Olen äimistynnyt että av:ta kohahdutti enemmän Lemmyn kun Bowien kuolema?
Lemmy varmasti RIP viestinsä ansaitsi mutta itse kun en häntä tiennyt ennen kuolemaa ihmettelin miten minulta on näin suuri stara mennyt ihan ohi kun av:lla hänestä pauhattiin.Eilen kun luin Bowien kuolemasta ajattelin että nyt se vasta on av sekaisin mutta eipä ollut.Ihmettelikö kukaan muu samaa?
Kommentit (214)
Minä olen musiikkitietäjä mutta jostain syystä en ole voinut kiinnostua heavystä ja metallista pätkääkään. Siksi Lemmy on jäänyt minulle mieleen lähinnä huumesekoiluista ja siitä että tietty örveltävä väki suosioi häntä Suomen maalla. Jos musiikkia hidastettaisiin niin ehkä Lemmyn kappaleista saisi ihan viihdyttäviä konsertteja vaikka disney on ice tyylisiin tempauksiin?
Joo mutta vaikutteistahan tässä oli puhe ja joku väitti että Glitter keksi koko homman about tyhjästä ja Bowie matki sitä, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Glamin kohdalla yhdistettiin Liberacen kiillot aiempien avaruusasuihin ja Gary Glitter yksikertaisti musiikinsa jytäksi. Liberacen telkkarishow oli suuri vaikuttaja 1960-luvulla. Gary Glitter oli ääripää, pussinperä aiemmilta poluilta. Glam rock oli syntynyt ennen Glitteriä ja kyllä se vaan on juuri Bowie, joka oli se keskeisin hahmo. Musiikissa taasa sitä Glitterin yksinkertaista jytää tekivät samaan aikaan myös muut, Sweetit, Sladet ja nämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta... Tapelkaapas nyt siitä että kumman vastikään kuollut idoli oli isompi. Sitten lauletaan kilpaa suurimpia hittejä kunnes jompikumpi itkee. Se joka keksii jännemmän tavan haukkua toisen idolin saavutuksia saa jaffakeksin.
Mainitsepas ne Lemmyn suurimmat hitit Ace of spades lisäksi, että päästään hoilaamaan, minulla ja muutamalla miljardilla muulla kun ei nyt just tule muita mieleen ;)
Näinhän tämä menee. Valtaosalle niistä, jotka somessa hehkuttaa, kuinka suuri mestari on poissa, ei kuitenkaan tule tuon yhden ainoan hitin lisäksi muita mieleen mieleen. Ei kyllä tule minullakaan mieleen, vaikka kuinka pinnistelisin.
Motörheadin musiikki kuulostaa kaikki samalta biisiltä. Se siitä tekee juuri niin hienoa ja omaleimaista. Se on yhden hienon idean ylläpitämistä. Kun kuulee minkä tahansa M. kappaleen, sen tunnustaa. Jos Bowie oli muuntautuja, Motörheadissa hienoa oli muuttumattomuus. Jos kappaleen nimeä tivataan, sanon Overkill.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen musiikkitietäjä mutta jostain syystä en ole voinut kiinnostua heavystä ja metallista pätkääkään. Siksi Lemmy on jäänyt minulle mieleen lähinnä huumesekoiluista ja siitä että tietty örveltävä väki suosioi häntä Suomen maalla. Jos musiikkia hidastettaisiin niin ehkä Lemmyn kappaleista saisi ihan viihdyttäviä konsertteja vaikka disney on ice tyylisiin tempauksiin?
Voi olla, sinunkaltaisiasi musiikillisesti rajoittuneita ihmisiä varten.

Juuri näin, ja juuri siksi sekä Bowie että Lemmy ovat niitä harvoja jotka ansaitsevat kiistattoman ikonin arvon. Kumpikin omalla tavallaan.
Bowie oli kaunis joten pop-ura oli helppo hänelle.
Jos kuitenkin paneudutaan rokin historiaan ja muistelemme Bill Haleytä. Hän tavallaan jäi Elviksen jalkoihin. Hyvä muusikko ja lahjakas laulaja, mutta helvetin ruma.
Tulee mieleen miten nykypolvi kauhistelee Gary Glitteriä videoilla. Pakollakin pinnallisten ihmisten mielissä karisee kymmeniä prosentteja pois. Jos Gary Glitteristä tai Bill Haleystä kuulisi vain äänen niin tulos olisi päinvastainen.
Tästä syystä aikoinaan kiisteltiin musavideoista. Onko ne todella hyvä juttu. Siksi meillä on nykyään formaatti idols joka hakee naamaa ja taitoa. Enää ei pelkällä taidolla päästä pitkälle. Edes Lemmy ei olisi ollut suosittu, koska oli ruma mies.
Ruma kirjoitti:

Rumuus on meriitti jossain piireissä. Kauniit pojat eivät rockissa menesty. Ja sitten - Antti Railio voitti Voice of Finlandin jne.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen musiikkitietäjä mutta jostain syystä en ole voinut kiinnostua heavystä ja metallista pätkääkään. Siksi Lemmy on jäänyt minulle mieleen lähinnä huumesekoiluista ja siitä että tietty örveltävä väki suosioi häntä Suomen maalla. Jos musiikkia hidastettaisiin niin ehkä Lemmyn kappaleista saisi ihan viihdyttäviä konsertteja vaikka disney on ice tyylisiin tempauksiin?
Harva tykkää bliisusta hissimusiikista.

