Onko aina väärin erota, jos on perheellinen?

Eli miehesi näkökulmasta: Et anna seksiä, et arvosta. Vietät paljon aikaasi muiden kanssa kuin hänen. Laitat kaiken hänen syykseen.

Parisuhteessa on kaksi osapuolta, jos olet tyytymätön, tee oikeasti töitä sen eteen äläkä valita että kaikki johtuu miehestäsi.

Onko tuo se parisuhde-malli minkä tahdot välittää lapsillesi?

Lapset mitään parisuhdemallia tarvitse, vaan kaksi aikuista jotka kunnioittavat toisiaan. Ap ei sitä tee.

Vierailija kirjoitti:

Eli miehesi näkökulmasta: Et anna seksiä, et arvosta. Vietät paljon aikaasi muiden kanssa kuin hänen. Laitat kaiken hänen syykseen.

Parisuhteessa on kaksi osapuolta, jos olet tyytymätön, tee oikeasti töitä sen eteen äläkä valita että kaikki johtuu miehestäsi.

Takana on 16 yhteistä vuotta. Voin kertoa, että vaivaa olen nähnyt! Olen järjestänyt mukavaa yhteistä aikaa, hemmotellut, koittanut keskustella asioista ja ymmärtää, tullut vastaan, katsonut monenlaista läpi sormien. Kaikesta yrittämisestä huolimatta mies ei ole koskaan pyrkinyt tekemään samaa minulle. Suhteeseen tarvitaan todellakin kaksi tasavertaista kumppania! Jos näin ei kuitenkaan ole kaikesta yrittämisestä huolimatta niin...?

Ehdotus: Keskustelu asiasta ja omista tunteista puolison kanssa ja sen jälkeen pariterapia?

Ja itse kysymykseen: Ei ole eroaminen aina väärin, mutta jos väkivaltaa, päihteitä ja kroonista pettämistä tai muuta isoa häikkää ei ole ja on pienet lapset, jotka erosta varmasti tulevat kärsimään, kannattaa ennen lopulllista päätöstä koittaa parannella asioita vaikka ammattilaisen avustuksella. Aina ei sekään auta, mutta silloin voi erota vähän paremmilla perusteilla. Ja ehkäpä sitten eron sattuessa ei niin suurella todennäköisyydellä siirrä samoja ongelmia ja vuorovaikutuskuvioita seuraavaan suhteeseen, kun niitä on kunnolla terapiassa puitu. Kannattaa muistaa myös, että taloudellinen köyhtyminen seuraa lähes aina avioeroa. Kyse ei varmasti ole kaikkein tärkein kellekään, mutta hankaloittaa elämää, niin aikuisten kuin lasten, huomattavasti. Lisäksi kerran eronneilla on huomattavasti suurempi riski uuteen avioeroon myöhemmin kuin kertaalleen naimisissa olevilla. Ehkä ongelmat siirtyvät tuolloin uuteen suhteeseen tai sitten uusperhekuviot vaan ovat liian kuormittavia.

Muistutan myös, että pikkulapsivaihe on aina poikkeusaikaa elämässä, ei stabiili tilanne. Lapset kasvavat ja paineet helpottavat ja joskus sen puolison voi löytää uudelleen ja parisuhdeajalle on enemmän tilaa elämässä. Voimia joka tapauksessa sinulle, mihin tahansa ratkaisuun päädytkin.

Hullut taas vastailemassa aiempien kommenttien perusteella...

Ap on fiksu nainen eikä halua enää olla tekemisissä halveksuvan miehensä kanssa. Sinuna ap lähtisin, ihan selvä tilanne. Nyt huonon parisuhteen malli siirtyy lapsille entistä tehokkaammin, haluatko esim. tyttäresi valitsevan häntä halveksuvan miehen itselleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli miehesi näkökulmasta: Et anna seksiä, et arvosta. Vietät paljon aikaasi muiden kanssa kuin hänen. Laitat kaiken hänen syykseen.

Parisuhteessa on kaksi osapuolta, jos olet tyytymätön, tee oikeasti töitä sen eteen äläkä valita että kaikki johtuu miehestäsi.

Takana on 16 yhteistä vuotta. Voin kertoa, että vaivaa olen nähnyt! Olen järjestänyt mukavaa yhteistä aikaa, hemmotellut, koittanut keskustella asioista ja ymmärtää, tullut vastaan, katsonut monenlaista läpi sormien. Kaikesta yrittämisestä huolimatta mies ei ole koskaan pyrkinyt tekemään samaa minulle. Suhteeseen tarvitaan todellakin kaksi tasavertaista kumppania! Jos näin ei kuitenkaan ole kaikesta yrittämisestä huolimatta niin...?

Toista ei voi muuttaa. Ainoa mitä voit tehdä on olla itse sellainen kuin haluat olla parisuhteessa. Oliko miehesi arvosteleva halveksuva myös silloin kun hemmottelit ja järjestit mukavaa yhteistä aikaa?

