Miten voisin yrittää tutustua harrastukseni parissa erääseen ihmiseen?
Tilanne ei olekaan ihan helppo, sillä harrastus on eräänlaista opiskelua eikä kovinkaan vuorovaikutteista sellaista, eli enemmänkin me kaikki keskitymme kuuntelemaan opettajan puhetta ja sitten poistumme paikalta. Olen kuitenkin havainnut erään ihmisen olevan muita kiinnostavampi, esimerkiksi kerran huomasin että meitä tuntuu naurattavan samankaltaiset asiat, kun taas selvästi oli huomattavissa että suurinta osaa se kyseinen tilanne ja jutut eivät huvittaneet, jos edes huomasivat asiaa. Hän sen sijaan tuntui näkevän tilanteen samoin. Hän on ehkä hieman sulkeutuneen oloinen mitä kyllä itsekin jossain määrin olen, mutta itse en ole sitä niin paljon ettenkö olisi huomannut mahdollista osittaista samankaltaisuuttamme ja hänen kiinnostavuuttaan. Parkkeeraanko itseni vain viereen jonain kertana ja keksin tikusta asiaa? Usein emme sattumalta sijoitu kovin lähekkäin istumaan, joten se vaikeuttaa. Voihan tietysti olla ettei häntä kiinnosta tutustua ja kavereita on jo enemmän kuin tarpeeksi, mutta voisihan sitä yrittää.
up