Vuoden 2006 monikko-odottajat /helmikuun kuulimiset
Moi,
Aloitin uuden ketjun kun edellinen oli jo pitkä ja tippunut toiselle sivulle. Laittakaa ihmeessä kuulumisia, minusta ainakin on mukava seurata miten muiden monikko-odotus on edennyt :)
Nyt voin kertoa terveiset rakenneultrasta, se oli tänään rv 20+0. Molemmat vauvat voivat oikein hyvin, olin tosi huojentunut siitä, että kaikki mitat olivat normaaleja ja samoin elimet. Täällä Turussa suostuivat tarkastelemaan vauvojen jalkoväliäkin, kun kysyin että näkyykö vihjeitä sukupuolista. B-vauva näytteli oikein mielellään sukukalleuksiaan, eli poikahan se meidän kaikkien mielestä oli aivan selvästi. Onpa hän tyypillinen mies jo tässä vaiheessa :) A-vauvan kohdalla hoitaja sanoi ettei hän ainakaan näe mitään ylimääräistä jalkojen välissä, joten veikkasi tyttöä. Näin olin pikkuisen salaa toivonutkin, vaikka ei sillä mitään väliä olekaan kunhan olisivat terveitä.
Onko teillä muilla miten nuo vauvat masussa? Minulla olivat poikittain, toinen alempana, toinen ylempänä. Päät olivat samaan suuntaan, kasvot vastatusten. Potkiskelevat ilmeisesti toisiaan.
Neuvolassa viikolla 19+0 oli sf-mitta 22cm, joten masu kasvaa hyvää vauhtia. Painoa ei ole vielä tullut kuin 3 kiloa. Kaikki ihanat raskausoireet jatkuvat, eli selkäsärky, närästys ja väsymys.
Meinaatteko ottaa 1,2 vai 3 äitiyspakkausta? Itse olen miettinyt kahta.
t. Hilmis
Kommentit (38)
Ei siis voinnissa kummempia muutoksia sitten viime kerran. Ehkä oma olo hiukan vielä tukalampaa. Vatsa painaa jo aikalailla ja yöt menee nykyisin ihan pipariks. Melkein tunnin välein pitää nousta vessaan, eikä se nouseminenkaan ihan helposti enää käy ja sitten aina se tyynyjen uudelleen asetteleminen. Päivisin on sitten niin väsynyt, että torkkuja pitää ottaa vähän väliä.
Torstaina ois taas äitipoli, saa nähdä mikä tilanne sitten. Potkuista päätellen A vauva ois kyllä edelleen perätilassa. Täytyy nyt viimeistään pakata sairaalakassi kuntoon ja vauvoille kotiintulovaatteet, kun ei koskaan tiedä vaikka joutuis jo jäämään sairaalaan. Jäi mietityttämään kun viimeks äitipolilla lääkäri sano, että kummallakin vauvalla yhtä niukasti lapsivettä. No torstaina on sitten taas tietoa lisää.
Aurinkoista talvipäivää kaikille!
Tande (rv 35+5)
Moi vaan!
Onpa jännittävää teillä, jotka jo olette rv 35 ylittäneet! Ihan kohta saatte nyytinne syliin :)
Täällä alkoi viikonloppuna tosi pahat selkäkivut. Missään asennossa ei ole hyvä olla, ja kun liikun niin tuntuu että puukolla pisteltäis ristiselkään. Kertokaas kokeneemmat että onko se ihan normaalia, ja voiko tätä kestää nyt sitten loppuraskauden? Kävin viimeviikolla lääkärissä ja otettiin valkovuotonäyte. Siinähän oli tietysti Streptococcus Agalactiae positiivisena. Nyt otettiin virtsanäyte, että jos tuo bakteeri olisi aiheuttanut virtsatiehyetulehduksen. Se voisi selittää näitä selkä ja alavatsakipuja. Torstaina on sitten lääkäri, jolloin kuulen tuloksen. Yritän siihen asti sinnitellä töissä, vaikka istuminen (tai mikä tahansa asento) tekee kipeää.
Kuulin, että tuo S.Agalactiae voi aiheuttaa suppareitakin, ja niitäkin on ollut ehkä pari päivässä. Pitänee varautua sairasloman alkamiseen piakkoin.
Painoa on tullut nyt 5 kiloa, sf-mitta oli 24 cm, verenpaineet ok, hemoglobiini 110, joten rautaa popsitaan.
