Tyttären lapset vs miniän lapset

Höpsistä. Joillakin noin voi ollakin, mutta ei se mitään automaattista ole.

Niin se vain on :-(

Mun miniä ilmoitti, että ei halua lapsia. Se on hänen valintansa, minulle OK.

Siksi en ymmärrä, miksi ne tyttären lapset ei saisi olla meillä, ei käydä mökillä meidän kanssa. Ei se ole miniältä pois.

Minä olen se tytär ja toisaalta mieheni ainoa lapsi. Miehen äiti on erinomainen mummu. Vähän rasittava joskus, mutta tullaan hienosti toimeen ja niin tulin nuoruuden avokin äidin kanssakin. En mä ymmärrä, miksi anopista pitää tehdä ongelma. Tuntuu, että jotkut on niin karvat pystyssä täynnä loukkaantumisenergiaa, että oikein kytätään tilannetta, josta voisi alkaa känkkäränkäksi.

Ja täytyypä sanoa, että veljeni vaimo on juuri tätä sarjaa. Veljeni tutustuessa vaimoonsa kuulin, että hänellä oli edellinen anoppi ollut aivan hirviö. Mietin jo silloin, että jutut ei kuulostanut kovinkaan kamalilta ja anoppi asui vielä satojen kilometrien päässä, ettei nyt ihan hirveästi voinut arkena siinä pyöriä. No, eipä aikaakaan, kun meidänkin äidistä tuli ongelma ja tätä naurettavaa dissausta on nyt katsottu 10 vuotta. Veli on ihan kypsä. Hän on tietysti lojaali vaimolleen, mutta myöntää kahden kesken, että hävettää vaimon käytös. Tarviiko ihmetellä, miksi mun lapset on läheisempiä vanhemmille kuin veljen? Vanhemmat yrittää kyllä huomioida veljen lapsia kaikin tavoin, mutta kun äitinsä on hapannaama, ei saa olla tekemisissä kuin pakolliset ja käyttäytyy kuin teini-ikäinen öykkäri nähdessä.

Eikö pitäisi miettiä niitä omina lapsenlapsina, tyttären ja pojan lapset, miksi tytär vs. miniä?! Ne miniän lapset ovat myös poikasi lapsia. Tytär on siis poikaasi tärkeämpi? Miniä ei kuulu tähän.

Kyllä se näin on. Minun anoppini on loistava esimerkki siitä, kuinka hän asettaa tyttärensä lapset etusijalle ja vasta sitten muistaa meidän lapsia, jotka ovat poikansa perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se näin on. Minun anoppini on loistava esimerkki siitä, kuinka hän asettaa tyttärensä lapset etusijalle ja vasta sitten muistaa meidän lapsia, jotka ovat poikansa perhettä.

Tuoksahtaa uhriutuminen vahvasti tässä.

Meillä ei vastaavaa ongelmaa. Anoppi ottaa ihan yhtä lämpimästi vastaan poikansa (eli mieheni) lapset ja tyttärensä lapset. Pikemminkin poikansa lapset välillä etusijalla.

Appivanhemmilla on ollut aina selkeä nokkimisjärjestys. Tyttären perhe on ykkösenä. Tyttären lapsista pojat ennen tyttöä. Toisena on nuoremman pojan perhe. Se on mieluinen, koska perhe asuu ulkomailla ja siellä käyntejä pääsee kehumaan kavereille. Siellä on myös poika, adoptoitu tosin, mutta "suvun nimen jatkaja", kuten appi jatkuvasti boastaa.  Sitten ei ole ketään. Ja viimeisenä on sitten vanhimman pojan perhe, jossa pelkkiä tyttöjä. Tämä vanhin poika on aina hoitanut asiansa esimerkillisen hyvin eikä ole vaatinut apuja vanhemmiltaan, päin vastoin auttanut, sitä enemmän mitä vanhemmaksi omat vanhemmat ovat tulleet. Näillä on menty, ja näillä mennään.

Jaa-a. Eiköhän se ole aivan tapauskohtaista, suosiiko mummo joitain lapsenlapsiaan. Ja jos suosii, on tapauskohtaista ja enemmänkin henkilösuhteista kiinni, kumman lapsia suosii, pojan vai tyttären.

Kannattaa ehkä miniöidenkin hiukan mennä itseensä, jos suhde anoppiin ei pelitä. Joo, anoppi voi olla kusipää ja puolueellinen, mutta vikaa voi olla siinä miniässäkin. Kuten nelonen hyvin kuvaa, miniäkin voi olla kovin arka reviiristään ja herkkä ylitulkitsemaan anopin puheita negatiiviseen suuntaan.

