Miksi minua ärsyttää oman äitini osoittama hellyys lapsiani kohtaan
Oi viisaat, kertokaapa te, miksi minua ärsyttää oman äitini osoittama hellyys ja ylenpalttinen huomio ja jalustalle nostaminen lapsiani kohtaan? Se ajaa minut suorastaan raivon partaalle.
On ihanaa että lapsilla on välittävä mummi, mutta tämä höösäys menee överiksi. Ehkä vain minussa on vika?
Taustaa ja esimerkkejä: Jos lapsi muksahtaa, siitä nostetaan hirveä haloo 'tuli kulta mummin syliin mummi hoitaa' vaikka minä olisin jo ottanut tilanteen haltuun toteamalla ettei tullut suurta vahinkoa, puhaltanut ja silittänyt pikaisesti ja tilanne ohitettu, ettei liika huomio ja säikähdys saa lasta huutamaan enempää kuin oikeasti edes sattui.
Tai jos puen kiukuttelevaa lasta mummi ottaa lapsen sylistäni ja sanoo että puetaan me.
Kaikki toiminta menee lasten (uhmaikäiset 3 ja 4 vee) pillin mukaan. Tyylin mistä astiasta Sirpaliisa haluaa syödä ja käydään vaikka koko kaapin astiat läpi kunnes sopiva kippo löytyy. Kaupasta ostetaan aina vain nakkeja ja lapsen toivomia herkkuja vaikka tiedetään ettei niitä saisi kuin max kerran viikkoon tarjota. Lihakeitostakin jätetään kasvikset pois koska lapsi ei niistä pidä, eli lihakeitto on pottuja ja lihaa ja mautonta lientä.
Kaikkeen yleensäkin kysytään suunnilleen lapselta lupa ja esim syöminenkin on älytön ohjelmanumero jossa mummi ja ukki hölisee yhteen ääneen syö Sirpaliisa voi miksei maistu tiedäthän että sun pitää syödä että jaksat.. jne jne. Ei anneta lapsellekaan hetken rauhaa syödä.
Hypätään ja leikitään ja tehdään kaikki mitä ikinä lapsi keksii pyytää. Ei anneta lapsen leikkiä yhtään rauhassa, esim kun lapsi opetteli liikkumaan ja kävelemään taaperona, häntä silti kannettiin ja vahdittiin joka sekunti. Lapsi ei ehtinyt edes inahtaa kun jo mentiin huudahtaen ottamaan syliin että mikä hätänä.
Lisäksi siellä pitäisi olla kylässä vähintään kerran viikossa useita tunteja, mieluummin koko päivä, jotta mummi pääsee kehumaan kavereille ja sukulaisille kuinka on ihana mummi. Ja ihan oikeasti, jos hällä on tulossa ystäviä kylään sitä ennen pitää saada meidän lapset yökylään ja jos ei meille sovi niin kysyy no mitä sitten sanon ystäville...:)).
Helposti alan vältellä käyntejä koska ahdistun tästä kaikesta hälinästä ja lasten palvonnasta, kun lasten kanssa sovitaan yökyläilytkin ensin keskenään ja jos sitten kiellän olenkin se pahis.
Olen koettanut keskustella kauniisti näistä asioista, mutta toisaalta en halua viedä heiltä onnea ja iloa lapsista liialla päsmäröinnillä. Olen tilanteessa että joudun pyytämään heitä toisinaan auttamaan lasten hoidossa. Jos en joutuisi täytyy myöntää että välttelisin heitä ehkä enemmän.
Äitini on ollut minulle aina äitinä tuomitseva ja kylmä ja etäinen, koskaan ei ole halattu vaan aina vain kritisoitu miksi olen mitä olen ja miksen ole jotain muuta. Tai tämä on ainakin jäänyt mieleeni. Meillä on alettu halailemaan vasta aikuisiällä kun vanhemmat ovat nähneet että halaan muita ihmisiä tai lähdin kuukausiksi ulkomaille tmv.
Ehkä tämäkin vaikuttaa tunteisiini. Kiitos jos joku jaksoi lukea. Mikähän olisi avuksi? Onko ärsytys vain oman pääni sisällä oleva, minun ongelmani?