Lue keskustelun säännöt.
Poika taas tapellut koulussa. En jaksa enää!
13.01.2016 |
Ollaan sovittu koulun kanssa, että yhteydenotot miehen puhelimeen. Rehtori sitten taas soitti mun miehelle. Mies lähtee nyt hakemaan poikaa koulusta, saa pojan paremmin kotiin kuin minä. Miksi voi miksi! Mitä me ollaan tehty väärin poikien kanssa?
Kommentit (56)
Mites lapsen vapaa-ajan harrastukset? Onko liikunnallista ja ohjattua? Se veisi hyvin energiaa ja joukkueessa oppii sietämään muita paremmin.
Lisäksi tuli mieleen, että kattooko miten paljon telkkaria? Kaverin tappelija mukula rauhoittui, kun ei enää aamulla nähnyt Pokemoneja.
Myös syömisiä kannattaa tarkistaa.
Tietenkin se perheen yhteinen aika on myös tärkeää, olette läsnä ja kuuntelette lasta. Tapahtu se sitten ruokapöydässä tai eteisen lattialla..
Hurjasti voimia teille ja toivottavasti joku ratkaisu löytyy! Meillä apu löytyi liikunnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos on kiusattu ja puolustaa itseään? Moasti kiusaaja/t luistavat tilanteesta suvereenisti ja syy jää uhrille.
Ei kyllä tässä tapauksessa meidän lapsi on se aloittaja. On aina. Ihan joka kerta.
Onneksi sille toiselle ei käynyt sen pahemmin. Mutta mun täytyy varmaan taas soittaa ja pyytää anteeksi. Nää ihmiset varmaan vihaa minua jo nyt. Ap
Tästä tuli mieleen että kannattaa laittaa poika soittamaan ja pyytämään anteeksi. Tai parhaimmassa tapauksessa menette pojan kanssa kouluun ja käskette hänen pyytää siellä anteeksi henkilökohtaisesti niin että olette itse paikalla. Pelikonsoleiden yms pois ottaminen voi olla turhaa jos pojan ei tarvitse oikeasti ottaa vastuuta teoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos on kiusattu ja puolustaa itseään? Moasti kiusaaja/t luistavat tilanteesta suvereenisti ja syy jää uhrille.
Ei kyllä tässä tapauksessa meidän lapsi on se aloittaja. On aina. Ihan joka kerta.
Onneksi sille toiselle ei käynyt sen pahemmin. Mutta mun täytyy varmaan taas soittaa ja pyytää anteeksi. Nää ihmiset varmaan vihaa minua jo nyt. Ap
Tästä tuli mieleen että kannattaa laittaa poika soittamaan ja pyytämään anteeksi. Tai parhaimmassa tapauksessa menette pojan kanssa kouluun ja käskette hänen pyytää siellä anteeksi henkilökohtaisesti niin että olette itse paikalla. Pelikonsoleiden yms pois ottaminen voi olla turhaa jos pojan ei tarvitse oikeasti ottaa vastuuta teoistaan.
Tämä on hyvä neuvo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista tappelu on ollut? Pojan luokalla on hyväsydäminen mutta tulistuva kaveri. Lapset tietää tämän ja ärsyttää välillä tahallaan, että poika menettäisi hermonsa. Tietävät kuitenkin että poika on oikeastaan kiltti, ei pahantahtoinen tai riidankylväjä. Oma poikamme ei ole moksiskaan tämän pojan edesottamuksista vaan pitää edelleen kaverinaan. Ei kuitenkaan halua kutsua kylään, kun pelkää, että kaveri riehaantuu. Tämä tulistuva poika myös puolustaa herkästi kavereitaan, myös poikaamme, eikä puolustaminenkaan ole aina hienovaraista.
Ihan sama miten hyvä sydän, lapselle tulee opettaa että riehuminen ja tappelu ei ole ok. Hyvin itse tässä sanot että oma poikasi ei halua kutsua kaveriaan kylään, kun PELKÄÄ riehujaa. Ei ole oikein että muut joutuvat pelkäämään yhden reaktioita, se on vallankäyttöä eikä ole hyvä jos lapselle sallitaan tälläinen vallankäytön malli ja lapsuudessa, varmasti käyttää samaa valtaa sitten aikuisena, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Lapsessa itsessään ei varmasti ole mitään "vikaa" vaan ongelma on hoidettavissa, syyllistämättä lasta liikaa tai paapomasta liiallisuuksiin. Mutta voimia se vanhemmilta vie. Rajat on vaan asetettava ja saatava lapsi tuntemaan empatiaa, että ymmärtäisi että muut täytyy myös huomioida eikä oma napa ole tärkein. Tsemppiä ja voimia AP:lle!