Nykypolvi kauhistelee Gary Glitteriä siksi, että ovat kuulleet hänestä jo ennestään nämä pedofiliajutut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen musiikkitietäjä mutta jostain syystä en ole voinut kiinnostua heavystä ja metallista pätkääkään. Siksi Lemmy on jäänyt minulle mieleen lähinnä huumesekoiluista ja siitä että tietty örveltävä väki suosioi häntä Suomen maalla. Jos musiikkia hidastettaisiin niin ehkä Lemmyn kappaleista saisi ihan viihdyttäviä konsertteja vaikka disney on ice tyylisiin tempauksiin?
Harva tykkää bliisusta hissimusiikista.
Komppi.
Rock ei kaipaa kiiltokuvia.
Rock on parhaimmillaan huumeita vetäviä pedofiilejä jotka räkivät ja kusevat yleisöön ja haistattavat pitkät niille jotka .
Rock haisee pierulta nahkahousuissa ja on rumaa. Jos tytöt itkevät sen kuultuaan niin se on sitä itseään räkä poskella vedettynä.

Se ei ole bliisu vaan pliisu. Stadissa.

BLACK METAL!!!
No suomalaiset naiset on aina olleet heikkoina buutsijalkaisiin juntteihin juoppoihin ja narkkareihin, joiden turpa on sian perseen näköinen. Siinä mielessä loogista.

Fairies Wear Boots

Miten Bowie-fani sai itkultaan jotain sössötystä interwebsiin?
Ruma kirjoitti:
Bowie oli kaunis joten pop-ura oli helppo hänelle.
Jos kuitenkin paneudutaan rokin historiaan ja muistelemme Bill Haleytä. Hän tavallaan jäi Elviksen jalkoihin. Hyvä muusikko ja lahjakas laulaja, mutta helvetin ruma.
Tulee mieleen miten nykypolvi kauhistelee Gary Glitteriä videoilla. Pakollakin pinnallisten ihmisten mielissä karisee kymmeniä prosentteja pois. Jos Gary Glitteristä tai Bill Haleystä kuulisi vain äänen niin tulos olisi päinvastainen.
Tästä syystä aikoinaan kiisteltiin musavideoista. Onko ne todella hyvä juttu. Siksi meillä on nykyään formaatti idols joka hakee naamaa ja taitoa. Enää ei pelkällä taidolla päästä pitkälle. Edes Lemmy ei olisi ollut suosittu, koska oli ruma mies.
Bowie oli harvinaisen ruma mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No suomalaiset naiset on aina olleet heikkoina buutsijalkaisiin juntteihin juoppoihin ja narkkareihin, joiden turpa on sian perseen näköinen. Siinä mielessä loogista.
Fairies Wear Boots
se biisihän kertoo skineistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen musiikkitietäjä mutta jostain syystä en ole voinut kiinnostua heavystä ja metallista pätkääkään. Siksi Lemmy on jäänyt minulle mieleen lähinnä huumesekoiluista ja siitä että tietty örveltävä väki suosioi häntä Suomen maalla. Jos musiikkia hidastettaisiin niin ehkä Lemmyn kappaleista saisi ihan viihdyttäviä konsertteja vaikka disney on ice tyylisiin tempauksiin?
Harva tykkää bliisusta hissimusiikista.
Komppi.
Rock ei kaipaa kiiltokuvia.
Rock on parhaimmillaan huumeita vetäviä pedofiilejä jotka räkivät ja kusevat yleisöön ja haistattavat pitkät niille jotka .
Rock haisee pierulta nahkahousuissa ja on rumaa. Jos tytöt itkevät sen kuultuaan niin se on sitä itseään räkä poskella vedettynä.
BLACK METAL!!!
Ostin viikonloppuna Venomin paidan :D
Vierailija kirjoitti:
Ruma kirjoitti:
Bowie oli kaunis joten pop-ura oli helppo hänelle.
Jos kuitenkin paneudutaan rokin historiaan ja muistelemme Bill Haleytä. Hän tavallaan jäi Elviksen jalkoihin. Hyvä muusikko ja lahjakas laulaja, mutta helvetin ruma.
Tulee mieleen miten nykypolvi kauhistelee Gary Glitteriä videoilla. Pakollakin pinnallisten ihmisten mielissä karisee kymmeniä prosentteja pois. Jos Gary Glitteristä tai Bill Haleystä kuulisi vain äänen niin tulos olisi päinvastainen.
Tästä syystä aikoinaan kiisteltiin musavideoista. Onko ne todella hyvä juttu. Siksi meillä on nykyään formaatti idols joka hakee naamaa ja taitoa. Enää ei pelkällä taidolla päästä pitkälle. Edes Lemmy ei olisi ollut suosittu, koska oli ruma mies.
Rumuus on meriitti jossain piireissä. Kauniit pojat eivät rockissa menesty. Ja sitten - Antti Railio voitti Voice of Finlandin jne.
Lemmy ja Bowie olivat biisintekijöitä ja omien biisiensä uskottavia tulkitsijoita. Biisit eivät unohdu. Idolsit vetävät taustanauhalta Maki Kolehmaisen paskaa tietäen, että kohta heidän tilallaan on joku uusi kasvo, jota hypetetään teineille.
Siis Wailerssien keulahahmo Peter Tosh aikoinaan mainitsi Jaggerista että homon tyylinen tapaus. Tekivät kuitenkin yhteistyötä vaikka pokassa oli kuulemma pitelemistä. Jagger ei voinut sietää rastamiehen vitsailua pukeutumisesta.
Todellisuudessa en minä nyt tuossa kaulapannassa näe muuta kuin että mies yrittää pukeutua vähän feminiinisemmin. Glam on erijuttu kuin mekkoihin pukeutuminen.