opettaja virkavapaalla - voiko opiskelijan valmistuminen viivästyä sen takia? (amk)
Minulla on nyt tässä sellanen kinkkinen tilanne, että minulta puuttuu muutama opintopiste erään opettajan kurssista. Yritin tavoitella sähköpostitse/puhelimitse kyseistä opettajaa kahden viikon ajan ja viimein hän vastasi, kahden viikon jälkeen, että on jäämässä virkavapaalle. Tämä kyseinen opettaja sattuu olemaan aineen vastuuopettaja.
mitä sanoo laki tällaisissa tilanteissa? Pitääkö minun odottaa opettajaa virkavapaalta ja viivyttää omia opintojani sen takia?
Kommentit (33)
Onhan se oikein ihmisille, että jäävät odottamaan papereita moneksi kuukaudeksi ja sen takia työnsaanti viivästyy. Siinähän on aika masentua ja sehän vasta yhteiskunnalle onkin hyödyksi, että ihmsistä tulee työkyvyttömiä jo ennen mahdollista työuraa. Toki tärkeintä on, että opettajat saavat vastata sähköposteihin muutaman viikon viiveellä ja kertoa sitten yllätyksenä, että jäämpä tässä virkavapaalle, enkä ole käytettävissä pitkään aikaan.
Mutta joo, tosiaan ihan oikein opiskelijoille, jos joskus on jäänyt yksi essee tai whatever palauttamatta, että siitä rangaistaan sitten tällaisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virkavapaalle ei voi jäädä, jos ei ole sijaista.
Kyllä virkavapaalle voi jäädä, vaikka sijaista ei palkattaisi. VUOROTTELUvapaalle sen sijaan ei voi jäädä.
Koululla on kuitenkin velvollisuus järjetää joku hoitamaan myös virkavapaalle jäävän työt, joten ap ottaa yhteyttä siihen, hlöön, jolle työt on siirretty - eli joka nimetään vastaamaan k.o. opintkohdasta virkavapaan ajaksi. Näin homma järjestyy - paitsi jos kyse tosiaan on jostain suorituksesta, joka olisi pitänyt hoitaa joskus vuonna nakki ja kivi eikä k.o. kohda enää ehkä edes ole opintovaatimuksissa sellaisena kuin silloin oli.
AMKit ja yliopistot eivät itseasiassa saa rahaa valmistuvista, vaan valmistumistavoitteista (tavoitteen ylittämisestä ei makseta mitään ja liikaa valmistuvista voi joskus jopa joutua palauttamaan rahaa), joten sillä tavalla aapeen valmituminen ei hyödytä ketään muuta kuin aapeetä, mutta toki näissä yritetään löytää tie, jolla opiskelijan asiat saadaa kasaan. Mutta JOKU deadline se on kuitenkin pidettävä...
kyllä oppilaiden valmistumisesta saa rahaa..
Kun ei saa. Tämä on kummallinen myytti, jota levittävät opiskelijat, mutta jonka kaikki yliopistojen talousneuvotteluissa koskaan mukana olleet tietävät huuhaaksi. Valmistuneista opiskelijoista ei saa rahaa. Vain siitä saa, että osaa sovittaa valmistuvien määrän siihen, mitä OPM haluaa. Ja se taas voi olla ihan mitä sattuu.
Miten voit väittää tätä myytiksi? Minä ole amk-ope ja tiedän taatusti, että valmistuvista saa rahaa. Se raha suhteutetaan kaikkien muiden amk:jen valmistumisiin, eli siksi ei pysty sanomaan tarkkaa rahasummaa.
Jos sinä olet oikeassa ja minä väärässä, niin sitten meidän koulun rehtori on valehdellut 150 liiketalouden opettajille... Ja sitä en ihan usko.
