Narsistisen puolison luota lähtenyt - oletko kokenut hyvää karmaa?

Ei ole kun pari viikkoa kun erottiin. Suhteessa oli alkoholia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pettämistä, alistamista, eristämistä, mitätöintiä, kaikki ihan oppikirja-esimerkkejä. Tietynlainen helpotus ollut koko ajan mutta nyt on alkanut aivan kamala ikävä sitä kusipäätä kohtaa, sairasta! Miten tästä pääsee eroon? Olen kirjoittanut ja harrastanut liikuntaa, puhunut ystäville ja kaikkea mahdollista itseterapiaa. Koska tämä loppuu?

No on!!! Löysin unelmieni miehen ja entinen elämä on kuin painajaista. Sain itsetuntoni ja arvokkuuteni takaisin. Mitään en ole lähtenyt ns kostamaan, ex on sairas eikä tule koskaan olemaan onnellinen, hänen ainoat tunteensa ovat vahingonilo ja nautinto toisen mollaamisesta ja alistamisesta. Enemmän kuin narsisti on kyllä mielestäni vain rehellisesti täysin tunnekuollut kusipää mulkku.

News flash: se puoliso todennäköisesti ei ollut narsisti.

Jaa-a. Karmaan uskon kyllä, mutta vaikea uskoa, että karma voisi koskaan kokonaan korvata kokemaani pahaa.

Lisäksi: vuosien kidutus ja kiusaus ei koskaan kokonaan lopu eroon ja lähtemiseen. Narsku pystyy vaikuttamaan ja vaikeuttamaan elämää vielä eron jälkeenkin. Mustamaalaaminen, p*skan puhuminen, monipuolinen kiusaaminen...ne jatkuvat edelleen. Selän takana tapahtuu koko ajan vaikka itse olisi katkaissut yhteydet kokonaan. Ystävä- ja lähipiirikin on kokenut melkoisen myllerryksen kun jotkut tuntuvat oikeasti uskovan narskun valheet ja selitykset, miksi erottiin.

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. Elämäni muuttui huimasti paremmaksi kyllä. Löysin miehen joka oli edellisen mieheni vastakohta ja sain hänen kanssaan lapsen. Hän jätti minut joitakin vuosia sitten, koska rakastui toiseen. Tämä toinen ero oli helpompi, koska mukana ei seurannut sairaan suhteen tuomaa painolastia. Elämäni ei ole siis silkkiä vaan se on myös ruusuilla tanssimista :) Niin kauan kuin etsin uutta kumppania, olen todella varuillani kaikkien kohdalla, joilla on narsistisia piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

No ei. Elämä ei ole reilu, eikä karmaa ole. Itse olen eronnut narsistista vuosia sitten ja samoista ongelmista sain kärsiä siihen asti, kunnes tajusin mennä hoitoon. Nyt sitten kuljetaan kovalla rahalla terapiassa, kun ex-puolisolla on omakotitalo, 2 lasta ja uusi mies rääkättävänä.

En osaa sanoa karmasta, mutta ainakin elämä kohtelee paremmin kun tekee parempia päätöksiä. Ei ole sellaisten ihmisten kanssa, jotka alistavat tai joista tulee ikävä olo. Tosin tämä on myös sitä, että opettelee rakastamaan itseään. Eikä enää etsi elämäänsä draamaa vaan arvostaa erilaisia asioita.

Edelleen itsensä rakastaminen on välillä vaikeaa, tyhjyys ja viha huutaa sisältä. Mutta hyvät kokemukset ovat parantaneet siinä mielessä, että on saanut iloa ja erilaisia, mukavia ja rakentavia kokemuksia elämään. Siitä vain pitää pitää kiinni. Ja toivoa, että hyvä karma on mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Sun varmaan kannattaa tutustua tutkimuksiin perustuviin käsityksiin - voivat avartaa sun yksipuolista ja syyllistävän tuntuista ylimielistä ajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Sun varmaan kannattaa tutustua tutkimuksiin perustuviin käsityksiin - voivat avartaa sun yksipuolista ja syyllistävän tuntuista ylimielistä ajattelua.

Sun kannattaa tutustua niihin tutkimuksiin, jos tuo tieto on sulle jotain uutta.

