Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden traumat vaikuttavat lapsen saamisen pohtimiseen
14.02.2006 |
Ajattelin kirjoittaa tänne sellaisesta asiasta, joka painaa mieltäni. Minulla on ristiriitainen olo lapsen yrittämisen suhteen. Olemme miehen kanssa molemmat jo yli kolmekymppisiä ja lasta olisi todella aika alkaa yrittää (tiedän, että sitä ei noin vain hankita, vaan saadaan lahjana). Meillä olisi kaikki edellytykset varmaankin - tai niin ainakin itse luulen - tulla hyviksi vanhemmiksi. Ulkoiset olosuhteetkin ovat hyvät. Välillä iskee kuitenkin hirveä epävarmuus ja ahdistus lapsuuteni asioista johtuen.
Lapsuuteni oli enimmäkseen onnellinen! Kuitenkin vanhemmillani oli voimakas kristillinen maailmankatsomus ja siihen liittyen ajatus lasten ruumiillisesta kurituksesta. Pienempiä sisaruksiani rangaistiin kovalla fyysisellä kurituksella, joka oli mielestäni usein lähempänä pahoinpitelyä kuin kuritusta. Tästä on jäänyt negatiivisia muistoja, jotka vieläkin tulevat voimakkaina mieleen. Mietin myös miten itse voin välttää tuollaisen käytöksen, vaikka sitä kammoankin, koska mallit lapsuudestahan vaikuttavat voimakkaasti.
Onko kenelläkään tähän mitään neuvoa? Välillä olen miettinyt, että kävisinkö juttelemassa jonkun kanssa, että pääsisin tästä jotenkin järkevällä tavalla yli ja voisimme alkaa edes miettiä vauvaa. Miehelle en ole tästä asiasta puhunut, koska se tuntuu niin hävettävältä ja kauhealta.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emme ryyppää tai rellestä. Silti pähkäilen koko ajan, uskallanko perustaa perhettä. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki johtuu omasta, huonosta äitisuhteestani. Äitini on kylmä, ei-äidillinen ja hieman mielenterveysongelmainen.
Huvittavaa, että toiset pyöräyttävät lapsia ties minkä katastrofin keskelle sen kummemmin miettimättä, minulla taas kaikki asiat kunnossa enkä osaa päättää!
Siitä huolimatta sain alle kouluikäisenä muutaman kerran oikein kunnolla nahkavyöstä. Itselleni ei ole jäänyt mielikuvaa siitä, miten olin nuo piiskaukset " ansainnut" . Sen sijaan aikuisenakin muistan sen kauhean pelon, jonka oma vanhempi aiheutti, kun satutti minua niin hirveästi. Kaunaa minulle ei ole jäänyt omia vanhempiani kohtaan. Luulenpa, että se oli kova paikka heillekin ja lopulta he ottivat opikseen, koska selkäsaunat loppuivat. Itse opin sen, etten koskaan halua aiheuttaa omalle lapselleni vastaavanlaista tilannetta. Vaikka lapsi tekisi mitä, niin en häntä siitä kurittamalla rankaise. En edes tukkapöllyllä.
Minusta on fiksun ihmisen merkki, että osaat olla huolissasi tuollaisestakin asiasta. Se tarkoittaa, että käsittelet sitä nyt jo päässäsi ja koetat löytää ratkaisua kriisiisi. Minusta ei ole ollenkaan hassu ajatus, että kävisit muutaman kerran juttelemassa ammattiauttajan kanssa. Hän osaisi antaa sinulle erilaisia näkökulmia ajatella tapahtuneita ja osaisi antaa sinulle työkalut selvitä tunnetilanteista lastesi kanssa sitten.
Meillä ei ollut lapsena fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä kylläkin. Usein on niin, että ikäviä kokenut ihminen automaattisesti pyrkii tekemään kaikkensa, että omajälkikasvu ei joutuisi samaa kokemaan. Niin teen myös minä. Mutta on minullakin joskus tullut mieleen, että ei ammattiauttajan apu kenellekään pahitteeksi ole, vaikka ilmankin selviäisi.
Lapsenhoidossa se paha kompastuskivi on väsymys, joka voi yllättää kenet tahansa vauvasta ja elämäntilanteesta riippuen. Väsyneenllä äidillä taas pitäisi olla selvät sävelet pääkoppansa kanssa, että tilanne ei väsymyksestä laajene vielä muihin ongelmiin. Esim. tällaisessa tilanteessa kuvittelisin ammattiavun käytöstä (siis jo ennen raskautta ne pari kertaa) olevan hyötyä. Oma menneisyys on jäsennelty paremmin pääkoppaan ja kaikki energiavarta on lapsen parhaan ajattelussa.
Ohoh, tulipa pitkä ja sekava teksti. Saitko langan päästä kiinni?
Minusta se, että nyt jo noin paljon mietit asiaa ja pelkäätkin itsesi muuttumista samanlaiseksi, on todella hyvä asia! Sinulla on paljon pienempi riski ajautua samanlaiseksi, kun tiedostat itsesi ja olet realistinen.
No, esimerkkinä nyt tämänkin. Olen kokenut lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä. Aika moni kuvittelee jostain kumman syystä, että minun kaltaiseni jatkaisivat samaa käytöstä. Kuvottava ajatuskin!! En ikinä tekisi mitään vahingoittaakseni omia lapsiani. Eikä pelkkä pahan kokeminen ihmisestä pahaa tee, kyllä siellä pääkopassa täytyy jotakin olla vinksallaan, että kykenee toista vahingoittamaan.
Uskon, että olet hyvin mepatiakykyinen ja järkevä, se jos mikä on tärkeää lasten kanssa :)
6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EMPATIAkykyinen, ei mepatiakykyinen...heh.
6
Liian moni lapsi kärsii henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, kun vanhempien kantti ei kestä. ja tajuisivat sitten jättää edes lapsiluvun yhteen, jos on kovin uupunut ja kokee raskaaksi lapsielämän.
Kyllä sinä löydät vastauksen, ehkä kannattaa käydä juttelemassa psykologin ym. kanssa. Lääkäriasemilla niiät on ja saa helposti ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikille ihanista, empaattisista viesteistä!
Ap
Loppujen lopuksi sinä itse teet päätökset käytöksesi suhteen.
Minuakin on pieksetty lapsena (ja siis todellakin pieksetty) mutta olen tietoisesti työstänyt asioita enkä tee samoin omia lapsiani kohtaan (on 4 lasta).