Osasitko täysin varautua kaikkiin vauva-arjen haasteisiin?

Osasin kyllä. Olen muutenkin sellainen ihminen, joka lukee ja ottaa selvää kaikesta, ennen kuin ryhtyy mihinkään. Osasin kuvitella raskauden ja synnytyksen ja vauva-ajan, ja kuvittelin jopa paljon pahempaakin.

En, en tiennyt että loukkaantuisin synnytyksessä, että lapsella olisi koliikki/refluksi/mikä lienee, niin ettei edes päiväunia nukkunut ensimmäiseen puoleen vuoteen kuin 15 minuutin pätkissä, en tiennyt että mies katkaisee jalkansa kun vauva on parin kuukauden ikäinen ja joudun tekemään kaiken, en tiennyt millainen olen kun univelkaa on useita kuukausia (se muuttaa persoonaa). Loppujen lopuksi kaikesta selvittiin, mutta ei noihin voi varautua. Ne tulee kun ne tulee ja siitä sitten rämmitään eteenpäin.

En osannut varautua. Kuvittelin että vauva nukkuisi mielellään vaunuissa esim. ulkoillessa ja kauppareissuilla. No ei nukkunut, huusi suoraa kurkkua kunnes pääsi syliin. Kantoreppu piti hankkia että pääsi edes joskus käymään kodin ulkopuolella. Eikä se vauva kyllä kotonakaan nukkunut omassa pinnasängyssä niinkuin olin kuvitellut, vaan ainoastaan tissillä, sylissä tai kantorepussa. Tutti ei kelvannut, eikä tuttipullo. Olin niin totaalisen jumissa kotona suurimman osan vauva-ajasta että seinät alkoivat kaatua päälle. Univelka oli pienin murheistani, siihen olinkin varautunut. Ruoan laitto ja syöminenkin oli suuren ponnistelun takana. Olisipa tämä toinen vauva edes pikkuisen helpompi tapaus, eikä vaatisi iholla oloa joka sekunti.

Vierailija kirjoitti:

Osasin kyllä. Olen muutenkin sellainen ihminen, joka lukee ja ottaa selvää kaikesta, ennen kuin ryhtyy mihinkään. Osasin kuvitella raskauden ja synnytyksen ja vauva-ajan, ja kuvittelin jopa paljon pahempaakin.

Toki, mutta onhan se monesi eri asia lukea kuin kokea. Kyllähän esim. koliikistakin voi lukea vaikka mitä ennakkoon, mutta arki koliikkilapsen kanssa voikin olla paljon raskaampaa kuin minkä käsityksen lukemistaan infoista on saanut.

Eipä tähän varmaan kukaan kylmiltään lähde hankkimatta tietoa, eri asia voiko sitä mielessään visualisoida sellaiseksi mitä se sitten tosiaan on.

Vierailija kirjoitti:

En, en tiennyt että loukkaantuisin synnytyksessä, että lapsella olisi koliikki/refluksi/mikä lienee, niin ettei edes päiväunia nukkunut ensimmäiseen puoleen vuoteen kuin 15 minuutin pätkissä, en tiennyt että mies katkaisee jalkansa kun vauva on parin kuukauden ikäinen ja joudun tekemään kaiken, en tiennyt millainen olen kun univelkaa on useita kuukausia (se muuttaa persoonaa). Loppujen lopuksi kaikesta selvittiin, mutta ei noihin voi varautua. Ne tulee kun ne tulee ja siitä sitten rämmitään eteenpäin.

Huh, aikamoisen tien olet rämpinyt! Toivottavasti on jo helpompaa.

No en osannut. Univelkaan (jota ei sitten tullutkaan), koliikkiin (ei tullut sitäkään) ja perhesuhteiden muuttumiseen osasin ajatuksen tasolla varautua. Yllätyksenä lähinnä iskikin oma synnytyksenjälkeinen olo, se oli aika hirveää aikaa. Siitä ei kukaan ollut varoittanut.

Ja se, ettei imetys sitten sujunutkaan.

Vauvaan liittyviin kyllä, mutta omat mielialan vaihtelut imetysaikana yllättivät täysin. Normaalisti olen hyvin tasapainoinen ihminen. Näin ollen masennukseen taipuvaisten ihmisten pitäisi ottaa tämä huomioon. Synnytys ja imetysaika voi olla tosi rankkaa mielenterveydelle!! Ei ole mitään tekemistä vauvan kanssa, vaikka olisi kuinka toivottu!

Osasin ja en, en tiedä mitä odotin. Meillä eka lapsi vasta 4 kk ikäinen, joten vielä vähän kokemusta, mutta ainakin ekat kuukaudet ja uutuus koettu...