Hilmis rv 21+5
ps. Jos olette hakeneet vakuutusyhtiöstä lapsivakuutusta, niin ovatko vaatineet kopiota äitiyskortista?
me otettiin Fenniasta, koska se oli kaikkein edullisin. kävin konttorissa asioimassa ja ottivat neuvolakortista kopsut. mulla oli 3d ultrasta saatu lääkärintodistus, jossa oli eritelty kumpikin sikiö tarkasti ja sen annoin myös. läpi meni vakuutus, mutta eipä mulla omia vaivoja eli siis sairaslomaa vielä siinä vaiheessa ollutkaan kun vakuutuksia hain.
tänään oli taas kontrolliultraamista ja ekaa kertaa otettiin vauvoilta sydänkäyrää. tai lähinnä yritettiin ottaa, mutta sen verran vilkasta oli masussa, että ei oikein onnistunut. ultrattiin sitten vaan ja painoarvioiksi tuli a) 1650 ja b) 1500 eli keskikäyrää ja alakäyrää menevät, mutta lekuri oi ihan tyytyväinen. a oli vaihtanut b:n kanssa paikkaa eli nyt a onkin rt:ssa ja b perätilassa. alatiesynnytykseen kuulemma mennään näillä näkymin. huoh.. no, pääasia, että vauvat on kunnossa ja ovat saaneet syödäkseen.
muuten ei mitään uutta. jaloillaan ei enää oikein jaksa olla ja nestettä on kyllä valtavasti. sormet on menneet tunnottomiksi ja aamuisin vallankin särkee käsiä - puristusvoima on tiessään ja aamulla konttailinkin lattialla kuuraamassa puuroja kun ote ei pitänyt. mutta muuten kaikki hyvin ja viimeisiä viikkoja viedään pikku hiljaa.
aurinkoisia päiviä kaikille!
maqika 31+2
Oltiin silloin to samassa valmennuksessa. Jos haluat tietää jotain sektiosta voin kertoa, koska itselleni se tehtiin pari vuotta sitten. Mieheni kuvasi silloin, mutta siinä ei voi oikein kuvata sitä mitä lääkärit tekevät siellä mahanpuolella, koska siinä mahan päällä oli kangas ettei nähdä kun leikkaavat ym.
Minulle voit kirjoittaa s-postiini, jos haluat lisää tietoa sektiosta. taija.saaristo@saunis.net
Kävimme perjantaina 3.3 kontrolliultrassa (rv36+2).
Kaikki oli muuten ihan ok, mutta painoa ei ollut tullut kovin paljoa vauvoille viimeisten 2 vkon aikana. Toiselle vain 100 g ja toiselle 200g.
Eli nyt A 2400g ja B 2600g. Lääkäri kyllä sanoi, että alkaa olemaan aika ahdasta masussa ja saattaa olla, että ovat nyt " tottuneen" niukempaan ravintoon.
Menemme taas ultraan pe 10.3. Jos edelleen sama tilanne, että painoa ei ole tullut ns. riittävästi, niin lääkärin sanojen mukaan: " lähdetään synnyttämään" .
A on edelleen perätilassa ja B raivotarjonnassa. Eli sektio on edessä.
Harmittaa, koska olisin halunnut synnyttää alateitse =(
Mutta tässä mennään nyt tilanteen mukaan!
Kävimme muuten la 4.3 piipahtamassa Kättärillä yömyöhään.
Pe iltana alkoi ihan JÄRKYTTÄVÄ turvotus ihan yllättäen.
Nilkkoja ei enää näkynyt ja oli ihan " pökkelö" jalat.
Joka paikkaa vain jomotti. Sama jatkui lauantaina ja illalla oli vielä enemmän turvotusta. Sitten tajusin, etten ollut tuntenut pariin tuntiin B:n liikkeitä. Aloimme mieheni kanssa painelemaan mahaa ja kuulostemaan liikkeitä, mutta ei mitään. A oli kyllä vilkas.
Soitimme Kättärille ja menimme tutkittavaksi.
Sydänkäyrissä oltiin n. 40 min ja siinä kaikki ok.
Verenpaine oli kohonnut 128/83, mutta ei vielä " liian" korkea.
Myös pissa- ja verinäytteet ok. Ei siis onneksi raskausmyrkytystä, HUH.