Syyllistävä sävy on vain sun päässä, ei ole vaikeaa arvata miksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Samaa mietin minäkin, että narsistin käsiin joutuneet ajattelevat suotta olevansa erityisen hyviä ihmisiä. Pelkkä kiltteys ei välttämättä ole hyvyyttä. Ehkei ap niin väittänytkään, mutta itse ajattelisin, että jos haluaa hyvää karmaa, niin pelkkä "olin tosi kiltti" ei riitä. Narsistiin törmääminen lienee jonkinlainen kumppanin hyvyyden läpivalaisukoe; miten reagoit sinulle tapahtuviin ilkeyksiin? Tietty se, että moni hukkaa itsensä narsistin seurassa on vaikea asia sanoa, onko sellainen ihminen hyvä vai voidaanko itsen hukkaamisesta langettaa pahaa karmaa (kuten usein käy) vaikka itsensä hukkaaja kärsii itsekin itsensä hukkaamisesta.

Jos on terve lapsuus niin edes narsistin edessä ei huku itseltään kokonaan, mutta entä jos hukkasit itsesi jo lapsuudessa ja narsisti vain kaivaa sen esiin?

Silloin tuntuu, ettei sitä hyvää ala tapahtua itselle koskaan.

Enpä voisi noin sanoa. Sain erittäin hyvän miehen narsistimiehen jälkeen, mutta pilasin itse suhteen kun olin niin rikki... Nyt olen taas toisen narsistin kyykytettävänä. Tyhmä mikä tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Samaa mietin minäkin, että narsistin käsiin joutuneet ajattelevat suotta olevansa erityisen hyviä ihmisiä. Pelkkä kiltteys ei välttämättä ole hyvyyttä. Ehkei ap niin väittänytkään, mutta itse ajattelisin, että jos haluaa hyvää karmaa, niin pelkkä "olin tosi kiltti" ei riitä. Narsistiin törmääminen lienee jonkinlainen kumppanin hyvyyden läpivalaisukoe; miten reagoit sinulle tapahtuviin ilkeyksiin? Tietty se, että moni hukkaa itsensä narsistin seurassa on vaikea asia sanoa, onko sellainen ihminen hyvä vai voidaanko itsen hukkaamisesta langettaa pahaa karmaa (kuten usein käy) vaikka itsensä hukkaaja kärsii itsekin itsensä hukkaamisesta.

Jos on terve lapsuus niin edes narsistin edessä ei huku itseltään kokonaan, mutta entä jos hukkasit itsesi jo lapsuudessa ja narsisti vain kaivaa sen esiin?

Silloin tuntuu, ettei sitä hyvää ala tapahtua itselle koskaan.

Siitä karmasta, itse uskoisin, että sellainen syvempi itsetuntemus, ehkä joku kogntiivinen terapia yms. voisi muuttaa niitä toimintamalleja sillä narsistin exällä niin ettei ainakaan uudestaan ajaudu samaan tilanteeseen, ja ehkä voisi korjata itsensä ehjemmäksi?

Itse en sinänsä usko "karmaan", mutta uskon kyllä voimakkaasti syy-seuraussuhteeseen asioissa ja tiedostamiseen.

Vierailija kirjoitti:

 Narsistiin törmääminen lienee jonkinlainen kumppanin hyvyyden läpivalaisukoe; miten reagoit sinulle tapahtuviin ilkeyksiin? .

Narsistit ja muut samanlaiset ihmisethän tekevät niitä testejä ennen kuin aloittavat kunnolla sen henkisen kidutuksen, ne tekee sitä kaikille ja jatkaa vain niiden kanssa, jotka myöntyvät siihen alun hyväksikäyttöön ja kiusaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Narsistiin törmääminen lienee jonkinlainen kumppanin hyvyyden läpivalaisukoe; miten reagoit sinulle tapahtuviin ilkeyksiin? .

Narsistit ja muut samanlaiset ihmisethän tekevät niitä testejä ennen kuin aloittavat kunnolla sen henkisen kidutuksen, ne tekee sitä kaikille ja jatkaa vain niiden kanssa, jotka myöntyvät siihen alun hyväksikäyttöön ja kiusaamiseen.

Karua. Mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Sun varmaan kannattaa tutustua tutkimuksiin perustuviin käsityksiin - voivat avartaa sun yksipuolista ja syyllistävän tuntuista ylimielistä ajattelua.

Sun kannattaa tutustua niihin tutkimuksiin, jos tuo tieto on sulle jotain uutta.

