Olen rv 41+4 ja pää hajoaa synnytyspelkoon
Ihan oikeasti. Tiedän, että tällä on ''tarkoituksensa'' sillä tyttären painoarvio on aika alhainen, eikä olisi vielä rv 40 ollut edes valmis tulemaankaan, mutta... en aiemmin pelännyt lainkaan synnytystä, nyt la:n jälkeen olenkin alkanut oikein kauhulla pelkäämään sitä, olen aivan paniikissa. Raskauteni on ollut helppo ku mikä, ei edes nytkään ole rankkaa vaikka rv 42 jo kolkuttelee ovella. Synnytystä ei ole käynnistetty vielä alhaisen painon, ja hyvän vointini vuoksi. rv 42 ilmeisesti kuulemma kuitenkin joko käynnistys tai sektio, käynnistys on aivan HIRVEÄÄ joten olen harkinnut sektion valitsemista?
Olen 29v
Kommentit (30)
No sitten suostut sektioon kerta sitä ehdottavat? Onnea koitokseen!
provo. haluut tästä vaan taas jonkun alatiesynnytys vs. sektio keskustelun :D
Synnytys on niin hidasta että se alkaa pikkukipuna ja siitä sitten yltyy. Itse sinnittelin viimeiseen asti ilman kipulääkitystä, kun supistus tuli sanoin tahdon sen nyt heti, mutta hetin kun supistus oli ohi olinkin sitä mieltä että pärjään vielä. Pahimmat kivut itsellä on olleet juuri nuo supistukset kun odotellaan että on kokonaan auki ja ponnistaminen onkin sitten ollut se helpotus. Mitä sinä pelkäät eniten synnytyksessä?
Se jännitys katoaa heti kun synnytys alkaa, sitten siinä vaan menee kehon mukana. Synnytyksen käynnistäminen on varmasti kamalaa, mutta luonnollisesti alkanut synnytys kovenee vaiheittain yleensä, kipu on aaltomaista ja aina välillä voi hengähtää. Jos joutuisin itse valitsemaan sektion ja käynnistyksen välillä, valitssin sektion. Kaikki menee varmasti hyvin :)pian on jo nyytti sylissäsi.
Mistä lähtien sektion on voinut itse valita? Ellei siis kyseessä ole esim. perätilasynnytys tai muu missä fyysinen seikka rajoittaa. Epäilen vahvasti että sinun annettaisiin valita sektio kun rv 42 tulee täyteen, todennäköisesti käynnistävät ja tekevät sitten (kiireellisen) sektion jos synnytys ei edisty toivotulla tavalla.
No on vähän myöhäistä miettiä tässä vaiheessa. Ap
Sain esikoiseni sektiolla (en saanut raskausmyrkytyksen vuoksi yrittää alatiesynnytystä, lapsi syntyi keskosena.). Kuopuksen synnytystä yritettiin käynnistää kaksi päivää, mutta kun synnytys ei edennyt (kohdunsuu jumitti neljään senttiin, eikä auennut enempää vaikka miten yritettiin), jouduin sektioon. En siis osaa verrata tipan luomia supistuksia aitoihin, mutta mielestäni se on ihan hyvä. Sattuihan se, ei sitä voi kieltää,mutta kun tilanne oli päällä, sitä ei ehtinyt ajatella. Jos synnytys lähtee käyntiin pienellä avustuksella, voi hyvin olla ettet tarvitse mitään voimistamaan supistuksia synnytyksen edetessä. Itse aloin jännittää synnytystä siinä vaiheessa, kun se oli mennyt yli viikon lasketun ajan yli. Jännitin, sillä lapsi oli ollut koko ajan yli käyrien. Kuitenkin itse tilanteessa ei enää jännittänyt tai pelottanut.
Tsemppiä sinulle koitokseen. Sektio ei myöskään ole mitään herkkua, joten suosittelen edes kokeilemaan alakautta. Voihan hyvin olla, että homma ei lähde käyntiin, jolloin joudut leikkuriin joka tapauksessa.
Ei synnytyksen käynnistäminen kauheaa ole. Olen yhden sektion ja neljä käynnistystä läpikäynyt ja jos saisin valita niin ehdottomasti käynnistys. Olen myös aina saanut pyyntöni mukaan epiduraalin heti kun se on ollut mahdollista antaa.