Univelasta odotin pahempaa. Olen jotenkin jo niin tottunut siihen, että jos nukun 4 h niin olen iloinen ja ihmeissäni. Ehkä jotenkin on jo unohtanut ne 8 h unet ja sen virkeyden. Toki välillä väsyttää ihan liikaa ja olen kiukkuinen, siihen osasin varautua (puolison puolesta en puhu, hehe)

Ehkä se, miten paljon elämä kokonaisuudessaan muuttuu, yllätti. Kyllähän siihen ajatuksentasolla varautuu, mutta käytännössä eri juttu. Olemme kaveripiirissäni eka pariskunta, jolla on vauva. Ehkä sekin saa minut välillä tuntemaan oloni erikoiseksi. Jotenkin outoa, että muut kaverit viettää isolla porukalla juhlapyhät jne, me vaihdetaan kakkavaippaa ja tehdään hyvää ruokaa jne. Välillä kaipaan sitä, että läheisimmät ystäväni olisivat samassa elämäntilanteessa ja voisin heille jakaa tuntemuksiani niin, että he ymmärtäisivät mistä kyse.

Odotin kuitenkin jotenkin pahempaa ja rankempaa arkea. Tähän mennessä kaikki on mennyt paremmin kuin odotin. Vauvamme oli "vahinko" ja parisuhteemme hyvin tuore. Aluksi pelkäsin sitäkin yhdistelmää, mutta tämä alku ollaan ainakin tähän mennessä vedetty hyvin yhtä köyttä. Ja olemme jo alkaneet haaveilla toisesta vauvasta (vasta ajatuksentasolla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, en tiennyt että loukkaantuisin synnytyksessä, että lapsella olisi koliikki/refluksi/mikä lienee, niin ettei edes päiväunia nukkunut ensimmäiseen puoleen vuoteen kuin 15 minuutin pätkissä, en tiennyt että mies katkaisee jalkansa kun vauva on parin kuukauden ikäinen ja joudun tekemään kaiken, en tiennyt millainen olen kun univelkaa on useita kuukausia (se muuttaa persoonaa). Loppujen lopuksi kaikesta selvittiin, mutta ei noihin voi varautua. Ne tulee kun ne tulee ja siitä sitten rämmitään eteenpäin.

Huh, aikamoisen tien olet rämpinyt! Toivottavasti on jo helpompaa.

Juu, tuosta on jo muutama vuosi, muistot on kultaantuneet ja vähän voi jo nauraakkin kaikelle menneelle.

Vierailija kirjoitti:

Vauvaan liittyviin kyllä, mutta omat mielialan vaihtelut imetysaikana yllättivät täysin. Normaalisti olen hyvin tasapainoinen ihminen. Näin ollen masennukseen taipuvaisten ihmisten pitäisi ottaa tämä huomioon. Synnytys ja imetysaika voi olla tosi rankkaa mielenterveydelle!! Ei ole mitään tekemistä vauvan kanssa, vaikka olisi kuinka toivottu!

Kuukauden ikäisen vauvan äitinä allekirjoitan tämän täysin.

Esim. eilen tehtiin lähtöä vaunuilemaan ja lähtö venyi kun pienelle iski nälkää, vaippaan turautettiin tavarat, uudelleen nälkä, ulkovaatteita saa riisua ja pukea uudelleen jne. Aloinpa sitten itsekin itkeä ja itkin vielä vaunulenkin aikanakin... Jostain syystä tuli vaan niin epäonnistunut fiilis, en oikein edes tiedä miksi.

Juuri tuohon oman mielialan sekoiluun ei voi varautua - vaikka tietäisikin, ei se ole sama asia kuin oikeasti elää sitä johonkin epämääräiseen aikaan X asti. Normaalijärkinenkin ihminen saattaa yllättyä, kun tulee kiellettyjä tunteita ja raivoa. Synnytyksen jälkeen on aika väsynyt, eikä siltikään saa nukkua. Katkonaiset unet ja elämän epäennustettavuus pienen vauvan kanssa on aika kaoottista. Sitten kun vielä ekan vauvan kohdalla luulee, että pitäisi palata "pian" siihen normiarkeen, jossa vauva on vain luonnollisena osana. Omat kuvitelmat voivat kosahtaa täysin kiville arjen suhteen. Ja jos kokee, että on aina yksin velvollinen ne arkihommat hoitamaan, kun mies istuu koneella ja käy töissä, voi parisuhdekin olla koetuksella ennen kuin joku työnjako saadaan aikaiseksi. Itsekkäille tuoreille vanhemmille tämä tuo lisäpainetta.

Olenkin sanonut, että äitiysloma ei ole mikään LOMA, kun työpaikalla joku suunnittelee kolmen viikon Thaimaan-matkaa vatsa pystyssä....

