Miten te introvertit selviätte arjesta?
Kommentit (29)
Selviän hyvin, kun voin tehdä työni etätyönä kotitoimistoni rauhassa ja hiljaisuudessa. Aiemmin kun näin ei ollut, olin yleensä työviikon jälkeen aika poikki.
Käyn koulussa, ja on erityisen raskas olo kun perjantai koittaa. Siellä joutuu koko ajan olemaan sosiaalinen,mikä vituttaa. Tähän lisänä vielä akkavaltainen luokka, missä puukotetaan selkään aina kun kerkiää jne, niin voin kertoa että oon ihan helvetin onnellinen kun viikonloppu tulee. Selviämistähän tämä on. Onneksi on niitä hyviä tyyppejä elämässä.
Saan tehdä töitä melkohyvin omassa rauhassa. Muutamat työkaverit ei oo mitään räpäsetiä.
Enempi rassaa päivät kun on töitä, ipanan harrastuksia ja yllätysvieraita eli ei saa iltaa olla yksin tai oman perheen kanssa.
Vieraatkin menettelee jos niistä tietää etukäteen, eli osaa asennoitua ajoissa siihen rauhattomuuteen.
Olenko introvertti näillä ominaiduuksilla? Tunnistaako kukaan toinen introvertti itsensä?
- Inhoan ryhmätilanteita, esim. Ryhmäliikuntaa, työpaikan yhteisiä rientoja ym.
- En halua puhua syvällisiä asioita muiden kanssa vaan vaikeat asiat selvitän itse, en voisi avautua edes terapeutille asioistani
- olen työviikon jälkeen usein henkisesti poikki
- Haaveilen paljon ja kuuntelen musiikkia
- Kirjojen kautta pääsen seikkailemaan, se riittää mulle
- En pidä kyläilystä
Olen päällisin puolin sosiaalinen ihminen, mutta sosiaalisuus rajoittuu pinnallisiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Rajoittsmalla dos. kuvioita
Sos.kuvioita
Minua ärsyttää tapa joilla introvertti puhuvat ekstroverteistä. Tavallaan nostavat itsensä yläpuolelle. Mieheni on introvertti ja minä ekstrovertti. Minun perheenjäsenteni ovat puheliaita ja sosiaalisia, toisin kuin mieheni perhe. Hyväksyn täysin mieheni rauhallisuuden, hiljaisuuden ja en edes yritä saada häntä kaikenmaailman kissanristiäisiin. Mutta ärsyttää miten mieheni puhuu omille vanhemmilleen minun perheestäni tyyliin "ei edes puheenvuoroa saa" ja muutenkin arvostellen. Vaikka minä en huomauttele hänen vanhemmistaan jotka ovat silmissäni tylsiä ja ärsyttävän tasaisia, tunteettoman oloisia ihmisiä.
Sama näkyy täällä keskustelupalstoilla. Ekstroverteistä keskustellaan vähättelevään sävyyn vaikka me ekstrovertti emme keskustele teistä niin.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää tapa joilla introvertti puhuvat ekstroverteistä. Tavallaan nostavat itsensä yläpuolelle. Mieheni on introvertti ja minä ekstrovertti. Minun perheenjäsenteni ovat puheliaita ja sosiaalisia, toisin kuin mieheni perhe. Hyväksyn täysin mieheni rauhallisuuden, hiljaisuuden ja en edes yritä saada häntä kaikenmaailman kissanristiäisiin. Mutta ärsyttää miten mieheni puhuu omille vanhemmilleen minun perheestäni tyyliin "ei edes puheenvuoroa saa" ja muutenkin arvostellen. Vaikka minä en huomauttele hänen vanhemmistaan jotka ovat silmissäni tylsiä ja ärsyttävän tasaisia, tunteettoman oloisia ihmisiä.
Sama näkyy täällä keskustelupalstoilla. Ekstroverteistä keskustellaan vähättelevään sävyyn vaikka me ekstrovertti emme keskustele teistä niin.