Teidän rehtori on yksinkertaistanut asioita tai sitten se ei itsekään ymmärrä talousneuvotteluista ihan tarpeeksi. Ei siinä, ne ovat aika monimutkaisia. Homma menee siis oikeasti niin, että ensin yliopistot ilmoittavat, että näin paljon väkeä me arvioimme, että meiltä valmistuu. Sitten opm miettii, onko se sopivasti ja ollaanko siitä valmiita maksamaan. Tässä kuviossa on mukana muidenkin korkeakoulujen saman alan valmistuvat, mutta siinä on mukana myös edellisten vuosien työllisyyslukuja ja (usein aika huonoja) ennusteita työölisyyden tarpeen kehityksestä tulevaisuudessa. JOS opm on sitä mieltä, että teidän arvio vastaa heidän tarvetta ja JOS te tämän jälkeen onnistutte tuottamaan juuri arvionne verran valmistuneita, niin kyllä, homma on hanskassa ja te saatte jokaisesta valmistuneesta rahaa. Tosin te saatte sen kerran vuodessa talousneuvottelujen tuloksena jo sen suunnitelman eli arvion perusteella noin niin kuin etukäteen ja ne valmistuneet tarkastetaan vasta myöhemmin - mutta tasoihin siis menee, jos menee.
JOS taas teiltä tulee enemmän valmistuneita kuin mitä arvioitte, ette saa yhtään ylimääräistä senttiä näistä ylimääräisistä opiskelijoista siinäkään vaiheessa kun valmistuneet tilastoidaan ja katsotaan vartasiko toteutuma suunnitelmaa. Näistä ylimääräisistä valmistuvista ei tule rahaa. Sen sijaan, jos ylimääräisiä on paljon, voi käydä niin, että seuraavalla tulosneuvottelukierroksella opm katsoo tilastoja ja sanoo, että "teiltähän valmistuu liikaa väkeä, ei moiselle väkivmäärälle millään riitä tarvetta yhteiskunnasa: pitää siis pienentää sisäänottoa. ja kun sisäänottoa pienennetään niin toki pitää samalla pienentää myös teidän perusvoimavaroja vähen ja annetaanpa se joko jollekulle, jonka resurssit ei riitä, vaikka nyt Kuopioon, tai uudenaikaisesti johonkin kärkihankkeeseen, vaikka Aalto-yliopistoon." Tästä seuraa, että valmistumistavoitteen ylittämällä korkeakoulu voi jopa menettää rahaa.
Mutta tietenkään teidän rehtori ei voi selittää näin monimutkaista kuviota teille, koska se tarkoittaisi, että olisi piste, jossa teidän ei enää kannata tehdä töitänne. Se olisi työmoraalille huono asia. kannattaa mieluummin antaa niiden ihmisten tasapainoilla tämän kanssa, joiden duuniin se kuuluu - siis reksin itsensä ja talousjohtajan. Mutta noin se silti menee.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se oikein ihmisille, että jäävät odottamaan papereita moneksi kuukaudeksi ja sen takia työnsaanti viivästyy. Siinähän on aika masentua ja sehän vasta yhteiskunnalle onkin hyödyksi, että ihmsistä tulee työkyvyttömiä jo ennen mahdollista työuraa. Toki tärkeintä on, että opettajat saavat vastata sähköposteihin muutaman viikon viiveellä ja kertoa sitten yllätyksenä, että jäämpä tässä virkavapaalle, enkä ole käytettävissä pitkään aikaan.
Mutta joo, tosiaan ihan oikein opiskelijoille, jos joskus on jäänyt yksi essee tai whatever palauttamatta, että siitä rangaistaan sitten tällaisella tavalla.
Sosiaalihuolto myös tykkää maksella tällaisille ihmisille etuuksia. Mutta tärkeintä on, että opettajat saavat olla leuhkoja ja olla vastaamatta sähköposteihin.
Eiköhän olisi koko yhteiskunnan kannalta helpointa ja järkevintä, että joku toinen opettaja katsoisi sen sinun esseen? Eihän tossa ole mitään järkeä, että yhden opettajan takia ihmisen valmistuminen viivästyy ja sitä kautta koko työuran alkaminen. Luulen, että koulussasi tämä ymmärretään. Ota yhteyttä opoosi.
En tiedä amk:sta, mutta yliopistossa opiskelijan valmistuminen voi kyllä viivästyä sen takia, että jokin tietty opintosuoritus puuttuu.
