Tyttöystävän järkyttävä lihominen!
Olen todella huolissani tyttöystävästäni. Hän on lihonut todella paljon, lyhyessä ajassa.. En tiedä hänen painoa mutta arvioisin ylimääräistä tulleen kymmeniä kiloja. Eikä hän ollut laiha alun perin vaan hieman pyöreä. Laitan kuvan että ymmärrätte kuinka vakavasta tilanteesta kyse ei siis mistään ulkonäköseikasta:
Meidän parisuhde kärsii tästä tilanteesta. Tyttöystäväni on itkuinen ja kiukkuinen ja surullisen oloinen suurimman osan ajasta. Hän ei halua lähteä mihinkään. Hän ei halua harrastaa seksiä, tai käydä edes saunassa minun kanssa. Emme tee enää mitään yhdessä. Hän istuu illat kotona katsomassa TV:tä ja syö sipsejä, makeisia, suklaata, jäätelöä... Olen häntä yrittänyt kannustaa liikkumaan ja lopettamaan ekstra-herkut. Pyrin laittamaan terveellistä ruokaa useampana iltana viikossa. Hän ei juuri laita ruokaa vaan hakee jotain valmista jos minulla esim myöhäinen meno enkä laita ruokaa.
Tilanne on ihan lukossa. Hän on minulle rakas ja haluaisin vain saada takaisin tyttöystäväni, jonka kanssa aloin seurustella. Haluaisin hänen olevan onnellinen ja hyvin voiva. En ymmärrä, mitä hänelle on tapahtunut. Miksi hän syö itsensä muodottomaksi ja sairaaksi? En ole hänelle negatiivisesti sanonut mitään muuttuneesta ulkomuodosta vaikka tosiasia se kyllä on, että en oikein pysty kokemaan häntä enää viehättävänä ja seksuaalisesti kiihottavana. Se ei kuitenkaan ole tärkein asia vaan ennen kaikkea olen huolissani hänen terveydestä ja mielenterveydestä. Hänelle on tullut jo korkea verenpaine, korkea kolesteroli, maksa-arvojen muutoksia, kuorsausta ym. Fyysinen kunto on todella heikko eikä hän liiku muuta kuin mitä on aivan pakko. Mieliala on huono ja hän valittaa koko ajan väsymystä eikä mikään kiinnosta tai huvita...
Mitä voisin tehdä auttaakseni häntä?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Ja ikää oli?
Minä olen 26 ja tyttöystävä 23.
Vie lääkäriin. Masennus, kilpirauhanen, pcos?
Ymmärrän. Onhan toi epäviehättävää. Tyttö syö, koska vihaa itseään. Syö siihen tunteeseen ja sitä kierrettä on vaikea ulkopuolisen mennä katkaisemaan. Sen muutoksen kun on tultava ihmisen sisältä Niinkuin alkoholistilla.
huhhuh.. mä luulin olevani lihava...
Kuulostaa masennukselta. Ole tukena ja ole kannustava, tyttö tarvitsee apua. Mutta pakko sun on hänelle puhua suoraan, muuten ei muutosta tuu - sano että oot huolissasi hänen terveydestään ja mielenterveydestään. Ja että jatkuva huoli vaikuttaa myös parisuhteeseen. Lupaa olla vierellä ja auttaa... Älä kritispi ulkonäköä vaan kerro, miten olet huomannut hänen tapojen ja käytöksen muuttuneen. Ja olet huomannut, miten surullinen hän on. Ei kannata lakaista asioita maton alle, parempi on aina puhua suoraan. Asiat voi sanoa nätisti mutta totuudenmukaisesti.
Masennukselta kuulostaa näin yhtäkkiä.
Masentunut?
Voithan ottaa puheeksi ne mainitsemasi alakuloisuuden ja väymyksen yms. ja sanoa, että toivoisit hänen menevän puhumaan näistä esim. lääkärille.
On ihan oikein, että olet huolissasi, sillä tuo ei kuulosta ollenkaan hyvältä ja terveeltä elämältä.
Vierailija kirjoitti:
Vie lääkäriin. Masennus, kilpirauhanen, pcos?
Hänen ylipaino on sillä tavalla "tabu" että siitä ei voi puhua. Kysyin esimerkiksi mitä lääkäri ehdotti avuksi verenpaineeseen ja kolesteroliin (kai kaikki tiedämme, että laihduttaminen ja ruokavalion muutos näihin toimii) ja hän vain sanoi että lääkäri ei sanonut mitään. En oikein usko että lääkäri ei olisi kehottanut painoa pudottamaan. En ole varma ymmärtääkö hän itse lihonneensa niin paljon kuin on. Esim talvivaatteita esiin ottaessa hän meinasi ottaa käyttöön viime vuoden takin mutta eihän se mahtunut päälle ollenkaan..
Jos koittaisit vain sanoa suoraan, mutta loukkaamatta. Joskus muutos vaatii sen että joku sanoo päin naamaa totuuden. Ei se kivalta tunnu. Koroata kuitenkin että rakastat häntä painosta huolimatta. Olet vain huolissasi hänen terveydestään.