Ei kai siinä periaatteessa ole mitään pahaa, vaikka hölötyksen informaatiosisältö onkin nolla. Joskus se vain häiritsee keskittymistä.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää tapa joilla introvertti puhuvat ekstroverteistä. Tavallaan nostavat itsensä yläpuolelle. Mieheni on introvertti ja minä ekstrovertti. Minun perheenjäsenteni ovat puheliaita ja sosiaalisia, toisin kuin mieheni perhe. Hyväksyn täysin mieheni rauhallisuuden, hiljaisuuden ja en edes yritä saada häntä kaikenmaailman kissanristiäisiin. Mutta ärsyttää miten mieheni puhuu omille vanhemmilleen minun perheestäni tyyliin "ei edes puheenvuoroa saa" ja muutenkin arvostellen. Vaikka minä en huomauttele hänen vanhemmistaan jotka ovat silmissäni tylsiä ja ärsyttävän tasaisia, tunteettoman oloisia ihmisiä.
Sama näkyy täällä keskustelupalstoilla. Ekstroverteistä keskustellaan vähättelevään sävyyn vaikka me ekstrovertti emme keskustele teistä niin.
Ap ei mielestäni vähätellyt, kysyi miten introvertit selviää arjesta.
Teen töitä kotona, muuten en jaksaisi tehdä töitä ollenkaan. En voi sietää muiden ihmisten seuraa, paitsi joidenkin harvojen ystävien ja tietysti oman perheen. En kestä kiirettä, enkä melua, en kaakattavia naisia, en isoon ääneen puhuvia miehiä, en turhaa hölinää. Kaupassa käynti ahdistaa, kaikki ne kirkuvat värit ja valot ja taustamusiikki ja häly ja typerät ihmiset seisomassa käytävillä tientukkona. Silmiin sattuu rumasti pukeutuneet ja epäsiistit ja ylimeikatut ihmiset, oikeasti tulen ihan pahoinvoivaksi. Ryhmäliikunta on ihan hirveää, koulun pakkojumppatuntien jälkeen en ole käynyt yhdessäkään, kunnes löysin ihanan joogaryhmän pari vuotta sitten. Osallistujia max. 15, hämärä valaistus, kynttilöitä, ei musiikkia, vain joogaohjaajan kaunis ja rauhallinen ääni. Inhoan talviurheilukeskuksia, baareja, kylpylöitä, markkinoita, messuja, ulkoilmakonsertteja (sisäkonsertit menee, kun ei ole kovin suuri sali ja saa istua) ja kaikkia mahdollisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä.
Elämäni on muotoutunut ihanan rauhalliseksi, asumme maalla, käyn hiihtämässä metsäladulla, lumikenkäilemässä pelloilla, luistelemassa meren jäällä, kävelyllä pitkin syrjäisimpiä kyläteitä, pyöräilemässä metsätiellä, hoidan puutarhaa, luen, teen käsitöitä ja hoidan kotia. Ja teen tietysti töitä ja vietän aikaa perheen parissa ja tapaan samanhenkisiä ystäviä. Ainahan sitä välillä on jotain kamalaa pakollista, kuten juuri kaupassa käyminen tai joku kauhea sukujuhla, mutta kyllä niistäkin selviää, kun ottaa tietyn asenteen ja sulkee tavallaan sisimpänsä ja on ikäänkuin joku muu.
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä kotona, muuten en jaksaisi tehdä töitä ollenkaan. En voi sietää muiden ihmisten seuraa, paitsi joidenkin harvojen ystävien ja tietysti oman perheen. En kestä kiirettä, enkä melua, en kaakattavia naisia, en isoon ääneen puhuvia miehiä, en turhaa hölinää. Kaupassa käynti ahdistaa, kaikki ne kirkuvat värit ja valot ja taustamusiikki ja häly ja typerät ihmiset seisomassa käytävillä tientukkona. Silmiin sattuu rumasti pukeutuneet ja epäsiistit ja ylimeikatut ihmiset, oikeasti tulen ihan pahoinvoivaksi. Ryhmäliikunta on ihan hirveää, koulun pakkojumppatuntien jälkeen en ole käynyt yhdessäkään, kunnes löysin ihanan joogaryhmän pari vuotta sitten. Osallistujia max. 15, hämärä valaistus, kynttilöitä, ei musiikkia, vain joogaohjaajan kaunis ja rauhallinen ääni. Inhoan talviurheilukeskuksia, baareja, kylpylöitä, markkinoita, messuja, ulkoilmakonsertteja (sisäkonsertit menee, kun ei ole kovin suuri sali ja saa istua) ja kaikkia mahdollisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä.