Korkeakoulutus tähtää erikoistumiseen, ja päteviä opettajia ei välttämättä kasva joka oksalla. Jos korkeakoulu on palkannut ulkopuolisen asiantuntijan opettamaan tietyn kurssin vaikkapa joka toinen vuosi, opiskelijoiden pitäisi silloin saada kurssi suoritettua. Aina ilmaantuu näitä, jotka eivät palauta kurssiin liittyviä esseitä tai harjoituksia sovittuun päivään mennessä. Sitten satunnaisena hetkenä esim. kesäkuun alussa ilmoittavat, että he aikovat valmistua ja nyt pitäisi viikon sisään saada opintopisteet tästä kurssista.
Mitä luulette, pyöritteleekö kurssin vetäjä loppuvuoden aikana vain peukaloitaan ja odottelee, että mahtaisiko puuttuvia harjoituksia tippua tarkastettaviksi? Vai saattaako hänellä olla omia, kiireisempiä töitään hoidettavana? Niistä hänelle palkka maksetaan, toisin kuin kauan sitten päättyneen kurssin harjoitustöiden lukemisesta, jotka pitää tehdä omalla ajalla. Asian hoituminen on sellaisissa tapauksissa kokonaan opettajan hyväntahtoisuuden varassa, joten kannattaa olla kohtelias ja ottaa yhteyttä todella hyvissä ajoin.
Kaksi viikkoa pommitat opettajaasi sähköposteilla ja puheluilla. Ei sitten tullut pieneen mieleen jo alkuvaiheessa ottaa yhteys koulun johtajaan tai linjajohtajaan tai samaa ainetta opettavaan opettajaan. Hyvin olisit jo ehtinyt esseesi siihen kahteen viikkoon ehtinyt kirjoittaa ja varmasti olisit ehtinyt löytää sille tarkastajankin.
Minun opetuskokemus on lukiosta ja jos siellä ei kaikkia kurssin suorituksia ole palautettu määräaikaan mennessä ilman pätevää syytä (esim. vaikea sairaus), niin ei niitä odotella loputtomiin, vaan kurssiarvosana lasketaan niin, että palauttamattomista osista lasketaan hylätty ja sehän alentaa kokonaisarvosanaa ainakin yhdellä numerolla. Ohjeet on annettu hyvissä ajoin ja niitä tulee noudattaa. Ei se sen kummempaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virkavapaalle ei voi jäädä, jos ei ole sijaista.
Kyllä virkavapaalle voi jäädä, vaikka sijaista ei palkattaisi. VUOROTTELUvapaalle sen sijaan ei voi jäädä.
Koululla on kuitenkin velvollisuus järjetää joku hoitamaan myös virkavapaalle jäävän työt, joten ap ottaa yhteyttä siihen, hlöön, jolle työt on siirretty - eli joka nimetään vastaamaan k.o. opintkohdasta virkavapaan ajaksi. Näin homma järjestyy - paitsi jos kyse tosiaan on jostain suorituksesta, joka olisi pitänyt hoitaa joskus vuonna nakki ja kivi eikä k.o. kohda enää ehkä edes ole opintovaatimuksissa sellaisena kuin silloin oli.
AMKit ja yliopistot eivät itseasiassa saa rahaa valmistuvista, vaan valmistumistavoitteista (tavoitteen ylittämisestä ei makseta mitään ja liikaa valmistuvista voi joskus jopa joutua palauttamaan rahaa), joten sillä tavalla aapeen valmituminen ei hyödytä ketään muuta kuin aapeetä, mutta toki näissä yritetään löytää tie, jolla opiskelijan asiat saadaa kasaan. Mutta JOKU deadline se on kuitenkin pidettävä...
kyllä oppilaiden valmistumisesta saa rahaa..
Kun ei saa. Tämä on kummallinen myytti, jota levittävät opiskelijat, mutta jonka kaikki yliopistojen talousneuvotteluissa koskaan mukana olleet tietävät huuhaaksi. Valmistuneista opiskelijoista ei saa rahaa. Vain siitä saa, että osaa sovittaa valmistuvien määrän siihen, mitä OPM haluaa. Ja se taas voi olla ihan mitä sattuu.