Lääkäri katsoi vielä ultralla ja kyllä B siellä liikkui, mutta hyvin rauhallisesti. Hän kertoi, että ne liikkeet ovat ihan normaaleja, mutta A sen sijaan on ns YLIVILKAS =)
Ei siis pysy hetkeäkään paikallaan ja kaikki liikeet ovat napakoita.
Saa nähdä onko tyttö ja poika tulossa =)
Kaikki siis kuitenkin ihan hyvin. Säikähdettiin suotta, mutta kun kyseessä on esikoiset, niin huolestumme pienistäkin asioista.
Nyt vain odotellaan perjantaita. Voi olla, että vauvelit ovat maailmassa jo viikon päästä. Mutta toivoisin silti, että voisivat vielä vähän enemmän kasvatella itseään masussa. Aika näyttää...
Hyviä vointeja kaikille ja nauttikaa raskaudesta täysillä =)
Ei se loppujen lopuksi kauaa kestä.
Nyt jo haikealla mielellä kohta lähtevästä isosta masusta...
T: Maalis-vauvojen Mami (rv 36+5)
taiza:
Oltiin silloin to samassa valmennuksessa. Jos haluat tietää jotain sektiosta voin kertoa, koska itselleni se tehtiin pari vuotta sitten.
Kiitos,kun laitoit yhteystietosi liittyen sektiokysymyksiin.
Avasin kuitenkin uuden pinon, jonne toivoisin myös sinun kirjoittavan kokemuksistasi, jotta myös muutkin pystyisivät lukemaan niitä =)
Varmasti monia muitakin jännittää sektioon meneminen ja on herännyt monia kysymyksiä siihen liittyen.
Oikein hyvää odotusaikaa =)
Moi! Mä oon enimmäkseen pyöriny tuolla kaksplus-sivuilla, mutta ku ei sieltä tuntunut löytyvän monikkoryhmää niin tulin tänne. Täällähän meitä näyttää olevan useampi odottaja.
Meille siis tulossa kaksoset kesällä, la 12.7. Viikot nyt siis 21+5 ja TÄNÄÄN ois meno rakenneultraan äitipolille!! Jännittää ihan mahdoton. Meillä kun on polilla 3-d ultra ja haluaisin niin, että katsottas sillä. Toivottavasti kaikki ois vauvoilla hyvin. Pari tuntia ku jaksas vielä odottaa....
Kirjoittelen taas pitkästä aikaa, olin jälleen viikon sairaalassa supistuksia rauhoittelemassa ja sen jälkeen on ehditty olla jo vuodelevossa kotoa viikon verran. Sairaalassa olivat tiukkana, eivätkä päästäneet pois ennen kuin oli 32 viikkoa täynnä. No ihan hyvä niin, koska tilanne rauhoittui ja kohdunsuu pysyi kiinni vaikka kanava lyhenikin puolella eli noin 4.5 cm:stä kahteen. Vieläkin supistelee muutaman kerran joka päivä, muttei enää niin kivuliaasti.
Nyt sitten käydään viikottain kontrolliultrissa ja lääkärillä ja seuraillaan tilannetta. Onneksi on jo 33+2 menossa ja vauvat voivat hyvin. Huomenna saadaan seuraava painoarvio.
Vähän tuppaa jo jännittämään, jos nimittäin uhkaavat viikon päästä tulla, eivät enää estele vaan annetaan syntyä!!!
Oma olo on jo hirveän tukala. Painoa on kertynyt 20 kg, liitoskivut ja ianainen vessessa ravaus pitävät hereillä yöllä. No muutama viikkoa vielä, sen kyllä jaksaa kun ollaan tänne asti päästy.
Aurinkoista päivää kaikille!
Piiki ja vauvelit 33+2
Laitanpa itsekin vähän kuulumisia että saadaan vähän eloa tähän palstaan.
Piikille tsemppiä kotilepoon, onneksi olet jo turvallisella puolella että vauvat pärjäävät hienosti vaikka nyt pian syntyisivätkin. Olivatko ne sun supparit miten kivuliaita, joiden vuoksi jouduit sairaalalepoon? Itselläkin on kivuttomia suppareita, mutta eivät onneksi tehneet mitään muutoksia.
