Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Naapurin auto aiheuttaa melusaastetta

Vierailija
03.02.2016 |

Naapuritalon parkkipaikalle on ilmestynyt auto, joka on suunnilleen viikon verran pitänyt korvia raastavaa melua, koska sen varashälytin laukeaa jostain syystä jatkuvasti päälle. Ei tiedetä onko auto ollut paikalla pidempään, mutta melu havaittiin vasta vajaa viikko sitten. Tästä on isoa häiriötä erityisesti aamuöisin ja aamuisin, kun siihen meteliin sitten herää useampaankin otteeseen, mutta samaa voi kuulua muuhunkin aikaan vuorokaudesta. Joskus se ääni saattaa kestää yli kymmenen sekuntia putkeen, joskus vähemmän. Kyse ei ole edes siitä että olisin herkkäuninen, myös oikeasti sikeäuninen mieheni on sanonut heränneensä siihen ääneen. Melu kuuluu hyvin myös muihin kerrostalon asuntoihin, ja yksi naapuri kertoi, että tosi kiva hänen yövuoroissä työskentelevän miehensä yrittää aamuisin nukkua, kun silloin se ääni toistuu kymmenen minuutin tai vain muutaman minuutin välein, ja se varashälyttimen ääni muistuttaa tosi kovaa ja ärsyttävää herätyskellon ääntä.

Ongelma on, ettei oikein tiedetä miten asialle voisi tehdä mitään, eikä edes sitä, kuka auton omistaa ja tietääkö omistaja autonsa aiheuttamasta melusta. Parkkipaikka on eri taloyhtiön (jonka talo on vähän kauempana parkkipaikasta kuin tämä meidän, eli ääni ei välttämättä kuulu samalla tavalla kunnolla kaikkiin sen asuntoihin) ja auto siirtokilvissä.

Toisaalta tuntuu liioitellulta tehdä rikosilmoitusta vaikka tuskin tommosessa asiassa minnekään käräjille asti päätyisi, ja toisaalta ärsyttää kun ollaan ilmeisesti kaikki niin sulkeutuneita suomalaisia, että kärsitään vaan itseksemme kiukutellen eikä kukaan tee asian parantamiseksi mitään. Mutta en myöskään pidemmän päälle jaksaisi jatkuvasti katkeilevia yöunia.

Miten toimisitte samassa tilanteessa?

Kommentit (23)

Vierailija
21/23 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Henkilölle "ilkivallan uhri, viesti numero 20":

Olet varmaan ihan itse naarmuttanut autoasi ja nyt syytät naapureita. Hälyttimesi osto oli siis alunperinkin aiheetonta.

Jos tälläinen terrorismi on yleistä teillä varashälyttimen omistajilla, en pode huonoa omaa vaikka repiä sivupeili irti joka autosta, jossa hälytin vinkunut useita päiviä?

No palataan asiaan. Jos soittaa hätänumeroon 112 ja kertoo rekisterinumeron, soittavatko auton omistajalle??

Onko hyvä ajatus selvittää maksullisesta palvelusta auton omistaja rekkarin perusteella ja sitten soittaa ovikelloa kolmelta aamuyöstä, mikäli idioottiautoilijan hälytin valvottaa minua siihen aikaan?

Jos asuisin vuokraslummissa, esim. HEKA Helsingin kaupungin vuokra-asunto, olisinko yhteydessä isännöitsijään vai mihin tahoon?

Vierailija
22/23 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilkivallan Uhri kirjoitti:

Tuo muiden autoista vinkuminen on niin idioottimaista, ellei ensin selvitä asiaa.

Itselläni on myös todella herkkä ebay-hälytin, joka joskus antaa vääriä hälytyksiä.

Ei mahda kovin arvokas olla autosi, kun huuhaa-hälytinkin tilattu jostain Kiinan hikipajalta.

Hui, oikein lumeen piirretty tekstiä kun et ole talvisin turhaan poistanut lumia romusi päältä, kun ei se kesäautoromu lähtisi talvella käyntiin kuitenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/23 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun auto aiheuttaa useita haittoja. Melu ja savu vähäisimpinä. Se ei saamari kelpaa varkaille, tulelle eikä vakuutusyhtiölle. Ajaminen on kokemus jossa taatusti tuntee elävänsä. Vähän samaa kuin benji tai laskuvarjo hypyssä tuntee. 

Katsatushenkilö sai siitä stressin. Kysyi auton merkkiä mitä en tiedä. Ei tiedä sekään ja kielsi tulemasta sinne uudestaan. Mutta on se silti mahtava auto. Aina ihan joka paikassa saa etuajo-oikeuden. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kaksi