Miten voit väittää tätä myytiksi? Minä ole amk-ope ja tiedän taatusti, että valmistuvista saa rahaa. Se raha suhteutetaan kaikkien muiden amk:jen valmistumisiin, eli siksi ei pysty sanomaan tarkkaa rahasummaa.
Jos sinä olet oikeassa ja minä väärässä, niin sitten meidän koulun rehtori on valehdellut 150 liiketalouden opettajille... Ja sitä en ihan usko.Teidän rehtori on yksinkertaistanut asioita tai sitten se ei itsekään ymmärrä talousneuvotteluista ihan tarpeeksi. Ei siinä, ne ovat aika monimutkaisia. Homma menee siis oikeasti niin, että ensin yliopistot ilmoittavat, että näin paljon väkeä me arvioimme, että meiltä valmistuu. Sitten opm miettii, onko se sopivasti ja ollaanko siitä valmiita maksamaan. Tässä kuviossa on mukana muidenkin korkeakoulujen saman alan valmistuvat, mutta siinä on mukana myös edellisten vuosien työllisyyslukuja ja (usein aika huonoja) ennusteita työölisyyden tarpeen kehityksestä tulevaisuudessa. JOS opm on sitä mieltä, että teidän arvio vastaa heidän tarvetta ja JOS te tämän jälkeen onnistutte tuottamaan juuri arvionne verran valmistuneita, niin kyllä, homma on hanskassa ja te saatte jokaisesta valmistuneesta rahaa. Tosin te saatte sen kerran vuodessa talousneuvottelujen tuloksena jo sen suunnitelman eli arvion perusteella noin niin kuin etukäteen ja ne valmistuneet tarkastetaan vasta myöhemmin - mutta tasoihin siis menee, jos menee.
JOS taas teiltä tulee enemmän valmistuneita kuin mitä arvioitte, ette saa yhtään ylimääräistä senttiä näistä ylimääräisistä opiskelijoista siinäkään vaiheessa kun valmistuneet tilastoidaan ja katsotaan vartasiko toteutuma suunnitelmaa. Näistä ylimääräisistä valmistuvista ei tule rahaa. Sen sijaan, jos ylimääräisiä on paljon, voi käydä niin, että seuraavalla tulosneuvottelukierroksella opm katsoo tilastoja ja sanoo, että "teiltähän valmistuu liikaa väkeä, ei moiselle väkivmäärälle millään riitä tarvetta yhteiskunnasa: pitää siis pienentää sisäänottoa. ja kun sisäänottoa pienennetään niin toki pitää samalla pienentää myös teidän perusvoimavaroja vähen ja annetaanpa se joko jollekulle, jonka resurssit ei riitä, vaikka nyt Kuopioon, tai uudenaikaisesti johonkin kärkihankkeeseen, vaikka Aalto-yliopistoon." Tästä seuraa, että valmistumistavoitteen ylittämällä korkeakoulu voi jopa menettää rahaa.
Mutta tietenkään teidän rehtori ei voi selittää näin monimutkaista kuviota teille, koska se tarkoittaisi, että olisi piste, jossa teidän ei enää kannata tehdä töitänne. Se olisi työmoraalille huono asia. kannattaa mieluummin antaa niiden ihmisten tasapainoilla tämän kanssa, joiden duuniin se kuuluu - siis reksin itsensä ja talousjohtajan. Mutta noin se silti menee.
Suurin piirtein tämän olen tiennyt. Mutta tuo selventää sen, miksi meidän valmistuvien tavoite on niin korkealla...
Vierailija kirjoitti:
Kaksi viikkoa pommitat opettajaasi sähköposteilla ja puheluilla. Ei sitten tullut pieneen mieleen jo alkuvaiheessa ottaa yhteys koulun johtajaan tai linjajohtajaan tai samaa ainetta opettavaan opettajaan. Hyvin olisit jo ehtinyt esseesi siihen kahteen viikkoon ehtinyt kirjoittaa ja varmasti olisit ehtinyt löytää sille tarkastajankin.