Kärsin viikko sitten hirmuisista selkäkivuista, niin kuin puukkoa olisi käännetty selässä. Syykin siihen sitten selvisi, eli virtsatiehyetulehdus. Sain antibioottikuurin ja nyt on jo helpottanut normaalille särkytasolle. Ehdin jo kauhistella että näinkö hirveää se selkäkipu on sitten koko loppuraskauden. Mulla todettiin S. Agalactiae-bakteerikin, se oli aiheuttanut myös tulehduksen. Taas yksi sektiota puoltava seikka, vaikka kai sitä penisilliinin kanssa voisi synnyttää alateitse bakteerista huolimatta.
Laitetaanko galluppi pystyyn: Tiedätkö jo synnytystapasi? Toivotko sektiota vai alatiesynnytystä?
Minä toivoisin alatiesynnytystä, vaikka en vielä hirmuisesti ole asiaan perehtynyt. Vauvojen kannalta ajattelen että olisikohan sitä nopeammin kykeneväinen heitä hoitamaan alatiesynnytyksen jälkeen..
Hilmis
Joo, olivat kyllä varsin kivuliaita. Kipu tuntui alaselässä ja vatsassa, tuli kunnon hiki päälle ja niitä alkoi tulemaan noin 10-15 min välein. Tiputuksena annettu täyttöhoito onneksi tehosi, ei tarvinnut sen kovempaa lääkitystä ja vauvat saivat kortisonit heti kun mentiin sairaalaan. Eli olivat vauvelit ihan tosissaan etsimässä pakoreittiä ulkomaailmaan ;)
Synnytystavoista puheen ollen itse haluaisin synnyttää alakautta. Vauvoista a on rt:ssä ja b pt:ssä eli sen puoleen onnistuisi. Lääkäri sanoi, että perätilassa syntyvällä pitäisi olla painoa ainakin pari kiloa, jottei alatiesynnytys ole liian raskas vauvalle. Nyt taidetaan onneksi olla jo vähän kahden kilon yli, eli sekin este olisi nyt ylitetty. Itselläni on leikkauskammon poikanen ja se paraneminen on varmaan aika hidasta. Tietenkin sitten jos se tulee kohdalle, pitää vain koettaa tsempata eikä hermoilla liikaa.
No niin, taas takaisin lepäämään.
P.S. kuuluuko kellään hassua napsahtelua masusta? Mulla on kuulunut parin viime päivän ajan ja vähän ihmetyttää. Luin jostakin että se ei olisi vaarallista, mutta mistähän johtunee.
Piiki
Mä olen ollut jo pari viikkoa sair. lomalla ja nyt tilanne on tosi hyvä. Supistuksen vähentyneet. Toki uuvuttaa ja hengästyttää aika helposti, ei jaksa normaalisti mitään kävelyä eikä muuta kovin kauaa. Maha on jo iso. Välillä vähän juilii toisesta kyljestä ja vasemmasta tissistä lähinnä. Kohta taitaa tulla jo maitotippoja, esikoisestakin tuli tosi aikaisin semmosta esimaitoa.
Minä toivon alatiesynnytystä, mutta jos joutuu sektioon ni sitten joutuu. Alatiesynnytys oli ihan ok ja mieluummin siihen ku sektioon. LÄhinnä kai toi perätila sitten estää sen, jos sikseen tulee. Mutta teen niin kuin käskevät, turha sitä on spekuloida.
Mulla on koko ajan kauhee nälkä, siis koko ajan. Lisäksi on makeanhimoa yms... Paino nousee alun miinuskäyrän jälkeen varmaan ihan " mukavasti" ...
T. Bambi, rv 24
Livahti tuo viesti ennen aikojaan...
En ole " pinoutunut" täällä monikko puolella aikaisemmin. Mutta nyt esittäydyn...
Odotan kaksosia (ensimmäisiä). Laskettuaika on 3.7. Tällähetkellä viikkoja siis kasassa 24. Mukanani odottaa innoissaan mies.. Mukava kun ei yksin tarvitse hehkuttaa!
Raskaus on sujunut kaikinpuolin oikeinkin mukavasti. Alussa vaivasi suunnaton nälkä ja väsymys. Noin kuukausi sitten alkoivat selkä-ja alavatsakivut. Jotka nyt ovat hellittäneet, tulevat kyllä herkästi takaisin jos touhuan tomerana ja paljon... toisinaan on ollut vaikeata ymmärtää, etten kykene enää toimimaan " normaalistI" , en lähellekään normaalisti. Yksi riesa minulla on ollut vaivana kokoajan eli turvotukset. Vaiva on aika rasittava. Vaatteet ja kengät puristavat inhottavasti.
