Tupakointi raskaana
Onko kellään vaikeuksia luopua tupakasta ,vaikka tietää olevansa raskaana ?
Ahdistus on suuri ja tuntuu ,että kaikki muut ovat pystyneet lopettamaan heti.
Miksi sen pitää olla niin vaikeaa?
Kaikki laastarit ja purkat kokeiltu, myöskin sähkötupakka ja mikään ei auta.
Kommentit (22)
Suurin osa niistä, jotka väittää lopettaneensa tupakoinnin raskausaikana, polttaa salaa ja väittää vaan kaikille lopettaneensa. Minun tutuistani ainakin moni on hehkuttanut sitä, kuinka ovat heti plussatessa lopettaneet, eikä mitään vieroitusoireita ole tullut. Jännästi ne kuitenkin aina alkaa uudestaan polttamaan heti vauvan synnyttyä.
Kysypä nyt itseltäsi, haluatko todella aiheuttaa omalle lapsellesi elinikäisiä terveysongelmia vai vain kärsiä nyt itse niistä jonkin aikaa niistä vieroitusoireista. Sinun tupakkatuskasi ei ole mitään verrattuna siihen tuskaan, jonka aiheutat lapsellesi. Onko kivaa, jos esimerkiksi saat poikalapsen ja kolmenkymmenen vuoden kuluttua sinun poikasi ja tämän vaimosi vihaavat sinua siksi, että olet raskaudenaikaisella tupakoinnillasi vienyt heiltä iäksi mahdollisuuden saada yhteinen biologinen lapsi? Voin kuule kokemuksesta kertoa, että siitä katkeruudesta ei noin vain pääse irti. LOPETAT N-Y-T!
Voit unohtaa kaikki vitamiinit ja terveellisen ruokavalion myös, sillä ei ole mitään merkitystä mitä syöt jos poltat tupakkaa. Koko elimistösi on niin täynnä myrkkyä, ettei se edes huomaa nielemääsi monivitamiinia. Lue kirja, stumppaa tähän ja lopeta heti sen luettuasi. Onnistut kyllä. Mitä menetettävää?
Miltäpä mahtaa niistä äideistä tuntua, joiden lasten kasvukäyrää ihmetellään neuvolassa, käydään lapsen kanssa tutkimuksissa erinäisten kehitysvaiheiden hitauden vuoksi ym. Saattaa siinä omaatuntoa korventaa useampaan otteeseen. Ja miltä sitten tuntuukaan, kun todetaan, että se ja se ongelma johtuu jostakin häiriötekijästä sikiövaiheessa. Miettiikö siinä loppuelämänsä, että johtuuko tupakasta, minäkö se tämän itse aiheutin.
Suosittelen, että hankit realistisen näköisen/kokoisen vauvanuken. Jokainen polttamasi tupakka pitää tumpata tuohon vauvaan. Näin saat oikean kuvan siitä, mitä tuo pieni nautintosi vauvallesi tarkoittaa. Tässä mun vinkki!
Koska se laastarit ja muut ovat vain apukeino. Päätös ja oikea työ tapahtuu pään sisällä. Terv. Plussaamiseen täysin lopettanut.
Vierailija kirjoitti:
Kysypä nyt itseltäsi, haluatko todella aiheuttaa omalle lapsellesi elinikäisiä terveysongelmia vai vain kärsiä nyt itse niistä jonkin aikaa niistä vieroitusoireista. Sinun tupakkatuskasi ei ole mitään verrattuna siihen tuskaan, jonka aiheutat lapsellesi. Onko kivaa, jos esimerkiksi saat poikalapsen ja kolmenkymmenen vuoden kuluttua sinun poikasi ja tämän vaimosi vihaavat sinua siksi, että olet raskaudenaikaisella tupakoinnillasi vienyt heiltä iäksi mahdollisuuden saada yhteinen biologinen lapsi? Voin kuule kokemuksesta kertoa, että siitä katkeruudesta ei noin vain pääse irti. LOPETAT N-Y-T!
Ja tähän siis tähdennys, jos joku ei ymmärtänyt. Me emme pysty saamaan yhteistä lasta siksi, että anoppi tupakoi raskausaikana. Siittiöitä ei muodostu. Kiitos. Välit menneet ikuisesti anoppiin meillä molemmilla.
Mietipä AP tätä.
Joka kerta kun posket lommolla imutat röökiä, kohdussa oleva lapsesi kärsii hapenpuutteesta. Sikiö stressaantuu ja sen kehitys vaarantuu.
Menneinä vuosikymmeninä naiset saattoivat polttaa tupakan, kun sikiöt alkoivat kovasti melskata mahassa. Olivat sitten tyytyväisiä kun saivat vauvan tainnutettua tupakalla.
Haluatko olla niin itsekäs että mieluummin annat syntymättömän lapsesi kärsiä, kuin lopettaisit röökin polton ja hakisit lopettamiseen apua?