Syyllistävä sävy on vain sun päässä, ei ole vaikeaa arvata miksi.

No kerro, kun kerta tiedät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Samaa mietin minäkin, että narsistin käsiin joutuneet ajattelevat suotta olevansa erityisen hyviä ihmisiä. Pelkkä kiltteys ei välttämättä ole hyvyyttä. Ehkei ap niin väittänytkään, mutta itse ajattelisin, että jos haluaa hyvää karmaa, niin pelkkä "olin tosi kiltti" ei riitä. Narsistiin törmääminen lienee jonkinlainen kumppanin hyvyyden läpivalaisukoe; miten reagoit sinulle tapahtuviin ilkeyksiin? Tietty se, että moni hukkaa itsensä narsistin seurassa on vaikea asia sanoa, onko sellainen ihminen hyvä vai voidaanko itsen hukkaamisesta langettaa pahaa karmaa (kuten usein käy) vaikka itsensä hukkaaja kärsii itsekin itsensä hukkaamisesta.

Jos on terve lapsuus niin edes narsistin edessä ei huku itseltään kokonaan, mutta entä jos hukkasit itsesi jo lapsuudessa ja narsisti vain kaivaa sen esiin?

Silloin tuntuu, ettei sitä hyvää ala tapahtua itselle koskaan.

Siitä karmasta, itse uskoisin, että sellainen syvempi itsetuntemus, ehkä joku kogntiivinen terapia yms. voisi muuttaa niitä toimintamalleja sillä narsistin exällä niin ettei ainakaan uudestaan ajaudu samaan tilanteeseen, ja ehkä voisi korjata itsensä ehjemmäksi?

Itse en sinänsä usko "karmaan", mutta uskon kyllä voimakkaasti syy-seuraussuhteeseen asioissa ja tiedostamiseen.

No, sama näkemys mulla tuosta karmasta. Mulla on isoin ongelma se, että oon hukannut itseni. Ja aika pahasti. Se on tapahtunut jo lapsena ja samalla elämäni narsisti oli vanhempani, huoltajani. Minulla ei ole koskaan ollut narskua parisuhdetta. En onneksi vedä heitä puoleeni, eivätkä hekään juuri minua. He muistuttavat minua juuri vanhemmastani, jonka kanssa hukkasin itseni.

Mutta käsitin vasta nyt keski-ikäisenä, että olen hukannut itseni. "Oikeiden" toimintatapojen opettele minulle ei kanna minua, niiden alla on vielä syvempiä haavoja. Mutta olen onneksi löytänyt ihanan terapeutin, joka käsittelee asioita nimenomaan narsismin näkökulmasta (siis kun terapiaan tulija on narsistin uhri) ja saa katsoa, milloin löydän itseni.

Voin sanoa, että koko ajatuskin pelottaa! Pelkään itseäni. Pelkään sitä pientä minua, joka on sen narsistin näkemys vielä tällä hetkellä minusta, ja se narsistin näkemys minusta on paha. Läpeensä paha. Ja mä allekirjoit(i)an sen. Edelleen. Koska oon hukannut sen, joka EI ALLEKIRJOITTAISI.

Tulee mieleen kertosäe eräästä biisistä, "I've lost myself, I've lost mysee-ee-elf"

Samantien tajusin, että kappale on Karma Police (en muista just nyt esittäjää??) Jotenkin hassua. Karma ja I've lost myself? Joo, täällä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Samaa mietin minäkin, että narsistin käsiin joutuneet ajattelevat suotta olevansa erityisen hyviä ihmisiä. Pelkkä kiltteys ei välttämättä ole hyvyyttä. Ehkei ap niin väittänytkään, mutta itse ajattelisin, että jos haluaa hyvää karmaa, niin pelkkä "olin tosi kiltti" ei riitä. Narsistiin törmääminen lienee jonkinlainen kumppanin hyvyyden läpivalaisukoe; miten reagoit sinulle tapahtuviin ilkeyksiin? Tietty se, että moni hukkaa itsensä narsistin seurassa on vaikea asia sanoa, onko sellainen ihminen hyvä vai voidaanko itsen hukkaamisesta langettaa pahaa karmaa (kuten usein käy) vaikka itsensä hukkaaja kärsii itsekin itsensä hukkaamisesta.

