouristuksenomaisesti tauottomiin supistuksiin, joten happea ei tullut missään välissä juuri hengitettyä. Sain sitten hengitettäväksi vähän lisähappeakin toisesta maskista ja aloin " vanhasta tottumuksesta" vedellä sitäkin kuin henkeni edestä, jolloin kätilö joutui samantien ottamaan tuonkin maskin pois, etten hyperventiloisi. Jälkikäteen tilanne naurattaa :).
Aqua-rakkuloista: Minulle noista oli tosi iso apu. Supistuskipu katosi selkäpuolelta kokonaan 1,5 tunniksi laiton jälkeen. Laittaminen tosiaan sattui (minäkin kirosin ääneen), mutta teho oli niin hyvä, että pyysin rakkulat vielä toiseenkin kertaan.
Miehen asenteesta: Minun mieheni lähti ekaan synnytykseen ihan samalla asenteella kuin minäkin, eli ei mitään puudutteita. Kummasti kyllä ääni kellossa muuttui, kun näki miten kovissa kivuissa olin ja kannusti minua ottamaan kohdunkaulanpuudutuksen, mitä nyt jälkikäteen kadun (siitä ei ollut mitään apua ja olen miettinyt olisiko vauva ollut vähemmän unelias syntymän jälkeen ilman tuota puudutetta). Nyt toista synnytystä miettiessämme mies taitaa ajatella, että olen vähän liian hullunrohkea, kun en taaskaan halua puudutteita. Luulen, että vaimon kivun katsominen vierestä voi olla monelle miehelle liikaa. Varsinkin kun kipu voi usein näyttää vierestä pahemmalta kuin onkaan. Ja onhan sekin varmasti usein pelottava kokemus, jos vaimo on oikein syvässä synnytysregressiossa ja kipujen kourissa ja käyttäytyy omituisesti, niin kuin helposti käy.
mukavasta synnytyskokemuksesta! Tuollaisenhan jokainen nainen toivoisi, vai mitä kanssasisaret?
Pisti vain silmään tuo " ilman kivunlievitystä" . Ymmärrän tietenkin että puhuit ilman epiduraalia tai muuta lääkkeellistä kivunlievitystä. Mutta kyllä varmaan sinäkin _jotain_ teit lievittääksesi kipua ja helpottaaksesi oloasi? Ainakin meinitsit miehesi painelleen akupisteitä joita kehuit toimikiksi.
Minulle tulee aina mieleen, jos joku kertoo synnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä, että äiti makaa koko ajan paikallaan selällään, ääntäkään päästämättä ja yksinään.
Eli haluaisin muistuttaa, että sairaalan tarjoamien lääkkeellisten kivunlievitysten (epiduraali-, kohdunkaula-, spinaalipuudutukset jne)lisäksi on olemassa ja äitien käytettävissä joukko sangen tehokkaita kivunlievityskeinoja! Yleisimpiä ei lääkkeellisiä ovat ilokaasu ja aqua-rakkulat, mutta on paljon muitakin:
Rentoutuminen, ja siihen tähtäävät " toimenpiteet" ovat tärkeimpiä kivunlievittäjiä:
vesi (suihku tai amme),
hieronta (tavallinen hieronta, akupisteet joita on sekä rentoutus- että kipupisteitä),
lämpö- tai kylmäpakkaukset (kauratyynyt, jäägeelipussit jne),
liikkuminen (pystyasennot, lantion pyöritys, jumppapallo jne),
äänen käyttö (rento kaulan alue ääntä tuottaessa rentouttaa myös lantion lihaksia, ja toiset äidit saavat valtavasti voimaa huudostaan)
mielikuvat, oma hallinnan tunne (ettei ole paniikissa),luontaishoidot (magneetit, homeopatia, aromaterapia jne)
tukihenkilön läsnäolo ja kannustus auttavat äitiä kestämään kipuaan
Varmasti on vielä muitakin lääkkeettömiä kivunlievityksiä, mutta tässä muutama.
Mistäs nuo kipupisteet löytää? :) Täytyypä tutustua tuohon akupunktioonkin, josko sitä voi jotenkin toteuttaa kotikonstein.
Näinhän se on, että ei ne kivut automaattisesti ole mitään pahinta kipua mitä on koskaan kokenut - monet ovat sanoneet, että vastanneet kuukaustiskipuja ja sekin on niin yksilöllistä, itse olen kärsinyt kovistakin menkkakivuista, joten tiedän kyllä miltä se kipu tuntuu.
Liikkeellä olen siis rennoin mielin ja rentoutuksia harjoitellen, lainaus hypnoosirentoutus levyltä " jokainen supistus on miellyttävä kokemus, jokaisella supistuksella rentoudut täysin" :D Tähän tähdätään!
AkuPUNKTIOTA ei voi kotikonstein amatööri toteuttaa, mutta akupisteitä voi painaa tai hieroa. Oletko tutustunut nettisivuun
http://www.babyidea.fi/aidille/akupainanta.html
siellä on vinkkejä (ja kuvia) akupainannasta ja monista muista luonnollisista, lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista synnytyksessä.
