Ei se mies opi mitään, usko jo!

Älkää vaan kukaan tehkö tätä samaa virhettä, kuin minä olen tehnyt!! Älkää ottako sovinistista, äitinsä piloille paapomaa narsistia isäksi lapsillenne! Tämä viesti on varoitus teille kaikille, jotka vielä kuvittelette, että " kyllä se muuttuu, kun lapsi syntyy" . P-A-S-K-A-T.



Nyt veikkauksia kehiin: oppiiko minun mieheni ottamaan vastuuta esikoisen hoidosta (täyttää 2 vuotta pian) ja kodista, kun pikkukakkosemme kohta syntyy, vai jääkö hän lopullisesti siksi kolmanneksi lapseksi meidän perheessä? Minä veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa...Taitaa olla enää vain viitsimisestä kyse, koska minä sanon itseni irti tästä hoitosuhteesta :-/



Tämä toinen raskauteni oli aikamoinen yllätys. Ensi säikähdyksestä selvittyämme pohdimme, että mitäs nyt, ja mies lupasi ja vannoi, että on sitten enemmän perheen elämässä mukana ja ottaa vastuun esikoisesta, kun minä hoidan vastasyntynyttä. Oli lapsen tulosta onnessaan ja heittäytyi pitkästä aikaa oikein kunnon perheenisäksi. Sitäpä ei vain sitten kovin kauan kestänyt. Koko tämän loppuraskauden ajan olen seurannut hänen " kehittymistään" näissä lupaamissaan asioissa, mutta eipä ole juurikaan mitään tapahtunut sillä saralla. Alan jo muuttua aika kyyniseksi.



Edelleen mies jaksaa vakuuttaa, että tilanne kyllä sitten muuttuu ja tottakai hän tajuaa, mitä häneltä sitten vaaditaan jne. Joo-o..Kertaheitollako hän oppii kaiken muka? Ei edelleenkään tajua edes vaippaa vaihtaa, jos en minä ensin kehota, ei ala omatoimisesti leikkiä lapsen kanssa, syötä häntä, saatikka että lähtisi ulos. Ei siivoa lapsen jälkiä (hyvä kun edes omansa joskus) eikä ole kertaakaan raskauteni aikana herännyt hoitamaan aamutoimia ja antanut minun nukkua. Tuskin edes tietää, mitä lapsi aamuisin syö ja mitä aamutoimia hänen kanssaan yleensä on. Kertaakaan ei ole myöskään vienyt häntä hoitoon, vaikka iltaisin sentään hakee (jos erikseen muistutan ja pyydän). Auttaa lasta syömisessä, jos minä ensin laitan heille ruuan eteen ja siivoan sitten jäljet. Kai hän sen lautasen osaisi siirtää pöydältä tiskialtaaseen, jos pyytäisin, mutta enpä viitsi pyytää.



Olen puhunut asiasta puhumasta päästyäni. Nyt ei ole homma siitä kiinni, että olisin vain alistunut ja ollut hiljaa. Olen selittänyt ja selittänyt. Nätisti ja vähemmän nätisti. Yrittänyt vedota hänen järkeensä ja siihen, miten paljon helpompaa kaikki lapsen kanssa olisi sitten, kun " tulee tositilanne" , jos isä on jo etukäteen oppinut, miten lapsen kanssa ollaan ja mitä hänen kanssaan tehdään. Eihän isä edes osaa tulkita lapsen " puheita" ja eleitä eikä siis tajua, mitä lapsi häneltä pyytää esim. ruokapöydässä jne. Olen tarjoutunut opettamaan perusruokien laittoa ja huudan häntä aina keittiöön " oppitunnille" , kun jotain kokkaan. Mies toteaa siihen, että " joskus toiste" . Huomenna, ensi viikolla, joulun jälkeen, sitten kun vauva syntyy jne, jne.



Olen yrittänyt sokkihoitoakin, eli ottanut ja häipynyt kotoa ja jättänyt miehen lapsen kanssa kahden. Ajatellut, että sittenpähän näkee, mitä se todellisuus on ja ehkä sitten tajuaa auttaa minua. Kyllähän se lapsi jotenkin tulee hoidetuksi niinä päivinä, kun pakko on, mutta ei mies noista kerroista ole mitään silti oppinut. Eihän hän silloin tee mitään muuta kuin ne ihan pakolliset hommat, joten kai se voi tuntua aika helpoltakin. Jos siis syöttää lapselle vain leipää, keksejä ja suklaata, ei käy kaupassa tai ulkona, ei siivoa, tiskaa, kokkaa, pyykkää jne. On vain ja möllöttää sohvalla koko päivän ja lapsi touhuaa omiaan. Sitten kun minä palaan, niin vastuu siirtyy minulle automaattisesti.



Ei helvetti. Sittenkö minä häntä alan muka opettaa ja ohjata, kun minulla on kädet täynnä työtä vauvan kanssa? Mitä apua hänestä muka minulle sitten on? Voi elämä. Älkää järkätkö itseänne tällaiseen tilanteeseen!!! Ihana raskausaika menee murehtiessa ja tulevia kauhunhetkiä kuvitellessa. Kyllä on kivaa.



Miten h...tissä he pärjäävät täällä kahdestaan, kun minä olen laitoksella? Olen todella huolissani. Täytyyköhän niille palkata lapsenvahti? :-P