Mulla ei toi linkki aukea? No mutta joo, masennusta minäkin veikaisin, mutta mikä sen on laukaissut, onkin sitten toinen juttu. Onkohan nyt jotain, mitä tyttöystäväsi ei sinulle kerro? Vaikeuksia töissä/ koulussa? ystävälleen tapahtunut jotakin? Tai perheessä. Ikävä tilanne kylläkin :/
Jännä miten naisten lihavuudelle on aina selitys, masennus yleisin.
Mies on taas pelkästään laiska paska kaljamaha.
Tämä on nyt ehkä ihan pöljä kysymys, mutta oletko varma, ettei tyttöystäväsi ole raskaana? Ei selitä noin älytöntä lihomista, mutta käytöksen ainakin osittain muuten.
Vierailija
</p>
<p>Mies on taas pelkästään laiska paska kaljamaha.[/quote kirjoitti:nii ootki :)
Tuo peseytymisen laiminlyönti viittaa kyllä masennukseen.
Suurin osa on epäillyt masennusta. Googlettelin nopeasti aiheesta ja moni juttu kuulosti kyllä juuri tyttöystävääni sopivalta. Olen olettanut, että masentuneena ihmisellä ei ole juurikaan ruokahalua mutta näin ei välttämättä ole vaan yksi oire voi olla myös liikasyöminen ja lihominen. Yritän nyt ehkä ottaa puheeksi tätä henkistä hyvinvointi puolta jos siten pääsisimme eteenpäin. Hänellä on ollut melko rankkaa viimeiset pari vuotta siinä mielessä että hän teki kokopäivätyön ohella gradun ja töissä hänellä on paljon paineita. Hänellä meni myäs välit poikki parhaan ystävänsä kanssa viime kesänä. Aiemmin hän oli kuitenkin iloinen ja pirteä, sosiaalinen... hän panosti paljon ulkonäköönsä, liikkui jonkun verran ja vaikka hän on aina ollut herkkujen perään niin söi terveellisesti enimmäkseen. Nyt meidän jääkaapissa ei vihannekset vähene kuin minulla, hedelmän syö ehkä kerran viikossa.. Hän ei siis syö "oikeaa ruokaa" kauhean paljon ja on pari kertaa sanonut, ettei ymmärrä miksei laihdu koska ei syö paljon. Olin pari päivää työmatkalla alkuviikosta ja kotiin tullessa (hän silloin töissä) eteisessämme oli kolme roskapussia viemättä - hän ei tosiaan jaksa viedä niitä roskiin. Vilkaisin vähän mitä niissä oli kun aika iso määrä yhdeltä parissa päivässä roskaa. Siellä oli ainakin kaksi isoa sipsipussia, suklaakonvehtirasioita, pizzalaatikko, keksipakettia ym. Minä en meille yleensä osta mitään herkkuja - - viikonlopuksi välillä karkkipussin leffailtaa varten mutta silloin hän ei niin syö niitä. Pelkään vain että hän pilaa täysin terveytensä tuollaisella "ruokavaliolla" ja kuinka paljon ylipaino sitten vaikuttaa. Painon määrästä en tosiaan tiedä mutta hän käytti vielä kesällä vaatekokoa 42 ja nyt oli juuri ostanut vaatteen jossa oli koko 54 eli aika monta vaatekokoa muutos?!
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt ehkä ihan pöljä kysymys, mutta oletko varma, ettei tyttöystäväsi ole raskaana? Ei selitä noin älytöntä lihomista, mutta käytöksen ainakin osittain muuten.
Ei kyllä pitäisi olla. Meillä on ollut aika hiljaista viimeiset puoli vuotta ja hänellä myös e-pillerit käytössä.
Huolestunut mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt ehkä ihan pöljä kysymys, mutta oletko varma, ettei tyttöystäväsi ole raskaana? Ei selitä noin älytöntä lihomista, mutta käytöksen ainakin osittain muuten.
Ei kyllä pitäisi olla. Meillä on ollut aika hiljaista viimeiset puoli vuotta ja hänellä myös e-pillerit käytössä.
Btw e-pillerit ei välttämättä imeydy tosi lihavilla. Ihan jatkoa varten kannattaa muistaa. Toisaalta lihava ei myöskään raskaudu yhtä helposti kuin terve hoikka.
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten naisten lihavuudelle on aina selitys, masennus yleisin.
Mies on taas pelkästään laiska paska kaljamaha.
Joo ohis mutta voi perse että mua ärsyttää se, että kaikki vedetään mies vs. nainen -jutuiksi! Ite kunnioitan molempia ja suhtaudun ihmisiin yksilöinä, ja ärsyttää tommoset katkerat (sekä ukot että akat) jotka jaksaa jauhaa koko ajan miten toinen on niin perseestä! Aatelkaapa ihmiset että meitä ei olis ilman miehiä tai naisia kumpaakaan, menkää itteenne ja surkaa omaa yksinäisyyttänne ihan hiljaa ja lopettakaa se toisen sukupuolen haukkuminen joka p****leen asiassa. Eri asia jos aloitus selkeesti jotenkin sellaiseen viittaa, huutakaa niin että kuola lentää - mut jättäkää siihen liittymättömät ketjut rauhaan.
Ja ikää oli?