Elämäni on muotoutunut ihanan rauhalliseksi, asumme maalla, käyn hiihtämässä metsäladulla, lumikenkäilemässä pelloilla, luistelemassa meren jäällä, kävelyllä pitkin syrjäisimpiä kyläteitä, pyöräilemässä metsätiellä, hoidan puutarhaa, luen, teen käsitöitä ja hoidan kotia. Ja teen tietysti töitä ja vietän aikaa perheen parissa ja tapaan samanhenkisiä ystäviä. Ainahan sitä välillä on jotain kamalaa pakollista, kuten juuri kaupassa käyminen tai joku kauhea sukujuhla, mutta kyllä niistäkin selviää, kun ottaa tietyn asenteen ja sulkee tavallaan sisimpänsä ja on ikäänkuin joku muu.
Kuvailit mun ajatukset nappiin! Paitsi etten asu maalla :)
Kyllähän se voimat vie. Olen, tyhmä, vielä kouluttautunut epäintroverttiin ammattiin.
Vierailija kirjoitti:
Selviän hyvin, kun voin tehdä työni etätyönä kotitoimistoni rauhassa ja hiljaisuudessa. Aiemmin kun näin ei ollut, olin yleensä työviikon jälkeen aika poikki.
Ihanaa! Yksi mun elämäntavoitteista on saada työ, jota voin tehdä kotoa käsin. Saanko kysyä millaista työtä teet?
Asiakaspalvelutilanteet uuvuttavat välillä jo kesken työpäivän. Kotiin päästyä saan olla yksin ja ladattua akut.
Hyvin selviän elämässä, mutta joskus on raskasta.
Selviän hyvin. Saan tehdä töitä omissa oloissani jos haluan mutta minulla on mahdollisuus siinä lomassa sosialisoida myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurasta suurimmaksi osaksi nautin, tällöin en koe sitä niin kuluttavaksi vaan se tuo iloa arkeeni. Asun tällä hetkellä yksin, joten työpäivien ulkopuolella omaa rauhaa on riittämiin, välillä tekisi jopa mieli lähteä ihmisten ilmoille. Ja kyllä, olen introvertti vaikka ihan varmasti joku tässäkin tulee vänkäämään vastaan etten siltä kuulosta. Introverttiyden tasojakin on erilaisia, kaikki eivät asetu sinne "vihaan kaikenlaista sosiaalista kanssakäymistä ja olen mieluiten yksin KOKO AJAN" osioon.
Muuten minusta on vähän raivostuttavaa tämä ekstrovertti/introvertti jaottelu, koska sitä usein leimaa olettamus että jos olet jompikumpi niin sitten olet tismalleen tietynlainen, vaikka suurin osa ihmisistä on sekoitus molempien piirteitä. Kyllä introvertit selviää elämästä ja arjesta ihan siinä missä ekstrovertitkin. :D
En käy töissä, tai missään muuallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä kotona, muuten en jaksaisi tehdä töitä ollenkaan. En voi sietää muiden ihmisten seuraa, paitsi joidenkin harvojen ystävien ja tietysti oman perheen. En kestä kiirettä, enkä melua, en kaakattavia naisia, en isoon ääneen puhuvia miehiä, en turhaa hölinää. Kaupassa käynti ahdistaa, kaikki ne kirkuvat värit ja valot ja taustamusiikki ja häly ja typerät ihmiset seisomassa käytävillä tientukkona. Silmiin sattuu rumasti pukeutuneet ja epäsiistit ja ylimeikatut ihmiset, oikeasti tulen ihan pahoinvoivaksi. Ryhmäliikunta on ihan hirveää, koulun pakkojumppatuntien jälkeen en ole käynyt yhdessäkään, kunnes löysin ihanan joogaryhmän pari vuotta sitten. Osallistujia max. 15, hämärä valaistus, kynttilöitä, ei musiikkia, vain joogaohjaajan kaunis ja rauhallinen ääni. Inhoan talviurheilukeskuksia, baareja, kylpylöitä, markkinoita, messuja, ulkoilmakonsertteja (sisäkonsertit menee, kun ei ole kovin suuri sali ja saa istua) ja kaikkia mahdollisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä.
