Lue keskustelun säännöt.
Kuinka voisin kadota jäljettömiin?
02.02.2016 |
Haluaisin vaan kadota. Mutta miten toteutan sen? En varsinaisesti halua kadota keneltäkään ihmiseltä, olen vain tämän systeemin vanki ja seinät kaatuu päälle ja olen niin väsynyt kaikkeen tähän ja koen oloni ahdistuneeksi ja nurkkaan ajetuksi eläimeksi. En kuulu tänne eikä täällä ole mulle mitään. Mulla on kokoajan niin tyhjä olo.
Minulla ei ole lainkaan ystäviä, edes kavereita. Viimeinenkin ystävyyssuhde kuivui kasaan vuonna 2012. Isääni on etäiset välit, äitiini hyvät mutta hänellä on sellainen elämänvaihe itsellään meneillään ettei hänestä ole tukijaksi tai ymmärtäjäksi. Vaikka asumme samassa kaupungissa 3km säteellä näemme korkeintaan kerran kuussa. Äidilläni ei ole nyt aikaa nähdä useammin. Yksi sisko on. Rumasti sanottuna hänkin omalta osaltaan on lisännyt ahdistustani. Hän on hyväpalkkaisessa vakityössä, ja hänellä on vilkas sosiaalinen elämä. Paljon ystäviä ja hän on pidetty henkilö myös töissä.
Ainoa syy, miksi olen jaksanut tätä on miesystäväni. Muuta minulla ei elämässäni juurikaan ole. Olen onnellinen että olen tavannut hänet. Hän on tuonut paljon iloa elämääni. Olemme yhdessä selvinneet iloista ja suruidta ja tukeneet toisiamme. Tämä ylämäkeni ei vain lopu koskaan enkä tiedä mitä tehdä.
Yläaste ikäisenä minut otettiin huostaan. Kärsein pahasta masennuksesta tuolloin enkä jaksanut käydä koulua tunnollisesti. Sosiaalitoimen mielestä lastenkoti opettaa minulle koulunkäynnin taitoa. Kukaan ei ymmärtänyt että kyse ei ollut murrosikäisen niskuroinnista auktoriteetia vastaan vain omasta pahasta olostani. Peruskoulun jälkeen tiesin mikä ala kiinnostaa ja aloitin opinnot. Muutin toiseen kaupunkiin kesken ammattikoulun "vapauduttuani" lastenkodista. Opintoni keskeytyivät enkä ole tähän päivään asti päässyt jatkamaan opintojani. Olen ollut jo vuosia työttömänä. Haen opiskelemaan joka vuosi useita kertoja. Hakijoita on paljon enkä koskaan tule valituksi.
Työkkäri on työntänyt minua kuntouttavaan työtoimintaan kerta toisensa jälkeen vaikken halua. Onhan se helppo yksi työtön riesa työntää jonnekin vaikka vasten tahtoaan ja uhkailla rahahanojen sulkemisella.
Olen hampaat irveessä ollut 3kk pätkiä työkkärin työtoiminnoissa eri paikoissa. Eivät kaikki kokemukset ole olleet negatiivisia mutta niitäkin on.
Aloitin jälleen tänään uudessa paikassa. Sain heti moitteita, että pitäisi olla oma aloitteisempi ja muutkin työkkärin kautta tulleet ovat reippaasti tarttuneet heti toimeen oma aloitteisesti.
Kesken päivän sain vain pahan ahdistuskohtauksen ja päässäni jyskytti että on pakko päästä pois pois pois heti paikalla. Kesken "läksytyksen" minä, aikuinen ihminen, purskahdin raikuvaan poruun ja juoksin kintuistani käytävää pitkin minkä pääsin. Piilouduin tunniksi kyseisen työpaikan kellariin itkemään ahdistustani ulos jonka jälkeen hiivein hakemaan takkini ja laukkuno ja juoksin ulos. Ilmoittamatta kenellekään lähdöstäni. Kuljin pää sumussa pitkin kaupunkia ja päädyin siskoni talon ovelle. Väitin päässeni töistä juuri ja ajattelin pistäytyä. Valehtelin hymyssäsuin kuinka hyvin ensimmäinen työpäiväni meni ja valehtelin ja valehtelin ja siskoni ei huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hän lähti hymyssäsuin töihin. Hän antoi minun jäädä luokseen. Ja täällä olen ja mietin mitä teen.