Olen samaa mieltä (ja siis tuon aiemman kirjoittaja). Ajattelin vain, että ongelmaa on helpompi lähestyä, jos näkee "ongelmalapsessa" hyviäkin puolia, esimerkiksi reilun luonteen ja hyvän sydämen. On todella surullista tämän tulistuvan pojan ja muiden kannalta, että häntä ei uskalleta pyytää kylään. Juuri siksi asialle pitää tehdä jotain, ja muutos on mahdollinen, jos poika itse ja pojat vanhemmat ymmärtävät koko tilanteen.
Selvität juurta jaksaen mistä johtuu. Terapiaa niin paljon kuin tarvitaan. Pojalle myös jotain fyysisiä harrastuksia, joissa pääsee purkamaan energioitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko poissuljettu esim. ADHD- tai muut neurologiset syyt. Tuttavalleni soitettiin aikoinaan useita kertoja viikossa, kun ala-asteikäinen poikansa oli milloin hakkaamassa ja lyömässä toisia, milloin kurkussa kiinni. Diagnostisoitiin ADHD ja poika sai lääkitystä.
Jos neurologiset syyt on suljettu pois, on hyvä selvittää, mikä nostaa ärsyyntymiskynnystä niin paljon, että siitä seuraa aina tappelu. Syy ei suinkaan aina ole kasvatuksessa, vaan kyse on voilla esim. temperamentista, kyvystä sietää epäonnistumisia jne. Niihin voidaan saada käyttäytymisterapiaa, vihanhallintaa jne. Saako poika jostain asiasta koskaan positiivista palautetta vai ollaanko vain kielteisen käyttäytymisen ja kieltojen ja rangaistusten kehässä? Mitä poika ajattelee itsestä? Miten hän itse selittää käyttäytymistään? Miten hän käyttäytyy muualla, onko koulu se paikka, jossa näitä tapahtuu? Onko siellä jotain pinnan alla? Kysykää ja kuunnelkaa rauhassa ja syventyen. Kiellot sinänsä eivät toimi, jos syy jää selvittämättä.
Onko varmaa ettei ole mitään diagnosoitavaa?? Se pitäisi ihan ensin selvittää. Jos riittää rahaa niin yksityisen lastenneuvoloissa voisi varata neuropsykologin kun oppimisvaikeudetkin voi turhauttaa.. Ja sitten lastenpsykologi yksityiseltä tai perheneuvola.
Kannattaisi varmaan ihan nyt pysähtyä ja miettiä että näin ei voi jatkua. Negatiivisen palautteen kierre on niin tuhoavaa. Ja tietysti myös huoli muista lapsista.
Luettavaksi minäkin suosittelen maksupohja ja myös Tulistuva lapsi kannattaa ehdottamasti lukea. Samoin jotain ADHD tai asperger tarinoita että voisit miettiä mistä teidän vaikeudet johtuvat . Eihän lapset pelaa tai katso dvd eitä/ tv tä? Meillä nämä on ihan kiellossa ja heti huomaa kun lipsuta.
Minullakin siis vaativa esikoinen, ei mitään neurologisia vikaa mutta tosi voimastunteinen ja helposti reagoiva , ehkä millin tulistuvakin ...
Meillä on ollut näitä huonompia vaiheita mutta miettimällä mikä nyt on pielessä ollaan saatu hommat hanskaan taas. Tsemppiä, tiedän miten kamalalta tuntuu kun oma lapsi muuttuu siksi syntipukiksi josta ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa. Mutta tilanne voi muuttua, meillä menee ihan tosi hyvin nykyään !
Ja vielä: tee ruokavalio kokeiluja . Meillä vehnä vaikuttaa selkeästi käytökseen, joillain sokeri. . Jotkut lapset vaan on herkempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä positiivinen palaute ja kehut?
Oletteko koskaan istuneet vakavissanne pöydän ääreen ja sanoneet lapselle että nyt riittää ja loppuu. Ja sitten otatte kynää ja paperia ja laitatte lapsen miettimään mikä meni väärin ja mikä jatkossa auttaisi siihen että menee oikein. Lapsi voi itse miettiä paperille sanktiot hölmöilystä mutta myös palkkion kun asiat on menneet hyvin. Pieniä tavoitteita, askel kerrallaan. Tuo on auttanut meillä.