Kyllä sektion voi valita, tai oikeastaan vaatia. Suomessa ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta.
Jos lapsilukutoiveenne on 2, olet normaalipainoinen, perusterve ja ennenkaikkea täysin varma sektiohalustasi, suosittelen sektiota. Itse saanut kaksi lasta "pelkosektioilla" ja valehtelematta olivat lähes kivuttomia molemmat operaatiot. Eniten sattui tipan laitto käteen, eikä oikeastaan sekään. Ei haavakipua missään vaiheessa ja arpi on miltei näkymätön. Molemmat syntyivät perjantaina, ekan jälkeen kotiin maanantaina ja tokan jälkeen sunnuntaina. Toivuin erittäin nopeasti ja muistelen niitä upeina kokemuksina, olo oli erittäin turvallinen ja tilanne hallittu molempina kertoina. Toki aiempien jalkaleikkausten ansiosta tiesin, miltä selkäydinpuudutus tuntuu, yms. Sektiosta toivuin paljon nopeammin ja kivuttomammin kuin polven operaatiosta.
Kahdessa sektiossa mukana ollut lasteni isä ei voi käsittää miksi sektiota pidetään niin pelottavana ja isona juttuna. Hän on kuullut sellaisia sotatarinoita muilta miehiltä alatiesynnytyksen katselemisesta, että sanoo sen kuulostavan keskiaikaiselta kidutukselta minun "kylpylälomasektioihini" verrattuna. Niin kai sitten.
Eli jos oikeasti ja 101% varmasti sektion haluat, go for it!
Vierailija kirjoitti:

Missä sairaalassa synnytit? Oliko sektiolupauksessa kovaakin vääntöä lääkäreiden kanssa?
Itse en edes uskalla alkaa lapsentekopuuhiin kun koko alatiesynnytys ahdistaa niin kovasti. Tällaiset tarinat auttavat edes hieman, josko sitä itsekin saisi sektion.
Minulla on takana 4 käynnistystä, josta yksi joutui hätäsektioon! Todellakin nyt kun olen raskaana haluan mielummin käynnistyksen kuin sektion! Olin monta kk kipeä sektion jälkeen, synnytyksistä oon parantunut parissa viikossa.
Jokaisen sektion haluavan pitäisi käydä leikkaussalissa oikeasti paikan päällä katsomassa minkälaista touhua se on. Sen jälkeen vasta sanoa haluaako oikeasti sektion. Kyllä itse en suostuisi sektioon kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Kaksi lasta kuitenkin olen synnyttänyt.
-leikkurin sh-
No voit varautua siihen, että alapää hajoaa synnytykseen :)
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen sektion haluavan pitäisi käydä leikkaussalissa oikeasti paikan päällä katsomassa minkälaista touhua se on. Sen jälkeen vasta sanoa haluaako oikeasti sektion. Kyllä itse en suostuisi sektioon kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Kaksi lasta kuitenkin olen synnyttänyt.
-leikkurin sh-
No enpä nyt tiedä olisiko alatiesynnytyksenkään näkeminen sen hohdokkaampaa? Joillakin kun se värkki menee tosi pahasti tohjoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sektion voi valita, tai oikeastaan vaatia. Suomessa ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta.
Jos lapsilukutoiveenne on 2, olet normaalipainoinen, perusterve ja ennenkaikkea täysin varma sektiohalustasi, suosittelen sektiota. Itse saanut kaksi lasta "pelkosektioilla" ja valehtelematta olivat lähes kivuttomia molemmat operaatiot. Eniten sattui tipan laitto käteen, eikä oikeastaan sekään. Ei haavakipua missään vaiheessa ja arpi on miltei näkymätön. Molemmat syntyivät perjantaina, ekan jälkeen kotiin maanantaina ja tokan jälkeen sunnuntaina. Toivuin erittäin nopeasti ja muistelen niitä upeina kokemuksina, olo oli erittäin turvallinen ja tilanne hallittu molempina kertoina. Toki aiempien jalkaleikkausten ansiosta tiesin, miltä selkäydinpuudutus tuntuu, yms. Sektiosta toivuin paljon nopeammin ja kivuttomammin kuin polven operaatiosta.