En pysty palaamaan työharjoittelupaikkaani. En vain pysty. En sen jälkeen mitä siellä tapahtui ja kuinka vain lähdin. Ja tiedän että nyt minua rangaistaan kaikin mahdollisin tukien lopettamisella. En pystt menemään kotiin - mies on vielä kotona ennenkuin lähtee töihin. Ajattelin odottaa että hän lähtee töihi , menen ja pakkaan tavarat ja tyhjennän ne vähät säästöni tililtäni ja lähden. Tarvitsen uuden alun. Uuden mahdollisuuden. Uudessa paikassa. Uuden mahdollisuuden että pääsisin opiskelemaan, ja sen jälkeen töihin
Elämään tavallista elämää.
Ja ei, en ole itsetuhoinen ollenkaan. Enkä koe olevani masentunut, paljoa. Olen kyllä nuorena ollut ja tiedän mitä se on. Olen vain ahdistunut tästä kaikesta ja tilanteestani. Kuulostan varmasti 13vuotiaalta kakaralta mutta oli pakko saada kirjoittaa tämä jonnekin. Olen ihan hukassa.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti joku jaksaa lukea ja neuvoa. Toisaalta päässä lyö tyhjää ja toisaalta miljoonat ajatukset risteilevät päässäni edes takaisin. Olen suunnattoman ahdistunut.
Muistan sen kerran kun elämässäni ainoan kerran menin solariumiin. Kävin makuulle kapean solariumlaitteen sisään. Laitoin suojat silmieni päälle ja vedin kannen kiinni. Kaveri painotti että muista laittaa ne silmäsuojat ettei silmät pala.
Ensin tunsin miellyttävää lämpöä mutta pian outo ahdistus, suoranainen pakokauhu valtasi minut. Jotenkin vain tuntui että silmäni räpsähtäisivät hallitsemattomasti auki ja silmäni palaisivat ja tulisin sokeaksi. Puristin silmiä tiukasti kiinni mutta tuntui että silmät rävähtäisivät silti auki enkä voisi estää sitä. Tunsin suunnatonta hätää ja kauhua ja jotenkin "liuin" ulos laitteesta, puin vaatteet itkien hysteerisesti ja lähdin kotiin.
Tuo oli toinen kerta elämäsdäni kun tunnen mitään tuollaista. Suunnatonta ahdistusta kokoajan ja hätää.
Vierailija kirjoitti:
Sairasloma nyt alkuun?
Mutta eihän mulla ole mitään vaivaa johon haen sairauslomaa? Kuka sellaista voi myöntää
..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasloma nyt alkuun?
Mutta eihän mulla ole mitään vaivaa johon haen sairauslomaa? Kuka sellaista voi myöntää
..
Kerro lääkärille siitä itkukohtauksesta ja ahdistuksesta.
Tiedän tuon tunteen, kun haluaisi paeta.
Kun ulkopuoliset odotukset nousee omaa suorituskykyä/mahdollisuuksia korkeammaksi, eli rima on koko ajan aivan liian korkealla.
Kun tuntuu, että musertuu kaiken alle, eikä enää itsekkään tiedä mitä se kaikki on. Ahdistus on epämääräisenä myttynä päässä, aivoissa huutaa hälytyssireeni, elimistö on ylikuormitettu ja on vain suunnaton tarve paeta.
Mutta.