Ja lopuksi teette paperista sopimuksen jonak alpsi allekirjoittaa. Ja paperi vaikka jääkaapin oveen. Parin viikon päästä välipalaveri missä taas laitatte lapsen ajatustöihin. Miten on mennyt. Mikä meni hyvin ja missä voisi vielä parantaa. Ei huutamista, ei räyhäämistä.
t. vaikeahkon 9v. äiti
Meillä on auttanut samantyyppinen setti. Mietitään aina yhdessä, mikä meni pieleen, jos hermo pettää, ja mitä muuta olisi voinut tilanteessa tehdä. Sanktiot - sekä rangaistukset että palkinnot - on mietitty yhdessä ja palaverin jälkeen riidan toiselle osapuolelle pitää aina soittaa ja pyytää anteeksi (siis pojan itse). Ei ole siis mitään kiusaamisjuttuja, tolla on vaan käsittämättömän lyhyt pinna ja sit on nahistelua ja käsikähmää vähän joka suuntaan.
Tää mun vastaus on tosin vähän ohi aiheen toki sikäli, että meillä osasyy kiukutteluun oli ilmeisesti se, että mies ei viettänyt tarpeeksi aikaa pojan kanssa ja tappelemalla sai aina "laatuaikaa" isän kanssa. Ilmeni siis siitä, että aluksi melkein kaikki palkkiot, mitä poika halusi, olivat "jätskille isän kanssa" -tyyppisiä. Se, et isä viettää defaulttina älypuhelimetonta aikaa pojan kanssa käytöksestä riippumatta on siis meillä auttanut tohon myös levottomuuteen selvästi. (Siis tyyliin istuvat sohvalla ja kaivavat napojaan kahdestaan. Jotain ennalta sovittua kivaa tai jännää menevät tekemään, jos ei ole käytösongelmia hetkeen.)
En siis tiedä, kumpi lopulta oli se ratkaiseva juttu, miehen vierottaminen ylitöistä ja älypuhelimesta vai toi yhdessä sopiminen, mutta molemmat ovat auttaneet ja jälkimmäinen on varmaan ihan kokeilemisen arvoinen.
Lastenneurologia siis tarkoitti 33 ei neuvolaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä positiivinen palaute ja kehut?
Oletteko koskaan istuneet vakavissanne pöydän ääreen ja sanoneet lapselle että nyt riittää ja loppuu. Ja sitten otatte kynää ja paperia ja laitatte lapsen miettimään mikä meni väärin ja mikä jatkossa auttaisi siihen että menee oikein. Lapsi voi itse miettiä paperille sanktiot hölmöilystä mutta myös palkkion kun asiat on menneet hyvin. Pieniä tavoitteita, askel kerrallaan. Tuo on auttanut meillä.
Ja lopuksi teette paperista sopimuksen jonak alpsi allekirjoittaa. Ja paperi vaikka jääkaapin oveen. Parin viikon päästä välipalaveri missä taas laitatte lapsen ajatustöihin. Miten on mennyt. Mikä meni hyvin ja missä voisi vielä parantaa. Ei huutamista, ei räyhäämistä.
t. vaikeahkon 9v. äiti
Meillä on auttanut samantyyppinen setti. Mietitään aina yhdessä, mikä meni pieleen, jos hermo pettää, ja mitä muuta olisi voinut tilanteessa tehdä. Sanktiot - sekä rangaistukset että palkinnot - on mietitty yhdessä ja palaverin jälkeen riidan toiselle osapuolelle pitää aina soittaa ja pyytää anteeksi (siis pojan itse). Ei ole siis mitään kiusaamisjuttuja, tolla on vaan käsittämättömän lyhyt pinna ja sit on nahistelua ja käsikähmää vähän joka suuntaan.
Tää mun vastaus on tosin vähän ohi aiheen toki sikäli, että meillä osasyy kiukutteluun oli ilmeisesti se, että mies ei viettänyt tarpeeksi aikaa pojan kanssa ja tappelemalla sai aina "laatuaikaa" isän kanssa. Ilmeni siis siitä, että aluksi melkein kaikki palkkiot, mitä poika halusi, olivat "jätskille isän kanssa" -tyyppisiä. Se, et isä viettää defaulttina älypuhelimetonta aikaa pojan kanssa käytöksestä riippumatta on siis meillä auttanut tohon myös levottomuuteen selvästi. (Siis tyyliin istuvat sohvalla ja kaivavat napojaan kahdestaan. Jotain ennalta sovittua kivaa tai jännää menevät tekemään, jos ei ole käytösongelmia hetkeen.)