Tiesitkö, että aina kun poltat niin vauvasi napanuora puristuu kasaan eikä hän saa henkeä ja tästä hapenpuutteesta johtuen vauvan aivot eivät välttämättä kehity normaalisti kuten ei koko vauvakaan. Olisitko valmis kuristamaan vastasyntynyttä? Teet sitä jo syntymättömälle vauvalle.
Miksi haluat lapsen jos et edes syöpäkääryleitä voi hylätä hänen vuokseen?
Sinun kaltaistesi heikkojen yksilöiden ei pitäisi lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa niistä, jotka väittää lopettaneensa tupakoinnin raskausaikana, polttaa salaa ja väittää vaan kaikille lopettaneensa. Minun tutuistani ainakin moni on hehkuttanut sitä, kuinka ovat heti plussatessa lopettaneet, eikä mitään vieroitusoireita ole tullut. Jännästi ne kuitenkin aina alkaa uudestaan polttamaan heti vauvan synnyttyä.
En toki tiedä mikä pitää paikkansa tuttujesi kohdalla. Oma kokemukseni on että lopetin polttamisen heti plussauksen jälkeen, ja voin kyllä rehellisesti sanoa että yhtään tupakkaa en ole polttanut ja ei se lopettaminen kovin vaikeaa (toki alussa enemmän mielessä) ollut, vaikka 9 vuotta poltin tätä ennen. Olin vaan jo aikoja sitten päättänyt että raskaana en polta. Silti en osaa vieläkään sanoa kuinka käy vauvan synnyttyä tupakoinnin kanssa, olen siis parhaillaan raskaana, 26. viikolla. Totta kai tiedän ja tiedostan että ihan helvetin tyhmää olisi aloittaa uudestaan enää sitten, mutta vieläkään en ole itselleni onnistunut lupaamaan miten toimin sitten vauvan synnyttyä. Nyt on helppoa olla polttamatta, kun on hyvä syy, mutta voin hyvin kuvitella että päädynkin jatkamaan vauvan synnyttyä. Eli en välttämättä sanoisin että lähes kaikki tuttusi ovat kusettaneet. Ja joo, tiedän ettei vauvan synnyttyäkään olisi hyvä jatkaa, ei tietenkään. Se nyt ei ollut pointti vaan pakko oli kertoa oma kokemus tuohon kommenttiin.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen, että hankit realistisen näköisen/kokoisen vauvanuken. Jokainen polttamasi tupakka pitää tumpata tuohon vauvaan. Näin saat oikean kuvan siitä, mitä tuo pieni nautintosi vauvallesi tarkoittaa. Tässä mun vinkki!
Tässä oli koko ketjun ainoa oikea neuvo, muut tuota samaa moraalilätinää minkä aivan varmasti ap tietää!
Selkärangaton mato.
Kaikki pois heti,sähkötupakoiden ja muiden korvikkeiden kanssa pelleily on täysin turhaa ja vain vaikeuttaa lopettamista.
Kerrasta poikki eikä mitään mutinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa niistä, jotka väittää lopettaneensa tupakoinnin raskausaikana, polttaa salaa ja väittää vaan kaikille lopettaneensa. Minun tutuistani ainakin moni on hehkuttanut sitä, kuinka ovat heti plussatessa lopettaneet, eikä mitään vieroitusoireita ole tullut. Jännästi ne kuitenkin aina alkaa uudestaan polttamaan heti vauvan synnyttyä.
En toki tiedä mikä pitää paikkansa tuttujesi kohdalla. Oma kokemukseni on että lopetin polttamisen heti plussauksen jälkeen, ja voin kyllä rehellisesti sanoa että yhtään tupakkaa en ole polttanut ja ei se lopettaminen kovin vaikeaa (toki alussa enemmän mielessä) ollut, vaikka 9 vuotta poltin tätä ennen. Olin vaan jo aikoja sitten päättänyt että raskaana en polta. Silti en osaa vieläkään sanoa kuinka käy vauvan synnyttyä tupakoinnin kanssa, olen siis parhaillaan raskaana, 26. viikolla. Totta kai tiedän ja tiedostan että ihan helvetin tyhmää olisi aloittaa uudestaan enää sitten, mutta vieläkään en ole itselleni onnistunut lupaamaan miten toimin sitten vauvan synnyttyä. Nyt on helppoa olla polttamatta, kun on hyvä syy, mutta voin hyvin kuvitella että päädynkin jatkamaan vauvan synnyttyä. Eli en välttämättä sanoisin että lähes kaikki tuttusi ovat kusettaneet. Ja joo, tiedän ettei vauvan synnyttyäkään olisi hyvä jatkaa, ei tietenkään. Se nyt ei ollut pointti vaan pakko oli kertoa oma kokemus tuohon kommenttiin.