Se pakeneminen ei auta. Ne asiat, se ahdistus, se tunne omasta "turhuudesta" ja riittämättömyydestä ei katoa paikkaa vaihtamalla. Se ajatus houkuttelee paljon, aloittaa kaikki alusta. Mutta kaikki ei ala alusta.
Vaikka pakenisit toiseen maahan, olet edelleen se ihminen, jolle työharjoittelupaikassa raivottiin, olet edelleen se sama ahdistunut ihminen.
Masennusta se ei välttämättä olekkaa, mutta ahditusta kyllä.
Koen itse samalla tavalla, enkä toistaiseksi ole keksinyt keinoa sitä poistaakkaan.
Mutta taas mutta.
Elämä ei korjaannu kuin korjaamalla sitä. Se vaati hyvin paljon. Mutta se myös tuottaa tulosta.
Hae apua, ei masennus ole ainoa sairaus, ahdistus, paniikkikohtaukset jne. on aivan siinä missä masennuskin mielen sairauksia, jotka vaikuttavat ajattelumaailmaasi.
Tarvitset itsevarmuutta, ja sitä saat onnistuneilla kokemuksilla.
Onnistunut kokemus on sekin, että menee sinne työharjoittelupaikkaan rohkeasti takaisin ja selvittää tilanteen.
Nimenomaan kun itsestään löytää rohkeutta ratkaista ne asiat joita haluaa juosta pakoon, asiat voivat hiljalleen muuttua paremmaksi.
Et ole siis ainoa, joka tuntee tarvetta kadota vain.
Mutta se katoaminen hyvin todennäköisesti ei muuttaisi tilannetta miksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon tunteen, kun haluaisi paeta.
Kun ulkopuoliset odotukset nousee omaa suorituskykyä/mahdollisuuksia korkeammaksi, eli rima on koko ajan aivan liian korkealla.
Kun tuntuu, että musertuu kaiken alle, eikä enää itsekkään tiedä mitä se kaikki on. Ahdistus on epämääräisenä myttynä päässä, aivoissa huutaa hälytyssireeni, elimistö on ylikuormitettu ja on vain suunnaton tarve paeta.Mutta.
Se pakeneminen ei auta. Ne asiat, se ahdistus, se tunne omasta "turhuudesta" ja riittämättömyydestä ei katoa paikkaa vaihtamalla. Se ajatus houkuttelee paljon, aloittaa kaikki alusta. Mutta kaikki ei ala alusta.
Vaikka pakenisit toiseen maahan, olet edelleen se ihminen, jolle työharjoittelupaikassa raivottiin, olet edelleen se sama ahdistunut ihminen.
Masennusta se ei välttämättä olekkaa, mutta ahditusta kyllä.
Koen itse samalla tavalla, enkä toistaiseksi ole keksinyt keinoa sitä poistaakkaan.
Mutta taas mutta.
Elämä ei korjaannu kuin korjaamalla sitä. Se vaati hyvin paljon. Mutta se myös tuottaa tulosta.
Hae apua, ei masennus ole ainoa sairaus, ahdistus, paniikkikohtaukset jne. on aivan siinä missä masennuskin mielen sairauksia, jotka vaikuttavat ajattelumaailmaasi.
Tarvitset itsevarmuutta, ja sitä saat onnistuneilla kokemuksilla.
Onnistunut kokemus on sekin, että menee sinne työharjoittelupaikkaan rohkeasti takaisin ja selvittää tilanteen.
Nimenomaan kun itsestään löytää rohkeutta ratkaista ne asiat joita haluaa juosta pakoon, asiat voivat hiljalleen muuttua paremmaksi.Et ole siis ainoa, joka tuntee tarvetta kadota vain.
Mutta se katoaminen hyvin todennäköisesti ei muuttaisi tilannetta miksikään.