Mutta vaivoista vauvoihin.... He voivat hyvin. Kaikki on sujunut heidän kohdallaan erinomaisesti tähän mennessä. Kaksosemme ovat identtisiä, omissa vesipussukoissaan. Sukupuolta emme tiedä, emmekä kysy. Se jääköön nähtäväksi. Kovasti touhuilevat ja pyörivät. Liikkeitä on mukava seurata vatsanpeitteiden päältä, varsinkin isä on tästä innoissaan. Potkut osuu joskus niin mukvasti rakkoon (tämä ei niin mukavalta tunnu) että vessaan on heti ja usein...
Kovasti olen yrittänyt listata ja miettiä hankintoja. Mitään emme ole vielä ostaneet ja varmaankin kaikki " isommat" hankinnat jäävät lasten syntymän jälkeen ostettaviksi.
Tässäpä tällä kertaa..
Rva-Kevät ja nyytit rv24
Vielä ollaan koossa ja supistukset ovat vähän helpottaneet. Viime viikon äitipoli-kontrollissa painoarviot olivat rv 33+3 jo 2200 g ja 2400g. Eli hyvin kasvavat. Lääkäri oli sitä mieltä, että enää ei pysäytellä kun ovat noinkin isoja viikkoihin nähden, jos lähtevät tulemaan. Kohdunsuu oli alkanut aukeamaan ihan pikkuisen ja kanava oli melkein hävinnyt, eli ei varmaan enää kovin monta viikkoa menekään ennen kuin suuri päivä koittaa! Toivottavasti viihtyvät kuitenkin masussa vielä pari viikkoa, mutta eipä näistä koskaan tiedä.
Onko täällä muita viimeisiä viikkoja odottavia? Onko vinkkejä nukkuma-asentoihin, nyt kun mikään ei enää tunnu hyvältä. No pitkin päivää voi onneksi torkkua pahimmat väsymykset pois.
Piiki 34+2
Tänään mittailtiin, viikkoja 33+2 ja painoarviot olivat a)2200 ja b)2000 eli vähän keskikäyrän alla. kohdunsuu oli mulla tiukasti vielä kiinni ja kohdunkaulaa jäljellä vaikka kuinka eli ihan heti eivät ole vauvat tulossa. hyvä niin vauvojen kannalta, mutta kyllä alkaa tuntua, että on yli 4 kg vauvaa sisuksissa. selkään sattuu.
Mennään Piiki miltei samoilla viikoilla sun kanssa :) mulla toi nukkuminen on kanssa aika ongelmaista. kädet on olleet täysin puutuneet ympärivuorokautisesti reilut 3 viikkoa ja nukkuessa kyljellään se vaan pahenee, niin että oikein juilii. johtuu kuulemma nesteiden valtavasta kerääntymisestä, että hermot jää niin jumiin.
Mulla on nukkumisessa auttanut tosi paljon liukas satiininen tms pyjama. ostin h&m:ltä eikä maksanut paljon. takin napit nyt ei enää mene mahan päältä kiinni, mutta muuten toimii. sillä on helpompi käntyillä ja liukastella sängyssä, niin ettei tarvitse kovasti pungertaa itseään. suosittelen!
olen myös havainnut, että jos menee yhtään täydemmällä vatsalla nukkumaan, niin nukkuminen on ihan tuskaa. yritänkin olla syömättä enää klo 19 jälkeen - usein pystyy jopa nukkumaan silloin hetkittäin selällään :)
eipä muuta kuin jaksamisia kaikille ja rva keväälle tervetuloa mukaan joukkoon :)
Heipä hei taas kaikille =)
Laitanpa minäkin " pitkästä" aikaa tilannetiedoituksen, heh...
Nyt on viikkoja kasassa hienot 37+6 !!!
Vauvat ovat päättäneet, että pysyvät masussa varmaan loppuun asti...
Mulla alkoi kova turvotus tuossa parisen viikkoa sitten.
Kerran tosiaan käytiin kääntymässä jo Kättärin päivystyksessäkin, mutta tämä on ihan " normaalia" turvotusta vielä. Kaikki muut arvot ovat todella hyvät. Verenpaineetkin 116/69, joten ei ole hätää raskausmyrkytyksestä.