En ollut tuohon sivuun tutustunut, nyt olen, kiitokset, mielenkiintoisia asioita ja sivu lisätty suosikkeihin, näitä sitten opiskelemaan :)
Siellähän ne kaikki pisteet olivat esiteltynä. Juuri tuo hartiaseudulla oleva piste oli se, josta synnytys lähti käynnistymään, jota " ei saa painella raskausaikana" .
Tarkoitin otsikollani tosiaan ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Synnytyssalissa lähinnä istuin kiikkutuolissa ja kävin kerran suihkussa. Mies paineli juuri noita pisteitä nilkassa ja kämmenessä sekä reanteen lähettyvillä, kun kivut voimistuivat. Ei tehnyt mieli liikuskella, kokeilla jumppapalloa tai kuunnella musiikkia yms. Oli jotenkin pahoinvoiva olo. Kätilö laittoi aquarakkulat jossain vaiheessa, mutta olivat aivan kauheat! Ensi kerralla ei siis niitäkään. Kaikkea kannattaa varmasti kokeilla, mistä vain juuri itselle uskoo olevan apua.
Mukavaa odotusta!
Justiinsa puhuttiin ASRY:n Tampereen teemaillassa " vaihtoehtoiset kivunlievitysmuodot" tuosta koko " kivunlievitys" käsitteestä, kun moni mieltää sen juuri lääketieteelliseksi.
Siellä sitten ehdotettiin, että mitäs jos ruvettaisiin käyttämään käsitettä " kivunlievitys" hieman laajemmin esim.
KIVUNLIEVITYS=
1. KIVUNLIEVITYS johon kuuluu synnytyshuoneen ilmapiiri, synnyttäjän positiivinen asenne, tuoksut, tukihenkilön ja doulan läsnäolo, kosketus ym.
2. KIVUNHOITO esim. akupainanta/akupunktio, homeopatia, vesi, sauna, kävely, ääntely/ synnytyslaulu ym.
3. LÄÄKKEET ilokaasu ja puudutteet ym.
Jos joku puhuu synnytyksestä " ilman kivunlievitystä" niin sehän kuulostaa kertakaikkisen kamalalta!
Mitä mieltä olette?
Mulla eka on syntynyt Suomessa, viikolla 37 kun vesi tuli yolla(lasillinen) ja lahdin siita ajelemaan sairaalaan kun ei sen kummallisempia supistuksia ollut. Siella tarkastettiin ja jain pariks tunniks tarkkailuun kun ei tuntunut mitaan kummallista- mutta synnytys lahti kuitenkin kayntiin sen aamuyon aikana. Siina sitten oli kaikenmoista; varsinkin muistan yksinaisyyden tunteen kun hoitsuja tuli ja meni muttei kukaan kiinnittany huomiota koviin supistuksiin. Mulla on korkea kipukynnys ja helpottikin lampimassa suihkussa kaynti. Mutta olin jo 5 senttia auki ennenkuin tulivat ' kunnolla' tarkastamaan ja eivat halunneet enaa laittaa epiduraalia. Antoivat niita aqua-rakkuloita: oli jarkyttava kokemus! En pitanyt tunteesta ollenkaan , eika helpottanut mitenkaan. Siina tuli sitten jo laakarikin ja vaadin etta antaa jotain kipuihin! Kun huomasivat lapsen sydanaanten heikentyvan suostuivat kuitenkin epiduraaliin, ihan vaan mua rauhoittaakseni. Mutta oli se jo vaikeeta pysya paikoillaan siina vaiheessa: paras tunne oli keinuttaa itseaan nelinkontin. laakari tuli ja sanoi etta tuon lopetat sitten heti; eikun maate vaan. Ja selkaan sarki kuin olisi kahtia revitty. Epiduraali lopetti sitten supistukset ja aloin olla niin vasynytkin etten jaksanu edes aatella ponnistamista! Viela kun lapsi tarjosi sivupaataan ulostullessaan - auttoivat silla mika lie imurillaan(sori, ei tuu suomenkielinen nimi nyt mieleen) kaikenhuipuks' huone tuli tayteen kandeja, ne kysys kylla lupaa ensin; mutten tajunnu niita koko lastillista tulevan -ole siina sitten jalat auki kun kaikkien sormet on tutkimassa! Lopulta tytto syntyi sitten terveena hiukan sinisena, mutta itse koin jalkipaleltumiset ja tarinat myos vahvasti. Kylla se siita, seuraavissa synnytyksissani(ulkomailla) en ehtinyt millekaan laakityksille, olin kotona viimeiseen asti, etta autossa oli jo vaikea istua! Kuumassa suihkussa kotona on paljon mukavampi olla ja auttaa paljon aukenemisvaiheessa. noista aku-jutuista en oo kuullutkaan; seuraavalle kerralle tarkeita, kiitoksia.