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuohon oman mielialan sekoiluun ei voi varautua - vaikka tietäisikin, ei se ole sama asia kuin oikeasti elää sitä johonkin epämääräiseen aikaan X asti. Normaalijärkinenkin ihminen saattaa yllättyä, kun tulee kiellettyjä tunteita ja raivoa. Synnytyksen jälkeen on aika väsynyt, eikä siltikään saa nukkua. Katkonaiset unet ja elämän epäennustettavuus pienen vauvan kanssa on aika kaoottista. Sitten kun vielä ekan vauvan kohdalla luulee, että pitäisi palata "pian" siihen normiarkeen, jossa vauva on vain luonnollisena osana. Omat kuvitelmat voivat kosahtaa täysin kiville arjen suhteen. Ja jos kokee, että on aina yksin velvollinen ne arkihommat hoitamaan, kun mies istuu koneella ja käy töissä, voi parisuhdekin olla koetuksella ennen kuin joku työnjako saadaan aikaiseksi. Itsekkäille tuoreille vanhemmille tämä tuo lisäpainetta.

Olenkin sanonut, että äitiysloma ei ole mikään LOMA, kun työpaikalla joku suunnittelee kolmen viikon Thaimaan-matkaa vatsa pystyssä....

Tuo loma- sana tulisi ehdottomasti poistaa, mitään muuta yhtä huonosti kuvaavaa sanaa en keksi. 

Meillä vauva-arki vasta kulman takana ja toki ollaan hankittu paljon tietoa etukäteen (ja selvitetty mahdollisia aputahoja jos tulee esim. imetyksen kanssa ongelmia). Ollaan puhuttu vastuunjaosta meidän kesken, kummankin toiveista ja jännityksistä. Mietitty mitkä asiat on meille tärkeimpiä ja miten halutaan toimia ja kuinka kummankin jaksamista voisi tukea jne.

Silti mielestäni tärkein varautumisemme on ollut se, että yritetään välttää liiallista etukäteistä ehdottomuutta ja asennoitua siihen, että suurimmilta osin vasta se arki näyttää sit missä mennään ja millä tavalla. Täytyy vaan luottaa että kyllä sitä pärjää ja tarvittaessa voi niistä omista toiveistaan ja suunnitelmistaan tinkiä ja luopua.

Kuvittelin itsekkin meneväni vauvan kanssa vaunulenkillä ym... inhosi vaunuja, syli vain kelpasi... rattaat on huolinut loistavasti! Koliikkiinkin varauduin, mutta kyllä se yllätti miten henkisesti raskasta on yrittää kaikkensa vauvan olon helpottamiseksi. Ja se vähättely, mitä ystäviltä tuli, sekin vähän yllätti kun eivät koliikista tienneet kuitenkaan mitään omakohtaisesti. Aina sanottiin "vauvat itkee eiks tuo nyt kuulu hei ihan asiaan". Kunnes kerran ystävä näki kun vauvani itki koliikkia ja vain tunnin niin oli hiljaista naikkosta.

Sekin on yllättänyt miten todella vahva tunneside on omaan lapseen- ei mitään vastaavaa ole ollut eikä ole! Ja miten rakas, hieno ja upea tuo lapsi onkin<3 olihan se tiedossa, mutta aina se yllättää miten tunteikkaasti reagoin kaikkeen uuteen, mitä lapsi oppii ja tekee:)

up

Odotin pahempaa, en olis villeimmisäkään kuvitelmisani aatellu että saan synnäriltä päästyäni nukkua taas normaalisti, että vauva on kun unelma ja kaikki sujuu. Osasin jopa odottaa sitä kuinka huonosti mies sopeutuu isyyteen sanoistaan huolimatta.

En varmasti ollut varautunut kaikkeen, mutta en koe, että se olisi mitenkään muutanut asiaa. Ihan maalaisjärjellä on aina eletty ja niin on eletty pientenkin kanssa. Moni asia jopa yllätti helppoudellaan.

Lasten teini-ikä toikin sitten vastaan asioita, joita emme osanneet heti hoitaa hyvin, ei ollut kokemusta, joten syvissä vesissä on jouduttu hetkittäin etenemään.

Odotin pahaa, mutta vituttaa suurimmaksi osaksi enemmän kuin kuvittelin. Seksi toki väheni jo ennen syntymää, mutta laatu kärsi synnytyksen jälkeen, koska vaimoa ei kiinnosta panostaa asiaan, vaikka aikaa ja jaksamista on. Oikeastaan kaikki muukin elämään iloa tuonut on vähentynyt.

En. Kuvittelin esim. että lapsi nukkuisi säännölliset päiväunet, mutta tulikin tyyppi joka saattoi nukkua yhtenä päivänä 20 min, seuraavana 1 h, sitten 1,5 h, 2 h, 30 min, 2 x 15 min, 2,5 h...