Positiivisuus pitää iloisena...

Riippuu mitä positiivisuudella tarkoitetaan. Minä olen usein melko positiivinen mieleltäni vaikka ulospäin näytänkin helposti melko vakavalta, siis ihan perusilmeeltäni. Jos taas olen pakotettu sellaiseen seurustelumoodiin jossa tämä normaali olemiseni ei vaikuta oikein riittävän vaan pitäisi hekotella hampaat esillä ja ylipäätään puhua enemmän kuin haluaisi, tulee siitä ristiriidasta äkkiä itselleni jotenkin huono olo, kaikkea muuta kuin kevyt olo, vaikka normaalitilassa se olotilani useimmiten sitä onkin. Jotkut tämän ymmärtävät, jotkut eivät.

Niin, eli toisen positiivisuus voi olla erilaista kuin jonkun toisen, introvertimmän versus ekstrovertimmän. "Pakotetusta" positiivisuudesta tulee samankaltainen kurja olo kuin siitä jos nauraa komediasarjalle joka ei pohjimmiltaan olekaan kovin hauska, koska kaikki aiheet on reväisty liian läheltä raadollisesta todellisuudesta. Itselleen pitäisi aina yrittää olla mahdollisimman uskollinen. Ei nyt sentään koko ajan tehdä itseanalyysia, mutta olla kuten oikeasti tuntuu.

Miksi täytyisi olla positiivinen tai negatiivinen? Molemmat kun tarkoittaa sitä, että lisää tapahtumiin ja aistimuksiin oman tulkintansa, että ajattelulla arvottaa niitä. Minä vaan mieluummin olen ja otan asiat sellaisenaan, ajattelematta ja arvottamatta.