Ehkä näinkin, mutta joskus ne on ne olosuhteet/ihmiset, jotka sen pahan olon aiheuttaa. Ja kummasti helpottaa, kun pääsee muualle. En nyt sano, että joku katoaminen olisi mikään paras idea, mutta aina kaikki ei ole ihan vaan itsestä ja omasta asenteesta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon tunteen, kun haluaisi paeta.
Kun ulkopuoliset odotukset nousee omaa suorituskykyä/mahdollisuuksia korkeammaksi, eli rima on koko ajan aivan liian korkealla.
Kun tuntuu, että musertuu kaiken alle, eikä enää itsekkään tiedä mitä se kaikki on. Ahdistus on epämääräisenä myttynä päässä, aivoissa huutaa hälytyssireeni, elimistö on ylikuormitettu ja on vain suunnaton tarve paeta.Mutta.
Se pakeneminen ei auta. Ne asiat, se ahdistus, se tunne omasta "turhuudesta" ja riittämättömyydestä ei katoa paikkaa vaihtamalla. Se ajatus houkuttelee paljon, aloittaa kaikki alusta. Mutta kaikki ei ala alusta.
Vaikka pakenisit toiseen maahan, olet edelleen se ihminen, jolle työharjoittelupaikassa raivottiin, olet edelleen se sama ahdistunut ihminen.
Masennusta se ei välttämättä olekkaa, mutta ahditusta kyllä.
Koen itse samalla tavalla, enkä toistaiseksi ole keksinyt keinoa sitä poistaakkaan.
Mutta taas mutta.
Elämä ei korjaannu kuin korjaamalla sitä. Se vaati hyvin paljon. Mutta se myös tuottaa tulosta.
Hae apua, ei masennus ole ainoa sairaus, ahdistus, paniikkikohtaukset jne. on aivan siinä missä masennuskin mielen sairauksia, jotka vaikuttavat ajattelumaailmaasi.
Tarvitset itsevarmuutta, ja sitä saat onnistuneilla kokemuksilla.
Onnistunut kokemus on sekin, että menee sinne työharjoittelupaikkaan rohkeasti takaisin ja selvittää tilanteen.
Nimenomaan kun itsestään löytää rohkeutta ratkaista ne asiat joita haluaa juosta pakoon, asiat voivat hiljalleen muuttua paremmaksi.Et ole siis ainoa, joka tuntee tarvetta kadota vain.
Mutta se katoaminen hyvin todennäköisesti ei muuttaisi tilannetta miksikään.
Ehkä näinkin, mutta joskus ne on ne olosuhteet/ihmiset, jotka sen pahan olon aiheuttaa. Ja kummasti helpottaa, kun pääsee muualle. En nyt sano, että joku katoaminen olisi mikään paras idea, mutta aina kaikki ei ole ihan vaan itsestä ja omasta asenteesta kiinni.
En sitä erityisesti tarkoittanutkaan.
Yleensähhän itsetunnon puutos ja muut tälläiset, johtuvat nimenomaan niistä ihmisistä ympärillä jossakin vaiheessa elämää.
Mutta se paikanvaihtaminen harvoin korjaa sitä tuhoa mitä on jo tehty, sitä tarkoitin.
Niin epäreilua kuin se onkin, niin vaikka muut aiheuttaisivat pahaa, niin yleensä itse on se joka joutuu korjaamaan sen pahan jäljet. Siihen tottakai vaikuttaa ympäristökin, mutta pelkkää ympäristöä vaihtamalla ongelma ei korjaannu, vaan mieli on edelleen ahdistunut ja hauras.
Olen itse kasvatettu kiittämättömällä ja koskaan kannustamattomalla tavalla. Itsetuntoni tuhottiin, ennenkuin se kerkesi syntyäkkään. Vaikka nykyelämässäni olenkin ihan hyvien ihmisten ympäröimä, niin ei se sisäinen hauras minuus ole mihinkään kadonnut ja edelleen kaikki iskut tuli vastaan kovempaa kuin olisi pitänyt. Juuri tuollaiset moitteen hetket, ja siitä ylösnouseminen. Vasta vuosia myöhemmin, kun löysin jostakin rohkeutta nousta jaloilleni ja ottaa asiat vastaan, ottaa moitteet vastaan, myöntää omat virheeni sellaisina kuin ne on, eikä maailmanloppuna ja ympäristöni virheet. Koen voivani toimia näennäisen normaalisti, ympäristöstä riippumatta.
