Lue keskustelun säännöt.
Suuret erot henkisessä kasvussa parikymppisenä
12.01.2016 |
Olen huomannut, että suurin ero henkisessä kasvussa eri ihmisillä on parikymppisenä. Jotkut ovat jotenkin todella vanhan oloisia henkisesti, sellaisia kolmenkympin alkupuolella, mutta ikää onkin sitten vain joku 21-25 vuotta. Jotkut taas ovat vielä parinkympin loppupuolellakin hyvin teinimäisiä. Oletteko huomanneet saman? Olen huomannut, että tuon ikäisistä on todella vaikea arvioida ikää oikein, mutta ikää arvioidessa kiinnittää ulkonäön lisäksi myös ihmisen henkiseen olemukseen. Joskus tavatessani oman ikäisiäni jotenkin järkyttää, että pitäisikö minun jo olla noin aikuinen? Itse koen oloni vielä niin teiniksi, tai sellaiseksi 19-vuotiaaksi, vaikka ikää on jo 27.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
En voisi seurustella ihmisen kanssa, jos tämä käyttäisi taajaan ja aivan tosissaan ilmaisua "henkinen kasvu".
Kiitos tiedosta, mutta enpä täältä vauvapalstalta ole seurustelukumppania etsimässäkään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi seurustella ihmisen kanssa, jos tämä käyttäisi taajaan ja aivan tosissaan ilmaisua "henkinen kasvu".
Kiitos tiedosta, mutta enpä täältä vauvapalstalta ole seurustelukumppania etsimässäkään :)
Etkö puhunut tässä kuitenkin ihmisten tapaamisesta seurustelumielessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi seurustella ihmisen kanssa, jos tämä käyttäisi taajaan ja aivan tosissaan ilmaisua "henkinen kasvu".
Kiitos tiedosta, mutta enpä täältä vauvapalstalta ole seurustelukumppania etsimässäkään :)
Etkö puhunut tässä kuitenkin ihmisten tapaamisesta seurustelumielessä?
En. Lue teksti uudelleen. Missään siellä ei puhuta seurustelusta tai seurustelukumppanin etsimisestä.
Minä olen melkein samanikäinen mies kuin mitä aloittaja naisena, ja koen myös itseni teiniksi. Pukeudun teinimäisesti lippiksiin ja huppareihin, vietän paljon aikaa 18-20-vuotiaiden "teinipoika" kavereideni seurassa. Olen näiden nuorempien kossien mukana monesti silloinkin, kun ne ovat autoillaan sudittelemassa tuolla jossain kaupungilla.
Joskus he kovasti rehvastelevat, kuinka komeasti osaavat suditella autoillaan tai keulitella mopoillaan/moottoripyörillään, johon minä humoristisesti piikitellen vastaan, että antakaapa, kun kokeneempi kuski näyttää oikein kunnon sudittelut/keulittelut.
Ei huvita ainakaan vielä hypätä aikuisuuteen. Eiköhän siellä ehdi aivan tarpeeksi viettää aikaa myöhemminkin. No kyllä minä työelämässä olen, maksan ihan itse veroni ja elämiseni, joten sillä tavalla "aikuinen" olen. Työni ja omat asiani hoidan kunnialla, joten se ei kenellekkään kuulu silloin, miten vapaa-aikani vietän.
Keskiverto 19-vuotias ei yleensä ole enää ihan kuin teini? Olen yhden päälle parikymppisen tavannut, joka käyttäytyi kuin olisi korkeintaan 16.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset ovat pikkuvanhoja ja konservatiivisia jo lapsina.
Mulla sama juttu! Oon 24 ja osa ikäisistäni on niin aikuisia ja mä olen ihan todella teini vielä :D mutta tämäkin on yksi asia mistä huomaa hyvin kuinka erilaisia me kaikki ihmiset olemme!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että elämäntilanteissa on suurin ero parikymppisenä, henkinen kasvu on vähän vaikeaa määritellä.
Aikuisuus ulkopuolisten silmissä kuitenkin pitkälti määritellään ulkoisten seikkojen kautta - työ, perhetilanne, asumismuoto, jossain määrin myös ulkoinen olemus.