Elämäni on muotoutunut ihanan rauhalliseksi, asumme maalla, käyn hiihtämässä metsäladulla, lumikenkäilemässä pelloilla, luistelemassa meren jäällä, kävelyllä pitkin syrjäisimpiä kyläteitä, pyöräilemässä metsätiellä, hoidan puutarhaa, luen, teen käsitöitä ja hoidan kotia. Ja teen tietysti töitä ja vietän aikaa perheen parissa ja tapaan samanhenkisiä ystäviä. Ainahan sitä välillä on jotain kamalaa pakollista, kuten juuri kaupassa käyminen tai joku kauhea sukujuhla, mutta kyllä niistäkin selviää, kun ottaa tietyn asenteen ja sulkee tavallaan sisimpänsä ja on ikäänkuin joku muu.
Kuvailit mun ajatukset nappiin! Paitsi etten asu maalla :)
Maalla on ihanaa. Tämä hiljaisuus on niin ihanaa ja usein voi käydä lenkillä / hiihtämässä niin ettei tule ketään vastaan ja jos joku tuleekin, niin ihan hyvin voin jutella hänen kanssaan hetken. Se ei olekaan ahdistavaa, vaan mulle ahdistavaa oli se, että kaupungissa kun meni vaikka hiihtämään, niin siellä oli kymmeniä muita ja koko hiihtäminen oli yhtä sähläystä. Omalla pihalla saa olla täysin rauhassa, naapurista ei näe meidän pihalle ja jotenkin taitaa olla niin, että nykyään tänne maalle eksyykin meitä introvertteja, kaikki täällä vaikuttavat rauhallisilta ja enempi hiljaisilta. Vai onko se tämä ympäristö, joka muuttaa ihmistä, en tiedä. Täällä ei ole mitään palveluita, mutta en kaipaakaan mitään ja toisaalta eipä tuo 15 km kaupunkiin ole matka eikä mikään. Suosittelen!
Hyvin selviän arjesta, kiitos kysymästä. Kun ihminen tunnistaa itse omat ominaisuutensa, hän osaa sopeuttaa elämänsä oman kapasiteettinsa mukaan. Olen aivan äärimmäisen introvertti, inhoan yli kaiken suuria väkijoukkoja, joissa joutuu osallistumaan. Suuri väkijoukko sinänsä ei ole ongelma, jos siellä voi luovia menemään ilman osallistumista, mutta kyllä silti esim jouluruuhka kaupoissa repii hermoja. Mutta esim suuri työyhteisö ja paljon sosiaalisia kontakteja on minulle kauhistus.
Töitä teen yksin tai yhden ihmisen kanssa. Voi mennä viikkokin ilman yhtään ihmiskontaktia työelämässä. Kotona on sen verran ihmisiä, kuin minulle on sopivasti, eli mies ja muutama kiltti ja rauhallinen lapsi. Muita lähisukulaisia on kaksi ja miehen puolelta myös vain kourallinen.
Sukujuhlissa tai muissa juhlissa avustan keittiössä, eli näin kartan laajan ekstroverttiparven ja vältyn kysymyksien tulvalta. En osaa/jaksa/halua keskustella puolituttujen kanssa, sillä en osaa olla kiinnostunut puolituttujen elämästä, enkä osaa esittää heille samanlaisia tungettelevia kysymyksiä kuin he muille. Joskus väitän olevani töissä viikonlopun, ja näin vältän kaikki turhat juhlakutsut, joissa tiedän, etten mahdu keittiöön.
Minulla on vain muutama todella hyvä ystävä, he ovat myöskin introvertteja. Ymmärrämme hyvin toisiamme ja emme loukkaannu, jos joku on jonkin aikaa tavoittamattomissa.
En ole pärjännytkään. Kyllästyin ihmisten kanssa kanssakäymiseen aikoja sitten. Minä tyhmä luin aikoinaan asiakaspalveluammatin. Nykyään olen syrjäytynyt työelämästä, mutta onnellinen kun saan asua maaseudulla. Minulle riittää, että pidän yhteyttä tuttuihin pari kertaa vuodessa. Silloin on jotain kerrottavaakin. En tosiaan viihdy kaupungin vilskeessä ja kauppareissut on pakkopullaa, myyjätkin tulee ärsyttävän tutuiksi kun asioi samassa kaupassa.
Kiva saada lomaa ekstroverteista.