Veisitkö 7v lapsesi katsomaan kuolevaa mummoaan?

Veisin ilmanmuuta. Miksi en veisi?

Toki veisin, ainakin jos mummo tajuissaan vielä. Ehkä mummokin halauisi vielä nähdä lapsenlapsena?

Veisin. Tää on niitä asioita jotka eivät kaipaa perusteluja.

Veisin Tottakai.

Vierailija kirjoitti:

Toki veisin, ainakin jos mummo tajuissaan vielä. Ehkä mummokin halauisi vielä nähdä lapsenlapsena?

Mummo sairastanut jo 8v Alzheimerin tautia joten ei ole koskaan tunnistanut lasten lastaan.

Veisin. Eihän siitä tarvitse tehdä mitään draamaa. Silittelette mummoa ja viette jotain hyvää juomista hänelle, jos on siinä kunnossa että voi juoda. Muisto mummosta on tärkeä lapselle kun hän kasvaa, vaikka juuri nyt lapsi ei osaa tuollaisia muistoja kaivata tai niitä pyytää.

Osanottoni, ammattivalittaja. Poika ei ilmeisesti ole koskaan edes tavannut mummoaan? Nyt olisi siis viimeinen tilaisuus. Sinuna kyllä veisin hänet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki veisin, ainakin jos mummo tajuissaan vielä. Ehkä mummokin halauisi vielä nähdä lapsenlapsena?

Mummo sairastanut jo 8v Alzheimerin tautia joten ei ole koskaan tunnistanut lasten lastaan.

Rakkauden ja läheisyyden tunteen tunnistaa kuitenkin. Nimillä ja sukulaisuussuhteilla ei ole mitään väliä enää tuossa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Osanottoni, ammattivalittaja. Poika ei ilmeisesti ole koskaan edes tavannut mummoaan? Nyt olisi siis viimeinen tilaisuus. Sinuna kyllä veisin hänet.

En ole ammattivalittaja. Poikamme on tavannut mummonsa yleensä 1-2 kertaa vuodessa.

Veisin ja veinkin. Toki lapsen ehdoilla. Eli kerroin tilanteen ja kysyin haluaako lähteä mukaan. Vierailimme hetken ja lähdimme pois kun lapsi osoitti merkkejä että riittää. Menin sitten vähän myöhemmin yksinäni uudelleen.

Jos on läheiset välit niin toki veisin mutta siltä ei nyt vaikuta?

Kysy lapselta haluaako käydä katsomassa mummoa viimeisen kerran.

Meillä isommat lapset ja näkivät mummon viimeisen kerran 2 viikkoa ennen kuolemaan. Loppu tuli sen verran nopeasti (syöpä) ja 2 viimeistä päivää oli kamalia ja minä ja äidin mies juuri ja juuri kestimme sen. Mutta lapset olisi kyllä saaneet siitä trauman ja kuolemanpelon.

Vein 9-vuotiaan. Mummo oli tosin siinä vaiheessa jo tajuton, mutta lapsi sai jättää omat hyvästinsä.

Vein katsomaan molempia baareja ruumishuoneelle alakouluiässä

Kuolema ei saa olla lapselle piilossa

Veisin.

Itse näin jopa vastakuolleen mummoni sairaalassa, olin tosin jo parikymppinen. Menimme äidin kanssa katsomaan häntä ja luulimme hänen nukkuvan, vaikka kumpikin oli ajatellut itsekseen, että ei näytä enää ihan elävältä. Sitten kun lähdimme pois, hoitaja juoksi perään sanomaan, että hänhän on kuollut.

Luulisi, että tilanne olisi karmea, mutta päinvastoin. Mummusta jäi todella lohdulinen olo, hän näytti siinä sängyssä niin levolliselta ja rauhalliselta. Tuntui, että hänellä oli asiat nyt hyvin ja hän oli kuollut rauhallisesti ja mennyt taivaaseen.

Se ei siis ollut yhtään pelottavaa, vaan nimenomaan muutti käsitykseni kuolemisesta, teki siitä vähemmän pelottavan tapahtuman.

Ja ilman muuta, kun mummonne vielä elää vaikka onkin sairas, niin on tosi tärkeää käydä sanomassa hyvästit. Kaksi vanhaa sukulaistani sanoi meille hyvästit ns viimeisellä kerralla, kun menimme tapaamaan ennen kuolemaa sairaalaan. Se oli tosi surullista ja itketti hirveästi. Toisaalta se oli pääte, ja siitä jäi positiivinen muisto. Toinen sanoi, että nähdään vielä aikanaan taivaassa ja että hän aikoo vahtia ja suojella meitä lapsia "pilven takaa" (uskoi enkeleihin ja kuolemanjälkeiseen elämään) ja se on jäänyt aina mieleeni. Usein ajattelen, että sitten kun aikoinaan itse kuolen, niin tapaan heidät taas.

Kyllä siis kuoleman kohtaaminen osana luonnollista elämää on todella kasvattava ja hyvä asia, vaikka ei aina juuri sillä hetkellä helppoa. Surukin kuuluu elämään.