En siis tiedä, kumpi lopulta oli se ratkaiseva juttu, miehen vierottaminen ylitöistä ja älypuhelimesta vai toi yhdessä sopiminen, mutta molemmat ovat auttaneet ja jälkimmäinen on varmaan ihan kokeilemisen arvoinen.
Tämä on niin totta. Meillä ei ole ap:n kaltaisia ongelmia (vielä), mutta mitä mitä vähemmän isä ehtii viettää aikaa pojan kanssa, sitä huonommin hän käyttäytyy ja mitä enemmän saa isänsä huomiota, sen paremmin muukin elemä luistaa. Tämän kun saisi vielä isänkin tajuamaan. Hän istuu puhelimen kanssa sohvalla ja sanoo asiasta valittaessani, että onhan hän paikalla ja kuulee jutut. Mutta kun ei ole läsnä, ei koskaa ihan vain jutustele niitä näitä, ota aiheeksi jotain miten menee tai vaikka mitä avaruudessa on. Isä juttelee vain, kun on asiaa tai kun lapsi kysyy jotain. Hänen oma isänsä eli lasten ukki on ihan samanlainen, eivätkä hekään ole läheisiä keskenään. Mies ei tajua, kuinka seuraa oman isänsä jalanjälkiä etäisenä muusta perheestä. Minun huomiollani ei ole yhtä suurta merkitystä kuin sillä, että poika saa isänsä kanssa laatuaikaa. Tytölle tuntuu riittää minun seurani, ei vaadi isän huomiota samalla tavoin, on ehkä jo luovuttanut sen suhteen. Surullista, koska muuten on ihan hyvä mies, tekee kotitöitä, on sisäsiisti...
Ensiksikin kiitokset kaikille avusta, ideoista ja neuvoista! Luen kaiken vielä uudestaan ja huolella!
Ihan ensin varmaan hoidetaan nämä anteeksipyytelyt. Koitetaan saada meidän poika sen toisen luokse pyytämään anteeksi tai ehkä he tulisivat mieluummin käymään meillä.
Joitain nopeita ja hajanaisia vastauksia teidän kommentteihin ja kysymyksiin. Poika ei ole erityisluokalla, koska lääkärit eivät löytäneet mitään diagnosoitavaa ja varsinaisessa oppimisessa on jopa ikäisiään edellä. Samoin motoriikka ym. Hän ei myöskään varsinaisesti häiritse opetusta, ellei saa uhmakohtausta. Myöskään varsinaista uhmakkuushäiriötä ei ole duagnistisoitu. Syksyn poika oli integroidun erityistuen oppilas, mikä tarkoitti lähinnä sitä, että avustaja oli kaikki välitunnit, ruokailut ja osan opetuksesta pojan mukana.
Ongelma on siis (minusta) juuri uhmakkuus, tappelu ja systemaattinen kiusaaminen, joita suruksemme ole saaneet kitkettyä pois, ei edes perheneuvolan avustuksella. Poika on luokassaan suosittu (tai pelätty) ja johtaa 4-5 muun pojan "jengiä" jotka tekevät pahojaan ja kiusaavat muita. Erityisesti yksi poika on joutunut heidän kohteekseen. Jengin muut pojat ovat aina sanoneet, että meidän poikamme tekee aloitteet ja yllyttää kiusaamaan. Poika myös tappelee näiden jengiläisten kanssa osoittaakseen kuka on "vahvin". Tästä syystä siis avustaja valvoo poikaa välitunneilla.
Kotona poika riehuu eikä tottele. Emme ole saaneet häntä vuosiin korjaamaan jälkiään. Edes hampaiden pesu ei onnistu, ellei hän itse halua.
Mitä ruokaan tulee, yritämme tietysti syödä terveellisesti, mutta molemmat lapsemme ovat erittäin vaikeita myös tässä asiassa. Melkein mikään ei kelpaa ja usein ruoka päätyy lattialle.
Meidän perhe-elämä on siis aivan pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pankaapa ruokavalio kuntoon!!!! Oikeasti on vaikutusta syökö muroja, leipää, pullaa, mehuja, sokeria yms.