Painoa on nyt tullut kaikenkaikkiaan 27,5 kg. (Lähtöpaino oli 50kg, joten kyllä pikkaisen tuntuu jaloissa, kun menee kyykkyyn...)
Meillä vauvat ovat hidastaneet kasvuaan loppua kohden aika rajusti.
Kävimme 3.3 ultrassa, jolloin sanottiin että arviot n: 2600g ja 2400g.
Silloinen lääkäri sanoi, että vauvat ovat alkaneet pärjätä niukemmalla ravinnolla. Ja painotti vielä, että 10.3 ultrassa päätetään sektioaika.
Toisin kävi... Eli perjantain ultrassa oli joku " tuuraava" lääkäri, joka ei puhunut paljon mitään, eikä myöskään katsonut painoarvioita, vaikka kysyttiin. Napanuorissa kuulemma virtasi hyvin ja vatsanympärykset olivat suunnilleen samankokoisia. Eivät katso viikon välein painoarvioita, vaan pitää olla 2 vkoa väliä... No kohdunsuu on vielä kiinni ja kanavaa 3cm jäljellä. Ja on puolikiinteä.
To 16.3 uudestaan ultraan, niin SILLOIN päätetään sektioaika. Ja voi olla, että se on sitten ihan lähipäivinä !?!
No eilen kävin neuvolassa ja neuvolatäti sanoi, että vaikuttavat ihan hyvän kokoisilta ja molemmilla tuntuisi olevan lapsivettä hyvin.
Sydänäänet olivat molemmilla hyvät.
Eli päivä kerrallaan tässä mennään, mutta hyvin onkin sitten muuten mennyt. Turvotus tosiaan ainut riesa.
Selkä on ollut hyvässä kunnossa, vaikka painoa tullutkin reippaasti.
Ja saan nukuttua todella hyvin. Kyljillä ja selälläni.
Noin kuukausi sitten painoivat rakkoon, jolloin jouduin käymään monta kertaa yössä vessassa, mutta nyt käyn ehkä pari kertaa 8 tunnin aikana.
Toivottavasti siis nukkuminen helpottuu myös teillä muilla loppua kohden ja saatte kunnolla levättyä ennen vauvojen tuloa =)
Onnellista odotusta kaikille !!!
Ilmoittelen myöhemmin taas kuulumisia.
-loppusuora häämöttää-
Nostanpa tässä samalla taas listaa, josko muutkin innostuisivat kirjoittamaan kuulumisia :)
Kiitokset ensin Magika nukkumisneuvoista. Minulla sattui sellainen satiiniyöpaita olemaankin, en vain ollut ajatellut kokeilla! Nyt pyörähdykset sujuu hieman vaähemmillä tuskilla, kun ei tarvitse punnertaa niin paljon.
Meillä on ollut varsin tapahtumarikas viikko. Heräsin ke ja to välisenä yönä aivan armottomaan supistukseen ja ajattelin, että no nyt sitä synnytyskin sittten alkoi. heti kävi mielessä, että jos tämä nyt tämmöistä on niin epiduraalia pyydän... Sitten tuntui kova paineen tunne alapäässä ja valahti jotain lämmintä. Nousin akkiä pois sängystä, kun en halunnut sotata sitä lapsivedellä. Kun mies laittoi valot päälle, huomasin järkytyksekseni, että se ei ollutkaan vettä vaan verta, jota lorisi paineella lattialle ja räiskyi jopa verhoille. Siivosin pahimmat pois ja menin takaisin makuulle. Sairaalasta neuvoivat tulemaan heti ambulanssilla ja mielessä vilisi kauhukuvat istukan irtoamisesta ja hätäsektioista.
Sairaalassa utrasivat heti ja ottivat sydänkäyrät. Vauvat nukkuivat autuaan tietämättöminä tapahtuneesta ja vuodon syytä ei löytynyt mistään! Sen yön ja seuraavan päivän vietin sitten synnytyssalissa tarkkailtavana, koska supisteuksia tuli aika säännöllisesti. Yllätys, yllätys ne loppuivat sitten iltaa kohden ja jäin osastolle perjantaihin asti. Nyt ollaan taas kotona ja edes kohdunsuu ei ole avautunut enempää kuin viikko sitten. Limatulppa tosin irtosi siinä verenvuodon yhteydessä, joten saattaa olla että viikon sisällä tapahtuu.