Jos on terve lapsuus niin edes narsistin edessä ei huku itseltään kokonaan, mutta entä jos hukkasit itsesi jo lapsuudessa ja narsisti vain kaivaa sen esiin?

Silloin tuntuu, ettei sitä hyvää ala tapahtua itselle koskaan.

Paljon ajatuksia herättävä kommentti. Ja näin se varmaan on.

Elin narsistin pauloissa lähes 20-vuotta työelämässä ja osan siitä myös yksityiselämässä. Hyvän itsetunnon ansiosta en koskaan hukannut itseäni, kuin lyhyeksi hetkeksi ja nousin sieltä aina paljon vahvempana. Viimeisen 10v. aikana tunsin vain häntä kohtaan sääliä ja oli saman tekevää puhuuko hän hyvää tai pahaa minusta.

Karmasta en tiedä mitään, mutta oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden sain anteeksiannolla jo suhteen aikana ja siksi en tuntenut myöskään vihaa ja katkeruutta.

Viime kädessä meistä jokainen on vastuussa omasta elämästään, eikä narsistin edessä pidä taipua, vaan vaikeuksista huolimatta on jatkettava matkaan.

Enkä usko lainkaan tuohon "kilttiyteen" vaan mieluimmin itsetuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ööh. Pidän kummallisena tässä yhteydessä ajattelua karmasta. Se, että lähdin narsistisesta suhteesta 12 vuoden jälkeen, ei ollut asia, josta minut pitäisi palkita. Jouduin rakentamaan itseni uudelleen ja alkoi vuosien parantumisprosessi. 

Ei se lähteminen ollut se hyvä teko, mutta yleensä nämä narsistipaskoja sietäneet ovat kilttejä ja uhrautuvaisia ihmisiä. Minä ap tarkoitin, että saako heidän kiltteytensä nyt vastakaikua - vetääkö karma vastapalloon?

Ne on kylläkin yleensä itsekin persoonallisuushäiriöisiä (epävakaita usein), läheisriippuvaisia jne. eivätkä ole sen kiltteyden takia narsistin kanssa, vaan koska niilläkin on aivot/persoona/mielenterveys sekaisin.

Samaa mietin minäkin, että narsistin käsiin joutuneet ajattelevat suotta olevansa erityisen hyviä ihmisiä. Pelkkä kiltteys ei välttämättä ole hyvyyttä. Ehkei ap niin väittänytkään, mutta itse ajattelisin, että jos haluaa hyvää karmaa, niin pelkkä "olin tosi kiltti" ei riitä. Narsistiin törmääminen lienee jonkinlainen kumppanin hyvyyden läpivalaisukoe; miten reagoit sinulle tapahtuviin ilkeyksiin? Tietty se, että moni hukkaa itsensä narsistin seurassa on vaikea asia sanoa, onko sellainen ihminen hyvä vai voidaanko itsen hukkaamisesta langettaa pahaa karmaa (kuten usein käy) vaikka itsensä hukkaaja kärsii itsekin itsensä hukkaamisesta.

Jos on terve lapsuus niin edes narsistin edessä ei huku itseltään kokonaan, mutta entä jos hukkasit itsesi jo lapsuudessa ja narsisti vain kaivaa sen esiin?

Silloin tuntuu, ettei sitä hyvää ala tapahtua itselle koskaan.

Paljon ajatuksia herättävä kommentti. Ja näin se varmaan on.

Elin narsistin pauloissa lähes 20-vuotta työelämässä ja osan siitä myös yksityiselämässä. Hyvän itsetunnon ansiosta en koskaan hukannut itseäni, kuin lyhyeksi hetkeksi ja nousin sieltä aina paljon vahvempana. Viimeisen 10v. aikana tunsin vain häntä kohtaan sääliä ja oli saman tekevää puhuuko hän hyvää tai pahaa minusta.

Karmasta en tiedä mitään, mutta oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden sain anteeksiannolla jo suhteen aikana ja siksi en tuntenut myöskään vihaa ja katkeruutta.

Viime kädessä meistä jokainen on vastuussa omasta elämästään, eikä narsistin edessä pidä taipua, vaan vaikeuksista huolimatta on jatkettava matkaan.

Enkä usko lainkaan tuohon "kilttiyteen" vaan mieluimmin itsetuntoon.

Kiltteys ja hyvä itsetunto eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia sen enempää kuin kilteys olisi synonyymi hyvyydelle.