Lue keskustelun säännöt.
Kuka/miten päättää raskauden ajankohdan?
Leonell
11.01.2016 |
Kaipaisin mielipiteitä, kokemuksia ja kommentteja otsikon aiheeseen liittyen. Meillä on tilanne sellainen, että olemme noin kolmekymppinen yksilapsinen perhe. Lapsemme on 6-vuotias. Olen itse potenut vauvakuumetta on/off viimeisinä muutamana vuotena. Miehen mielestä ajankohta ei ole kuitenkaan sopiva, eikä hän oikein osaa sanoa milloin olisi. Hän on kuitenkin ilmaissut vahvasti haluavansa vielä ainakin yhden lapsen. Itse en ole ollut vakituisessa työsuhteessa sitten äitiysloman, sillä suoritin opinnot loppuun lapsemme pikkulapsiaikana. Nyt haen töitä ja into oman uran luomiseen on jo kova. Välillä ahdistaa ajatus, että jaksanko aloittaa homman ikäänkuin alusta siinä vaiheessa kun ensimmäinen lapsi on jo aika iso. Ahdistaa myös ajatus uran sivuun laittamisesta tavallaan jo toisen kerran. Tietyllä tavalla ärsyttää myös miehen asenne välillä. Tuntuu että hän ajattelee asiaa niin vahvasti vain omasta näkökulmastaan, mutta toki hänellä on siihen oikeus. Ja teenkö väärin jos ilmoitankin myöhemmin miehelle, etten haluakaan toista vaikka asiasta on nyt vuosia jo aktiivisesti haaveiltu? Jotenkin tuntuu että olen ikäänkuin odotellut lupaa mieheltä raskautua nyt vuosia, ja tehnyt töitä sen eteen, että keskittyisin johonkin muuhun vauvahaaveiden sijaan. Mietin joskus että se juna saattoi jo mennä. Mites te muut, onko kenelläkään muulla ollut samantapaisia tuntoja?
Kommentit (11)
Meillä on menty minun "vauvakuumeen" tahdissa. Miehelle tämä ok koska hänen mielestään minä saan päättää koska minähän se olen raskaana, synnytän ja hoidan enemmän sitä vauvaa.
Eka vauvakuume iski kun olin 25v. mutta kesti melkein 2 vuotta ennenkuin tulin raskaaksi.
Toka vauvakuume tuli kun esikoinen oli 3v. Tuli 1 alkuraskauden keskenmeno ja yksi tuulimunaraskaus. Esikoinen oli 4,5v. kun kuopus syntyi.
Mies oli halunnut ehkä vielä 3.lapsen mutta minä en halua enää ikinä olla raskaana ja synnyttää. Miehelle tämä ok ja onkin nyt myöhemmin sanonut että 2 lasta oli oikea päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En harkitse raskautumista omin lupineni. Mutta välillä tuntuu, että mies luottaa siihen että sitten kun hän sanoo kyllä, niin raskaus tulee ikäänkuin tilauksesta. Että minä sitten vaan heitän muut proggikseni yli laidan sillä sekunnilla, kun perhettä aletaan taas kasvattaa. Tunteen ydin on ehkä siinä, että minua vaivaa että miestäni ei tunnu liikuttavan mitä minä ajattelen raskauden ajankohdasta.. Edellinen raskaus oli pahoinvoinnin ja muiden vaivojen takia aika raskas, joten koen että minun pitää olla henkisesti valmis sekä siihen että lapsen tuloon.
Ja ajatus raskaaksi tulemisesta ilman "vauvakuumetta" tuntuu kummalliselta. Lähiaikoina sitä fiilistä ei ole tullut enää yhtä vahvana kuin joskus.
Te voitte päättää keskenänne ihan mitä vaan ja silti vauva tulee tai on tulematta. Meillä päätettiin viisi vuotta sitten että vauva on tervetullut. Nyt vasta olen raskaana.
Teillä voi käydä helposti tai sitten ei. Meilläkin on jo ennestään lapsia ja silti kesti näin kauan. Nyt harmittaa kun olisin voinut tehdö mitä tahansa ja niin kyllä teinkin, mutta osa vuosista kului raskauden odotteluun ja ajatteluun etten voi tehdä sitä ja sitä koska olen sitten raskaana. Enkä koskaan ollut.
Eli suosittelen jatkamaan ja rakentamaan omaa uraa koska et voi tietää, kukaan meistä ei voi tietää, missä mennään vuoden päästä.
Olen miettinyt kyllä myös sitä että mitä kauemmas yli kolmen kympin mennään, niin sitä vaikeampaa kaiketi saattaa olla raskautuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kukaan asettanut tuollaisia ns. ehtoja miehelleen?
Vitosella on hyvä pointti, eli niin kauan kuin sitä raskautta ajattelee, ajattelee kaiken sen raskauden kautta. Että mitä jos tästä työstä jää sitten äitiyslomalle. Pääseekö samaan työhön takaisin. Entä jos nyt lähdettäisiin silloin ja silloin lomalle mutta olisinkin silloin raskaana jne. Minä olen kokenut sen jotenkin hyvin rasittavana, koska raskaus pistää varsinkin määräaikaisia töitä tekevän elämän hetkeksi sekaisin, moni asia on aloitettava alusta perhevapaiden tai jo ihan raskaudenkin vuoksi.
Itse sanon kokemuksesta, että kun työasiat sitten kerrankin alkavat sujua, ja on enemmän käyttörahaa ja elämä on helppoa, niin ajatus uudesta vauvasta tuntuu aina vain kaukaisemmalta. Ei pelkästään se, että ajatus pikkulapsiajasta tuntuu työläältä, vaan ponnistelu takaisin työelämään ja työelämän rytmiin pienen lapsen äitinä tuntuu myös hyvin työläältä, jos työpaikka ei odota eikä jousta. Kaksi isoa urakkaa että saisi perheeseen uuden perheenjäsenen, vaikka elämä on hyvää ja täyttä ilmankin.
Että ihan loputtomasti ei kannata odotella. Mitä vanhemmaksi esikoinen kasvaa, ja mitä helpompaa hänen kanssaan on tehdä asioita, niin sitä työläämmältä tuntuu sitten ajatus siitä, että kaikki pitäisi tehdä taas kerran vauvan ja taaperon ehdoilla. Vähän kuin palata lähtöruutuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kanssa voi tehdä päätöksen, mutta kuten on jo aiemmin mainittu, luonto päättää raskauden ajankohdan.
Kuus vuotta ensimmäisen ja toisen lapsen välillä on kyllä aika suuri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kokemus on se että raskautuminenkin vei 1,5 vuotta aikaa, joten ei siinä paljoa suunnitella. Mennään niin kuin elämä vie.
Keskustelu miehen kanssa. Voit ihan hyvin asettaa ehdon, että jos nyt palaat töihin niin toinen lapsi myöhemmin ei ehkä olekaan itsestäänselvyys.
Ei voi sanoa kuka päättää, yhteinen päätös. Ellette päätä yhdessä, ei ole reilua hankkiutua raskaaksikaan.
Jos lapsiluku-toive ei täsmää, niin pitänee myös molempien puntaroida suhde ja perhe-elämä uusiksi.....