Komppaan tätä kommenttia täysin. Täälläkin ollaan 28. raskausviikolla ja yhtäkään savuketta en ole polttanut plussauksen jälkeen. Olin päättänyt jo aikasemmin että en ikimaailmassa tupakoi raskausaikana, en suostu vaarantamaan turhaan lapseni henkeä enkä osaa oikein samaistua ollenkaan niihin, jotka tätä tekevät. Raskaus ei ollut suunniteltu joten tämän vuoksi en lopettanut jo ennen plussausta. Itselläni tupakkaa teki todella kovasti mieli alussa, mutta siihen tottuu ajan kanssa. Nyt on hyvä syy olla polttamatta, enkä voi itsekään tietää päädynkö vielä tupakoimaan joskus tulevaisuudessa raskauden jälkeen.
Suosittelisin ap:lle Allen Carrin kirjoja, kuten Stumppaa tähän. Olen joskus aikasemmin päässyt tupakasta eroon näiden kirjojen avulla (toki myöhemmin esim 6kk päästä sortunut aloittamaan uudestaan). Kannattaa kuitenkin kokeilla. Tietysti kannattaa pitää mielessä se mitä tupakka konkreettisesti aiheuttaa lapsellesi. Esim. jokainen henkonen jonka vedät savukkeesta, sisältää häkää, joka syrjäyttää happea istukassa ja tällä estät hapen kulun lapsellesi. Kuka äiti haluaisi tukehduttaa lastansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa niistä, jotka väittää lopettaneensa tupakoinnin raskausaikana, polttaa salaa ja väittää vaan kaikille lopettaneensa. Minun tutuistani ainakin moni on hehkuttanut sitä, kuinka ovat heti plussatessa lopettaneet, eikä mitään vieroitusoireita ole tullut. Jännästi ne kuitenkin aina alkaa uudestaan polttamaan heti vauvan synnyttyä.
En toki tiedä mikä pitää paikkansa tuttujesi kohdalla. Oma kokemukseni on että lopetin polttamisen heti plussauksen jälkeen, ja voin kyllä rehellisesti sanoa että yhtään tupakkaa en ole polttanut ja ei se lopettaminen kovin vaikeaa (toki alussa enemmän mielessä) ollut, vaikka 9 vuotta poltin tätä ennen. Olin vaan jo aikoja sitten päättänyt että raskaana en polta. Silti en osaa vieläkään sanoa kuinka käy vauvan synnyttyä tupakoinnin kanssa, olen siis parhaillaan raskaana, 26. viikolla. Totta kai tiedän ja tiedostan että ihan helvetin tyhmää olisi aloittaa uudestaan enää sitten, mutta vieläkään en ole itselleni onnistunut lupaamaan miten toimin sitten vauvan synnyttyä. Nyt on helppoa olla polttamatta, kun on hyvä syy, mutta voin hyvin kuvitella että päädynkin jatkamaan vauvan synnyttyä. Eli en välttämättä sanoisin että lähes kaikki tuttusi ovat kusettaneet. Ja joo, tiedän ettei vauvan synnyttyäkään olisi hyvä jatkaa, ei tietenkään. Se nyt ei ollut pointti vaan pakko oli kertoa oma kokemus tuohon kommenttiin.
Ne tupakan myrkyt kulkeutuvat äidinmaidon kautta vauvaan, ja vieläkin suuremmissa määrin iholta ja vaatteista. Ei siis ole missään tapauksessa järkevää polttaa raskauden jälkeenkään, enkä ymmärrä miten voit perustella itsellesi sen että polttaisit?

Tiedän, ja en meinannutkaan alkaa heti polttamaan lapsen putkahdettua maailmaan. En alkanut tätä tarkemmin avaamaan, koska pointtini oli vain antaa oma mielipiteeni siihen etteivät kaikki salaa polttele. Ja totta kai olen sitä mieltä että itsekästä on jatkaa sittenkään kun lapsi on vähän isompi, koska kukapa haluaisi vanhempansa menettää keuhkosyövälle yms. Tyhmää tupakointi on, kaikkihan sen tietää. Siinä on se oma juttunsa jota on vaikeaa polttamattomalle selittää. Mutta en jaksa tästä enempää vääntää, koska se ei nyt tässä ollut tarkoituksena :)
Aloittajalle vaan että koita nyt lopettaa se röökinpoltto, edes odotusajaksi, mielellään tietysti loppuelämäksi. Alku on se vaikein, koita nyt vaan ajatella lapsesi parasta! Ja tosiaan täytyy olla se päätös lopettamiseen, ei ne laastarit ja purkat saa yhtäkkiä vaan röökiä unohtamaan
Jaa tupakka tärkeämpi kuin lapsesi? Saat nauttia koliikista ja keskittymkshäiriöistä myöhemmin.