Et voi olla tosissasi. Ruokavaliolla ei todellakaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että lapsi on toistuvasti väkivaltainen. Tämähän on ihan absurdia horinaa. Ymmärrän, että on muotia höpistä ravinnosta joka käänteessä ja pyrkiä selittämään sillä käytännössä kaikki ongelmat, mutta se on älyllisesti epärehellistä.
Hakeutukaa välittömästi asiantuntijalääkärille neurologisten poikkeavuuksien poissulkemiseksi. Lapsi tarvitsee selvästi apua eli esim. terapiaa, jossa hän voi oppia vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja, mutta ensin pitäisi löytää syy oirehdinnalle. Hän saattaisi hyötyä lääkityksestä, jos esim. ADHD löydetään. Pienryhmässä opiskelu voisi helpottaa tilannetta. Myös te vanhemmat tarvitsette tukea.
Rohkeutta ja voimia ap! Älä syytä itseäsi, kun olet saanut haastavia lapsia. Ne, joiden elämä on mennyt putkeen, eivät ylimielisyyksissään pysty samastumaan tilanteeseesi. Se on heidän kyvyttömyyttään, ei sinun. Jos kotiolot teillä ovat tavalliset ja yritätte lapsia kasvattaa, mutta silti käytös on tuollaista, niin taustalla on todennäköisimmin jokin perinnöllinen, neurologinen syy, joka ei ole sinun vikasi. Joidenkuiden lasten geeneissä on syöpä tai diabetes, toisten taas ylivilkkaus, aistiyliherkkyys tai Asperger. Valitettavasti kaikki eivät voi saada "täydellisiä" lapsia.
Oikeanlainen tuki riittävän varhain voi oikeasti auttaa näitä lapsia kasvamaan tasapainoisiksi aikuisiksi. Toivottavasti teillä on voimia etsiä apua. Siitäkin voi joutua tappelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia, Ap.
Olet hankalassa tilanteessa ja selvästi yrität tehdä parhaasi.
Hae rohkeasti apua poikasi käytökseen. Selvittäkää vielä kerran ADHD, asperger yms mahdollisuudet ja vaikka ei niitä löytyisikään, vaatikaa apua perheneuvolasta. Olemme olleet samankaltaisessa tilanteessa ja olemme saaneet apua, nyt lapsemme käy säännöllisesti (kerran viikossa) tapaamassa omaa terapeuttia joka auttaa lasta tunteiden hallinnassa ja käsittelyssä. Kela korvaa terapian kaikki kustannukset, koska se katsotaan kuntoutukseksi.
Koeta jaksaa, sinun ei tarvitse pärjätä yksin.
Tarvitsette ulkopuolista apua. Yksin ei tarvitse jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Voimia, Ap.
Olet hankalassa tilanteessa ja selvästi yrität tehdä parhaasi.
Hae rohkeasti apua poikasi käytökseen. Selvittäkää vielä kerran ADHD, asperger yms mahdollisuudet ja vaikka ei niitä löytyisikään, vaatikaa apua perheneuvolasta. Olemme olleet samankaltaisessa tilanteessa ja olemme saaneet apua, nyt lapsemme käy säännöllisesti (kerran viikossa) tapaamassa omaa terapeuttia joka auttaa lasta tunteiden hallinnassa ja käsittelyssä. Kela korvaa terapian kaikki kustannukset, koska se katsotaan kuntoutukseksi.
Koeta jaksaa, sinun ei tarvitse pärjätä yksin.
Jos haluaisin olla ilkeä sanoisin, että on se nyt perkele ettei vanhemmat osaa omaa lastaan kasvattaa, vaan yhteiskunnan pitää sekin hoitaa ja maksaa. Ymmärrän, että jos lapsi on todettu virallisesti neurologisesti poikkeavaksi tai selvästi henkisesti häiriintyneeksi, yhteiskunna tietysti tulee tarjota tukitoimia. Mutta jos kyse on siitä, että kädettömät vanhemmat ovat omaa velttouttaan tai kykenemättömyyttään mahdollistaneet tilanteen ryöstäytymisen käsistä, on kyllä vakavan pohdinnan paikka.
Mutta tällä en tarkoita sinua, kirjoitan yleisesti.
8v. on vielä pieni. Älä rankaise vaan lahjo viikko systeemillä. Ei mitään tarroja vaan palkinto mikä houkuttaa.
Mun pojan luokalla oli kuumakalle ja viidennellä se on ihan ok!