Eroa vaan, se on ihan hyvästä.

Vierailija kirjoitti:

Eli miehesi näkökulmasta: Et anna seksiä, et arvosta. Vietät paljon aikaasi muiden kanssa kuin hänen. Laitat kaiken hänen syykseen.

Parisuhteessa on kaksi osapuolta, jos olet tyytymätön, tee oikeasti töitä sen eteen äläkä valita että kaikki johtuu miehestäsi.

Hassua mutta mä sain ihan eri kuvan - mies ei halua/jaksa seksiä eikä arvosta, halveksii ja kohtelee alentuvasti.

Miksi jäädä tuollaiseen liittoon?

Itse erosin aikoinaan perushyvästä liitosta josta puuttui "vain" avoin rakkaus ja läheisyys ja toisen arvostaminen. Ei ollut pettämistä tai muita ongelmia. Halusin parempaa niin itselleni kuin lapsillenikin, en todellakaan halunnut siirtää pojalleni mallia jossa nainen on vain hellan jatke ja koirasta seuraava (alaspäin)

Näin jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä ratkaisu kaikkien osalta. Meillä on jo 20v ollut uusperhe jossa kaikkia (myös naista) arvostetaan ja rakastetaan avoimesti, hyväksytään ja kunnioitetaan. Molemminpuolinen rakkaus ja arvostus heijastuu myös sänkyyn, läheisyyttä ja seksiä on runsaasti ja tyydyttävästi:)

On oikein erota JOS kaikki mahdollinen on tehty. Erota ei kuitenkaan pidä heppoisin perustein.

Olen itse avioero perheestä, tuosta ajasta on kyllä jotain + / - 28 vuotta aikaa, ja voin sanoa että suurempaa helvettiä ei elämässä ole ollut kun omien vanhempien huono liitto ja kuinka se kaikki pas*a purkautui koko perheeseen ja meihin lapsiinkin. Se oli onnen ja ilon päivä kun isä muutti pois, talo rauhoittui, painostava ilmapiiri laukesi. Tuntui että saa vihdoin hengittää. Siitäkin huolimatta että jäljelle jäi tympääntynyt ja välinpitämätön "äiti". Loppuen lopuksi muutin kotoa pois 16 vuotiaana, ja edelleen 40 vuotiaana pelkkä ajatus lapsuudenperheestä saa ahdistamaan ja pahasti.

Pariterapiaan mies ei lähde, yrittänyt olen sitäkin. Lapset tänä vuonna 14.12 ja 6 eli ei ihan pieniä enää.

Tuota talousasiaa en sinänsä arvota kärkeen. Mitään luksuselämää ei olla vietetty tähänkään saakka, joten eiköhän tässä tulevaisuudessakin pärjää. Olen normaali työssä käyvä äiti, jolla talous kyllä pysynyt aina hallussa. Edelleenkään vastuu lasten elättämisestä ja huolehtimisesta on molemmilla vanhemmilla.

Kerrotko ap siitä ihastuksestasi, eli oikeasta syystä miksi haluat erota.

Vierailija kirjoitti:

Pariterapiaan mies ei lähde, yrittänyt olen sitäkin. Lapset tänä vuonna 14.12 ja 6 eli ei ihan pieniä enää.

Tuota talousasiaa en sinänsä arvota kärkeen. Mitään luksuselämää ei olla vietetty tähänkään saakka, joten eiköhän tässä tulevaisuudessakin pärjää. Olen normaali työssä käyvä äiti, jolla talous kyllä pysynyt aina hallussa. Edelleenkään vastuu lasten elättämisestä ja huolehtimisesta on molemmilla vanhemmilla.

Totta kai eron jälkeen lasten elättäminen on molempien vastuulla, mutta te molemmat joudutte hankkimaan asunnot, jonne vanhempi ja kolme lasta mahtuvat elämään ja maksamaan kumpikin yksin ne asunnot. Mahdollinen työttömyys iskee kahden aikuisen taloutta pahemmin yksinhuoltajiin. Jos palkat ovat hyvät ja säästössä on rahaa, niin riskit ovat toki pienemmät.

Kylläpä täällä aikuiset pitää lapsia tyhminä. Lapset aistivat myrkyllisen ilmapiirin ja selviävät aivan mainiosti erosta kunhan vain saavat viettää eron jälkeen aikaa molempien vanhempien kanssa jos niin haluavat. Järkyttävää jos parilla on oikeus erota vain jos on väkivaltaa tms! Pettämisenkin jälkeen vaimon olisi laitettava leuka rintaan ja rakastettava! Oksettavaa! Jos kumpikaan osapuoli ei ole onnellinen, eikä molemmat aktiivisesti yritä parantaa omaa käytöstään niin moro - Ei tarvitse liittoon jäädä. Toki nyt ensin puhut sille miehellesi ja kerrot miten koet asiat ja kuulet hänen mielipiteensä miten asia pitäisi hoitaa. Jos ette saa rakentavaa ratkaisua aikaan niin älä tuhlaa elämääsi tuollaisen ukon kanssa.