Verenvuoto loppui siellä sairaalassa, eikä selvinnyt mistä se niin paineella tuli. Nyt on seuraava kontrolli ensi viikon perjantaina ja ellei siihen mennessä ole tapahtunut mitään, lääkäri suositteli käynnistyksen aloittamista. Molemmat vauvat ovat jo yli 2,5 kg ja viikkoja silloin kasassa 36. Eli jännältä näyttää!
Piiki74 35+2
Tervehdys kaikille!
Onpa sulla Piiki ollut jännittäviä hetkiä. Varmasti pelästyit kun verta oli tullut noinkin paljon! Onneksi vauvoilla oli kaikki hyvin.
Joko Maalis-vauvat tiedät sektioajan, vai kenties oletko jo saanut tuhisijat syliisi!?!
Olin viime viikolla ultrassa ja lääkärillä (rv24+1). Vauvat olivat nyt kääntyneet pystyasentoihin, A oli raivotarjonnassa, B pt:ssa. Olinkin vähän ihmetellyt kun potkut tuntuvat eri paikoissa kuin ennen. A painoi 708g, B 789g, B on aina ollut vähän sisartaan isompi. Lääkäri tuntui sen verran kiireiseltä etten viitsinyt kysellä A:n sukupuolesta, sehän jäi viimeksi epäselväksi. Toisaalta voisi jättää sen yllätykseksi synnytykseen saakka. Oletteko te muut saaneet rakenneultran jälkeisissä ultrissa tietoa sukupuolista, vai suhtautuvatko he niin että ultrissa katsotaan tärkeitä asioita kuten kokoa eikä sukupuolia?
Saikusta ei ollut tietoakaan, mutta olen kyllä jaksanut vielä tehdä toimistotöitä. Seuraava käynti on kuukauden päästä, saa nähdä jaksanko vielä siihen saakka töissä..
Hilmis
Kävästiin siellä Kättärin synnytysvalmennuksessa torstaina.
Se kesti tosiaan sen 3 tuntia ja kyllähän sieltä nyt jotain " uutta tietoa" sai.
Ensin oli n. 1 1/2 tunnin " kalvosulkeiset" ja sen jälkeen katsottiin n. 80-luvulla kuvattu video. Olihan siinä tietty kuvattu kaikki olennainen, mutta luulisi, että 2000 luvulla voisi kuvata vähän tuoreempaakin materiaalia...
Jäin itse kaipaamaan keisarileikkauksesta jotain videopätkää.
Toki voi olla sellainen aihe, mitä ei mielellään kuvata, mutta kun uteliaisuuttani haluaisin nähdä sektion kulusta vähän enemmän.
Kyllä siellä toki näytettiin pari kuvaa sektiosta, mutta ei siitä oikein mitään saanut irti....
Lopuksi käytiin kahdessa synnytyssalissa. Toisessa oli amme.
Ihan kivan näköiset huoneet.
Nyt vain jännätään, että mikä on sitten se synnytystapa.
Toivottavasti A olisi jo kääntynyt, että voisi alateitse synnyttää.
Kovasti on kyllä masussa möngitty ja varsinkin Suomen lätkämatsien aikana, kun en meinaa housuissani sohvalla pysyä =)
Maha on kyllä selvästi laskenut. Nyt pystyy taas makaamaan myös selällään. Eivätkä vauvat enää paina keuhkoihin/palleaan.
Olo on kyllä muuten ihan hyvä 24 lisäkiloon nähden.
Toki mahan koko tuottaa välillä vähän tukalia tuntemuksia,
esim. sukkien pukeminen, kenkien laitto ym.
Eikä tuo jalkojen rasvaaminenkaan enää oikein luonnistu... No,
onneksi on mies, joka hoitaa sen puolen =)
Turvotus on ehkä hieman lisääntynyt. Vihkisormus menee vielä pikkurilliin, mutta tiedä sitten kuinka kauan. Iltasella on kyllä melkoiset " makkarasormet" ja varpaat myös. Muualla ei niinkään turvotusta.
Joskus jalkapöytä ja nilkat ovat pullottaneet, muttei päivittäin.
Tiistaina neuvolaan, niin tietääpähän taas, millaiset arvot silloin on.
Ens perjantaina olisi sitten taas ultra. Silloin päätetään synnytystavasta.
Tande78: Oletkos vielä yhdessä koossa ???
Oikein hyviä vointeja kaikille ja jaksamista =)
*Maalis-vauvoja odottava* (35+4)