Kahdessa sektiossa mukana ollut lasteni isä ei voi käsittää miksi sektiota pidetään niin pelottavana ja isona juttuna. Hän on kuullut sellaisia sotatarinoita muilta miehiltä alatiesynnytyksen katselemisesta, että sanoo sen kuulostavan keskiaikaiselta kidutukselta minun "kylpylälomasektioihini" verrattuna. Niin kai sitten.
Eli jos oikeasti ja 101% varmasti sektion haluat, go for it!
Missä sairaalassa synnytit? Oliko sektiolupauksessa kovaakin vääntöä lääkäreiden kanssa?
Itse en edes uskalla alkaa lapsentekopuuhiin kun koko alatiesynnytys ahdistaa niin kovasti. Tällaiset tarinat auttavat edes hieman, josko sitä itsekin saisi sektion.
Sektion saa kunhan olet esim. synnytyspelkoinen.
Tosi tsemppaavaa tekstiä synnytyspelkoiselle. Miettikää nyt vähän, mitä kirjoitatte. Ja leikkurin sh, onko käynyt ikinä mielessä, että synnytyspelko voi koskea niin alatie- kuin sektiosynnytystäkin. Tätä ketjua voi lukea molemmista kärsiviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sektion voi valita, tai oikeastaan vaatia. Suomessa ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta.
Jos lapsilukutoiveenne on 2, olet normaalipainoinen, perusterve ja ennenkaikkea täysin varma sektiohalustasi, suosittelen sektiota. Itse saanut kaksi lasta "pelkosektioilla" ja valehtelematta olivat lähes kivuttomia molemmat operaatiot. Eniten sattui tipan laitto käteen, eikä oikeastaan sekään. Ei haavakipua missään vaiheessa ja arpi on miltei näkymätön. Molemmat syntyivät perjantaina, ekan jälkeen kotiin maanantaina ja tokan jälkeen sunnuntaina. Toivuin erittäin nopeasti ja muistelen niitä upeina kokemuksina, olo oli erittäin turvallinen ja tilanne hallittu molempina kertoina. Toki aiempien jalkaleikkausten ansiosta tiesin, miltä selkäydinpuudutus tuntuu, yms. Sektiosta toivuin paljon nopeammin ja kivuttomammin kuin polven operaatiosta.
Kahdessa sektiossa mukana ollut lasteni isä ei voi käsittää miksi sektiota pidetään niin pelottavana ja isona juttuna. Hän on kuullut sellaisia sotatarinoita muilta miehiltä alatiesynnytyksen katselemisesta, että sanoo sen kuulostavan keskiaikaiselta kidutukselta minun "kylpylälomasektioihini" verrattuna. Niin kai sitten.
Eli jos oikeasti ja 101% varmasti sektion haluat, go for it!
Missä sairaalassa synnytit? Oliko sektiolupauksessa kovaakin vääntöä lääkäreiden kanssa?
Itse en edes uskalla alkaa lapsentekopuuhiin kun koko alatiesynnytys ahdistaa niin kovasti. Tällaiset tarinat auttavat edes hieman, josko sitä itsekin saisi sektion.Sektion saa kunhan olet esim. synnytyspelkoinen.
Ei muuten saa.... Ainakaan mä en saanut......
Mulla käynnistettiin eka, kesti n. 9h lääkkeen annosta kun lapsi syntyi. Toinen alkoi itsestään ja kesti n. 4h. Käynnistyksessä supistukset alkoivat pikkuhiljaa kunnes niiden välillä ei ollut enää taukoa. Tokassa supistukset alkoivat heti tosi voimakkaina ja lähes tauotta, menin ihan paniikkiin ja haukoin vaan henkeä kun ei tosiaan ollut niitä taukoja "joiden aikana on hyvin aikaa rentoutua ja valmistautua seuraavaan supistukseen". Näiden kokemusten perusteella käynnistys oli helpompi kuin spontaani.
Kaverini sai pelkosektion. Sai jonkun tulehduksen ja joutui teholle. Toki tämmöinen taitaa olla melko harvinaista(?).

Miksi tunsit tarvetta kertoa sektiosta vain kauhutarinaversion? :)
Jaa. Oisko pitänyt miettiä aikasemmin...?