Minä olen pärjännyt hyvin ns. hankalien sukulaisten kanssa sillä, että olen suora. Jos hermostun tai loukkaannun, sanon heti asiasta. Olen myös reippaasti eri mieltä, jos siltä tuntuu. Kun reagoi heti, ei ehdi kerätä kiukkua ja siksi se reaktiokin on helpompi pitää ystävällishenkisenä ja asiallisena kuin jos ensin hilloaisi pitkän aikaa kiukkua, joka purskahtaa julki sitten kerralla ja vuosien patoumien kärjistämänä.

Tietenkin on ihmisiä, jotka ovat todella herkkiä loukkaantumaan, mutta yleensä sellaiset henkilöt osaavat itse olla hienovaraisia. Jos joku on yhdistelmää herkkä loukkaantumaan&kova vittuilemaan ja loukaamaan muita, sellaiseen ei ehkä olekaan niin suuri tappio katkaista välejä, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se näin on. Minun anoppini on loistava esimerkki siitä, kuinka hän asettaa tyttärensä lapset etusijalle ja vasta sitten muistaa meidän lapsia, jotka ovat poikansa perhettä.

Meillä ihan sama tilanne. Ennen rassasi ja ärsytti mua paljonkin. Nyt en enää välitä, mutta nyt puolestaan mieheni on kypsynyt tähän tilanteeseen niinkin pahasti, ettei enää halua/jaksa pitää yhteyttä vanhempiinsa. Mua tämä nyt ei haittaa mutta lapsia ajatellen harmittaa, he kuitenkin tykkäävät käydä mummolassa. En vaan itse enää jaksa koko ajan patistaa miestä olemaan vanhempiinsa yhteydessä, enkä tosiaan itse enää heistä välitä. Aion kuitenkin lasten takia yrittää parantaa tätä tilannetta. Ja juu, heidän oman tyttärensä perhe on heille (siis appivanhemmilleni) erittäin läheinen. 

Minä olen kerran sanonut suoraan anopille, että huomaatko, miten kohtelet lapsenlapsia eri tavalla? Lapset ja serkut istuivat syömässä iltapalaa. Meidän tytöille oli yhdet voileivät ja serkkupojille mummo teki santsileipiä sitä mukaa kun pojat saivat edelliset syötyä. Kun tytöt pyysivät, saisiko lisää, mummo piti luennon naisesta, joka söi niin paljon että vatsa repesi. Mummo on koulutukseltaan neuvolantäti.  Eivätkä tytöt olleet läskejä, kun nyt kohta kumminkin joku tätä hoksaa ehdottaa.

Tyttären lapsista voi olla varma, että ovat sukua. Miniöitä on monenlaisia. Toisilla on sakset auki joka suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Tyttären lapsista voi olla varma, että ovat sukua. Miniöitä on monenlaisia. Toisilla on sakset auki joka suuntaan.

Onpa rumasti sanottu. Yhtä hyvin tyttärelläkin on voinut olla sivusuhteita. Onko hutsun lapsi siis parempi, kunhan se hutsu on omaa lihaa ja verta?

Ihmisiä on niin monenlaisia. Työkaverini on todella ihana mummi myös poikansa exän uudelle lapselle, ostaa tällekin yhtä lailla työmatkoilta tuliaisia kuin muillekin.

Jos tyttären lapset ovat äidille eli mummolle tärkeimmät, ovatko sitten pojan lapset isälle eli vaarille tärkeämmät? Tässähän olisi tasa-arvoa.

Enpä tiedä, tästä on tehty aloitus hiljattain. Miksiköhän joku tehtailee niitä? Jos mietin tuntemiani perheitä, en ole tuollaista ilmiötä huomannut ollenkaan. Poikien lapset ovat mummoilleen erityisen läheisiä. Toki ovat myös hyvin isiensä näköisiä, joten tuo epävarma sukulaisuus ei ainakaan heidän kohdallaan ole issue.

Jotenkin outo ajatus tuo tyttären vs miniän lapset. Niin kuin miniän lapset eivät olisi oman pojan lapsia.

Mun vanhemmat ainakin selkeästi suosii mun veljen lapsia. Aikansa sitä surin, mutta enää en jaksa välittää. Onhan mun lapsilla edes rakastavat vanhemmat vaikka isovanhempia ei kiinnostakaan.

Mä en ole huomannut tällaista. Enemmän vaikuttaa se, miten lähekkäin asutaan ja ollaan muutenkin tekemisissä.

Tiedän tunteen. Lapset ovat ihmetelleet monta kertaa kuinka serkuillaan on isoäidistä aivan erilaisia kokemuksia, ihan kuin ei puhuttaisi samasta ihmisestäkään.