En tiedä mikä eroamisesta tekisi väärää, mutta ajattelen että usein olisi parempiakin vaihtoehtoja etenkin jos suhde muuttuu väljähtäneeksi. On myös tilanteita joissa ero on lapsiperheessäkin se paras ja käytännössä ainut hyvä vaihtoehto.

Ai, että lapset selviävät ihan mainiosti erosta. Ei todellakaan. Itsekkäästi erotaan liian usein (poislukien alkoholismi, mt-ongelmat, väkivalta). Oma seksielämä ajaa lasten henkisen hyvinvoinnin ja turvallisuudentunteen edelle

Vierailija kirjoitti:

Eli miehesi näkökulmasta: Et anna seksiä, et arvosta. Vietät paljon aikaasi muiden kanssa kuin hänen. Laitat kaiken hänen syykseen.

Parisuhteessa on kaksi osapuolta, jos olet tyytymätön, tee oikeasti töitä sen eteen äläkä valita että kaikki johtuu miehestäsi.

Et voi yksin korjata parisuhdetta jos toinen ei halua . On aina helppo syyttää molempia,mutta ei se aina niin mene. Jos toinen vain halveksii, eikä arvosta,eikä laita tikkua ristiin suhteen eteen ,ei siinä toisen ponnistelut auta. Silloin on parempi erota ja elää yksin/lasten kanssa  parempaa elämää. Kyllä ero ehdottomasti joskus on ainoa oikea ratkaisu. Kuten tässä AP:n tapauksessa varmaan olisi.

Vierailija kirjoitti:

Pariterapiaan mies ei lähde, yrittänyt olen sitäkin. Lapset tänä vuonna 14.12 ja 6 eli ei ihan pieniä enää.

Tuota talousasiaa en sinänsä arvota kärkeen. Mitään luksuselämää ei olla vietetty tähänkään saakka, joten eiköhän tässä tulevaisuudessakin pärjää. Olen normaali työssä käyvä äiti, jolla talous kyllä pysynyt aina hallussa. Edelleenkään vastuu lasten elättämisestä ja huolehtimisesta on molemmilla vanhemmilla.

Oletko ilmaissut miehelle, että tilanne on nyt ota tai jätä ja vakava? Oletko esittänyt asian niin, että otat eron heti tai lähdette terapiaan?

Minä yritin ylläpitää huonoa avioliittoa kasassa "lasten vuoksi" vaikka koko perhe voi todella huonosti. Eroaminen pelotti ja mielestäni ihmiset erosivat liian herkästi. Mutta yksin on vähän vaikea saada sitä liittoa toimimaan kun puoliso ei näe omassa toiminnassaan mitään parannettavaa. Olisinpa eronnut jo aiemmin. Nyt meillä on lasten kanssa mukava elämä ja kotona on lämmin tunnelma. Lasten isä on samanlainen änkyrä kuin aiemminkin mutta onneksi hänen kanssaan ei tarvitse enää jakaa kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pariterapiaan mies ei lähde, yrittänyt olen sitäkin. Lapset tänä vuonna 14.12 ja 6 eli ei ihan pieniä enää.

Tuota talousasiaa en sinänsä arvota kärkeen. Mitään luksuselämää ei olla vietetty tähänkään saakka, joten eiköhän tässä tulevaisuudessakin pärjää. Olen normaali työssä käyvä äiti, jolla talous kyllä pysynyt aina hallussa. Edelleenkään vastuu lasten elättämisestä ja huolehtimisesta on molemmilla vanhemmilla.

Oletko ilmaissut miehelle, että tilanne on nyt ota tai jätä ja vakava? Oletko esittänyt asian niin, että otat eron heti tai lähdette terapiaan?

Olen jo vuoden alussa "nostanut kissan pöydälle". Tapahtui niin, että mies skarppasi kotitöissä ja osallistumisessa reilun viikon ja nyt taas makaa petin pohjalla illat ja sanoo kärkeviä kommenttejaan minulle. Oli nimenomaan puhe erosta ellei nyt aleta tekemään tämän yhteisen asian eteen jotain. Minua ei arvosta edelleen yhtään, ei koita hoitaa parisuhdetta muuten. Ja minä en en yksin siihen ala, en jaksa kannatella perhettämme enää.

Olen töissä sh:na, joten työttömyys tuskin uhkaa minua tämän elämän aikana... Eli se ei tule ainakaan taloutta kaatamaan. Asunnoksi riittää ihan vaikka kolmio, en tarvi edustuslukaalia. Mutta ihmisarvoisen elämän tarvin.