Älä siis heitä hanskoja tiskiin.
Vierailija kirjoitti:
Hakeutukaa välittömästi asiantuntijalääkärille neurologisten poikkeavuuksien poissulkemiseksi. Lapsi tarvitsee selvästi apua eli esim. terapiaa, jossa hän voi oppia vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja, mutta ensin pitäisi löytää syy oirehdinnalle. Hän saattaisi hyötyä lääkityksestä, jos esim. ADHD löydetään. Pienryhmässä opiskelu voisi helpottaa tilannetta. Myös te vanhemmat tarvitsette tukea.
Rohkeutta ja voimia ap! Älä syytä itseäsi, kun olet saanut haastavia lapsia. Ne, joiden elämä on mennyt putkeen, eivät ylimielisyyksissään pysty samastumaan tilanteeseesi. Se on heidän kyvyttömyyttään, ei sinun. Jos kotiolot teillä ovat tavalliset ja yritätte lapsia kasvattaa, mutta silti käytös on tuollaista, niin taustalla on todennäköisimmin jokin perinnöllinen, neurologinen syy, joka ei ole sinun vikasi. Joidenkuiden lasten geeneissä on syöpä tai diabetes, toisten taas ylivilkkaus, aistiyliherkkyys tai Asperger. Valitettavasti kaikki eivät voi saada "täydellisiä" lapsia.
Oikeanlainen tuki riittävän varhain voi oikeasti auttaa näitä lapsia kasvamaan tasapainoisiksi aikuisiksi. Toivottavasti teillä on voimia etsiä apua. Siitäkin voi joutua tappelemaan.
Kiitos kannustuksesta! Neurologilla on käyty kaksi kertaa, ensin perheneuvolasta lähetteellä ja toinen kerta yksityisellä vuosi sitten, samalla myös lastenlääkäri, käyttäytymispsykologi. Lisäksi vielä yksi lääkärikierros oli eskarin syksyllä (lastenlääkäri, psykologi) mutta missään vaiheessa ei siis ole löytynyt mitään diagnostisoitavaa. Ja nimen omaan on yksityisellä vielä kolmannen kerran tehty tutkimukset AAD, asperger, autismi, uhmakkuushäiriö, perinnölliset sairaudet, kehityshäiriöt. Ei mitään. Ja joka kerta ollaan miehen kanssa rukoiltu että jotain löytyisi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voimia, Ap.
Olet hankalassa tilanteessa ja selvästi yrität tehdä parhaasi.
Hae rohkeasti apua poikasi käytökseen. Selvittäkää vielä kerran ADHD, asperger yms mahdollisuudet ja vaikka ei niitä löytyisikään, vaatikaa apua perheneuvolasta. Olemme olleet samankaltaisessa tilanteessa ja olemme saaneet apua, nyt lapsemme käy säännöllisesti (kerran viikossa) tapaamassa omaa terapeuttia joka auttaa lasta tunteiden hallinnassa ja käsittelyssä. Kela korvaa terapian kaikki kustannukset, koska se katsotaan kuntoutukseksi.
Koeta jaksaa, sinun ei tarvitse pärjätä yksin.
Tai sitten vaan laitatte lapsen kuriin. Se ei valitettavasti näillä mammojen "istutaan alas ja jutellaan vakavasti" -neuvoilla onnistu, vaan vaatii rangaistuksia. Aluksi voi kokeilla lelujen (kännykkä, tabletti tai mikä ikinä onkaan) poisottamista määräajaksi.
Ihan sama miten hyvä sydän, lapselle tulee opettaa että riehuminen ja tappelu ei ole ok. Hyvin itse tässä sanot että oma poikasi ei halua kutsua kaveriaan kylään, kun PELKÄÄ riehujaa. Ei ole oikein että muut joutuvat pelkäämään yhden reaktioita, se on vallankäyttöä eikä ole hyvä jos lapselle sallitaan tälläinen vallankäytön malli ja lapsuudessa, varmasti käyttää samaa valtaa sitten aikuisena, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Lapsessa itsessään ei varmasti ole mitään "vikaa" vaan ongelma on hoidettavissa, syyllistämättä lasta liikaa tai paapomasta liiallisuuksiin. Mutta voimia se vanhemmilta vie. Rajat on vaan asetettava ja saatava lapsi tuntemaan empatiaa, että ymmärtäisi että muut täytyy myös huomioida eikä oma napa ole tärkein. Tsemppiä ja voimia AP:lle!