Silti edelleen kannan vahvasti tuota kasvatuksen antia mielessäni, mielessäni olen alistuva ja helposti muserrettava. Ja oikein tiukassa paikassa, ajaudun siihen pakenemisen pakokauhuun, kun haluaisi jättää kaikki taakseen ja "aloittaa alusta".
Ennen pakeninkin. Olen asunut ympäri suomea. Minulla ei ole juuria tai tuttuja enää oikein missään.
Ei siihen asti, että tajusin pakenevani omaa mieltäni, enkä muiden tekoja enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjaimellista katoamista en todellakaan suosittelisi. Kyllä sinun pitäisi ottaa läheisesi huomioon ja ilmoittaa jos aijot ja haluat rakentaa elämääsi jossain muualla.
Joskus voi ympäristön vaihdos todella auttaa, mutta siinä voi myös käydä päinvastoin. Tämä sinun olisi hyvä tiedostaa nyt kun mietit tilannettasi.
Yksi vaihtoehto olisi jos kumminkin olisit edes jonkin aikaa vielä siellä ja ottaisit johonkin terapeuttiin yhteyttä ja kävisit juttelemassa muutaman kerran. Kertoisin juuri tuon mitä meillekin täällä.
Toivottavasti asiasi järjestyy parhaiten päin. <3
Itte karkaan siis masennuksen, ka diihen liittyvien asioiden takia. Itse olen suunnitellut aivan kokonaan uudestaan miten katoan, siis jäljettömiin. Tai sitten, ainakin joksikin aikaaa ja mut löydetää joko liian myöhässä tai kun tulee olemaan jo myöhässä. Pitää ettii joku joka on kännis tai jotaim et menis osataa mul viinaa. Ja sit et mä pääsen piilopaikkaa ja et se tois sen sinne. Sit aamul tai joskus ku musta ollaan huolissaan, ja huolissaan sis mis oon.
Mä aijon jättää mun huoneeseen vain avaimen ja puhelin, en jätä jitäännlappua. Otan särkylääkkeeni, ja unilääkkeeni. Lähden matkaan piiloon, ja otan ne. Sit siin se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käteistä!! Suomesta maarajan yli ruotsiin, ruotsista autolla tanskaan (ei kysytä henkkareita), sieltä varmaan pääsee muualle eurooppaan. Eli siis suomesta ruotsiin vaikka liftaamalla, kun raja-asema on kiinni ja siitä eteenpäin.
Toivottavassti apuni tulee myöhässä.
Paras paikka kadota on EU-Schengen-alue. Kaikki rahat käteiseksi ja vain passi mukaan. Yksi päällysvaatekerta, mutta ei sellainen, jonka otat kotoa. Makuupussi on välttämätön ja rinkka. Voi ostaa uuden kännyn ja siihen Prepaid-liittymän. Passia voi näyttää, mutta jos joku kuvaa sen tai kirjoittaa siitä tietoja ylös, on taas vaihdettava maisemaa. Juna- ja bussilippuja voi ostaa rahalla ilman, että ostajan tiedot kirjataan. Laivat, lautat ja lentokone ovat poissuljettuja.
Ulkomailla voi elättää itsensä kerjäämällä ja viime hädässä itseään myymällä. Siinä ei edes sukupuolesta ole väliä. Siellä ulkomailla oppii uuden kielen/uusia kieliä. Jos palaa, niistä voi olla hyötyä.
Näillä ohjeilla uuteen elämään, onnea matkaan.