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita ainakaan vielä hypätä aikuisuuteen. Eiköhän siellä ehdi aivan tarpeeksi viettää aikaa myöhemminkin. No kyllä minä työelämässä olen, maksan ihan itse veroni ja elämiseni, joten sillä tavalla "aikuinen" olen. Työni ja omat asiani hoidan kunnialla, joten se ei kenellekkään kuulu silloin, miten vapaa-aikani vietän.
Todella harmillista, että sinä ajattelet edelleen aikuisuuden olevan jotakin muuta kuin mitä elät nyt... ja että koet pakolliseksi "hypätä" siihen ikävään aikuisuuteen.
Aikuisuus on tosiasiassa sitä, että on rahaa, aikaa ja itseluottamusta tehdä, mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin lapsena hyvin aikuismainen ja koin oman ikäiseni kauhean lapselliseksi, joten sen takia on hauskaa, että nyt 25-vuotiaana taas koen, että oman ikäiseni ovat ohittaneet minut tuossa henkisessä kasvussa. En tiedä, olenko minä sitten nyt vasta alkanut elämään sitä "ohi mennyttä" nuoruutta vai pelottaako se aikuistuminen lopulta vain niin paljon, etten oikein halua siihen oravanpyörään. Täytyy myöntää, että aikuisuus näyttäytyy minulle vain sellaisena ikävänä vastuuna kaikesta. Työelämä vie eikä vapaa-aikaa jää kuten nuorena. Lisäksi ollaan väsyneitä, metsästetään epätoivoisena sitä loppuelämän kumppania ja sitten vietetään vittuuntuneena lapsiperhe-elämää raha-asioista tapellen :(
Vierailija kirjoitti:
Itse olin lapsena hyvin aikuismainen ja koin oman ikäiseni kauhean lapselliseksi, joten sen takia on hauskaa, että nyt 25-vuotiaana taas koen, että oman ikäiseni ovat ohittaneet minut tuossa henkisessä kasvussa. En tiedä, olenko minä sitten nyt vasta alkanut elämään sitä "ohi mennyttä" nuoruutta vai pelottaako se aikuistuminen lopulta vain niin paljon, etten oikein halua siihen oravanpyörään. Täytyy myöntää, että aikuisuus näyttäytyy minulle vain sellaisena ikävänä vastuuna kaikesta. Työelämä vie eikä vapaa-aikaa jää kuten nuorena. Lisäksi ollaan väsyneitä, metsästetään epätoivoisena sitä loppuelämän kumppania ja sitten vietetään vittuuntuneena lapsiperhe-elämää raha-asioista tapellen :(
Totta kai se aikuistuminen ahdistaa, jos alat elää muiden odotuksien mukaan. Mieti, mitä itse haluat elämältäsi ja toimi sen mukaan. Jos et halua perhettä, se on ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin lapsena hyvin aikuismainen ja koin oman ikäiseni kauhean lapselliseksi, joten sen takia on hauskaa, että nyt 25-vuotiaana taas koen, että oman ikäiseni ovat ohittaneet minut tuossa henkisessä kasvussa. En tiedä, olenko minä sitten nyt vasta alkanut elämään sitä "ohi mennyttä" nuoruutta vai pelottaako se aikuistuminen lopulta vain niin paljon, etten oikein halua siihen oravanpyörään. Täytyy myöntää, että aikuisuus näyttäytyy minulle vain sellaisena ikävänä vastuuna kaikesta. Työelämä vie eikä vapaa-aikaa jää kuten nuorena. Lisäksi ollaan väsyneitä, metsästetään epätoivoisena sitä loppuelämän kumppania ja sitten vietetään vittuuntuneena lapsiperhe-elämää raha-asioista tapellen :(
Totta kai se aikuistuminen ahdistaa, jos alat elää muiden odotuksien mukaan. Mieti, mitä itse haluat elämältäsi ja toimi sen mukaan. Jos et halua perhettä, se on ihan ok.
Ja jos et halua perhe-elämää raha-asioista tapellen, niin sitäkään ei tarvi tehdä!
En voisi seurustella ihmisen kanssa, jos tämä käyttäisi taajaan ja aivan tosissaan ilmaisua "henkinen kasvu".