Minun opetuskokemus on lukiosta ja jos siellä ei kaikkia kurssin suorituksia ole palautettu määräaikaan mennessä ilman pätevää syytä (esim. vaikea sairaus), niin ei niitä odotella loputtomiin, vaan kurssiarvosana lasketaan niin, että palauttamattomista osista lasketaan hylätty ja sehän alentaa kokonaisarvosanaa ainakin yhdellä numerolla. Ohjeet on annettu hyvissä ajoin ja niitä tulee noudattaa. Ei se sen kummempaa ole.
no miksi olisi tullut sellaista mieleeni ? Olisiko minun pitänyt ennustaa, että opettaja on lähdössä virkavapaalle? Ja kyllä, olisin todellakin hyvin ehtinyt sen esseen kirjoittaa ja palauttaa, mutta en tosiaan saanut opettajaa kiinni! Viimeisenä työpäivänään hän minulle vihdoinkin ilmoitti, että nyt alkaa virkavapaa. Ja kaiken huippu on se, ettei tätä tyyppiä näkynyt kahden viikon aikana edes koululla. Olisin kyllä mennyt juttelemaan! Samainen opettaja myöhästyy oppitunneilta joka kerta n. 10-15min. Kyllä minä nyt väitän, että tässä on joku toinenkin minun lisäksi unohdellut asioita.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän olisi koko yhteiskunnan kannalta helpointa ja järkevintä, että joku toinen opettaja katsoisi sen sinun esseen? Eihän tossa ole mitään järkeä, että yhden opettajan takia ihmisen valmistuminen viivästyy ja sitä kautta koko työuran alkaminen. Luulen, että koulussasi tämä ymmärretään. Ota yhteyttä opoosi.
Onhan siinä järkeä! Näin erottuvat jyvät akanoista! Näiltä myöhästelijöiltä, verukkein x ei työpaikallakaan voi paljon enempää odottaa. AMK ikäinen on aikuinen, joten sen ei edes odoteta kovin tavoiltaan muuttuvan kun siirtyy työlämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi viikkoa pommitat opettajaasi sähköposteilla ja puheluilla. Ei sitten tullut pieneen mieleen jo alkuvaiheessa ottaa yhteys koulun johtajaan tai linjajohtajaan tai samaa ainetta opettavaan opettajaan. Hyvin olisit jo ehtinyt esseesi siihen kahteen viikkoon ehtinyt kirjoittaa ja varmasti olisit ehtinyt löytää sille tarkastajankin.
Minun opetuskokemus on lukiosta ja jos siellä ei kaikkia kurssin suorituksia ole palautettu määräaikaan mennessä ilman pätevää syytä (esim. vaikea sairaus), niin ei niitä odotella loputtomiin, vaan kurssiarvosana lasketaan niin, että palauttamattomista osista lasketaan hylätty ja sehän alentaa kokonaisarvosanaa ainakin yhdellä numerolla. Ohjeet on annettu hyvissä ajoin ja niitä tulee noudattaa. Ei se sen kummempaa ole.
no miksi olisi tullut sellaista mieleeni ? Olisiko minun pitänyt ennustaa, että opettaja on lähdössä virkavapaalle? Ja kyllä, olisin todellakin hyvin ehtinyt sen esseen kirjoittaa ja palauttaa, mutta en tosiaan saanut opettajaa kiinni! Viimeisenä työpäivänään hän minulle vihdoinkin ilmoitti, että nyt alkaa virkavapaa. Ja kaiken huippu on se, ettei tätä tyyppiä näkynyt kahden viikon aikana edes koululla. Olisin kyllä mennyt juttelemaan! Samainen opettaja myöhästyy oppitunneilta joka kerta n. 10-15min. Kyllä minä nyt väitän, että tässä on joku toinenkin minun lisäksi unohdellut asioita.
kohta joku sanoo, että opettajilla on oikeus myöhästyä tunneilta ja heidän myöhästely on oppilaiden syytä (opettajat ovat joutuneet nääs vastailemaan oppilaiden sähköposteihin ja siksi tulevat myöhässä tunnilla). av-palstalla ei tiedetä, että opettajan palkkaan sisältyy myös suunnitteluaikaa.
Taattua av-laatua. Ap on selkesäti stressaantunut tilanteesta ja ihmiset vaan käyvät vittuilemaan ja viisastelemaan.